The "Earth" without "art" is just "eh".

I'M BACK. Sen kunniaksi tässä on heinäkuinen graffititaidepläjäys.

Nämä kuvat on otettu hyvin nopeasti puhelimen akun tippuessa Hiedanrannan Kuivaamolla heinäkuussa. Kuten kuvista näkyy niin siellä kuin mullakin on ollut tässä kaikkee. Ei ehkä just nyt elämässä vaan lähinnä pään sisällä. Olen käynyt hyvin syvissä vesissä ja oikeastaan olen siellä vieläkin, mutta välillä pääsen käymään pinnalla haukkaamassa happea, kunnes taas mennään. Haluan nauttia tästä happihypystä vielä hetken. On vasta syyskuu ja kaamosmasennus iskee jo kovaa ja korkeelta. Upeeta, mahtavaa.

Eilen kävimme pyörällä seikkailulla sellaisissa Tampereen kolkissa, joissa en ole koskaan käynyt. Iidesjärvellä, Lokinpuistossa sekä Nekalan siirtolapuutarhassa. Ruskaa oli kaikkialla, tapasimme sorsia ja joutsenia sekä silitimme koiria ja jututimme heidän lämminhenkisiä omistajiaan. Kameran rulla kasvoi taas varmaan sadalla kuvalla ja fiilis oli niin ihana. Ilta huipentui kynttilänvaloiseen elokuvailtaan perheen kanssa, kun saimme porukoiden Taru Sormusten Herrasta -yleissivistystripin päätökseen.

Olisin vihdosta viimein halunnut eilen otettuine kuvineni palata blogini pariin, mutta Blogger ei näköjään enää välitä bloggaajistaan. Ensin banneri ei tahdo olla isompi kuin banaanikärpäsen kikkare, sitten bannerin kuvan laatu on ärsyttävästi epätarkan rajamailla ja nyt sama pikselivamma on siirtynyt postauksen kuviin. Ei sitten.

Alan vakavasti harkita ekaa kertaa 10 vuoteen alustan vaihtoa. Onko suosituksia?

Toinen vaihtoehto on pysytellä kokonaan Instagram-blogina. Se on toiminut mulla paljon paremmin nyt viimesen parikolme kuukautta. Katsotaan vielä.

Hävettää myös hieman, etten tehnyt mitään 10-vuotispostausta blogilleni. Instagramissa juhlistin tätä hieman, käy kattoo!

Sun-dried in the sunlight.

Hola amigos y amigas! Tässäpä keväinen check list á la moi. Ja hei, huomenna on kesäkuu! KESÄ!

Hanami - check!

Nämä kaunottaret bongasin ihan tästä kotimme läheltä. Ei tarvinnut mennä sinne Frenckellin aukion ryysikseen. Mä en oikeesti tiedä oliko siellä väkeä ees kauheesti, mutta olettaisin näin, koska on kuitenkin meleko keskeisellä paikalla ja kirsikankukathan on KOETTAVA ja laitettava someen, että "kyllä, minäkin olen nähnyt vuoden 2021 sakurat, check!". Pata kattilaa soimaa, vai miten se meni?

Silti, on näissä lyhyen aikaa kukkivissa kukkasissa jotain taianomaista.

Suoristettu tukka pitkästä aikaa - check!

Viimeksi kun suoristin tukkani CG-metodin aikana en oikein välittänyt siitä lookista ja palasin kiharoiden hoitamiseen ja korostamiseen. Viimeisintä hiustenvärjäystä varten pesin tukkani ja föönasin suoraksi, jotta äidin oli helpompi levittää väri mun tyveen. Jostain syystä tykästyin suoraan lookkiin taas ja siihen kuinka sulavasti pystyin sukimaan sormillani mun pehmeitä hiuksia ilman takkuja ja muotoilutuotejumituksia.

Ilman damagee tästä keissistä ei tietenkään selvitty, sillä mun kihara tuntui kovin pörröiseltä ja kuivalta, kun palasin normaaliin päiväjärjestykseen. Toki hiusvärillä oli varmasti osuutta asiaan koska sodium laureth sulfate (olen huono curly girl #sorrynotsorry), mutta kaikki se suoristaminen ja harjaaminen tuskin auttoivat nekään. Olen jatkanut kiharahommeleita taas, mutta ehkä taas joku kerta kokeilen suoristamista. Se on ihanaa vaihtelua!

Leskenlehdet - check!

Kai ootte nähnyt sen meemin, jossa kasvit saattavat kotioloissa suutahtaa vääränlaisesta lannoitteesta tms. kuin kissat konsanaan ja päättää sitten kuolla kupsahtaa pelkkää pikkumaisuuttaan, kun taas samaan aikaan söpösiä pikkukukkasia puskee milloin mistäkin asfaltinkolosesta läpi? Tässä näette neljä sinnikästä tussilago farfaraa änkeemässä asfaltin, kivien ja betonin läpi.

Kyllä toi luomakuntakin osaa olla joskus yks satunnaisgeneraattorin ilmentymä.

Kevään ekat Foffeli-vohvelit - check!

Cafe Foffelin tarjonta on parasta ikinä. Ette varmaan oo tiennyt tätä, kun en todellakaan oo viime kesästä asti tätä teille toitottanut someja ja blogia myöten. Se rapeus, ne maut (varsinkin suolaisissa), just sopivat annoskoot eikä ole vohvelin, jäätelön ja kermavaahdon kombon voittanutta.

Kevään eka auringonlaskuotos - check!

Jälleen yhden epäonnistuneen kapinallishyökkäyksen jälkeen ikkunasta kajasti pehmeän vaaleanpunainen valo. Kurkkasin ulos ja taivaallahan oli mitä kaunein auringonlasku. Ampaisin ylimmän kerroksen tuuletusparvekkeelle kuvaamaan ja juttelemaan syntyjä syviä veljen kanssa. Näitä kuvia on taas luvassa pitkin loppukevättä, kesää ja syksyä lyriikoiden ja ajatusten kera.

TOUKOKUUN SUOSITUS

Pakollinen saliselfie. #salilekasalilvika #jamuutkliseet

Mä vihdoin tein sen! Mä liityin salille! Voitteko uskoa, MINÄ? Ihminen, joka aina on toitottanut, että tanssi on ainoa mulle sopiva liikuntalaji?! Ja että mä vielä NAUTIN siitä?!? Kyllä olis Emilia 5-10 vuotta sitten ollut ihmeissään, että ei oo ennen moista kuullut.

Tosissaan siis Fitness24Sevenillä oli niin kiva tarjous, etten voinut jättää sitä väliin. Olin muutenkin sinne liittymistä harkinnut jo aika kauan, koska siellä on muutenkin oikein kelpo kuukausihinta, mutta nyt kun iskettiin vielä puoleen hintaan niin en voinut enää vastustaa. Meiän lähisali on tosi lähellä, että se on melkein naapurissa ja siellä on naisten oma sali, jossa olen saanut välillä viettää tehokkaita kuntoiluhetkiä ihan yksikseni. Oikea introvertin unelma!

Pro tip kaltaisilleni kuntosalinoviiseille ja introverteille: parhaita reeniaikoja nyt koronan aikaan ovat päivällä ennen kuin enemmistö pääsee koulusta/töistä ja illalla klo 22 jälkeen. En ole aamua vielä testannut enkä varmaan tuu testaamaankaan, koska aamulla pitää keskittyä ekstrasti enemmän siihen itse heräämiseen ja ittensä keräämiseen ja kasaamiseen yön jäljiltä.

PS. Vaihdoin banneria, mutta koska Blogger on ********** niin se on nyt yhtä iso ku banaanikärpäsen kakka. Laitoin jo palautetta Bloggerille, joten toivottavasti korjaavat sen pian tai muuten ei hyvä heilu, terveisin kärsimätön ja äkänen visionisti. Mä oon muuten oikeesti tosi kärsivällinen, joustava ja ymmärtäväinen ihminen, mutta tekniikan kanssa jos tulee PIENINTÄKÄÄN häikkää niin sit lähtee välittömästi nollasta sataan.

PPS. 10 PÄIVÄN PÄÄSTÄ ALKAA LOKI-SARJA. AAAAAAAAAA.

And yet another new name for my blog.

Joitakin vuoden 2021 tilastotietoja minun elämästä:

4 runebergintorttua.

6 kirppisreissua.

7 laskiaispullaa.

13 Star Wars -tarraa Nono-putiikista.

20 kirppislöytöä.

79 Clone Wars -jaksoa.

158 eri biisiä kuunneltu.

318 valokuvaa.

Lukematon määrä Pepsi Max -tölkkejä.

1 blogin nimen ja osoitteen muutos.

Taas on blogi vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun... no ei oikeesti. Nimi ja URL vain kaipasivat yhtenäisyyttä ja muutosta. Eikä siinä mennyt kuin vain vajaa 10 vuotta, kun vihdoin keksin simppelin ja itseä miellyttävän nimen sekä blogille että URL-osoitteelle.

Ja vaikka elämäni olisi vinksin vonksin niin blogini ei ole. Siitä olen pitänyt ja pidän edelleen huolen. Blogien kulta-aika saattaa olla ohi, mutta minä vielä täällä porskutan. Ei minusta oikein ole vloggaajaksi, someinfluensseriksi tai tiktokkaajaksi. Saatan pitää epäsäännöllisen säännöllisiä kirjoitustaukoja erinäisistä syistä, mutta ainakin se on varmaa, että blogini on ja pysyy.

Fun fact: pienenä Peppi Pitkätossu oli mun roolimalli. Minäkin kaavin sormella suoraan kakusta kuorrutusta, kunnes äiti ennätti kieltämään. On Peppi paljon muutakin: voimakas, itsenäinen, luova, eläinrakas, hauskaa seuraa sekä ehdottoman lojaali ystävä. Oikein kelpo roolimalli mun mielestä!

Jätkänkynttilä.

Vuoden 2021 ensimmäinen postaus! Koska kaamosaika ei todellakaan ole mun valokuvausinspiksen kulta-aikaa, kuvituksena on tällä kertaa Rovaniemen reissukuvat, joita en ole jostain syystä laittanut blogiin vielä ollenkaan (paitsi vuosikoosteessa on pari hassua).

Mulla on ollut pitkästä aikaa vuosiin ihan hirvee energiapiikki. Vai voiko sitä sanoa piikiksi, kun tää fiilis on kestänyt kohta 3 päivää? Mut siis tää on mulle todella harvinaista ja siksi haluan ottaa tästä ilon irti. Mää haluan tehdä kaikkee kotona ja käydä ulkona (turvavälejä yms. noudattaen). Jaksan pitää paikat siistinä, ja jopa tylsistyn kun hommat loppuvat. Mitä täällä tapahtuu?

Kuitenkin tulevaisuuden Ems tai sinä siellä, jolla on voimat just nyt lopussa: se on ihan täysin ok levätä ja kerätä voimia. Riittää, että olet päässyt ylös sängystä vaikkapa vessaan tai syömään, ja sekin on täysin ok, jos olet palannut takaisin sinne sänkyyn lepäämään. Älä soimaa itseäsi. Kehosi tekee viimeisillä voimanrippeillään kaikkensa, että pysyt hengissä ja järjissäsi tässä maailmantilanteessa.

#hienokivihermanni

Pakko sanoo tästä kuvasta vähän. Tää oli hauska bongaus kesken kävelylenkin, kun oltiin Rovaniemen reissulla. Mun piti laittaa tää Instagramiinkin, mutta se vähän jäi. (Ehkä tää vois olla semmonen mainoskuva tälle postaukselle...) Menin tätä kuvaa varten selvittämään kuka näyttelikään Hermannia, koska nimi ei sattunut pläjähtämään mieleeni. Wikipediasta sain selville, että Pelle Hermannin näyttelijä Veijo Pasanen kuoli sydäninfarktiin helmikuussa 1988 kaksi päivää viimeiseksi jääneen Pelle Hermannin jakson kuvausten jälkeen. Sattumalta Hermanni ja äitiliini puhuivat viimeisessä jaksossa kuolemasta. Olipas surullista... Muistan katelleeni lapsena Pelle Hermannia ja se oli aika hasu.

Rest in peace, Veijo Pasanen.

Graffiteista voi olla montaa mieltä, mutta mää rakastan tälläsiä luovia teoksia. Tämä teos sijaitsi erään alikulkusillan alla. Vesipisarat vaikuttavat erityylisiltä ja simppelimmiltä kuin kalat, joten olisiko tässä ollut jotain jatkettua taidetta? Sellanen on parasta mun mielestä.

Tää retrovene on niin symppis! Noi värit ja ja malli henkii vanhanajan meininkiä. Kuvasta ei veneen kunto näy, mutta oli melko huonossa hapessa enkä tiedä onko se käytössä. Veneessä on myös verhot, eli siinä voi varmasti jonkinmoista asumista tai ainakin yöpymistä harrastaa. Olis kiva kokemus semmonenkin ja vaikkapa tossa veneessä! 

Oon oikeesti kuunnellut tätä Grace Carterin Silhouette-remixiä yli 40 kertaa viimesen viikon sisään. Hyvänen aika. En oo tästä ominaisuudesta kasvanut ikinä ulos. Eipä tuo kai haittaa, mutta kun mää kyllästyn kahta nopeammin hyviin biiseihin ja se vähän ketuttaa.

Opin just muuten uuden termin: stimming. Mä en tiedä sen suomennosta, mutta se tarkoittaa vapaasti tulkittuna tapaa, jolla ihminen stimuloi itseään toistuvilla liikkeillä ja äänillä. Stimming auttaa tasoittamaan aistikokemusten määrää, riippuen siitä onko aistiärsykkeitä liikaa tai liian vähän. Sä voit kuunnella samaa ääntä toistuvasti, silittää eläintä, kuunnella ASMR:ää, painella nappeja ja - kyllä - kuunnella samaa biisiä koko ajan.

Stimming liitetään usein autismikirjoon kuuluviin ihmisiin, mutta todellisuudessa kaikki ihmiset stimmaavat jossain määrin. Mä nyt oon epäillyt itelläni ADD:tä parikolme vuotta, mutta tää mun binge-listening ei välttämättä liity siihen.

Fun fact: kattelen aina välillä mun Last.fm-profiilia ja yks kerta keksin mennä kattomaan veljeni profiilia. Sieltä voi huomata tilastoista aika merkittävän eron mun ja veljeni musiikinkuuntelutavoissa. Vaikka veljeni kokee olevansa rajoittuneempi musiikin suhteen kuin minä (joka olen kanssa aika rajoittunut, koska mä en ole niitä ihmisiä, joka kuuntelee "ihan mitä vaan" ja voin myöntää sen ihan rinta rottingilla #musiikkielitisti), hänellä on silti paljon enemmän rangea kuin siskollansa.

Mä olen scrobblannut musiikkia Last.fm:ään aikalailla taukoamatta 8.7.2008 alkaen. Matias aloitti scrobblaamisen 30.1.2010 ja viimeisin scrobblaus on tallentunut 12.12.2014. Mun tilastot ovat 47 632 soittoa ja 940 artistia ja nämä ovat kertyneet 12 vuodessa. Matiaksen vajaan 5 vuoden statsit taas näyttävät 44 250 soittoa ja 818 artistia. Siis ei hyvän tähden!

Mä en voi mitenkään enää selvittää, milloin olen tarkalleen ohittanut Matiaksen mun statseissa, mutta siis 12 vuoden scrobblauksen jälkeen olen vasta reilu 3000 soittoa ja 122 artistia edellä. Oivoivoi.

(Ja ketä tämä osuus kiinnosti, Ems? Ketä?)

Monet sanovat, että blogien aikakausi alkaa olla lopuillaan ja "so last season". Olen huomannutkin tässä 10 vuoden ajalta seuraavan trendin: ensin ihmiset alkoivat kirjoittaa julkisia blogipostauksia. Sitten tulivat vlogit eli Youtube-videot päivittäisestä elämästä ja omista mielipiteistä sekä muista asioista mistä vaan voi videoita tehdä. Sitten tuli Periscopet ja vastaavat livelähetykset muihinkin sovelluksiin. Sitten tuli Snapchat ja IG-tarinat ja sitten Tiktok ja Reelsit. Tarinat voivat olla toki pitkiä, mutta ainakin IG:ssä ne ovat 15 sekunnin pätkissä, ja tiktokit ja vastaavat pätkät voivat olla pisimmillään minuutin pituisia.

Ei ole siis ihme, että bloggaamisen aikakausi alkaa olla taputeltu.

Mutta minä en luovuta. Multa tämä luovuuden muoto luonnistuu edelleen kaikkein parhaiten ja vaikka oon esim. kokeillut Tiktokin ihmeellistä maailmaa (ja hupsistakeikkaa, sieltä vaan tultiin Tiktok-kaapista ulos), niin oon liian perfektionisti julkaistakseni nopealla aikataululla lyhyitä pätkiä. Vaikka nekin pätkät mitä mulla siellä on eivät todellakaan ole mitään hienoja tai laadukkaita, niin silti haluan, että mä näytän niissä sellaiselta miltä haluan ja että lipsyncit ja muut menee just eikä melkein. Myös fiiliksen pitää olla just oikea.

Kirjoittaessa mää voin olla just niin kakkasena tässä kun mä oon eikä mun tarvii välittää valaistuksista, esiintymisestä ja ainoa editointi mitä mun tarvitsee tehdä, on kuvien muokkaus ja tekstin oikoluku sekä typojen korjaaminen. Aina mulla vähintään ykskaks typoa ja pilkkuvirhettä tekstiin eksyy, mutta yritän olla itselleni armollisempi. Kunhan asia tulee ymmärretyksi.

Kertokaas te Ems-tädin pikkumussukat mulle, että luetteko te vielä blogeja? Luetteko mun blogia ja mitä kautta ootte tykänneet seurata mua? Tiedän ainakin kaksi ihanaa, jotka siellä seuraavat mua Bloglovinin kautta, kiitos ihan superisti teille ♥️

Why go to the party at all?

Menen suoraan asiaan. Mun kone vetelee viimeisiään, hitaus on välillä ennätyksellistä ja muisti on aivan piripinnassa. Ei oikein ole mitä poistaa ja vois luulla, että kovalevy on täynnä kuvia, mutta kun ei ole. Jos poistaisin kaikki kuvat, tilaa vapautuisi vain noin 10 gigaa ja kiintolevy olisi kuitenkin taas täynnä ihan kohta.

Tästä syystä työnteko koneella on aivan älyttömän vaikeaa ja ärsyttävää eikä bloggaaminenkaan innosta. Pidän siksi sen aikaa blogitaukoa, kunnes saan hankittua uuden läppärin. Mulla kyllä on tuolla vanhoja luonnoksia, joissa on kuvatkin aikalailla ladattuina, joten jos ja kun jaksan, niin laittelen niitä tänne. Mua hirveesti taas kiinnostais kirjoitella ja asiaakin vois olla, mutta rasittaa vaan tää kone.

Kuvat on btw otettu eräänä heinäkuun yönä, kun kävimme katsomassa Williamin keikkaa Emun kanssa. Tampere on niin kaunis yöllä.

Please leave a comment.

Oletteko huomanneet jotain jännää täällä minun blogissani? Erityisesti tällä viikolla?

Niin.

Olen postannut jokaikinen päivä jotain. Tämä olkoon sunnuntain ja samalla tämän viikon päättävä postaus.

En tiedä mistä tässä on kiittäminen: keväästä, auringosta vai kevätauringosta? Poikkeuksellisen inspiroivasta taustamusiikista? Tällä hetkellä melko paineettomasta ympäristöstä ja elämästä? Vai heittääkö korona ihmisillä elämän ihan päälaelleen eli mun kohdalla olen kuin kotonani näissä olosuhteissa?

Huomaan itselläni ainakin sen, että heti kun luovuin vähin äänin kuukauden suosikeista ja muista itsekehitetyistä pakotteista ja aikatauluista niin heti alkoi lyyti kirjoittaa. Ja se lyyti olin minä. Luovuus kukkii jotenkin ihan eri tavalla, ja sekös jos mikä on ihanaa.

Tuskinpa pystyn pitämään päivittäistä tahtia yllä, mutta tämä oli vain hauska huomata, että oho, mähän oon tykitellyt menemään. Ja jospa mun tahti pysyisi kuitenkin yhtä tykittävänä tässä kevään ja kesän ajan. Pitäkää mulle peukut pystyssä!

(Ps. Eikä ny niin tarvii totella otsikkoa ja jättää kommenttia. Saat toki jos haluat! Kuuntelin samalla View'n biisiä, jossa hän sanoo noin ja otsikon puuttuessa heitin sen tuohon.)

Syystunnelmissa.

Blogi on nyt myös syystunnelmissa! Napsaisin kuvan eräänä kauniina syyspäivänä kotikylällä. Veljeni toimi mun hovikuskina tänä samaisena päivänä ja ilmaantui justiinsa paikalle, kun olin kuvia ottamassa.

Kysyin Matiakselta, että mitä hänellä pyöri mielessään, kun näki minut tuolla noin. Hän sanoi, and I quote: "Mitä ihmettä Emppu tekee? Oksentaako se tuolla vai yrittääkö se vuosisadan pierua? Voivotteletko sää siellä jotain asiaa vai oliko maassa joku kiva leppäkerttu? Autoitko sää jotain sun kaveria maasta ylös vai onko se ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella?"

Tässä vielä alkuperäinen kuva. Ruusumaiharit ja Jesse-kassi ne naisen tiellä pitää.

Another box with a question mark.

Pitemmittä puheitta... Siä on ny uusi banneri, uudistettu ulkoasu ja, wait for it...

UUSI BLOGIN NIMI!

Kyllä. Nyt on taas hetken kaikki kohillaan. Blogin kanssa ainakin.

Mulla tapahtui jonkin sortin kyllästyminen edelliseen blogin nimeen tässä jokin aika sitten. Ärsytti nimen pituus ja ehkä sellanen pienoinen tylsyys. Silleen ei rakkaudessa mitään tylsää ole (päinvastoin!), mutta kun esim. mun blogiin päädyttiin hakusanalla "purple blogi" satoja kertoja silloin kun mun blogi oli My state of mind's all purple. Edellisellä nimellä ei päädytty koskaan oikein millään hakusanalla. Haun avainsanat eivät ole pariin vuoteen tarjonneet samanlaisia nauruja kuin aikoinaan, koska tänne ei päädytä millään Google-hauilla. Nothing, ingenting, nada. Tästä voi siis päätellä, että edellinen blogin nimi ei ollut kovin tarttuva ja hukkui Google-haun äärettömiin ulottuvuuksiin. En kyllä menis sanomaan, että onko tämä uusikaan tarttuva ja erottuuko edukseen hauissa, mutta se ei oo mun blogin pitämisen pointti koskaan ollutkaan. Tämä on vain rakasta ajanvietettä, oli lukijoita tai ei.

Ja tiettekste kuinka vaikeeta on keksiä tarpeeksi lyhyt ytimekäs nimi, joka merkitsee itselle jotain? Erittäin. Laskin äsken, niin tää uusi on nyt sitten jopa 6 kirjainta pidempi otsikko, mutta kuten blogiystäväiseni Iira totesi, niin pituus ei haittaa yhtään! Tässä uudessa ei sinänsä oo mitään ihmeellistä, mutta se resonoi todella vahvasti mun sielun kanssa just nyt.

My state of mind's all purple kesti tasan 5 vuotta, seuraajansa How beautiful love can be? rapiat pari vuotta. Uskon, että tämä pysyy hieman pidempään kuin edeltäjänsä!

Heippa How beautiful love can be?, TERVETULOA Another box with a question mark!

Mää tiedän, sää kuitenkin palat halusta tietää, niin uusi blogini nimi tulee tämän mainion tv-sarjan ehkä yhdestä parhaimmasta kohtauksesta.

Tässä kohtauksessa oli myös toinen vaihtoehtoni blogin nimeksi, saatte iteksenne arvata mikä.

Throwback Thursday: Vanhoja bannereita ja profiilikuvia.

Fiilistelkää kanssani vanhoja profiilikuvia ja bannereita!

2012: Tämä ei viihtynyt mun bannerina kauaa eikä ihme. Tässä on ihan liikaa kaikkee. Too cluttered.

2011: So young and smol. Loving the pink flower details.

2012: Vähän parempi jo, mutta vieläkin jokin on pielessä. Violetit fontinreunat ja kollaasiruudut olis voineet olla ei-violetit.

2011: Mulla on vieläkin toi pitsitakki ja korvikset. Kasvot sivulla ja ylikasvanut otsis on näköjään ollut se juttu 7 vuotta sitten.

2012: No NYT! Jotenkin tykkään tän kuvan pintarakenteesta. Utuisen rakeinen ja lavan spotit sekä sytkärit näyttävät ihanilta valopilkuilta. Violetti Mistral-fontti näyttääpi aikas kivalta myös. Ah, niin nostalgista. Kuva otettu vuonna 2010 Raappanan keikan aikana.

2013: Henkseli- ja bandanakausi kuumimmillaan.

2012-13: Tämä banneri oli mulla aika kauan. Tää on tehty kokonaan Paintilla.

2014: Omg kuinka ohuet kulmat... So 2014. Ja myös ylikasvanut otsis, joka on vedetty sivulle. Pidin tästä kuvasta kyllä tuolloin meleko paljon, mutta nyt se on vähän meh. Also huulipuna puuttuu! En myöskään tajua mitä oon ajatellut, kun oon laittanut profiilikuvaksi autossa otetun selfien.

2013-14: Rakastin tätä banneria aikoinaan. Nyt se vaikuttaa kovin levottomalta värimaailmaltaan. Huomaa siis, että musta on tullut yhä tarkempi värien mätsäyksestä ja harmoniasta.

2015: Kun löysin viininpunaisen värin.

2015: Muistan vieläkin tän näkymän. Oli niin kaunista kävellä noiden värien keskellä Jazzien jälkeen.

2015-16: Laatu iPhone 4:n selfiekamera. Tykkään silti tästä, hupusta, meikistä ja otsiksesta.

2015-16: Tää on vieläkin mun lemppari. Kyseessä ei ole mun lempparivärit enää, mutta tässä on kaikki kohdillaan. Kesä, sinisyys, tuulenvire, sommitelmat (courtesy of my bro) ja tunnelma. Hassu vaan, kun otsikossa lukee purple, mutta fontti on sininen ja kuva muutenkin sinisävyinen.

2016: Nyt alkaa näyttää omemmalta! Mustavalkoinen filtteri ja punaiset huulet muokattu maalaamalla esiin.

2016: Uusi blogin nimi, uusi banneri, mutta ei uusia kujeita! Tässä on taatusti kaikkien aikojen lempparibanneri. Saatan palata tämän pariin myöhemmin. Blogin otsikko on asetelty hauskasti mun "taakse" ja sovitettu kulkuväylän leveyteen. Punaista, ruusua ja mustavalkoisuutta. Perfection.

2016: Tää on niin 2016. Kulutin puolinutturalookin puhki, kuten myös ton paidan. Se on mulla vieläkin, mutta ei enää niin freesi. Tykkään tästä kuvasta vieläkin. Kulmat tosin ovat kovin ohuet ja vaaleat.

2016: So peaceful and serene. Loving dem autumn colours. Also one of my faves.

2017-18: Lempparein kuva itestäni. Kaikki on kohillaan.

2017-18: Age of minimalism and calligraphy.

2018: Häiritsi kun hyvät profiilikuvat menee pilalle kun ne ovat pikkukuvina kommenttiboksissa tai blogin seuraajissa. Ajattelin, että teksti olisi mukavaa vaihtelua. Onhan mulla sitten niitä pärstäkuvia täällä blogissa ihan tarpeeksi.

-----

Nyt banneri on taas vaihtunut ja kuvakkeen vaihdan myös yhdenmukaisemmaksi bannerin kanssa. Nykyinen banneri on melko kesäinen, mutta pidän sen tuollaisena niin kauan kuin kehtaan. Seuraava banneri on jo tiedossa...