torstai 31. joulukuuta 2015

Looking back at 2015.

Kukkuu ihmiset. Kello lyö puolen tunnin päästä 12 ja niin on, että vuosi vaihtuu. Siis 2016, miettikää! Vähän aika sitten tuntui, että 2015 vasta kaukana onkin, mutta nyt se on jo ohi.

Muistellaanpas sitä ennen vähän tätä vuotta. Tehkää toki itekin tämmönen, jos vaan haluatte!


IHMISSUHTEET

1. Oletko saanut uuden ystävän tänä vuonna?
Ainakin pari.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Kuunnellut Coldplaytä. Ollut Pori Jazzeilla. Pitänyt putiikkia onnistuneesti yksin auki. Ollut mallina.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Oon ollut naimisissa. That's whassup.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Mun ja Keijon treffipäivä ja hääpäivä. ♥

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole. En ole muutenkaan pitkävihainen ihminen, että jos se olis pelkästään musta kiinni niin kukaan ei olis mun kanssa pitkään riidoissa.


MINÄ

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Jonkin verran. Aiemmin inhoamani punainen, oranssi ja viininpunainen ovatkin nyt ihania värejä. Viinit maistuu vihdoin ihan hyviltä. En voi enää lukea mun 2 vuoden takaisia blogitekstejä ilman pientä häpeävirnistystä. Mää kyllä tuun aina olemaan tämmönen eriräiskyvä ja välitön persoona, mut en enää kiljaise, kun joku sanoo "low key" ja mää kuulen "Loki". En anna ihmisten kävellä itseni yli. En suutu enää herkästi paitsi kun on pms. Herkempi oon kuitenkin liikuttumaan. Tuntuu, että kyynelenpoikanen voi käväistä silmänurkassa mistä tahansa asiasta ja riippuen kuinka vahvasti asia vaikuttaa muhun, se poikanen kasvaa hetkessä isoksi ja valuu poskelle tai alkaa tippua leualta maahan. Kuten Keijo mulle sanoi: "Sää oot tullut vanhaks, kun oot tollanen samanlainen sentimental fool niinku mää."

2. Oletko lihonut?
Välillä taisin laihtua. Ja nyt vapailla ollessa oon taas lihonut. Liikaa rasvaa, suolaa ja sokeria. En tiiä. Välttelen vaakaa.

3. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En. Tämä täytyy toteuttaa joskus. En kestä enää sitä, että kun oon nähnyt jonkun leffan porukalla ja ollut ite ihan "AH SE OLI NIIN OOSSOM EN KESTÄ" niin muut porukasta on ihan tylsiä ja pilaa koko homman sanomalla: "En tykännyt koska ei menny niinkun kirjassa/sarjakuvassa/oli liikaa väkivaltaa/liikaa lässynläätä/liikaa jotain mitä mun mielestä ei ollut/outo kuvaustapa/kuvanlaatu oli kummallinen/liian synkkä/yhessä kohtaa näky mikrofonin varjoa millin verran". Ja siis mää voin ihan rehellisesti myöntää sen, että mää en osaa seistä mielipiteeni takana, jos saan sitä negatiivista palautetta kuulla "liian äkkiä". Oon siitä vähän tyhmä. Vaikka se palaute oliskin ihan perusteltua. Tulee semmonen "noh... mää... noh... ööh... mää tykkäsin siitä silti kai?". Paitsi jos kyseessä on Marvel-leffat. Niitä puolustan aina. Paitsi Thor 2:ta. Anteeks, mutta luettuani todella monta arvostelua siitä, niin siis onhan se nyt aika tökerösti muodostettu leffa. Liian monta juoniaukkoa ja kömpelöhköä huumoria. Ainoo, mitä siinä oli kriitikoidenkin mielestä hyvää, oli Tom Hiddlestonin Loki.

4. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
E.

5. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
MELI.


6. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En mää tee sellasia.

7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Joo, ystäväpariskunta sai ihanan hymyileväisen pikkutytön. ♥

8. Kuoliko kukaan läheisesi?
Pari tuttua. Kaverin isä ja mun äidin serkku kuoli, molemmat suht nuoressa iässä.

9. Missä maissa kävit?
Ruotsissa.

10. Mitä haluaisit vuodelta 2016 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2015?
Parempia hermoja. Kärsivällisyyttä. Enemmän liikkumista ja yleistä jaksamista. Vähemmän ikäviä ihmisiä.


11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2015?
12.9.2015. Silloin nämä kuvatkin on otettu.

12. Vuoden suurin saavutuksesi?
Sain töitä ihanasta vaateliikkeestä.

13. ... ja suurin epäonnistuminen?
Mää en oikein halua ikinä miettiä niitä, joten en muista. Ehkä joku etten päässy kauppiksen kokeesta läpi... Ne kun ei oo mitään kauheen vaikeita. Häpee.

14. Kärsitkö vammoista?
Mun oikean reisiluun ja lonkan kiinnityskohta on ollut varmaan jo neljättä kuukautta revähtänyt. Esim. Jos mää istahdan sängylle väärässä asennossa niin siihen sattuu sitten ihan hirveästi. Toinen paha momentti tapahtu töissä, kun ilmeisesti laskeuduin jotenkin väärin kyykkyyn ja se sattu niin paljon, että multa meinas lähteä taju ja meni hetki ennen ku pääsin ylös. Onneks paikalla ei ollu asiakkaita...

15. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Michael Jackson-älppärit! Okei, ostin mää kaikkee kivaa, mut nää tuli ekana mieleen.


16. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Jos tän talon menoja ei lasketa niin vaatteisiin varmaan.

17. Mistä innostuit eniten?
Dubsmashista. Malleilusta. Viininpunaisesta. Pukeutumisesta. Asukuvista. Somistamisesta. Yrityksen Instagramin ylläpitämisestä. Brooklyn Nine-Ninesta.

18. Vuoden 2015 ihmiset:
Keijo, Matias, äiti, isä ja monet monet ystävät.

19. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Mä en osaa sanoa. Mun onnet ja surut riippuu ihan päivästä.

20. Lihavampi vai laihempi?
Sanoin jo aiemmin, niin en oo varma. Toivottavasti laihempi.


21. Rikkaampi vai köyhempi?
Ihan yhtä köyhä sillonkin.

22. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
En mää ees tiedä. Mää annoin kyllä kaikkeni mitä ikinä teinkin.

23. ...entä vähemmän?
Ressipeikkoilla. Masennella. Hermoromahdella.

24. Miten vietit joulun?
Nukuttiin myöhään, siivottiin ja syötiin pizzaa. No biggie.

25. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olishan näitä. En nyt osaa sanoa mitään nimenomaista juttua.


26. Rakastuitko vuonna 2015?
Kyllähän mää. Uudestaan samaan henkilöön... ♥

27. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Nolla.

28. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Brooklyn Nine-Nine. Oikeesti ei ole toista samanlaista sarjaa! Oon ihan obsessoitunut siitä. Myös Doctor Whon 9. kausi oli kyllä top notch.

29. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Hmmm. Viha on kovin voimakas sana, mutta sanotaanko, että on ihmisiä, joita en voi sietää. Ja valitettavasti on sellaisia, joita en viime vuonna pitänyt sietämättöminä. Mää en haluais, että se olis näin, mutta kyseiset ihmiset eivät anna muuta vaihtoehtoa.

30. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Vuosikirja.


31. ...entä musiikillinen löytö?
Seinabo Sey, Coldplay, Esty, Liv Warfield, Biniyam ja Steven Wilson.

32. Mitä halusit ja sait?
Uuden puhelimen. 4s alko hajota käsiin, eikä edes fyysisesti.

33. Mitä halusit, muttet saanut?
Mielenrauhaa. Ja Noah Kinin uutta albumia. Sain kuitenkin kunnian kuulla kahdesti ihania uusia biisejä, joten it's allz good.

34. Mikä oli vuoden suosikkileffasi?
Ant-Man ja Avengers: Age of Ultron.

35. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Täytin 23.


36. Ketä kaipasit?
Välillä tuli Tampere-ikävä, eli ikävä kaikkia ketkä siellä on. Ei tässä oo ku 40 km välissä, mutta plääh. Ei sitä aina oo mahdollista lähteä täältä.

37. Kuka tai mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Kuka: Mies, veli ja äiti. Mikä: musiikki, blogi ja totuus.

38. Oliko sinulla pakkomielteitä?
Oli. Se aiheutti mm. tähän kyselyyn ekstrakysymyksiä vain siksi, ettei kysymyksiä olisi paritonta lukumäärää ja mielellään myös tasalukuja. Tässä kyselyssä oli alunperin vain 37 kysymystä, ainakin mun viimevuotisessa kyselyssä oli myös. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä levyhyllyssä ja saman artistin/bändin levyt ilmestymisjärjestyksessä. Värien pitää mätsätä. Korteilla pelatessa korttien tulee olla järjestyksessä pienimmästä luvusta suurimpaan ja maittain aakkosjärjestyksessä. Kouluun liittyvät jutut eivät voi olla sikinsokin kansiossa vaan ne ovat lajiteltu klemmareilla tai muovitaskuilla omiinsa, esim. eri aineiden paperit omissaan ja muut tärkeät paperit omissaan. Ja tänään mua häiritsi kun mun Netflixin "Jatka lisää"-osiossa on elokuva, jonka jätin kesken enkä aio sitä katsoa loppuun. Haluan sen pois sieltä.

39. Ottiko jokin asia kovasti pattiin?
JOO. SE, ETTÄ DOCTOR WHOTA EI OLE NETFLIXISSÄ ENÄÄ ENS VUONNA. Paitsi 8. kausi, mut mitä mää sillä teen? Ei ole Mattia eikä Taavittia niissä jaksoissa. Jos Brooklyn Nine-Nine poistetaan sieltä, mää alan boikotoida Netflixiä. Myös ajoittainen kahnaaminen koulukavereiden kanssa ressas kuin myös koulujutut, eräät ihmiset, valehtelu ja itsekkyys.

40. Oliko paras vuosi ikinä?
Näh. Ihan jees, mutta viime vuosi oli parempi.

torstai 24. joulukuuta 2015

2016, here I come!

Mitä ihmettä? Voiko tää olla totta?

Mun jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut teksti ON AJALLAAN.

Well, without further ado, here I go. 100 parasta juttua vuodelta 2015!


1. Biisi: En halua olla tylsä ja sanoa, että EN OSAA PÄÄTTÄÄ, joten sanon kolme kolmelta eri artistilta: Seinabo Sey - Pistols At Dawn. Dream Theater - Misunderstood. Coldplay - Midnight.

2. Idols-tähti: Tsiisus Nieminen!

3. Romanssi: Minun ja Keijon. Alan olla nyt "tylsä" ja vastaan aina tällä tavalla kaikki tulevat kyselyt. ♥

4. Kuukausi: Huhtikuusta elokuuhun oli tasaisesti aika mahtavaa. Huhti-toukokuu meni ihanassa uudessa työpaikassa ja siitä johtuvassa uutuudenviehätyksessä, kesäkuussa oli ainoat hellepäivät ja käytiin Lintsillä, heinäkuussa oli Pori Jazzit ja Ruotsin reissu ja elokuussa oltiin vielä Ruotsissa ja käytiin Yyterissä. Syyskuussa ja lokakuussa oli viä yhdet ihanat päivät ja ne oli S&S- ja J&J-häät. ♥

5. Uutinen: Kun sain huhtikuussa töitä! Ja ihana työpaikka on ollutkin. Rakastan meidän kaupan vaatteita. Oon saanut paljon vastuuta ja pitää yksin kauppaa auki. Olen myös päässyt toimimaan mallina sekä mainoskuvissa että kantisilloissa!



Feat. Emutintintintin.

6. Läppä: Kuha-jutut. Puujalkaläpät. JUST DO IT. By Fall Out Boy. En voi hyvin. Pena-joutsen. Much, such, very. Florida Man. Kaikki kissa- ja koirameemit, oikeestaan kaikki eläinmeemit. Jostain syystä Donald Trump-vitsit naurattaa. Diabetes-meemit. Listaa vois jatkaa vaikka kuinka kauan...

7. Tyyppi: Miks tää on joka kerta yhtä vaikee? Sanotaan ny vaikka meiän tietyt vakkariasiakkaat ja pari meiän koulun kahvion tätiä.

8. Matkamuisto: TARDIS-magneetti.

9. Opettaja: MATTI! Paras opettaja ikinä missään.

10. Juhlat: S&S- ja J&J-häät. ♥

11. Artisti/bändi: Aina yhtä vaikeeta. Joten laadin pitkästä aikaa uuden jatkuvasti päivittyvän sivun, jossa voit nähdä kaikki mun lemppariartistit. Lisään ja poistelen sieltä artisteja sitä mukaa kun kyllästyn, lakkaan vähitellen kuuntelemasta tai kun löydän uusia.

12. Runo: En kyllä ikinä lue runoja.

13. Kaveri: Kaaliaivot ja Kauppaopiston naiset. ♥

14. Matka: Matka Ruotsiin.

15. Festarit: Jarin Potsit eli Pori Jazz. ♥



16. Ruoka: Kaikki mitä Keijo tekee. Kanakookoskeitto, kanafetakastike ja riisi ja sen kanssa keitettyä parsaa, jauhelihafetalaatikko juustokuorrutteella, pekonisienikastike ja pasta, kananfilee vuohenjuustolla ja pestolla ja sen kanssa riisiä... Voisin jatkaa ikuisuuden.

17. Vitsi: En nyt jaksa muistaa tämmösiä, mut tää tilanne minkä haluan vielä uudestaan kertoa menee ehkä läpän puolelle, mut siis se porukoilla tapahtunut ja Matiaksen järjestämä Don't Blink-lavastus. Kerroin siitä vähän aika sitten. Ihan paras! Halusin samalla antaa sille high fivet sen käteen ja naamaan kun pelästytti mut sillain, ja samalla nauratti niin paljon.

18. Tyylimoka: Näitä olis niiiiin paljon. Liian pitkä paita ja shortsit alla niin, ettei ne shortsit näy ja sää näytät siltä, kun olis jäänyt housut kotiin. Ihonväriset legginssit. Liian lyhyt paita legginssien kanssa. Jotkut neonpinkit lenkkikengät muuten tyylikkään asun kanssa. Uggit shortsien kanssa. JA NE JÄÄTÄVÄT REIÄT FARKUISSA PELKÄSTÄÄN POLVEN KOHDALLA. Siis hyi kauhee. Kerran näin jollain likalla koulussa semmoset farkuntekeleet, joissa oli reiden pituiset reiät. Näytti niin karseelta. Mää en muutenkaan tykkää revenneistä farkuista. Itse kannatan siistimpää lookkia. Muutenkaan mielestäni en tee tyylivirheitä, varsinkaan nykyisin. Enkä oikeen voi, muuten menee maine vaatemyyjänä.

19. Stara: Monet ei ehkä sanois häntä staraksi, mutta mää sanon ja se on Noah Kin. Very down to earth-guy, muistaa faninsa ja hyvin vaatimaton vaikka onkin niin taitava. Tai kuten hän itse sanoo biisissään Dusk: "They said that I was too young to be doing this sh*t. In reality I was too young to be this good at doing this sh*t."

20. Eri sukupuolta oleva henkilö: Pakko sanoa kolme: mun mies, veli ja isä.

21. Näyttelijä: So many of them. Jottei tästä listasta räjähdä liian pitkää, niin luettelen vain sellaiset keiden töitä olen aktiivisesti seurannut tänä vuonna: David Tennant (Broadchurch & Jessica Jones), Peter Capaldi, Paul Rudd (Ant-Man & Frendit), Andy Samberg, Andre Braugher, Terry Crews (kaikki 3 Brooklyn Nine-Ninessa), James D'Arcy, Robert Downey Jr., Chris Evans, Samuel L. Jackson, Aaron Taylor-Johnson, James Spader (AOU ja Spader myös Blacklistissä), Kari Ketonen, Riku Nieminen, Jussi Vatanen, Joonas Nordman ja Antti Holma.

22. Näyttelijätär: Stephanie Beatriz, Hayley Atwell, Jenna Coleman, Melissa Fumero, Krista Kosonen, Armi Toivanen ja Mari Perankoski.

23. TV-sarja: Brooklyn Nine-Nine, Doctor Who, Frendit, Sherlock, Putous, Kingi, 1001 Rikua, Fresh Prince of Bel-Air, Agent Carter ja Broadchurch.

24. TV-sarjahahmo: Jake Peralta, Captain Raymond Holt, Terry Jeffords, Rosa Diaz, Gina Linetti, Tohtori, Will Smith, Peggy Carter, Edwin Jarvis, Riku Niemisen monet hahmot (paitsi tän vuoden Putous-sketsihahmot), Tsiisus Nieminen, Martti Alanen, ja Joonas Nordmanin imitaatiot Sipilästä ja Hjalliksesta.

25. IRC-Gallerian päivän kuva Instagram-kuva: Otin vapauden päivittää tätä kyselyä hieman. En oo tosiaan ollut nyt lähes 6 vuoteen IG:ssä... EIKU HYVÄNEN AIKA sekin on IG! Niinku on Instagramkin! Voi vitsi, täähän meni hauskasti. Anyways, tässä mun lemppari IG-kuva, joka on mun oma, koska mää seuraan vajaa 300 profiilia ja on hyvin vaikea niistä valita kuvaa.


26. PAHIN moka: Mää oon hyväksynyt sen, että oon kömpelö köntys ja sanon mitä sylki suuhun tuo, joten en enää muista mun mokia jonkin ajan päästä. Ehkä pahin minkä just muistan oli, että laitoin kuvan väärään Whatsapp-keskusteluun. Selvisin siitä hienosti sitten selittämällä jotain, eikä kukaan tajunnut mitään.

27: Hymy: Oonko tylsä jos sanon, että Keijon?

28. Sporttilaji: Tanssi. Ja jalkapallo varmaan sitten kanssa.

29. Urheilija: James Rodriguez.

30. Karkki: Kinder Schoko Bons.

31. Lupaus: Noah Kinin lupaus siitä, että sen levy tippuu tammikuussa! Olis paree tippuakin, koska sitä on odotettu HEINÄKUUSTA ASTI. So, can't wait any longer. But no pressure or anything, JUST DO IT.

32. Kaupunki: Tampere. Forever and ever, babe.

33. Liikenneväline: Hulda ja mun Tunturi-ratsu.

34. Juliste: Avengers AOU oli kyllä makee, mut siitä ei oo mulla kuvaa, samoin Ant-Manin julisteet oli aika nerokkaita. Tässä esimerkkejä.

35. Valokuva: No voihan pylly tämmösiä. Mulla on vaikka mitä ihania kuvia. Laitan kuitenkin nyt tän, koska söps.


36. Ilmiö: DUBSMASH. Niin koukuttavaa kun siihen ryhtyy!

37. Juoru: MATTHEW PERRY JA COURTENEY COX ON YHDESSÄ. En tiedä onko totta mut ÄÄÄÄÄÄ. Olis paras julkkisuutinen ikinä missään, jos olis totta!

38. Julkkis: Kaikki julkkikset, keistä tykkään, on laulajia, bändin jäseniä tai näyttelijöitä... Sanon vaikka nyt taas Sami Hedbergin, koska näissä ei oo kohtaa lemppari stand-up koomikko. Se on kova äijä ja 365 keikkaa tuli täyteen! Enemmän kuin ikinä kellään!

39. Tietolähde: Raamattu.

40. Vaate: Viime vuonna oli helppo, ku voi vaan heittää kuvan häämekosta. Nyt menee vaikeemmaks, kun kivoja vaatteita on niin paljon. This side up-mekko säällä ku säällä, mintunvihreä maksimekko kesällä, perusmusta maksimekko kaikkiin tilanteisiin, oranssi maksimekko kesään, kevääseen ja alkusyksyyn, tummansininen nahkatakki pitsillä ja trikoinen musta luottomekko, mustavalkoinen villatakki kivalla leikkauksella ja viininpunainen neuletakki viime postauksesta.

#hienolaatuhermannipart350398459345386 #lovemesomeblackandblue #lovemesomestripes #thissideup
#flowercrown #longdress #noshoes #lookslikeimahippienow
#muchblack #verydrama #suchpose #ladyinred #womaninblack #pickanytwo
#yetanotherflowerhippigirllook #hippieinthesummer #gothinthewinter

#blackandwhite #thebestcombination #hotdamn #hoopearrings #so2007butstillsocool
#lovemesomenavyblue #femininelookandconverse #myfavoritestyle #wontbeneedinganysquats
#burgundyburgundyburgundyred #demshoes #demcardigan #demdarklipstick #isitwrongtolikemyoutfitthismuch
#blackandwhite #withahintofswag #aztecstylez #brklyn #asinbrooklynbethel #orbrooklyn99
41. Kengät: Jotta mää en aina sanois Conversseja, niin nämä söpsöydet, joita oon käyttänyt ehkä parikolme kertaa.


42. Meikki: Oriflamen The One Colour Unlimited Matte Lipstick, sävy Red Passion.


43. Hiustyyli: Oma hiustyyli kohdasta 40 ja kuvista, jossa mulla on viininpunainen neule ja jossa mulla on mustavalkoinen mekko. Laitan tähän myös hiustyylin josta tykkään muuten ja jonka ehkä joskus itelleni haluaisin.

Lähde: fairywigs.com
44. Tyyli-ikoni: Minä itte. Ja mun mielestä mun serkulla on kiva tyyli, samoin PTFU:n blogin pitäjällä. En osaa nyt sanoo muita, nykyään tuntuu olevan niin monenlaisia tyylejä ja mää tykkään ottaa vähän sieltä täältä niitä mulle sopivia juttuja omaan tyyliin. En jaksa kopioida täysin jonkun tyyliä tai tämänhetkistä muotia.

45. Musavideo: Tämä on TAIDETTA.


46. Halaus: Ens vuonna vois vaihtaa nää kohdat mihin todennäköisesti tulis sama vastaus aina, niin voisin keksiä kokonaan uudet kohdat... Mut Keijolla on paras halaus. ♥

47. Dokumentti: Kattelen niin huonosti dokumentteja, mut just katoin aika mielenkiintoisen MOT-dokkarin vaihto-oppilasohjelmista, joissa on jätetty alaikäiset vaihto-oppilaat 9000€:n suuruisen summan saatuaan ihan heitteille. Kaikessa mahdollisessa on hutiloitu ja kaikki virheet on vaihto-oppilaan ja sen vanhempien syytä. Siinä haastateltiin kolmea eri tyttöä ja keskusteltiin naisen kanssa joka ajaa laiminlyötyjen vaihto-oppilaiden asiaa. Siihen en halua puuttua, että ovat ylipäätään maksaneet noin suuren summan ja ryhtyneet koko hommaan, mutta aika järkyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa oli. Kyllä huomaa mikä pyörittää tätä maailmaa...

48. Käsityö: En nyt tiedä onko tää mun lemppari, mutta tää on tänä vuonna tehty ja ihan minä itte tein ja olen ylpeä!


49. Kaveripoika/kaverityttö: Kai se on vähä pakko tykätä noista meillä ramppaavista jätkistä... Ei vaan, ihan huippuja ne on!

50. Ystävä: Hemppo, Jonskutin, Meli, Sufymappi ja oma äiti.

51. Sukulainen: Serkut on aikasta mahtavia.

52. Nettisaitti: Feissarimokat ja muut viihdesivustot.

53. Tuoksu: Mun hajuvesi Versace Versus ja Keijon Kenso L'Au pair. Tykkään myös ylipäätään hyvän ruoan tuoksusta.

54. Maku: Nilen kebablihan, salaisen kastikkeen, ranskisten ja salaatin yhteisvaikutus.

55. Väri: Violetti, punainen, viininpunainen, tummansininen.

56. Lehti: En tainnut lukea lehtiä, ainakaan fyysisenä. Tuppaan lukemaan vähän tollasia roskalehden tapasia, pakko myöntää... VT ja Awake on parhaita lehtiä!

57. Tekstari: En kyllä lähde erittelemään kaikista tuhansista Whatsapp-viesteistä... Sanon siis sen mikä tulee heti ekana mieleen: viesti mun uuden puhelimen saapumisesta.

58. Puhelu: Kun soittelin mun nykyisen pomon kanssa mun työpaikasta huhtikuussa.

59. Meili: No en tiiä.

60. Kouluaine: No en tiiä sitäkään.

61. Koenumero: Sain 3 mun markkinointisuunnitelmasta!

62. Harrastus: Bloggaamisen lisäksi satunnainen leipominen ja Fifan pelaaminen.

63. Maisema: Sain niin ihania maisemaotoksia tänä vuonna, että en jaksa valikoida taaskaan.


Alderholmen, Gävle, Sverige.
Pori Jazz, Kirjurinluoto.
Stockholm, på väg till Gamla Stan, Sverige.
Kirjurinluoto, Pori.
Älvkarleby, Sverige.
64. Eläin: Otto, vaikka onkin aika haisuli. Pena-joutsenkin on kyllä niin symppis!

65. Sarjakuva: Luin tänäkin vuonna vaan Aku Ankkaa.

66. Näytelmä: Tankki Täyteen. En käynyt katsomassa muita, joten pakko sanoa se.

67. Maalaus: En laita kuvaa, mutta kaverini Essin kuuemojimaalaus. Ihan mahtava!

68. Suudelma/Pusu: Keijon.

#tärähti #ollaanmuutenkinaikatärähtänytpariskunta
69. Paita: Mulla on vaikka mitä ihania, mutta nää kaks on parhaita kaikella tapaa.


#pepsimaxislife #bestsweaterever
#thisshirtspeakstomeinsomanylevels #bedistheplacetobe 
70. Hame/housut: Housut ylemmässä kuvassa, hame tässä.


71. Hiusväri: Musta kunnes tummempaa keksitään.

72. Vuodenaika: Kesä oli ihana, jälleen kerran. ♥ Sää oli suurimmaks osaks todella kurja, mutta kaikkee tapahtui: eka konva avioparina, Teiskoilua, Yyterissä loikoilua, Linnanmäkeilyä, Pori Jazzeilua, mallina olemista ja kaiken kruunasi Ruotsin reissu!

73. Nähtävyys: Nyt en tiiä.

74. Huvipuisto: Linnanmäki oli ihana. ♥ Tosi kiva pikavisiitti veljen kanssa.

75. Museo: Gävlen rautatiemuseo. Siellä oli kyllä nähtävää kerrakseen! Olin ihan taivaassa siellä kaiken sen vanhan tavaran keskellä. ♥


#oikeestitäälaatu #hyikauhistus #herppatiderppistä #jvgmuseum
76. Komistus: Keijoseni. Veikkaseni on myös komia poika.

77. Kaunotar: Kaikki ihanat ystävättäreni kuin myös äitini ja tätini ja serkkuni.

78. Tanssibiisi: Ainoo sellanen hittibiisi ja joka tanssittaa väkisinkin, on Deorro & Chris Brown - Five More Hours.

79. Hidas biisi: Haaa näitä on niin paljon. Liv Warfield - I Decided, Esty - Darkroom, Dream Theater - Misunderstood, Coldplay - Another's Arms, Adam Tensta - Let Me (feat. Sibille Attar), Hurts -Slow ja Perfect Timing, Steven Wilson - Raven That Refused to Sing, Holy Drinker ja Drive Home.

80. Uni: Eäh, mitä vanhemmaks pääsen niin sitä huonommin muistan unet. Tosin pitkästä aikaa toissapäivänä harmistuin kunnolla, kun herätyskello herätti mut. En muista enää tarkkaan mitä siinä tapahtu, mutta ehkä taisin olla Disney-prinsessojen paras kaveri. Älkää kysykö, koska en muista. Alko naurattaa nyt heti ku kirjotin ton. Toinen uni oli semmonen, jossa keskustelin ihan kasuaalisti David Tennantin kanssa (kaksi vuotta sitten minä olis ollut ihan omgomgapuaapuamitäääfanityttökohtaus, mut nyt olen vähän tasaantunut ja normaali keskustelu olis luonnistunut oikeassakin elämässä kröhmhömhömjooniinvarmaan) ja kaikki meni tosi hyvin, kunnes mainitsin sille sen roolista Jessica Jonesissa. Se meni ihan oudoks ja vaihtoi samantien aihetta. And awkwardness intensified.

81. Tarina: Facebook-sivu Humans of New Yorkin tositarinat. Suurin osa niistä on surullisia ja traagisia, mutta mielestäni ne on tärkeitä lukea, koska ne toimivat muistutuksena siitä, kuinka erilaisia elämäntilanteita ihmisillä on ja auttaa ymmärtämään paremmin. Kaikkien tulisi lukea niitä. Tositarinat ylipäätään ovat aina kiehtovia. Ainoat tositarinat, joissa on aina onnellinen loppu, on Vuosikirjan tarinat. ♥ Such inspiration, very blessing, much wow.

82. Esikuva: Kaikki jotka jollain tavalla inspiroivat mua ja antavat hyvää esimerkkiä.

83. Sisustusesine: Ei oo Pepsiä, mutta muuten hirveen söpö setti.



84. Naapuri: Toisia en oo vieläkään tavannut saati nähnyt, mutta toisella puolella asuvat ovat tosi mukavia.

85. Blogi: Kaikki joita seuraan, mutta nostan esille PTFU:n, Let's Fake Itin, Empire State of Mindin ja map of the worldin. Tavoitteena olis löytää mielenkiintoisia muotiblogeja.

86. Sovinto: Ei tarvinnut sopia, kun ei riitojakaan syntynyt.

87. Kirje: En saanut mitään laskuja ja veronpalautuksia kummempia kirjeitä.

88. Nauru: Parhaat naurut saan suunnilleen joka päivä, kun netistä löytää mitä hauskempia juttuja. Viime yönä naurettiin aivan hulluna Empan kanssa meiän Dubsmash-videoille. #kyllälapsetti

89. Elämys: Pori Jazz, Lost In Music Festival, ja Linnanmäen Ukko, Tulireki ja Vuoristorata. ♥

90. Juoma: Pepsi Max limellä tai appelsiinilla.

91. Luonnonilmiö: Tyhmin juttu ikinä: mää missasin jokaikisen erikoisen luonnonilmiön tänä vuonna. Revontulet, auringonpimennyksen, verikuun ja oliko vielä joku kuunpimennyskin... En tiiä, mut mitään näistä en nähnyt. Ehkä näin jonkun tuplasateenkaaren jossain vaiheessa kesää.

92. Kirppis: Pirkan kirpputorikeskus.

93. Oma idea: Opinnäytetyöni aihe. Okei sen tekeminen ei oo yhtään vähemmän kauheeta vaikka aihe onkin kiva...

94. Tietokonepeli: Ei meiän koneilla voi mitään pelata. Fifa sen sijaan on jees ja Playstation 4 on loistokonsoli.


95. Kirja: En lukenut kirjoja.

96. Novelli: Doctor Who: Magic of the Angels. Ainut, jonka luin.

97. Elokuva: Avengers: Age of Ultron ja Ant-Man. KYLLÄ.

98. Teko: Selfless good deeds.

99. Hyväntekijä: Kaikki, jotka tuottavat iloa ihmisille. Esim. Keijo tekee tyytyväisiksi asiakkaat vahaamalla ja pesemällä autoja, äiti auttaa ja hoitaa asiakkaidensa jalkoja kuntoon, Matias tuottaa iloa soittamalla taitavasti rumpuja ja iskä tuo leivän pöytään raatamalla töissä. Mun mielestä hyväntekijöitä löytyy meistä kaikista.

100. Hetki: Mikään ei kyllä voita viime vuoden parasta hetkeä, mutta parhaiten ehkä muistuu mieleen kun nähtiin Keijon kanssa pitkästä aikaa. Ylipäätään kaikki hetket, kun tajuan että saadaan olla pitkästä aikaa kahden ilman menoja minnekään, on ihania. Myös ne hetket, kun muistan miksi ihastuin ja rakastuin tohon miekkoseen, ovat ihania. Se on tärkeä pitää mielessä, se että milloin ja mistä syystä alkoi rakastaa kumppaniaan. Se kantaa pitkälle ja osoittaa sen, ettei tässä olla mukana vain hetken mielijohteesta ja että se olisi vain jokin vaihe, että se menee ohi. Se kestää ikuisuuden.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Love me some awesome outfits, part 3.

Heissan sveissan! Otsikko tais jo fiksuimmille paljastaa, että tänään olis luvassa asupostausta. Pidän tän tällä kertaa lyhyenä settinä, koska oon saanut kuvattua vain pari asua. Olishan niitä enemmänkin, mut ikinä ei ehdi kuvata. Pimeys ehtii tulla aina siinä vaiheessa, kun kuvailuja ehtis järkätä. Josta tulikin mieleeni, että tänään on vuoden pimein päivä. Kello on vasta kolme ja tuolla on ihan hämärää... Noh, huomenna alkaa taas päivä kirkastua minuutti minuutilta.

Viime postauksessa tulin jo maininneeksi, että toisessa asussa on siis ylläripylläristi uus väri, johon ihastuin taas ihan vahingossa töissä kokeillessani erästä kivaa neuletakkia. Ja tää on viä semmonen väri, josta ihan erikseen keskusteltiin äidin kanssa pari vuotta sitten, että "miten tää voi olla trendiväri ja että kuinka kukaan voi tykätä tästä väristä, ihan on karsee". Needless to say, että äiti olikin vähän järkyttynyt, kun sanoin hankkineeni senvärisiä vaatteita...

#1. Comfy black and white.


Hääpäivämekkotunikajuttu on nyt vähä niinkun vahingossa alennettu arkikäyttöön. Musta osa kului heti ekassa pesussa, joten ajattelin, että what the heck. Ja tää on varmaan eka vaate, jota voin käyttää sekä ihan tavallisena arkipäivänä koulussa ja töissä tai kun lähden iltaa viettämään. Erilaisilla asusteilla saa ihmeitä aikaan!


Neule on Ruotsista Lager 157:stä. Maksoi vaan 50 kruunua eli reilun 5 euroa. Sehän oli pakko ostaa! Toi on tommonen ihan mukava takki, jonka voi heittää päälle kun ei muutakaan keksi. Siinä on myös taskut, joita ei tunnu enää olevan ikinä missään neuleissa. Naisten housuissakaan ei oo enää kunnon taskuja. Miks meillä ei saa enää olla taskuja missään? No okei, on mulla housuja joissa on taskut, mut ne on kaikki farkkuja, joita en juuri enää käytä, koska ovat tosi epämukavia. Oon jo kauan pitäny legginssejä, jotka on paljon mukavammat pitää yllä.

#lipstickgameonpoint #eyebrowgameonpoint

Kaulassa mulla on äidin musta neuloshuivi pitsiyksityiskohdilla. Mää olin ollut aamulla superhajamielinen ja singahdin ovesta niin kiireellä, että vasta motarilla huomasin, että jaaha, mää en laittanut ollenkaan huivia kaulaan. Hätätekstari äidille, jonka kans oltiin menossa Ideaparkkiin myöhemmin, että tois mulle jonkun kaulahuivin, jotta osasin olla taas normaalisti ja ettei mun kaula olis jäätynyt. Mää en oo oikeestaan koskaan ilman huivia, paitsi ehkä kesäisin riippuen asusta.

Neuletakki - Lager 157 ♥ Mekko - New Yorker ♥ Huivi - Noorit ♥ Korvikset - Ninja ♥ Tennarit - Noorit

#2. Burgundy red.


Kyllä. Tämä on väri, jota en olis uskonut ikinä käyttäväni. Ensin oranssi, sitten punainen ja nyt tämä. Kohta varmaan löydän vaatekaapistani petroolinsinistä, ruskeata, marjapuuropinkkiä ja beigeä. Okei beigeä ei. Ei ikinä. Hyi.

Katoin töissä tota takkia ja mietin, että onpa ihananmallinen, pitkä ja hauskat eri materiaalia olevat saumat ja vetskarit (ei ole taskuja kuitenkaan, ylläripylläri), mut väri on kyllä väärä. Tota löytyi myös sellaisena jännän hiekanvärisenä, joka oli vielä väärämpi väri. Erehdyin sitten yhtenä hiljaisena hetkenä töissä kokeilla tota päälleni. Mää ihastuin hetkessä. Materiaali tuntuu mukavalta päällä ja on oikein sopiva tähän todella leutoon alkutalveen.


Mekon kaveriksi löysin töistä ihanan muhkean, mutta kuitenkin ohutta kangasta olevan tuubihuivin. Kuviointi on varsin hauska, tommonen eksoottinen. Musta ja punainen yhdistyy siinö ihanasti ja onpa siinä havaittavissa myös hitusen lilaa. Love it!


SIIS NÄÄ KENGÄT. Olin ihan kokonaan unohtanut ne! Ostin nää joskus parillakympillä Linnainmaan Cittarista ihan hädässä, kun olin tullut Manseen porukoille ja olin kokonaan unohtanut ottaa mukaan kokoukseen soveltuvat kengät, ja jaloissani olleet Converset ei ihan sitä olleet. Katseltuani ihan pari sekuntia bongasin nää ja ihastuin oikopäätä. Korot on 9 cm ja mun päkiät kuolee hetkessä, jos seison liian kauan noissa (vartin), mutta on niin suloiset etten kestä.


Mulla ei oo ikinä ollut näin söpöjä nilkkureita. JA NÄISSÄ ON NAUHAT. Oon aina halunnut saappaat tai muunlaiset tyylikkäät nilkkurit, joissa on nauhat/nyörit. Ja ONNEKS näissä on vetoketjut sivuissa, koska en olis jaksanut nähdä sitä vaivaa, että aina pitää hivuttaa jalat tonne löysäämällä nauhoja ja solmimalla ne.

Kullanväriset nauhojen aukot ja samanväriset ompeleet saumoissa sopivat myös oikein kivasti asun lämpöisyyteen ja neuletakin vetskareihin. Oon nääs todella tarkka näissä asioissa.


Musta ihonmyötäinen trikoomekko oli jostain Seppälän outletin alesta. Se tuntuu olevan luottomekko, koska siihen voi yhdistää minkä tahansa neuleen, takin tai vaikka ponchon, samoin huivin, korun tai minkä ikinä.

Tykkään myös käyttää ton mekon kanssa vyötä, koska se ei oikein istu tuosta vyötärön kohdalta. Vyö myös katkaisee kivasti muuten niin kovin mustan olemuksen. Tohon asuun kun iskis vielä huopaisen lierihatun niin olisin oikein mystinen leidi.


Neuletakin olkapäillä on hauskat yksityiskohdat. Ne näytti ensin nahalta, mutta ovat enemmänkin kiiltävää elastaania.





Asun kruunaa kiiltävä, pitkä ja kerrankin aamulla hienosti mua totellut tukka.

Neuletakki - Noorit ♥ Mekko - Seppälä ♥ Huivi - Noorit ♥ Kengät - Citymarket ♥ Korvikset - Sinisiipi NY ♥ Uumavyö - Jostain FB-kirppikseltä

EXTRA: #3. Knitted tube scarf with a hood.


Mää en ollut tiennyt tarvitsevani tällaista ihanan söpöä ja huippukätevää huppuhuivia, kunnes näin tän Glitterin aletelineessä! Oon joskus meinaan yrittänyt laittaa pipon ja hupun puutteessa tuubihuivin pään ympärille, mutta se on näyttänyt hieman typerältä. Tähän on siis neulottu huppuosio. I'm lovin' it! Sopii niin loistavasti sellaiselle, joka ei pipoista välitä ja omistaa takkeja, joissa ei oo huppua. Tää ei lyttää tukkaa littanaksi ja näyttää myös todella hauskalta tai kuten eräs kaverini sanoi: tosi gootilta. En tiiä siitä sitten.

Yritän taas tässä mahdollisuuksien mukaan napsia asukuvia, jos vaan edelleen niitä haluatte nähdä. Just kidding, tulen tekemään näitä vaikkette haluaisikaan.

To be continued...

Tätä kirjoittaessa soi:
Seinabo Sey - Younger, Pretend, Sorry, Who, You, Pistols At Dawn, Easy
Coldplay - A Head Full of Dreams (koko albumi)