Night shift, gotta write.

Mää aina yritän viimeiseen asti pysyä hiljaa ja olla välittämättä jostain itseä koskevasta päivän polttavasta aiheesta, joka tunnahtaa vähäsen takaraivossa ja sohaisee kiukkusuonta ohimossa aiheuttaen hetkittäistä silmän nykimistä.

Nyt ei pysty enää. Mua väsyttää ihan kamalasti ja nukkumaan tarvis mennä, mutta kun ON ASIAA.

#throwbacktuesday #playingwithmahhair #classybun #classylady

Mää oon ollut iltavirkku niin kauan kuin mää muistan. Muistan ehkä hämärästi ajan, jolloin nousin lauantaina jo klo 7.00 hissunkissun telkkarin ääreen odottelemaan Teletappeja, joka alkoi TV1:llä "vasta" klo 8.00 ja ainoa mikä tuli telkkarista oli Uutisikkuna tai ehkä joku Buu-Klubben, vai tulikohan se ny sunnuntaina, en muista. Joka tapauksessa lauantaisin nousin oikein ketterästi aikaisin aamulla kattelemaan lasten ohjelmia ja kai mää kouluunkin suht aikaisin jaksoin nousta. Multa kyllä taidettiin kieltää aamuiset lastenohjelmat, koska ne vei mun huomion aamupalan syönniltä ja meinasin myöhästyä koulusta. 

#nomakeup #nofaceinthispic #becauseimdatugly #imeandaymn #keijonmielestänäytännasgulilta

Toisaalta mää muistan myös erään illan vuodelta 2001-02, jolloin mää itkin äidille, kun en saanut unta kun vasta klo 00 ja pelkäsin lähes kuollakseni seuraavaa aamua ja vähäisestä unesta johtuvaa väsymystä sekä mahdollista koulusta myöhästymistä. Kuvittelin jo mielessäni opettajan vihaisen katseen ja luokkalaisteni supinat ja pilkalliset ilmeet. En muista myöhästyinkö tuolloin, mutta kaikkiaan mun ihan ekan myöhästymisen jälkeen jäi traumat.

Meni monta vuotta ennen kuin lakkasin pelkäämästä ja välittämästä liikaa muiden katseista ja mielipiteistä, ja aloin myöhästellä. Lukiossa taisin lipsua lopullisesti tälle syntiselle tielle, kun kukaan ei enää puuttunut mun myöhästelyihin. Lukiossa ei tunnettu enää käsitettä "jälki-istunto" eikä myöhästymisestä sakotettu paitsi opettajakohtaisesti. Eräs opettaja päästi sisälle luokkaan vasta, kun koki olevansa valmis eikä halunnut opetuksensa keskeytyvän myöhästelijöiden takia (fair enough) ja abivuonna tuli käytäntö "puolen tunnin myöhästymisen jälkeen tulee poissaolomerkintä". Ja mun myöhästymiset johtuivat siitä yksinkertaisesta syystä, että halusin nukkua mahdollisimman pitkään. Usein nukuin sitten liian pitkään, jopa pommiin asti.

Mun ei ole tarkoitus nyt puolustaa myöhästelyä mitenkään. Ymmärrän, että se on epäkunnioittavaa ja esim. töistä ei saa myöhästyä missään tapauksessa. Tämä nyt oli pienoinen sivuraide ja jonkinmoinen sekava johdanto sille, että mua ottaa aivan hirveästi päähän viimeisin Iltalehden kirjoitus aamuvirkku vs. iltavirkku-asetelmasta.

Kuten aiemmin totesin, mää olen aina ollut iltavirkku. Mun yleensä pitkähköt piuhat lyhenee illan pimetessä eli lanttu leikkaa paremmin, oon hauskempaa ja rennompaa seuraa enkä mikään tosikko, johon oon joskus valitettavasti taipuvainen. Mä kykenen todella syväluotaaviin keskusteluihin, musiikki kuulostaa paljon paremmalta ja yösafka on maailman parasta. Nauran kaikelle ja oon herkempi. Herkkyys ei ehkä oo hyvä asia, esim. oon helpompi pelkäämään kaikkea illalla ja oon vainoharhaisempi, mutta jos vaikka luen jotain surullista kertomusta tai kuuntelen koskettavaa musiikkia, mun on helpompi samaistua ja saatan itkeä tirauttaa. Mun parhaimmat blogipostauksetkin on luotu yöllä musiikkieuforioissa.

Aamulla taas niin... Mä en ole aamuihminen. Oikeestaan mä en ole edes ihminen aamulla. En jaksa sanoa hyviä huomenia, ärähtelen ja mulkoilen pahasti. Lipsauttelen sammakoita suusta, jos kulmakarvojen meikkaaminen ei onnistu, joku tärkeä juttu on hukassa, tukka ei tottele suoristusrautaa tai hiuslakka puhaltaa hiussuortuvan päin pyllyä. En haluais syödä mitään enkä aina ees muista tai ehdi. Mää en jaksa muodostaa kokonaisia lauseita. En jaksa puhua mitään. En jaksa mitään. En jaksa. En.

Voisin siis sanoa olevani parempi ihminen ilta- ja yöaikaan. Ainakin mä pidän itsestäni iltaisin. Aamulla ja päivällä saatan näyttää freesiltä (ja sekin on meikin ansiota), mutta vasta illalla mä olen oma itseni. Ainoa huono puoli mun iltavirkkuudessa on tosiaan tuo aiemmin mainittu myöhästely aamuisin koulusta. Nukkuminen vaan on liian kivaa ja sänky mukavan pehmeä ja lämmin eikä sieltä haluais millään lähteä.

Nyt kun tässä Iltalehden kirjoituksessa tuotiin esille tutkimus, jonka mukaan iltavirkut voivat muuttaa itsensä aamuvirkuiksi muutamalla "helpolla" keinolla, niin ainoo mitä mä kuulen, on: "Sä et ole hyvä tuollaisena. Sun pitää muuttua. Ihan sama vaikka oot luovimmillasi illalla/yöllä, sun pitää muuttaa itsesi nyky-yhteiskunnan muottiin. Sinusta tulee päihteidenkäyttäjä, jos olet iltavirkku. Et voi olla menestyvä ihminen, jos olet iltavirkku." Ei. Ei ei EI.

Pakko kyllä myöntää, että viimeinen lause on osittain totta nyky-yhteiskunnassa. Yleiseksi luokiteltu vuorokausirytmi on luotu aamuvirkuille ja jäänne niiltä ajoilta, kun herättiin auringon noustessa ja nukkumaan mentiin sen laskiessa. Työvuorot tai ns. office hours on näitä perus 8-16, 9-17 ja kaupan alalla 10-18, 11-19 jne. Ja itsepähän oon valinnut kaupan alan, joka on vuorotyötä, ellei sitten satu työskentelemään pienemmässä yrityksessä. Toisaalta taas en ole ajatellut työskennellä esim. ruokakaupassa, jossa työvuorot voi nykyään olla ihan mitä sattuu. Vaatekaupoissa pysytään varmaan toistaiseksi ihan tolkullisissa aukioloajoissa.

Se mikä mua tässä häiritsee niin paljon, on just tollanen jännän hienovarainen kehottelu ja ehdottelu. Viimeksi kun mulle ehdotettiin jotain, niin mä avauduin siitä Facebookkiin, jota mää en koskaan tee, ja silloin yritettiin poliitikkotasolta puuttua mun valmiiks haastavaan ruokavalioon.

Mä tiedän, mun ei ole pakko kuunnella jotain Iltalehteen julkaistua nollatutkimusta ja ryhtyä yhtäkkiä aamuvirkuksi, mutta mä en myöskään jaksa kuunnella mitään "mene aikaisemmin nukkumaan"-kakkaa. Mä en osaa. Mä myönnän. Mä. En. Osaa.

Koska on liikaa kaikkee. Liikaa kaikkia mahdollisia virikkeitä. Liikaa asiaa. Liikaa ajatuksia. Mä haluaisin kirjottaa blogia. Mä haluaisin kattoa Netflixiä. Mä haluaisin kattoa videoita YouTubesta. Lukea. Kuunnella musiikkia. Syödä muroja ja juoda limpsaa. Jos mä uskaltaisin niin kävisin iltakävelyllä. Koska kuten aiemmin sanoin, mun pää toimii parhaiten, kun kello on lyönyt kaksitoista keskiyöllä. Äskenkin Keijo käski mua menemään suihkuun, mut mä en malta, koska on asiaa teille.

En tiedä, nytkin on kello 0.36 ja teksti on täyttä tajunnanvirtaa. Hyvästä kirjoittamisesta en menis takuuseen, mutta mä tykkään tästä. Ja mulle on tärkeintä kaikessa mitä mä teen, että mä pidän siitä. Nyt kuulostan ehkä siltä, etten tee mitään mukavuusalueen ulkopuolelta, mutta kyllä mä teen sitäkin ja vaikka tekohetkellä en tykkäisikään, niin yleensä tiedän, että jälkikäteen tykkään varmasti. Koska olen ylittänyt itseni.

Nyt joku vois sanoa, että "mikset yrittäisi aamuvirkkuutta?" Believe me, olen vahingossa kokeillut. Nukkunut liian vähän edellisenä yönä, välttänyt megapäikkärit ja mennyt ajoissa klo 22 maissa nukkumaan. Sitten kroppa on erehtynyt luulemaan niitä päikkäreiksi ja oon herännyt klo 01 aivan pirteänä, pyörinyt sängyssä aikani puhelin kädessä ja nukahtanut seuraavan kerran klo 04. Ja oravanpyörä on valmis siinä.

Aika nopeesti mää taannun tuttuun ja turvalliseen klo 00.jotain nukkumaanmenoaikaan ja aamulla klo 07.jotainyleensäliianmyöhään heräämiseen aivan liian väsyneenä motivaationa "nukun sit iltapäivällä päikkärit" ja kroppa huutaa kofeiinia.

Mä oon niin tottunut olemaan väsynyt nykyään. Mää oon nytkin väsynyt, koska viime yönä nukuin 5,5 tuntia huonosti enkä saanut nukuttua päikkäreitä missään välissä. En oo moneen vuoteen ollut virkeä, paitsi ehkä kesäisin, mut sekin on aina ohi in a blink.

Varmasti diabetes osaltaan vaikuttaa kaikkeen, samoin se etten juuri harrasta liikuntaa. Ei oo aikaa, eikä tällä pikkukylällä oo mahdollisuuksia harrastaa mieleistä lajia. Ainoa ulkolaji, joka kiinnostaa, on pyöräily, mutta sitäkin voi harrastaa vaan silloin, kun ei oo jäätä eikä lunta. Tanssikin olis ihana liikunnanmuoto edelleen, mutta oon todella kriittinen lajin suhteen. Törmäsin kyllä töissä ollessa paikalliseen tanssijalikkaan, jonka kanssa puheltiin mahdollisista tanssikursseista... Saa nähdä miten sen käy. Olis kyl mahtavaa!

Lopuksi haluan sanoa, että aamuvirkuissa ei ole mitään vikaa. Iltavirkuissakaan ei ole ja toivoisin, että kummatkin ihmistyypit ymmärtäisivät toisiaan. Tuntuu, että iltavirkut ymmärtää paljon paremmin aamuvirkkuja. Osittain ehkä siksi, että on pakko, koska näkyvä enemmistö on aamuvirkkuja, mutta omasta puolestani voin sanoa, että ei mun tulis mieleenikään käännyttää aamuvirkkuja iltavirkuiksi, koska good for them. Mulle ei myöskään tulis mieleen arvostella esimerkiksi aamuvirkkukavereitani, että ovat tosi tylsiä, kun eivät jaksa valvoo mun kanssa tai jotain muuta tollasta. Se voisi olla jopa loukkaavaa. Samalla tavalla mä toivon, että mun iltavirkkuutta arvostettaisiin, koska se merkitsisi myös minun itseni arvostamista. 

Vaikka Iltalehden kirjoituksessa sanottiinkin, että iltavirkkuus on vanhemmilta perittyä ja opittua, niin mulla ei kyllä ole erityistä intoa opetella siitä pois. Tää on ihan hyvä näin ja mä oon ihan tottunut olemaan jatkuvasti väsynyt. Onneks tykkään kahvista ja vielä enemmän Pepsi Maxista. Niillä pysyn hereillä ja päikkäritkin on keksitty.

Jos pakottaisin itseni olemaan aamuvirkku, pakottaisin itseni olemaan jotain, mitä mä en yksinkertaisesti ole. 

Kuvat otettu kotini kivoista yksityiskohdista.