Nyt kun olen vanhempi ja päässyt suhtkoht irti kaikista mukapakollisista ja mukanaisellisista kauneusrutiineista, niin voin vihdoin myöntää, että mää inhoan kynsien lakkaamista. Mää en osaa lakata kynsiä. Mää en jaksa odottaa, että lakkaukset kuivuu tai jos jaksan, niin tulee joku yhtäkkinen pakottava tarve tehdä jotain, joka vaatii kynsien käyttöä ja sit menee lakat rutulle. Ja kun mulla oli geelikynnet niin mun OCD-suoni ohimolla alkoi sykkiä tuhatta ja sataa, jos yksi kynsi lähti ennen aikojaan irti.
On kuitenkin kaksi tilaisuutta, kun lähes poikkeuksetta käytän aikaa ja vaivaa lakatakseni kynteni. Joko a) olen menossa häihin tai muuhun juhlavaan juhlatilaisuuteen tai b) olen menossa katsomaan Marvel-leffaa.
Black Panther. Mitä tähän nyt sanoisi? Aivan uskomattoman MAHTAVA. Upea. Kaunis. MARVELous. Tiesin jo elokuvan ensisekunneilla, että elokuva tulee olemaan päräyttävä! Alkuun oli jopa semmoinen kenkku Liisa Ihmemaassa-fiilinki, että onko tää Marvel-elokuva ollenkaan.
En halua spoilata mitään enkä osaa kaikelta häkeltyneisyydeltäni, euforialtani ja haikeudeltani kuvailla elokuvaa, joten vanhaan tapaan luettelen asioita, joista leffassa pidin.
T’Challan uusi uniformu. Dora Milajen badassit taistelijat ja niiden upeat asut. Nakia. Wakandan auringonlaskut, värit ja maisemat. T’Challan ja Shurin kättely ja läheiset sisarusvälit. Killmongerin taustatarina. Ulysses Klauen sekopäisyys ja aksentti. Kauko-ohjattavat autot ja alukset. Kulttuurien kohtaaminen. Taistelut vesiputouksella. Kuningatar. Kuningas T'Chakan "Remember who you are"-hetki. JA SE SOUNDTRACK JA NE END CREDITSIT. Nyt jos joku kehtaa poistua ennen kuin on nähnyt lopputekstien kaksi kohtausta niin kyä lätty lätisee! #anotherbrokenwhiteman
Ps. Värikoodaus on tärkein asia elämässä.
Ps. Colour coding is the most important thing in life.
//
Black Panther was just MARVELous. It's been almost a week since I saw it with mah family but I'm still lost for words. All I can do right now is list the things I loved the most.
T'Challa's new uniform. The badass fighters of Dora Milaje and their general Okoye AND THEIR GLORIOUS OUTFITS. Nakia and "I'm not a Dora" (well yeah right, you could be!). The beautiful sunsets, colours and landscapes of the fictitious Wakanda. T'Challa's and Shuri's supercool handshake and their close relationship. Killmonger's backstory. Ulysses Klaue's craziness and accent. Remote controlled cars and ships. The awesome African culture. The battles by the waterfall. The Queen mother. King T'Chaka's "Remember who you are" moment. AND THE SOUNDTRACK BY KENDRICK AND THE END CREDITS. Now if SOMEONE DARES to exit the theatre before they've seen the 2 end credits, bad things will happen. #anotherbrokenwhiteman
"MiiiiTÄÄÄ. NYSSE SEKOS. JVG? Sähän oot aina vihannut niiden musiikkia?!?!" ajattelette varmaan just ny. Kyllä, tykkään tästä MUTTA VAIN JA AINOASTAAN tästä biisistä. Arvaatteko miksi? Kaksi sanaa: Pete Parkkonen.
En tajua kyllä yhtään, mitä äsken tapahtui. Mun otsikkobanneri oli hävinnyt jonnekin, eikä palannut takaisin F5:ta hakkaamalla. Kävin ulkoasusettingseistä tsekkaan, että mikä on hätänä ja tää herjas jotain, että kuvan url on virheellinen. Mikä url? Mää en ees ollut tuonut kuvaa netistä vaan ladannut ihan omista tiedostoista. Njoo. Mut ny on taas vanha tuttu otsikko takasin, että jos peljästyitte sen uupumista, niin elkää turhaan, se vaan oli joku mystinen Bloggerin häikkä!
Testailin veppikameraa. #laatu #hyi
Aurinko paistaa ja ilma on leuto. Silti oon kökkinyt sisällä ja heittänyt koko päivän hukkaan. No okei, en ihan hukkaan. Oon taas nostalgisoinut vanhojen suosikkijytäbiisien tahdissa ja tapahtui myöskin ihme ja kumma (ei se lelukauppa, joita oli viä ysärillä mm. Koskarissa): sain tehtyä yhdeltä istumalta vielä viimeisen mutta sitäkin ärsyttävämmän koulutehtävän tästä työssäoppijaksosta. Piti tehä Powerpoint-esitys tmv. kuvien kera ja miehän tein!
Turns out tästä tulikin aika kiva tehtävä, koska olihan mun top-jakso kaiken kaikkiaan huippumukava. Oli, siis top-jaksoo on vielä jälellä pari viikkoo. Tää kevät meni kyllä kauheen nopsasti, niin kun aika muutenkin tuppaa menemään. Välillä ei kyllä tuntunut yhtään siltä ja keskivaiheilla oli kyl fiilis, että haluais vaan piiloutua johonkin luolankoloseen karhujen ja muiden kanssa ja nukkua kesään asti. Mut nyt kun loppuaika menee mun ihanassa työpaikassa ja enää pari viikkoa jäljellä, niin eipä tarvii enää moisia toivoskella!
Mun kaveri sanoi joku aika sitten, että mää voisin pitää muotiblogia, koska mulla on kiva tyyli. Kiitin kyllä ehdotuksesta, mut hymähdin pelkälle ajatukselle. Mää? Laittaisin ootd-kuvia tänne iiponella otettuna? Nah. MUTTA.
Nyt kun oon ollut vaatekaupassa töissä, mun valmiiks suuri rakkaus pukeutumista ja kauniita vaatteita kohtaan on kasvanut entisestään, varsinkin kun töissä saan pitää mitä vaatteita haluan. Olin jo niin kyllästynyt sporttisiin kauluspaitoihin ja rumanvärisiin työliiveihin. Joten sorppa etukäteen, tässä pläjäys asukollaaseja parilta viime viikolta! Ja jotta musta ei jää laiskottelevan selfieaddiktin kuvaa, napsaisen näitä kuvasia kun asiakkaita ei ole liikkeessä ja kaikki muut hommat on tehty.
Pakko tähän väliin mainita, että tämän nimenomaisen lördagenin jälkeen me riennettiin ihanan nuoren parin kihlajaisiin juhlimaan, syömään paljon ja pitään hauskaa. Kyseinen asu pääsi myös sinne. Ainoastaan kengät vaihtui jo kolmatta kesää kestäneisiin kukkakorkkareihin a lá Seppälä.
Vielä ihanampi oli kuitenkin tämä sininen nahkatakki. Se istui täydellisesti, se näyttää hyvältä auki sekä kiinni, siinä on 2 vetoketjua, että sen saa ylle 3:lla tavalla ja SIINÄ ON PITSIÄ. Kuvassa se ei näy, mut toi koko etuosa on pitsiä. Arvatkaa kellä on toi päällään ens syksynä heti ekana kirpsakkana syyspäivänä? Toi sininen tähtihuivi oli kans NIIiiiIIIIN I-HA-NA.
Syy punaiseen päähuiviin löytyy tosta ihanasta pehmominihameesta. Kuvassa nyt ei näy, mut siinä on häivähdys punasta, samoin noissa Adidaksen kangastennareissa. Tein myös paluun teiniminään ja ripustin jättirenkulat korviini.
Kuten viime postauksessa tulin jo maininneeksi, sorruin tosiaan selfietikkuun. In my defense pomo lahjoitti sen mulle! Se oli kivasti tehty pomolta. Ja hyvään käyttöön on päässytkin!
Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä hyvänä uutisena tähän aivan julmetun pitkään romaaniin: HULDA SAATIIN VIHDOIN KORJATTUA JA TAKAS KOTIO. Oli oikeesti niin ikävä ton Ooppelin rohjakkeen tuttua punaista väriä (meillä oli lainassa hopea Toyota ja tuli todettua, että hopeat autot ei oo mun juttu, ei niitä erota toisistaan), kotoisia kyytejä ja ennen kaikkea kunnon bassojytäpoppivehkeitä.
Loppukaneettina on ihan pakko antaa shoutout teiniaikojeni yhdelle suursuosikille Lupe Fiascolle. Sillä on aiiiiivan mahtavia kipaleita ainakin kahden albumin verran! Lasers on kans oikein muksu, sen enempää en oo viittinyt kuunnella. Tää postaus muotoutuiThe Coolinja Food & Liquorin biittien tahdissa. Jos jenkkiräppi kiinnosteleepi niin pistäkää kuunnellen!
Paras mahdollinen paikka häille, suosittelen lämpimästi.
KORISTELUT
Mikä muu väri muka? Jos nää eivät olisi olleet violetit häät, niin se olisi ollut pyhäinhäväistys violettia ja mua kohtaan.
Pikkupöytä pikkuväelle. Niin söpö!
Esikatselua ruoasta...
... ja kakusta.
Karkkibuffet.
Kaunis pianohuone.
Ja mahdollisuus yöpyä!
PÄÄRUOKA
Kylmäsavulohta.
Pasta-kanasalaattia.
Jostain syystä me odotettiin tätä osaa ruoasta tai no salaatista eniten. Marinoituja valkosipulinkynsiä, fetaa ja vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja. NAM.
Mureinta porsaan sisäfilettä, jota oon ikinä syönyt. My goodness.
Ruusukaalipaistosta ja erilaisia juustoja.
Ranskalaista papusalaattia.
Tässä ei ollut edes kaikki, mutta ne tärkeimmät! Meillä oli aivan ihana ja maukas menu, että ihan harmittaa, kun ei tajuttu ennen hääpäivää, että se päivähän menee jännityksessä ja rakkausblurrissa eikä nälästä oo tietookaan. Ja parasta oli, että muistin pitää verensokereista huolta, eivätkä ne käyneet kertaakaan taivaissa eikä pohjamudissa.
Puolukkaporebooli.
KAKKU
Tarjolla oli mansikkakermakakkua, jossa puutarhamustikoita päällä koristeena sekä suklaakakkua. Kumpikin aivan ihania.
