lauantai 11. kesäkuuta 2016

You didn't see that coming?

Oh yes, this is happening. Mun blogin ulkoasu on virallisesti epävioletti.


Ja nyt teillä on kaikilla tollanen ilme.

Mulla on ollut jo pitkään pieni ahdistuspeikko aivoissa blogini ulkoasun takia, samoin nimen ja sitä myöten myös url-osoitteen vuoksi. Joka kerta, kun oon avannut blogin, niin oon vähän irvistänyt mun blogille. Sisällössä ei ole mitään vikaa paitsi vanhoissa merkinnöissä, koska hyi, mut ei mennä nyt siihen. Inhosin mun edellisen bannerin otsikkofonttia. Kuvassa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. 

Mää oon viime aikoina ollut kovin innostunut kirppistelystä ja myymisestä siellä, ja tajusin erään asian, kun vein ensimmäistä erää myyntiin. Vein ihan kaikki pinkit vaatteet, muutaman mintunvihreän kappaleen, mutta myös epätavallisen paljon violetteja juttuja. Silloin tajusin sen.

Mun rakkaus violettiin on kadonnut.

Violetti on ihana väri edelleen ja tykkään nähdä sitä ympärilläni, mutta en oikein enää välitä pitää kyseistä väriä ylläni. Välillä kyllä pidän, koska jätin paljon violetteja vaatteita vaatekaappiin. Mutta kun on olemassa värejä kuten punainen, oranssi, tummansininen, musta, mustavalkoinen kuvio, viininpunainen ja harmaa, niin pelkän violetin pitäminen tuntuu tylsältä. Paljon vaikuttaa sekin, että violetti ei ole ollut muotiväri vähään aikaan eikä senvärisiä vaatteita myydä missään. Ostaisin varmasti, jos olisi (hyvään hintaan), mutku ei.

Mää oon myös ehkä jossain määrin pitänyt yllä violettifriikin mainetta, koska sellainen ajatus musta on kaikilla. Mut sit tajusin senkin, että olis kyllä typerintä ikinä pitää kiinni jostain vain sen takia, etten "järkyttäis" kaikkien mielikuvaa musta. Mää ennenkään oo muiden mielipiteistä välittänyt, tai oon, mut en tällaisissa "pinnallisemmissa" asioissa.

Eniten oon innostunut tällä hetkellä mustavalkoisuudesta höystettynä punaisella. Tällä hetkellä blogissa ei ole punaisen häivääkään paitsi kuvissa, mutta asia muuttuu, kunhan saan uuden bannerin tehtyä. En pidä kiirettä sen suhteen, mutta tulee varmasti viikon sisällä. Sen verran kärsimätön mä oon ollut, että tääkin muutos tuli aika ex temporeesti. Ei mun pitänyt ihan vielä tätä tehdä, mutta inspis iski ja hupsistakeikkaa!

Ensin väänsin ja säädin Bloggerin omien mallien kanssa, mutta ei tullu mittään. Kokeilin yksinkertaista mallia, jossa on ihan vaan valkoinen tausta, mutta sekin tyssäs, koska tekstien otsikoiden fontin väriä ei ollut mahdollista muuttaa. Sitten menin ihan vaan Googleen, kirjoitin "white background" ja tämä upea ruusutaustakuva löytyi. Ja mää rakastan ruusuja. Tekstit ja fontit pidin samoina, koska mitä sitä nättejä fontteja muuttamaan. Philosopher all the way! 

Olen harkinnut vakavasti myös blogin nimen muuttamista ja samoin myös url-osoite muuttuisi. En vain millään keksi hyvää nimeä. Muutamia hyviä on mielessä ja ehdotuksiakin oon saanut aina niin kekseliäältä aviomieheltäni. Ehdottomana ehtona on lyhyys ja ytimekkyys, koska nykyinen nimi on, no, ei lyhyt eikä ytimekäs. Sen tietää siitä, että lähes suosituin hakusana mun blogiin on "purple blogi". 

Mitäs te tykkäätte täysin uudistetusta ulkoasusta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti