Man, I tell ya: it can be ELENGI beautiful. Okei, kömpelöhkö ilmaisu, mutta you get the point.
Eka kuuntelukerta: ristiriitaisia, mutta myönteisiä fiiliksiä. En oikein päässyt joihinkin biiseihin sisälle, you know what I mean? Äänimaailma on kuitenkin jotain mmmahtavaa hyvin erikoisine yksityiskohtineen ja olisin voinut vaikka kuolla euforiaan. Albumin eka biisi Repent kiisi suoraan kestosuosikiksi. Ah mitä musiikillista kauneutta ja Gracias jopa laulaa lurauttaa kertsin kohdilla. Totesin jo aikasessa vaiheessa, että Gracias teki sen TAAS. ♥ Levyn ensikuuntelu jäi ikävästi kesken Jubileen kohdalle, koska kärsimätön fanityttö kun olen, niin kuuntelin levyä puoliunenpöpperössä yöllä heti vuorokauden vaihduttua ja tapahtui välikuolema. Loput kuuntelin heti aamulla.
Tässä otteita brolle välittämistäni tunteista aamun pikkutunneilla via Whatsapp:
"KYLLÄ SE NÄIN ON ETTÄ KYLLÄ"
"AAAAAAAAAAAA I'M IN HEAVEN"
"Eka biisi menossaaAAAAA"
"#kuolin"
"Eka biisi kuulostaa ainakin aikas *tähän peukkuja ja sydänsilmähymiöitä PALJON*
"Grade lauleskelee ♥__♥"
"Streamfastdieyounghowcomethisoutcomestillsatisfiesnone"
"#wetheloudestpack"
"LIFE DON'T STRESS AS MUCH NOW DON'T WORRY ABOUT SUCH AND SUCH, HUSH THEN POPS FOR A HUFF N PUFF STILL GOT 'EM SAYIN THAT'S WHASSUP"
"Gloomade on aika jännä piisi."
"Slow it down vastoin biisinsä nimeä villiintyi loppua kohti mentäessä. Sehän on radio edit se mitä oon popittanut tähän asti."
"Sada Yakkossa hengästynyt alku..."
"Ja Open avautuu mulle vähä paremmin nyt."
"Sada Yakko oli OUTO."
"Noh, kai pitää kuunnella muutaman kerran. Ja ostan tän kyllä!"
Ja niin kannatti tehdä, koska seuraavilla kuuntelukerroilla biisit kasvoivat kasvamistaan alkukankeuden jälkeen. Tarkentaakseni biisit eivät todellakaan olleet kankeita vaan mää olin. Johtuiko kenties siitä, että oli jonkinlaisia Globe-samankaltaisuusodotuksia? Tiedä en.
Paint Me a Picture, Muhiva, Burgundy Red ja Sada Yakko olivat kieltämättä vaikeimpia niellä, mutta nyt kaikki on täyttä elengiä sanan koko merkityksessä. Äkäsen biitin omaavassa OD Cumuluksessa vierailee mun suosikki youngblood eli Noah Kin. Radiosoittoakin saaneet Levels ja Slow It Down yllättivät iloisesti, sillä vastoin ennakko-odotuksia ne eivät todellakaan jääneet uusien tulokkaiden jalkoihin. Joskus niin tuppaa käymään, eikä siis koske missään nimessä Graciasta vaan ihan kaikkia (ainakin mun lemppari)artisteja. Slow It Down on ihanan kesäinen rentoilubiisi ja Levelsiä ei skipata vieläkään, koska WE THE LOUDEST PACK. Paint Me a Picture on mystisen synkkä biittiä ja sanoituksia myöten. Rakastuin päätä pahkaa kauniiseen Gloomadeen ensisekuntiensa vuoksi. Open oli toissa- tai viime vuonna Niken Break the Spell-kampanjassa Mikko Koivun pätkän mainosbiisinä, mutta eri versiona. Se oli itsessään ihan hyvä, mutta tykästyin tähän uuteen versioon ehkä hitusen enemmän. Albumin pisin biisi Burgundy Red on upea, monitasoinen biisi, joka kasvaa joka kuuntelukerralla.
Albumi on kokonaisuudessaan aivan uutta, kansainvälisyyttä henkivää meininkiä. Se on samaan aikaan syvällisen mietteliäs ja 100% asennetta ja ehtaa Graciasta. Mukaan mahtuu myös meneviä, tanssittavia biittejä, kuten esimerkiksi albumin lopetusbiisi Lost-N-Found. Graciaksen smoothiin ääneen ja soljuvaan flow'hun ei ikinä kyllästy. Fiittaajat ovat Noah Kinia ja Brandonia lukuunottamatta mulle uusia, mutta artistivalinnat ovat onnistuneita ottaen huomioon albumin tyylin.
Elengi saattaa olla varsinkin uusille kuuntelijoille vaikeahko pala pureskeltavaksi, mutta luottakaa muhun kun sanon, että IT'S TOTALLY WORTH IT. Jos ette usko, niin kuunnelkaa te Cheekkiä ja JVG:tä siellä tahmaisilla tanssilattioilla siiderit kädessä, kun mää juon Pepsi Maxia, makaan ruohikolla auringon alla (tai sadepäivinä sängyssä/sohvalla/lattialla) äksänä ja kuuntelen Elengiä satatuhatta kertaa putkeen.
Suurkiitokset Gracias jälleen kerran mahtavasta mahtialbumista. ♥ Kohti levykauppaa ja sen yli!
