Koronakesä 2020.

En olisi ikinä uskonut, mutta mun kesä 2020 tähän mennessä on ollut kaikesta koronakakasta huolimatta aivan ihana.

Olen tutustunut Tampereeseen uudestaan. Näiden reilun 5 vuoden aikana, jotka olin täältä pois, koko kaupunki on kokenut muutoksia. Olen käynyt myös sellaisissa kolkissa missä en ole ennen käynyt tai joista en ole edes ollut tietoinen.

Väsynä mutta onnellisena Swapissa. Päälläni yksi löytö sovitettavana.

Olen viettänyt hauskoja päiviä ja tunnelmallisia iltoja perheen ja ystävien kanssa. Syönyt hyvin ja jopa tehnytkin ruokaa itse. Myynyt kirppiksellä sekä löytänyt makeita juttuja, kuten Wonder Woman -bikinit.

Olen käynyt Porvoossa liian pitkän tauon jälkeen ja vieraillut siellä mitä upeimmissa vintage-liikkeissä. Pitänyt sylissä ystävän kanaa ja juonut ystävän hauduttamaa minttuteetä, jossa voikukkasiirappia. Mintut ja voikukat ystävän omasta pihasta.

Olen lillunut paljussa auringon laskiessa ja noustessa ja kastanut samana iltana talviturkin 23-asteisessa pikkujärvessä. Fiilistellyt maauimalan amerikkalaista meininkiä ja ottanut aurinkoa, joka paistaa suoraan pilvettömältä taivaalta.

Olen vihdoin opetellut tekemään hiusdonitseja, korjaillut vaatteitani sekä löytänyt täydellisen jäätelön. 3 Kaveria Korvapuusti - kuin söis piparipullataikinaa jäätelön seassa.

Jumpsuit 8 € - Kirpputori Swap / Vero Moda

Olen käynyt pitkästä aikaa Tuurissa, jossa ihastelin mm. Marimekon osastoa ja josta löysin vähän vahingossa lempparimekon. Mun on pitänyt vältellä uutena ostamista, mutta tätä mekkoa en voinut vastustaa. Kuvia myöhemmin. Samalla reissulla käytiin Lappajärvellä Heikin Grillillä ja siellä söin tosi hyvät makkaraperunat.

Tämän nimi on Uhanalainen kihlajaislookki.

Olen viettänyt ystävien kihlajaisia, tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin ja käynyt pitkästä aikaa vähän reenaamassa puistojumpassa, jossa huomasin taas olevani aivan rapakunnossa. Tarttis pian päästä tanssimaan taas! niin että ollaanpas sitten ihmiset kunnolla eikä tuoda mitään superkoronaa Suomeen

Ja mikä parasta, olen päässyt MÖKKEILEMÄÄN. Stay tuned for more later.

#siniranne 14.11.2017

Hyvvää kansainvälistä diabetespäivää kaikki!

#siniranne oli tämän päivän häshtägi.

Tämän hienon päivän kunniaksi halusin avata monisanaisen arkkuni ja kuvata pläjäytin asiavideon. Enjoy!

PS. Parempi lähikuva uudesta mittaristani!

#TYKKÄÄN

1-tyypin diabeetikko ja keliaakikko. Jo vuodesta 1997.

"20 vuotta aikaa, se tuntuu jo lievästi niskassa!"

Vanha kuva, nykyään laitan 26 yksikköä/päivä.

On kyä melekosta tämmönen. Ajankulu. Melkeen koko elämän olen kantanut näitä molempia vaivoja mukanani. Hauskinta kuitenkin on, ettei mulla oo tähänkään päivään mennessä mitään käryä miten täydellisesti hoitaa itseäni. Joskus tuntuu, että mun verensokerit ja elimistö elää ihan omaa elämäänsä, ei väliä miten mää itteäni hoidan. Keliakiasta on kyllä joo tietenkin käry miten hoidan sitä. Olen nykyään paljon tarkempi ruoan "puhtaudesta", siitä on todisteena monen vuoden mahakivuttomuus, turvotuksen puute ja aftattomuus (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, mm. vahingossa väärinsyömisiä). Mutta diabetes on joinakin päivinä yksi mysteeri ja joinakin päivinä on tilanne on hallinnassa. Nytkin mulla on hba1c eli pitkäaikaisverensokeri noussut aika varmasti uniongelmasta ja muista jutuista johtuvan stressin takia.

Että en kans tiiä.

Mun lemppareista lempparein aamupala ja #matalanverensokerinkorjaussnäksi.

19.6. tuli täyteen 20. diaversary, mutta keliakiavuosipäivä on tässä kuussa vasta. Se bongattiin multa myöhemmin koepalatesteillä. Oireita ei kuulemma ollut ilmennyt noin muuten, mutta se testattiin siltä varalta, että onko muita sairauksia tullut siinä samaan syssyyn diabeteksen kaverina. Valitettavasti mää en tiedä tarkkaa päivämäärää eikä muistanut äitikään, joten näillä mennään.

"Kuinka paljon mahtuu pieeeneeen laukkuuun? Pieneen laukkuun? Mittari ja insuliinia."

Mää kuvata pläjäytin vähän paria kesäkuun päivää niinku diabeetikko-keliaakikon (onpas ihana sanamonsteri) näkökulmasta. On videossa muutakin, mutta pääasiassa mittaamisia, pistoksia (huom. pistämistä ja verta ei näy, joten voi huoletta kyseisten asioiden foobikko kahtella viteeon läpi) ja paljon, niinku PALJON ruokaa.

Pitemmittä puheitta, let's aloitetaan!

DISCLAIMER: Videota editoidessa iski pieni pistos sieluuni (diabetes pun not intended), että kuinka paljon me syötiinkään herkkuja ja roskaa tuona viikonloppuna, mutta se oli vain hetkellinen, koska TO HECK WITH IT. 1-tyypin diabeetikot saa syödä tasan mitä haluaa ja pikainsuliini on kiva keksintö! Kohtuus on tietenkin avainsana, mutta tuo viikonloppu oli erityinen ja halusimme nauttia elämästä. Sentään hei 20 vuotta kahden ärsyttävän ja vaikean pitkäaikaissairauden kanssa! Mää halusin myös rikkoa rajusti niitä ikivanhoja oletuksia, ettei me diabeetikot voida syödä sokeria tai herkkuja ollenkaan. Me voidaan elää just niin normaalia elämää ruoan suhteen kuin muutkin, kiitos Frederick Bantingin.

Ja joskus voi olla aika, kun voimme kaikki elää täysin normaalia elämää ilman neuloja, ainesosaluetteloiden syynäystä ja verensokeriseurantaa...

Asiavideota tulossa ensi kuussa sillee vähä yes, no, maybe. Katotaan. Jos porukkaa kiinnostelee niin voisin ehkä mahdollisesti haluta kuvata Siniranne-päivän kunniaksi, joka on 14.11.!

If I seem superhuman I have been misunderstood.

"How can I feel abandoned even when the world surrounds me

How can I bite the hand that feeds the strangers all around me

How can I know so many never really knowing anyone

If I seem superhuman I have been misunderstood."

Ah. The lyrics, the feels, the depths, the sounds, the melodies.

Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulence.

James Labrien lauluääni, joka hyväilee sielua ja sydäntä.

Henkeäsalpaavan kaunis talvi.

Hyytävän kylmä talvi.

... And now you feel warm again, don't you?

Rakas reppana haukku ja haisulivanhus Otto.

Enteilen jonkin sortin tulevaisuuskriisiä itselläni. Mutta ei vielä, ei ehdi.

Kylmät kädet mutta lämmin sydän soriolipakko.

Kuuma nuudelikeitto.

Piparkakkujen kuorruttaminen.

#vainmunjaveljeninsidevitsijutut

30 Seconds to Mars.

Brooklyn Nine-Ninen uusintakierros numero 4. Tai 5. (Kohta osaan varmaan nekin replat ulkoa...)

Koulujuttuja, koulujuttuja, koulujuttuja. Toimitustapalausekkeet olivat vaikeita, mutta sitten ne olivatkin helppoja.

Kynttilänliekin loputtomalta tuntuva tanssi.

Viininpunaiseen hurahtaminen.

Päikkärit.

Väsymyskuolema klo 18-21 välillä ja yhtäkkinen uudelleenpiristyminen kello yhteen asti.

Kanakookoskeitto ja juustonäkkäri.

Juustosiivujen napostelu.

Gluteeniton leipomo ja elämäni ensimmäinen kermamunkki.

Look at all this food I CAN eat!

Kaikkea tekee mieli, mutta ei sitten kuitenkaan.

Motivaationpuutostilat.

Hajamielisyys.

En jaksa.

Mun ja Matiaksen samanaikaiset hyvät verensokerit.

#thegooddiabetics

Siipiweikkojen medium-kastikkeessa kunnolla uitetut kanansiivet ja koivet.

Milloinkohan oon viimeks suoristanut mun hiukset? Olis meinaan kiva taas.

Haluaisin tehdä mun hiuksille jotain. Harmaa liukuväri olis kova sana edelleen.

Mustasta väristä en luovu ikinä.

Essi teki mulle kalanruotoletin.

Essi teki tätä lettiä varmaan tunnin.

Sellasta mulle kuuluu. Sellasta mun päässä pyöri äsken, tunti sitten, tänään, koko viikonlopun tai jatkuvasti. Saat keksiä mitkä ajatukset menee mihinkäkin kategoriaan.

Mun päässä ja elämässä pyörii kaikkee ja samaan aikaan ei yhtään mitään. Sitä tää syksy ja talvi on mulla aina. Paljon haluaisin kertoilla täällä, mutta ei oo kunnollista asiaa. Ikinä ei ehdi kuvata asukuvia, kun on aina pimeää just sillon, kun ehtis kuvata. Maailma on kamala paikka, josta haluaisin kirjoittaa postauksia postauksien perään, mutta en saa mistään langoista kiinni enkä ajatuksiani kasaan.

Aion silti yrittää.

Loppukevennyksenä haluan iloisena ilmoittaa, että ostin sittenkin tämän minua vahvasti puhuttelevan valloittavan paidan!

Kuvitelkaa vielä paidan väri punaisena ja teksti mustaharmaana, niin se on mun paita se.

Tätä kirjoittaessa soi:

Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulance

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie (koko albumi)

Dream Theater - Trial of Tears

Common - The Dreamer, Ghetto Dreams, Gold, Cloth, Windows, The Believer, Pops Belief

You are not just a diagnosis.

Lähde: Tumblr.

24.6.1997 ollessani 4½-vuotias lääkäri kertoi vanhemmilleni, että mulla on 1-tyypin diabetes. Lokakuussa samana vuonna lisätutkimuksien jälkeen mulle diagnosoitiin myös keliakia. En voi kuin kiittää "onneani", että olin silloin niin pieni enkä ymmärtänyt asian vakavuutta, joten sopeuduin nopeasti. "Ookei, mulle pistetään reiteen ja mahaan piikkiä, ja saan hieman erilaisempaa ruokaa kuin muut, no big deal". Jos olisin ollut murrosiässä, niin... APUA. Mä en halua edes kuvitella, mitä olis voinut tapahtua.

Vanhemmilleni se oli todella kova paikka. Kummatkin ajattelivat ihan ensimmäiseksi, että voi ei, nyt Emppu ei saa ikinä syödä karkkia tai mitään makeaa eikä leipää tai normaalia ruokaa. Toki vanhempani saivat hyvän tietopaketin kummastakin sairaudesta heti ja samaten hoidosta, joten hekin varmasti tottuivat vähitellen.

Mulla itsellä on ajoista ennen diagnoosia todella hataria muistikuvia. Muistan ainoastaan, että joskus serkuilla kylässä ollessani ravasin saman päivän aikana jääkaapilla juomassa mehua kauheeseen janoon, ja aina sitä mukaa juoksin vessassa. Äiti ja isä olivat huolestuneita yhtäkkisestä laihtumisestani, ja joissakin vanhoissa valokuvissa esim. käsivarteni ja jalkani ovat kuin tikut.

Vanhempani veivät mut juhannuksena 1997 TAYSiin ja siellä multa mitattiin verensokeri, joka oli jotain 25:n kieppeillä. Normaalin haima- ja insuliinineritystoiminnan omaavan ihmisen verensokeriarvo on 4-7. Ihmekös mulla oli vähän jano ja huono olo!

Lähde: Tumblr.

Diagnoosin jälkeen multa otettiin koepala nukutettuna (tämän muistan aika hyvin), koska diabeteksen mukana voi tulla muitakin sairauksia, ja 3 kuukauden päästä tuli tuomio: "lapsellanne on myös keliakia". Sääli vanhempiani. :( Muistan, kuinka halusin syödä samana päivänä mummin tuomaa ihanalta tuoksuvaa korvapuustia, mutta äiti kielsi sen.

Mä opin pistämään insuliinia itteeni vasta, kun olin 9-10 v. Siihen asti vanhempani huolehtivat insuliinin pistämisestä ja yleisestä hoitotasapainostani. Itse mittailin sokereita reippaasti jo alaluokkalaisena. Vaihdoin kolmipistoshoidosta monipistoshoitoon, kun olin ala-asteella. Tällä hetkellä käytän pitkävaikutteisena Lantusta ja lyhytvaikutteisena Apidraa.

Lähde: Indulgy.

Mun hBa1c eli verensokerikeskiarvo (?) on ollut aina hieman korkea, johtuen mun napostelu- ja herkuttelutaipumuksista. Varsinkin vaikeimpina murrosiän kurimuksen aikoina diabeteksen hoito jäi iha rempalleen. Insuliini ei unohtunut, eihän se koskaan, mutta mittaaminen oli hyvin harvassa.

Pari kolme vuotta sitten mulla oli ongelmia pitkävaikutteisen insuliinin kanssa, jonka takia koin liian monta hypokohtausta lyhyen ajan sisällä. Lääkäri kertoi myöhemmin syyn olleen Lantuksen päivittäisannoksen määrässä, ja laskettuani sitä tasapaino parani hieman. Verensokerini ovat olleet hieman korkealla, mutta parempi niin kuin että meinaan vaipua insuliinishokkiin joka toinen päivä.

Lähde: Blogger.

Not to worry, no te preocupe. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän oon alkanut huolehtia paremmin itestäni. Kyllä tää tästä.

Hyperglykemia ja hypoglykemia

"Ettei ihan normaalia nälkää ja janoo!" 

Monia mun tuttuja, jotka tietävät mun diabeteksesta, kiinnostaa tietää, että mitä tapahtuu ja minkälainen mun olo on, kun verensokeri on liian matalalla tai korkealla. Sitä ei voi tietää juuri mitenkään, ellei tosiaan itsellä ole diabetesta (tiedän kyllä poikkeuksia, mut ei niistä enempää). Omasta mielestäni hyperglykemia eli korkea verensokeri on ärsyttävämpi tunne kuin hypo, vaikkakin hypotuntemukset ovat melko voimannuttavia eikä mitään jaksais tehdä ja ainoo asia, mitä mä tiedän, on: nyt syödään!

Hyper- ja hypo-oireet eroavat huomattavasti toisistaan, ja diabeetikot voivat tuntea nämä oireet hieman eri tavoin. Valaisen nyt, mitä tuntemuksia mä olen tähän asti kokenut, kun sokeritasapaino on käväissyt kummassakin ääripäässä.

Lähde: Pinterest.

Hyperglykemiassa (verensokeriarvo on yli 14) olo on hyvin janoinen, raskas ja väsynyt. Pahimmassa tapauksessa suuta kuivaa ja hengitys haisee. Ennen kaikkea mun olo on todella ärsyttävä, ja saatan olla todella huonolla tuulella ihan vaan siksi, että mun yleinen olotila on niin raskas.

Jos hyperglykemiatila kestää liian kauan, niin mun olo menee todella huonoksi ja pahimmassa tapauksessa alan voida pahoin ja oksennan. Tämä tila on hengenvaarallinen ja vaatii lääkärinhoitoa. Kerran oon joutunut ensiapuun tiputukseen ketoasidoosin eli happomyrkytyksen takia. Normaali ketoainearvo on 0-0.5, ja mun silloinen arvo oli huimat 4.5. Ei ollut sitten yhtään kivaa.

Hypoglykemiassa (verensokeriarvo on alle 4) mulla on kiljuva nälkä. Heikottaa, tuntuu epätodelliselta, ajatus ei kulje ja häilyn hämärän rajamailla. Yks yö mietin varmaan vartin verran, että nousenko tästä itse hakemaan kaakaota, vai yritänkö saada viestin vanhemmille, että nyt on paha olo. Kokovartalotärinää, näköhäiriöitä ja sydän hakkaa rinnasta läpi. Sanontakin kuuluu, että on niin nälkä että näköö haittaa. Pahimmassa tapauksessa mun huulet ja kieli puutuu ja kehon valtaa kylmä tuskahiki. Joskus kun oon juonut kylmää juotavaa verensokerin nostamiseksi, mulle tulee yhtäkkiä kylmä ja meen peiton alle hytisemään.

Lähde: Tumblr.

Kun selviän jääkaapille, en tajua muuta kuin sen, että nyt pitää syödä. SyödäsyödäSYÖDÄ. Yleensä jättikuppi kaakaota riittää, mut jos on tarjolla banaania, suklaapatukoita tai vaikkapa corn flakesseja, niin syön. Mitä vaan ja miten paljon tahansa. Iskä ja äiti valittavat joskus, kuinka mä kolistelen ihan mielettömästi poiketessani keittiössä vähä "yöpalalla". Itse en sitä tajua, ellen mä keskity täysillä, koska mä tosiaan häilyn siellä tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla.

Lähde: Tumblr.

Mielialat heittelevät hyvin dramaattisesti edestakasin. Sehän kai kuuluu naisena olemiseen, mutta ei nyt ihan semmonen, että sää ensin oot hilpeä ja hihittelet iloisesti, ja kirjaimellisesti seuraavassa sekunnissa muutut synkäksi ja kiukkuiseksi, jopa vihaiseksi. Moni ei-diabeetikko tuttu on kyllä samaistunut tuohon vihaisuuteen, koska hekin kokevat nälästä johtuvia kiukkukohtauksia.

Lähde: Cheezburger.

Saatan myös höpötellä ihan mitä sattuu. Mun kohdalla tässä ei ole mitään ihmeellistä, pölötän aina muutenkin kaikkee mahollista ja turhaa. Hyvässä lykyssä mä tajuan itsekin, että järkevän lauseen muodostamisesta ei tuu yhtään mitään enkä edes yritä puhua, mutta pahimmassa tapauksessa mä en oo tajunnut yhtään, mitä mun ympärillä tapahtuu.

Mulle on käynyt näin tasan kerran. Muistan, että ennen tätä kohtausta mulla oli älytön tuskanhiki, mutta sen jälkeiseltä ajalta filmi on vielä tänäkin päivänä lähes tyhjä. Muistan sekunninpituisia hetkiä sieltä täältä, mutta kokonaiskuva on pimennossa. Kaverini mukaan toistelin itseäni, hihittelin ja ellei hän olisi paremmin tiennyt, niin olisi ajatellut mun olevan tuhdissa kännissä. Kysyin häneltä 5 kertaa saman kysymyksen, minkä muistan kyllä kysyneeni häneltä kerran, kun olin vielä "tajuissani". Olin onneksi "turvallisessa" ympäristössä ja jotkut ystävälliset sielut, joilla oli karkkia mukana, tarjosivat sitä minulle. Kun poikettiin lähellä sijaitsevan Mäkkärin drive-inistä hakeen ateriat, muistan iskän pyytäneen tarjoilijalta, että antaisi Fantan heti ja selitti syyn. Tarjoilija ymmärsi heti, koska hän itsekin on diabeetikko ja juo aina töissä Fantaa, kun on hypotilanne päällä, koska siinä on paljon sokeria.

Kun olin saanut Fantaa alas parin hörpyn verran, mä virkosin. Olo oli sitten kuin morkkistavalla krapulaisella, ilman sitä krapulaa. Mitä ihmettä äsken tapahtui, mitä mä tein, mitä mä sanoin? Ei yhtäkään muistikuvaa. Pala palalta muistin asioita sieltä täältä, ja aloin jostain syystä itkeä. En edes tiedä miksi. Kai mää pelästyin ennestään täysin vierasta olotilaa, ja sitä etten muistanut mitään.

Tuon incidentin jälkeen olen kokenut samanmoisen vielä pariinkin kertaan, mutta olin onneksi kotona. Heräsin päikkäreiltä epätodelliseen oloon, ja tiesin taas vain, että nyt pitää syödä. Joten söin. Keittiön pöydällä esillä olevan kakkupalan, jossa oli vehnää. Kai se pitää ajatella niin, että kunhan nyt jotain söin, mutku keliakia. Ohops. Muistan myös, että Dinkku soitti mulle enkä tajunnut yhtään, mitä hän sanoi, joten sain soperrettua, että mä soitan kohta takasin kunhan saan syötyä. Eräinä kertoina en ollut herännyt ollenkaan herätyskellon ääneen, ja äiti tuli kirjaimellisesti juottamaan mulle kaakaota, koska en itse siihen kyennyt. Kamalinta tässä oli se, että myöhästyin vain 10 minuuttia koulusta ja kyseisen tunnin ope ei uskonut ollenkaan mun selitystä myöhästymiselle. 

Koen mä edelleenkin matalaverensokeriolotiloja, yleensä öisin ja onneksi herään niihin. Pysyn jotenkuten tajuissani ja pääsen jääkaapille hakeen ensiapua. En oo nyt kolmeen vuoteen kokenut noita pahimpia hypoja, ja saakin pysyä poissa!

Toki mä koen ihan "normaalien ihmisten" nälkää. Maha kurnii ja tuntuu tyhjältä ja semmosta, ja samoin janoa, esim. rankkojen hikipitoisten reenien jälkeen, mut enimmäkseen mun nälkä ja jano on diabeteksesta johtuvaa.

Lähde: Tumblr.

Keliakia

Lähde: Tumblr.

Ei voi muuta sanoa, että onneksi eletään 2000-lukua ja vieläpä Suomessa, jossa keliakia on hieman yleisempää kuin muualla. Täällä saa nykyään vaikka mitä gluteenittomana, joten täysin ilman ruokaa ei meidän ruokavammaisten tarvitse olla. Mutta mutta. Kelan myöntämä vammaistuki tmv. on "suuruudeltaan" 23,60€ ja itse tuotteet ovat ihan älyttömän kalliita verrattuna normaalisti syövien ruokiin. Esimerkkinä Lidlin makaronipussi maksaa jotain 0,20€ siinä missä gluteeniton puolen kilon pakkaus on NELJÄ (4) EUROA. Puhumattakaan leivistä tai pakasteleivonnaisista. Että kuukausi pitäis elää ja ostaa parilläkympillä itelleni mitä? Pari makaronipakettia, jauhoja, leipäpaketti ja ehkä vahingossa joku mustikkarahkapullapussi. Sallikaa mun nauraa. Mä haluaisin tietää, että millä perusteella tuo summa on laskettu!

Edelleen, vaikka keliakia nyt ei olekaan mikään ihan tuntematon tauti ja monissa kahviloissa ja ravintoloissa on saatavilla gluteenitonta safkaa, niin monet eivät tiedä ollenkaan, että mitä saan syödä. Se on ihan ymmärrettävää. Jos ei vain ole tuttuja, joilla kyseinen sairaus olisi, niin miten voisikaan tietää? Silti mä välillä huvitun itsekseni, kun jotkut kysyvät, että saanko mä syödä suklaata, jätskiä, karkkia, sipsejä (mun suosikki, kyllä mää perunaa saan syödä, not to worry :), tai vaikkapa pähkinöitä. Se on vähän sama kun vieläkin monet luulevat, etten diabeetikkona saa syödä ollenkaan sokeria.

Lähde: Troll.me.

Kyllä mä silti tarkkana saan olla: joidenkin pakasteranskalaisten tai sipsien mausteessa on vehnää. Dippijauheeseen on voitu tunkea jostain tarpeettomasta syystä vehnää. Monissa proteiinipatukoissa on vehnäproteiinia. Jopa jossain jäätelössä, jossa vehnää ei luulisi olevan, niin kyllä, siellä on jotain pikkukeksinmuruja, jotka on tehty vehnästä. VehnävehnäVEHNÄ. Se on ollut jo viidentoista vuoden ajan mulle jo melkein yhtä kuin KIROSANA.

Aina mä en ole kuitenkaan ollut tarkka. Kyllä sitä vehnää on joutunut mun mahaani vahingossa ja semi-vahingossa. Silloin mahani on todella kipeä ja turpoaa niin, että näytän olevani viimeisilläni raskaana. Maha menee sekaisin ja suuhun ilmestyy aftoja. Nää oireet menevät kuitenkin aika nopeasti ohi, mutta ohutsuolen parantumisessa meneekin sitten kuukausia. Mulla myös pitäis periaatteessa olla oma leivänpaahdin (ja olikin joskus, mut meni rikki), oma Oivariini ja voiveitsi, oma leivänleikkuualusta ja mitä kaikkee.

Rajoittaako keliakia täysin mun syömisiä? Kyllä ja ei. Sanotaanko, että suhde on 20-80, eli aika hyvin menee. Nykyään on mahdollista saada monista elintarvikkeista vastaavia juttuja gluteenittomina. Pastaa, makaronia, leipää, leivonnaisia, kakkuja, jauhoja, myslimuroja. Keksipatukat ja Arnold'sin tapaiset donitsit vielä kun joku kehittelis, niin olisin ikikiitollinen! ♥ Ainoa, mikä tökkii aina välillä, on tietysti kallis hinta. Ihan ku keliakia olis varakkaiden tauti. Well excuse me, it's not! Keliakia voi pesiytyä sotkemaan kenen tahansa autoimmuunijärjestelmää ja suolistoa. Yleensä se on periytyvää, mutta mun tapauksessa me ollaan vieläkin pimennossa. On ollut epäilyjä, että mun fafalla eli isänisällä olis ollut keliakia, mutta sitä ei koskaan todettu.

Minä siis kannan kahta suhteellisen vaikeata sairautta, joita en IKIMAAILMASSA toivo edes pahimmalle vihamiehellekään, mutta joihin olen myös tottunut. Tottunut on oikeestaan väärä sana. Ne ovat pikemminkin osa minua, vaikka kumpaakaan ei (onneksi) päältäpäin voikaan nähdä. Minusta tuntuu kamalalta kuulla, jos edes jollakin tutuntutulla todetaan jompikumpi sairauksista, mutta toisaalta taas tykkään kuunnella toisten diabeetikkojen ja keliaakikkojen kokemuksia. Liputan vertaistuen puolesta!

Ja samaa vois sanoa kertakäyttöneuloista!

Keliakian kanssa asiat ovat hyvin, mutta diabeteksen kans mennään vähän vaihtelevasti. Kuten jo sanoin: kyllä tää tästä. Ei enää pelottavia muistinmenetyshypokohtauksia eikä hengenvaarallisia happomyrkytysincidenttejä!

Mut se oli sellane! Jos olet diabeetikko/keliaakikko, joka bongasit tämän postaukseni/blogini, ilmoitathan itsestäsi kommenttiboksissani ja jos haluat, kerro tarinasi! Kaikki muukin keskustelu on toki enemmän kuin tervetullutta. :)

Ootsä vapaa ja oma ittes? Jos oot, niin näytä se sitte.

Näin se aina menee.

Aloittaessani tämän blogin pitämisen lupasin itselleni, etten enää laajenna sosiaalisen median käyttöä. Facebook, Blogger, Twitter & Last.fm riittäisivät loistavasti mulle. Mutta ehei suinkaan, menin ja liityin vielä Formspringiin. Mä en edes osittain tiennyt, että mikä ko. sivuston idea oli, mutta ilmeisesti se on melkein kuin Twitter, mutta siellä kysytään kysymyksiä, puolin ja toisin. Eli multa voi kysyä mitä vaan ikinä haluaa ja keksii, tai sitten mä voin kysellä muilta mitä mä haluan.

No okei, mä en roiku Twitterissä enkä Last.fm:ssäkään liian usein, kerran 2-3:ssa viikossa ehkä. Formspringistä saattaa tulla mulle yhtälailla vaan ohimenevä uutuudenviehätystä aiheuttava juttu, kuten noista edellämainituista.

(Klo 14:46) Poikkesin hyvin väsyttävän koulupäivän jälkeen kirjastossa hakeen erään kirjan historian kurssin tutkielmaa varten. Samalla kun haeskelin kirjaston koneelta sitä hyllyä, mistä tämän kirjan pitäisi löytyä, oivalsin, että lainasin aikoinaan juurikin Hervannan kirjastosta Elastisen esikoisalbumin Elaksis Kiven, ja päätin lainata sen taas, ihan ex tempore. 


Elaksis Kivi on mun mielestä yksinkertaisesti loistoalbumi, ja täysin verrattavissa Fintelligenssin diskografiaan. Kuten Renesanssi oli ja on edelleen Genssien paras albumi, suorastaan mestariteos, niin sama juttu on Elaksis Kiven kanssa. Anna Soida on myös ihan hyvä albumi, mm. Nuku Vaan, Mun, Täysii, Ote ja Tunnen Sen Taas ovat hienoja kappaleita, ja samaa voi sanoa Genssien albumeista Tän Tahtiin & Kokemusten Summa. E.L.A. kuuluu enemmän ja vähemmän samaan kastiin kuin Mun Tie Tai Maantie ja Täytyy Tuntuu. Kyseisissä albumeissa on havaittavissa semisti kaupallisuuden ja rahan makua, jos näin voi sanoa. Kaikissa levyissä on toki hyviäkin biisejä, mutta ensimmäiset albumit ovat ajattomia ja toimivat edelleen hamaan tulevaisuuteen asti.

Tässä Elastisen soolourahistorian paras biisi. Sanoitukset ovat Elaksis Kiven parasta antia. Pianonsoitto tekee biisistä hyvin suloisen. Myös otsikko on tästä biisistä napattu, and so true.

Aika kuluu, hiekka tiimalasist valuu,

teetkö sen mitä sult odotetaa vai sen mitä haluut?

Revi kahlees katki ja kuuntele sisintäs,

sä ite kannat omaa soihtuus pisimpään ---

Anna mun mennä, anna jatkaa

En seuraa virtaa, vaan mä oon vapaa mihin vaan

Huhhuh. Mulla on nyt ollu jo jonkin aikaa meneillään ihan mieletön hypetys tiettyjen artistien kohdalla. Adam Tensta (forever and ever babe ♥), Looptroop Rockers, Gracias, Avenged Sevenfold, Timo Pieni Huijaus sekä Huge L nyt ainakin, ja nyt taitaa pitkästä aikaa Elakin olla tän kunnon hypetyksen kohteena. Huoh, I just love hip hop.

Voi apua, mua väsyttää ihan hirmuisen paljon. Tekis mieli vetästä kunnon hardcore-päikkärit tähän väliin, joku 2-3 tuntia... Mun tarvis oikeesti alkaa tehä kaikenmaailman tutkielmia, kirjotelmia ja esseitä hissaa, musiikkia, enkkua ja ruotsia varten. Voin kertoo, että mun pää varmaan räjähtää tuhannen päreiksi tän jakson loppuun mennessä. Tätä stressin, paineen ja väsymyksen määrää... No mut onneks on koulukaverit, jotka on aina vertaistukena. ♥

Tosin onneksi musiikin kurssin kirjotelma ei ole todellakaan vaikea: sen pitäis olla kuvaus jostakin SUOMALAISESTA artistista TAI levyarvostelu. JIPII, tästä tulee niin helppoo! Levyarvostelun tekoa kun oon tavallaan jo harjotellut tässä koko kesän.

I think this was all I have to say for today's blog post. If I forgot something, I'll write 'em on the next one. Please stay tuned for more on My state of mind's all purple.

Kirjoittelun aikana soi:

Adam Tensta - Sh#t To Do, Night Falls, My Life In 8-Bit, For Last (feat. Kleerup), The Monkey (feat. Spoek Mathambo), Bangin' On The System (katso video)

Gang Starr - Skills

Gracias - All Out (feat. Joanna), It Only Takes