Näytetään tekstit, joissa on tunniste #fanwoman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #fanwoman. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. huhtikuuta 2021

Superseerumia suonissa.

Äsken hakkas Draken Don't Matter To Me (feat. MJ) niin oivasti tärykalvoja vasten, että innosti ihan kirjottamaankin asti.


Viime viikon loppupuoli oli jotenkin erityisen ihana, että mun oli pakko tulla kertomaan teillekin.

Torstaina koitti meikäriskiryhmäläisen aika mennä vastaanottamaan eka annos superseerumia koronarokotetta. Ennen sitä piti tietysti kokea matala verensokeri ja pikakäynti M-Marketin kautta. Onneksi olin kerrankin ajoissa liikkeellä, etten edes myöhästynyt, ja onneksi matalan jälkeen kaikki meni paremmin kuin hyvin.

Ratinan rokotepiste oli järkätty niin hyvin, ettei siellä tarvitse itse ajatella ollenkaan. Kunhan on henkkari/ajokortti/kelakortti mukana niin kaikki menee loistavasti. Parkkipaikasta uloskäyntiin asti oli ystävällisiä opastajia ja selkeitä opasteita riittämiin ja kaikki sujui kuin rasvattu. Että jos sinne meno jännittää, niin huoli pois! Paitsi jos piikit pelottaa niin siihen mä en voi sanoa mitään, mutta olkoon se ainut asia, joka jännittää! Rokotettu käsi oli hieman kipeä illalla ja seuraavana päivänä, mutta muuten kaikki hyvin. Se on se hinta, joka pitää maksaa, jotta saa supersotilaan supervoimat eiku paremman vastustuskyvyn koronaa vastaan.

Rokotuksen jälkeen vointi oli oikein hyvä, joten poikkesin Koskariin moikkaamaan isää ja muita tuttuja. Näin myös tätiä ja serkkua pitkästä aikaa. Iskällä sattui olemaan ruokatauko, joten hän tarjota päräytti mullekin safkat. Mäkkärissä näin myös itse Junkrella The Kirppismuijan! Ruoan jälkeen iskä teetätti mulle elämäni ensimmäiset Footbalance-pohjalliset. Kyllä kelpaa nyt kävellä pitkin Tampereen katuja ja polkuja!

Perjantai oli stressaava päivä, mutta illalla oli aika viimeisen The Falcon and The Winter Soldier -jakson, jonka jälkeen päästiin 6 viikon remppatauon jälkeen SAUNAAN. Odotus oli sen arvoinen, koska saunasta tuli paljon modernimpi ja viihtyisämpi. Ei oo ennen maistunut Breezer niin hyvältä. Also TFATWS oli täyttä kultaa ja minä kiljuin.


Lauantaina hyppäsimme sähköpotkulautojen selkään ja menimme teettämään miehellekin Footbalancet. Sitä ennen hän suostui jopa kirppikselle kanssani! Vein miehen ekaa kertaa Buenoon, jossa ei harmi kyllä sillä kertaa oikein ollut sopivia miesten vaatteita. Itselleni bongasin ihanan punaisen käsilaukun ja NÜ-merkkisen makeen paidan.

Koskarissa näin jälleen vanhoja tuttuja: ex-työkaverini ja toisen serkkuni. Sekin on jännä, että vaikka mä koen olevani ihminen, joka ei jaksa ikinä nähdä ketään niin silti tällaiset random kohtaamiset on tosi hauskoja ja niistä jää pitkäksi aikaa hyvä mieli. Siksi viime viikon loppupuoli olikin niin kiva.

Pohjallisten teettämisen jälkeen iski nälkä ja mun oli tehnyt ravintolarajoituksien alkamisesta lähtien hirveesti mieli Kung Food Pandan buffetin antimia. Crispy Chili -kana, paistetut riisinuudelit ja Zhong Quan -kana maistuivat pitkästä aikaa ihan älyttömän hyvältä. Mä myös join varmaan 3 täyttä lasia Pepsi Maxia! Niille siis, jotka ei tiedä, niin mä oon tosi hidas ja huono juomaan. Se on yleinen vitsi meiän perheessä, että mä sanon mulla olevan jano, juon ehkä yhden pienen kulauksen ja se riittää. Mulla ehtii tölkit ja puolen litran pullot lämmetä laukunpohjalla ja laimentua pöydällä.

Ratinan kauppakeskukseen tultuamme kävelimme Lautapelit.fi-kaupan ohi ja ruoan jälkeen mun teki mieli kävästä siellä vähän kattelemassa. Kattelu johtikin pieneen sijoitukseen, nimittäin Imperial Assault -lisäosaan, jossa on mm. AHSOKA, mun varmaan yks top 3 suosikkihahmo SW-loresta.

Sunnuntaina heräsimme Zoomailemaan, Keijo teki ehkä kaikkien aikojen parasta jauhelihakastiketta ja katottiin Disney+:sta löytyvät SW Rebels-jaksot loppuun. Oli taas niin intensiivistä ja surullista settiä, että minä vallan masennuin. Jostain syystä kausia 3 ja 4 ei löydy Disneyltä ollenkaan, mutta tänään tipahti vihdoin kausi 3 postiluukusta, joten pääsemme jatkamaan SW-putkeamme taas.

Se oli sellane! Loppujen lopuksi aika basic meininkiä, mutta kaikki tää koronan tuoma stressi ja tasaisen tappava tylsyys tekee sen, että arjen pienet ilot korostuvat entisestään. Kuvia mulla ei nyt kauheasti ollut näiltä päiviltä, toivottavasti ei haittaa. Musta myös tuntuu, etten osannut nyt yyyhtään kirjoittaa kuin olisin halunnut, mut ihan sama. Voin ajatella tän niin, että yritän vältellä turhia perfektionistisuuksia (on se sana).


En muuten tiedä tulenko kirjoittamaan tässä kuussa enää muuta, niin tähän väliin voisi ottaa...

HUHTIKUUN SUOSITUS


Jesse teki sen taas ja Akua Narun featuuraus on pelkkää lovee.

Tänä vuonna muuten hemmotellaan meikämarvelfania ja musafania: WandaVision oli mahtava, TFATWS oli mahtava, Bad Batch alkaa ihan justiin jA LOKI ALKAA SAMANA PÄIVÄNÄ KU JESSE MARKININ TOKA ALBUMI JULKAISTAAN. What a time to be alive.

Life? Pretty good.
Depression? Kinda cured.
Anxiety? Almost gone.
Hotel? Trivago.

torstai 22. huhtikuuta 2021

Heijastusta ja lämpöä kaukaa galaksien takaa... ja muita DIY-juttuja.

Onnea on lahjakkaat ja anteliaat ystävät, jotka lähettävät kaukaa ihania, rakkaudella käsintehtyjä lahjoja käsinkirjoitettujen kirjeiden saattelemana. Onnea on myös omatekemät korut ja tuunaukset.

In A Galaxy Far, Far Away...

Galaksin mahtavimmat villasukat by A.A.

Joulukuussa rahtasin vaatetta Buenolle myyntiin ja jäin tietysti pienelle kierrokselle sen jälkeen. Yhdessä pöydässä näin jotain niin hienoa: pitkät mustavalkoiset Star Wars -villasukat! Hintaa niillä oli 35 €, joten eivät työn määrään nähden todellakaan olisi kirpaisseet, mutta kun koppa oli jo täynnä tavaraa enkä siksi raaskinut ottaa niitä. Ilmeisesti kuitenkin minun avullani ne menivät kaupaksi, kun joku onnekas näki jakamani IG-stoorin, ole hyvä!

Fast forward 3 months. Rakas pikkusiskoni ja adoptioperunaiseni Ake kertoo lähettäneensä ylläripaketin matkaan kohti Tamperetta ja toisen adoptiotyttöseni saamasta paketista päätellen olin ehkä myös mahdollisesti saamassa villasukat. Hakiessani paketin tunsin sen olevan pehmeä, joten arveluni oli lämpöisen puolella. Ake oli pyytänyt myöskin Keijoa kuvaamaan videon, jossa unboxaan ja reagoin reaaliajassa paketin sisältöön. Vaikka avasin paketin ja tunsin, että siellä oli kuin olikin villasukat niin silti mun pää räjähti ja kirkaisin kun vedin sukat ulos paketista. NE OLIVAT JUURI NUO YLLÄOLEVAT STAR WARS -SUKAT! Mukana oli myös ehkä mösöin kirje. ÄÄÄÄÄ.

Akea oli jäänyt harmittamaan, kun en ollut saanut niitä joulukuisia sukkia, joten hän otti kutimet kauniisiin kätösiin ja neuloi mulle nuo galaksin mahtavimmat sukat. En vaan k e s t ä . Nyt alkaa olla jo liian lämmin villasukille, mutta mä käytin noita ihan joka päivä maaliskuun pahimman kylmyyden ajan ja tulen käyttämään ajan hämärään asti.

Galaksin mahtavin Stormtrooper-heijastin by N.N.

Star Wars -teemalla jatketaan! Tätä galaksin mahtavinta heijastinta esittelin jo tammikuussa lempparikirppislöytöjen yhteydessä. Rakkahin Nooramme lähetti näitä 3 kpl myöskin ihanan saatekirjeen kera. Kiinnitin heijastimen cooliin pitkään lempparivillakangastakkiini ja kuljin kaupoilla ihan polleena uniikkia heijastintani esitellen. Tai no, kahden heijastimen lisäksi uniikkia. Galaktinen kiitos Nooralle!

(Star Wars -toppi on kirppislöytö Buenosta.)

Mamba Mentality

Denim jacket 10€ - Radiokirppis / Earrings 4,50€ - Bueno

Sain tämän Lakers-kangasmerkin iskältä yli 10 vuotta sitten, kun ostin ekat tennarini Ellokselta ja serkut olivat hankkineet erivärisiä kengännauhoja, joista valkkasin itselleni keltaiset jäljitelläkseni Lakersin värejä. Mä en oikeestaan oo ollut ns. aito fani, mutta Lakers-fanien ympäröimänä sitä väkisinkin tuli tietooni viimeisimpien pelien tilastot ja mestaruudet ja muut kommervenkit. En muista antoiko iskä tämän merkin mulle vai löysinkö jostain muistobokseja kaivellessani, mutta liimasin merkin toiseen kenkään ja tallasin katuja ylpeänä ekoilla ja vieläpä tuunatuilla tennareillani.

Tästä klikkaamalla pääset katsomaan millaiset tennarini olivat. Voi kuinka muistot tulvivatkaan. Rest in peace, my faves.

Fast forward 10+ years. Mun tuunaamaton tennarini oli mennyt aikoja sitten rikki ja roskiin, ja tuunattu tennarini pyöri milloin sisustusesineenä ja milloin varastokopperon uumenissa Ikea-kassin syövereissä. Yksi päivä katseeni osui vaatehuoneen hyllyllä nököttävään yksinäiseen tossuun ja päätin, että nyt on aika. Irrottelin merkin varovasti irti tennarista, heitin tennarini tunteettomasti kierrätykseen ja merkin pesuun odottamaan seuraavaa kohdetta.

Tuunailin ja värkkäsin yksi sunnuntai vähän kaikkea ja mietin Lakers-merkkiä. Sitten välähti: sen hetken oltuani ompelijakoulussa tutkin tämän hetken trendejä, ja yksi niistä oli suuret vintagetakit ja niiden tuunaus. Tämän yhtäkkiä päähäni pälkähtäessä tuumasin, että mähän ompelen parilla tikillä Lakers-merkin kiinni yhteen kirppikseltä bongattuun farkkutakkiin, johon se voisi sopia ku nenä päähän! Ja kuten kuvasta  näkeekin, se sopii.

Viime lauantaina oli jo eka farkkutakkipäivä. Pääsen kohta esittelemään mun supermakeeta Lakers-takkia!

Love Me Some Recycled Leather Earrings


Se oli inspiraatiota ensisilmäyksellä. Kävin Nextiilissä ekaa kertaa ja näin nahkapalalaarissa nämä yksinäiset nahkahapsutupsut. Sain vision samantien.

Musta neulemekko 4€ - Bueno

Välirenkaita mulla oli jo entuudestaan varaosina vanhasta korusta ja Helmikaupasta tilattuja korviskoukkuja. Leikkasin nahkatupsuista "narut" pois, tein katkenneella huovutusneulalla reiät nahkatupsujen saumakohtaan, tungin välirenkaat rei'istä läpi, korviskoukut perässä ja taivuttelin korupihdeillä välirenkaat mahdollisimman kiinni.

Ongelmitta korujen teko ei sujunut, mutta ai hitsivie se oli i h a n a a . Joskus oon mennyt mokomana toteamaan, että en tykkää näpertämisestä, mutta kyllä se onkin osoittautunut aika hyväksi (ja halvaksi) terapiaksi meikäläiselle. Tarkoituksena olisi tehdä koruja lisää ja varsinkin kierrätysmateriaaleiden hyödyntäminen kiehtoo mua todella paljon. Mitään uuttahan siinä varsinaisesti ei ole, mutta kun tämmöisillä yksittäisillä löydöillä mennään niin korut ovat taatusti uniikkeja!

Huivi 2€ - Varastotien kirppis (ROI) / T-paita 4€ - Bueno

Näitä korviksia varten tilasin nuo välirenkaat Helmikaupasta ja nahkaosat ovat ylläolevien tupsujen varret, jotka leikkelin kolmeen samanpituiseen osaan ja pujottelin renkaaseen. Keijo sanoi, että nää näyttää ihan lakritsikorviksilta. Annoin nämä äidille lahjaksi hetken mietittyäni, että pidänkö itselläni vai annanko eteenpäin. Piilotin nämä äidin Oriflame-tilaukseen yllärinä ja hänhän yllättyi iloisesti!

Pitsiunelmat vm. 2019.

Sekin herättää kysymyksen, että miten korujen tekijät pystyy luopumaan uniikeista yksilöistään?

Mua kiinnostaa aina milloin mikäkin luova homma ja tällä hetkellä se on tää korujen tekeminen. Olen tehnyt kahdet korvikset itelleni ja haluaisin tehdä lisää vaikkapa ihan myyntiin asti. Myös hiusdonitsien teko luonnistuu ja kiinnostaisi tehdä niitäkin lisää. Mutta miten mä luovun uniikeista kappaleista? En mitenkään, mutta joskus voi tulla se kerta, kun on vaan pakko.

Sen ainakin tiedän, että rakastan luoda jotain omaa ja kykyä siihen näemmä on. Voi kun tämän olisi tiennyt vaikkapa 10 vuotta sitten. Kuten yksi kliseinen lempparisanontani kuuluu: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Mun piti saada tähän vielä yhdet korvikset esille, mutta en ole saanut tilattua tarvittavia osia siihen, joten se meneepi toiseen kertaan!

(Kaikki kuvissa näkyvät vaatteet ja korut second handia/itsetehty.)

torstai 15. huhtikuuta 2021

Meet the family.

Fun fact: mä luen ton otsikon lauseen aina Michael Jacksonin hyytävän rauhallisella äänellä. Tietäjät tietää.

Pikanen moi täältä pandojen valtakunnasta! Mä vallan sekosin näiden pandojen pehmeydestä ja söpöydestä viime Ikea-reissulla ja kaappasin heidät keltaiseen ostoskassiin ja kannoin kotiin. Heidän nimensä ovat Wanda Panda ja Vision Jr. Jotenkin veikkaan, että jos olisin hankkinut nämä meidän Clone Wars-maratonin tai TFATWS:in aikana, niin nää olis varmaan Rex ja Ahsoka tai Sam ja Bucky.

Fun fact: mä oon nykyään tosi huono antamaan nimiä yhtään millekään. Leluille, autoille, tavaroille jne. Vaikka se olis hauskaa, niin en osaa antaa mitään tyyliin Vilivilpertti tai Tiivitaavetti-nimiä vaan niiden pitää olla jotenkin hienoja ja suoraan jostain fanittamastani asiasta. Wanda Pandakin oli aika helppo arvattavista syistä.

Mitäs muuta?

Etätöitä on riittänyt ihan mukavasti omaan tilanteeseen nähden. Meinasin kirjoittaa eka "kotitöitä", mutta on niitäkin. Vaikka rakastan olla kotona itekseni niin tarvitsen silti tuulettumista aina välillä. Sitäkin on ollut just sopivasti, ettei pää vallan hajoa neljän seinän sisälle. Käyn varovasti second hand -ostoksilla kirppis kerrallaan. Oon saanut myytyä Zadaassa omia ja äidin vaatteita ja oon niitä paketteja kärrännyt lähipostiin.

Meillä alkoi jokin aika sitten The Mandalorianin innoittamana kokonaisvaltainen Star Wars -loreen tutustuminen kronologisessa järjestyksessä. En ole koskaan nähnyt SW:iin liittyviä animaatiosarjoja, joten Keijo päätti, että nyt katotaan! Clone Wars saatiin päätökseen ja itkin valtoimenaan läpi Star Wars III:n. En oo oikeesti itkenyt niin paljon sitten Endgamen ja AI NIIN, The Mandalorianin kakkoskauden päätösjakson lopussa. Voi minnuu. Nyt on Rebels-putki päällä ja ai vitsi, rakastan molempia SW-animaatioita! Ihan parasta.

Due to personal reasons I've decided to overdress everywhere I go after lockdown. Näin tuon quoten Instagramissa ja olen noudattanut sitä lähes aina kun poistun kotoa roskista pidemmälle. Nätisti pukeutuminen ja meikkaaminen on aina tuonut mulle sanoinkuvaamatonta iloa, joten jos on vähänkään fiilistä niin laittaudun. Kai jotkut kattoo, että mihin juhliin toi on menossa, mutta mä en koe oloani kotoisaksi, jos olen ilman meikkiä ja verkkareissa ihmisten ilmoilla. #äitinitytär

Tässä oon ihaillut kevättä ja ootan kesää. Toivon epätoivoisesti, että Pori Jazzit toteutuvat. Mulla on ihan hirvee ikävä livemusiikkia. Odotan perjantaita ja Jesse Markinin uutta biisiä, jota kuuntelen varmaan seuraavat viikot putkeen kuuntelemani pikkupätkän perusteella.

Mulla on ollut parikin postausta odottamassa pienenpieniä säätöjä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi julkaista niitä. Vähän on muutenkin tökkinyt bloggaaminen, eikä asiaa auta lähes olemattomat katselukerrat. "Blogien aikakausi on mennyttä blaablaablaa", ne sanoo. Vaikka sillä ei pitäisi olla väliä, niin kyllä se silti syö motivaatiota ja inspiraatiota. Tämäkin on asia, jota olen pohtinut paljon. Että mistä se johtuu, että esim. minäkin, joka oon melko yksityinen ihminen loppujen lopuksi, saan jotain irti tietynlaisesta "julkisuudesta"? Ehkä tässä olisi hyvää pohdintaa toiseen postaukseen.

Mutta joka kerta, kun tämä kehä lähtee kiertämään mun päässä, osaan katkaista sen seuraavaan ajatukseen: harrastuksen aloittamisesta tämä aikoinaan lähti ja harrastuksena mä tätä edelleen teen. Kiitos juuri Sulle, kun jaksat seurata mun rakasta harrastusta, oli se sitten täällä Bloggerissa, Bloglovinissa tai Instagramissa. ♥️

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

And yet another new name for my blog.






Joitakin vuoden 2021 tilastotietoja minun elämästä:

4 runebergintorttua.
6 kirppisreissua.
7 laskiaispullaa.
13 Star Wars -tarraa Nono-putiikista.
20 kirppislöytöä.
79 Clone Wars -jaksoa.
158 eri biisiä kuunneltu.
318 valokuvaa.
Lukematon määrä Pepsi Max -tölkkejä.
1 blogin nimen ja osoitteen muutos.

Taas on blogi vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun... no ei oikeesti. Nimi ja URL vain kaipasivat yhtenäisyyttä ja muutosta. Eikä siinä mennyt kuin vain vajaa 10 vuotta, kun vihdoin keksin simppelin ja itseä miellyttävän nimen sekä blogille että URL-osoitteelle.


Ja vaikka elämäni olisi vinksin vonksin niin blogini ei ole. Siitä olen pitänyt ja pidän edelleen huolen. Blogien kulta-aika saattaa olla ohi, mutta minä vielä täällä porskutan. Ei minusta oikein ole vloggaajaksi, someinfluensseriksi tai tiktokkaajaksi. Saatan pitää epäsäännöllisen säännöllisiä kirjoitustaukoja erinäisistä syistä, mutta ainakin se on varmaa, että blogini on ja pysyy.


Fun fact: pienenä Peppi Pitkätossu oli mun roolimalli. Minäkin kaavin sormella suoraan kakusta kuorrutusta, kunnes äiti ennätti kieltämään. On Peppi paljon muutakin: voimakas, itsenäinen, luova, eläinrakas, hauskaa seuraa sekä ehdottoman lojaali ystävä. Oikein kelpo roolimalli mun mielestä!

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 lemppareimmat kirppislöydöt.

Alkuvuoden 2020 olin kirppiksellä töissä ja siellä sai oikein eturivin paikan hyviin vaate- ja muihin löytöihin (vaikkei toki kuormasta saanut viedä heti kaikkea). Sitten tuli 'Rona ja sulki kaikki kirppikset (paitsi tietysti nettikirppikset). Mä aloin myydä ekaa kertaa ikinä Zadaassa ja Marketplacessa. Kesän korvilla alkoivat kivijalkaliikkeet heräillä koronahorroksestaan ja päästiin jälleen sekä ostoksille että myyntihommiin, josta tykkään kuitenkin paljon enemmän kuin nettikirppismyynneistä.

Erakkoilusta huolimatta tuli tehtyä aika mukavasti löytöjä viime vuonna. Tässä esittelyssä 15 kappaletta niistä. Hauskasti kävi myös niin, että sain vahingossa mainittua lähestulkoon kaikki Tampereen ja lähiseutujen kirppikset. Eksyipä listaan yksi lappalainenkin kirppis!

All second hand except for earrings.

Musta pitkä villakangastakki 9,50 €, Kirpputori Bueno

Kun löysin tämän, olin uuden ystäväni Lellun kanssa pitemmän kaavan kierroksella Buenossa. Oltiin just puhuttu erilaisista lempparilöydöistä, joita olemme tehneet kirppareilta ja kavereiden vaatevaihtareilta. Mainitsin mun nilkkoihin ulottuvan punaisen Noa Noan takin (josta ei muuten taida olla edes kuvaa täällä blogissa, Instassa kylläkin) ja sanoin, että haluaisin löytää vastaavan pitkän mustana, jotta näyttäisin mahdollisimman dramaattisen tummalta gootittarelta hahmolta. No mikäs sieltä sitten kävelikään vastaan? (Okei, mä kävelin sitä vastaan, en olis ehkä itestään liikkuvaa takkia halunnut ostaa...) Ylläoleva Elisa Fendin takki villa-kashmirsekoitteella varustettuna! Varauduin vähintään 20 euron hintalappuun, mutta meinasin pyllähtää pyllylleni, kun näin, että sehän on VAJAAN KYMPIN. Sehän lennähti pikasovituksen kautta koppaan.

Kuvan asu on korviksia lukuunottamatta tokakäsilöytöjä:

• Sähkönsininen neulepaita 5 € - UPEE Second Hand / Nallu-serkulta (likka kohta vaatettaa mut ihan kokonaan ♥️)
• Mustat sametticulottesit 8 € - Kirpputori Tarina
• Mustavalkoinen neuletuubihuivi 2 € - Kirpputori Swap
• Jossain tuolla tukassa lymyää musta jämäpalasta tehty hiusdonitsi 4 € Tarinasta / korumyyjä Annalta
• Mustat maiharit, well...


Dr. Martens -maiharit 55 €, Zadaa

VIHDOIN. Näitä klassikkomaihareita olen etsinyt ainakin koko viime vuoden! Välillä näin kuinka lähestulkoon nenän edestä on viety oikeankokoisia mustia ja punaisia yksilöitä vaivaisella kympillä tai parilla eri kirppiksiltä. Useimmiten kuitenkin turhauduin siihen kuinka yleistä on myydä Martenseja samalla hinnalla tai vain 5-10 euroa halvemmalla kuin mitä ne maksaisivat uutena. Tätä tapahtuu pääasiassa nettikirppiksillä. Mä ymmärrän toki, jos ostaa Martensit uutena (ovh 189 €) eikä tulekaan niitä käytettyä tai ne ovatkin väärää kokoa ja sit harmittaa, mutta mieluummin palauttakaa ne, jos haluatte koko rahan takaisin. Kuten Kirpputori Buenon sivuillakin lukee hinnoittelusta: "Kun viet sen [vaatteen/kengät/asusteen] kaupasta ulos, arvo putoaa heti käytetyn tuotteen tasolle, vaikka et edes käyttänyt sitä. Jos puserossa on alkuperäinen hintalappu kiinni, saatat saada siitä hyvällä tuurilla noin 50% alkuperäisestä hinnasta." Sama pätee myös verkkokaupasta tilatulle tavaralle. Ainoa poikkeus ovat vintagejutut ja harvinaiset mallit ja tuotteet. </rant over>

Nyt kuitenkin löytyi Zadaasta oikein soveliaaseen hintaan parisen kertaa pidetyt poposet. Näille oli myös ihan oikea tarve, koska mun pari vuotta vanhat Tamarikseni meinas, että ne ei enää viitti pitää vettä erillään mun sukista. Yleisesti ajatellen 55 egee on mun kukkarolle aika iso kertasumma, mutta koska kyseessä oli laadukkaat kengät ja samalla rahalla ei saisi uutena todellakaan kovin hyvälaatuisia kenkiä niin aattelin, että what the heck. Oon haaveillut Martensseista muutenkin niin tämä oli oikein oiva tilaisuus. Vähän ne on isot (koko 41, mun jalkaan menee yleensä 39-40), mutta villasukat täyttää hyvin ja kiikarissa on kevättä ajatellen kunnon pohjalliset.


Ruudullinen miesten takki, Zero Waste Finland ry:n Vaatevaihtarit

Tää oli sarjassamme "Keijo hei, tässä sulle hieno takki!" ja tää onkin viettänyt enemmän aikaa mun päällä. Tämän erittäin hyväkuntoisen takin saimme napata aivan ilmaiseksi ZWF:n vaatevaihtarihäppeningistä. Kannattaa oikeesti poiketa noissa sekä viemässä itselle tarpeettomia vaatteita että katsomassa tarjontaa. Mä vein tonne suurimman osan vaatteista, jotka eivät Buenon myyntijaksolla menneet kaupaksi ja jotka olivat jo kauan pyörineet mulla myynnissä eri kirppiksillä. Ja mekin löydettiin tuolta mulle kiva punamustaraidallinen villatakki, Super Mario -kuvioinen t-paita Keijolle ja hei Makian musta neuletakki!

Tuli muuten vahingossa luotua myös näppärä asu ens keväälle...


Mustavalkoinen Disney Princess -paita 7 €, Radiokirppis

Ne jotka tuntee mut tietää, että rakastan fanivaatteita, jotka ovat hienovaraisia, paitsi jos kyseessä on esim. jokin mun lempparialbuminkansista (a.k.a. Dangerous). En oikein välitä semmosista vaatteista, joissa näkyy selkeästi jonkun laulajan/bändin/näyttelijän/hahmon kasvot kirkuvilla väreillä ja isoilla teksteillä. Ja mä löysin jälleen yhden ihanan paidan: klassisen crew-neck t-paidan, jossa kurkkii lähestulkoon kaikki Disney-prinsessat. Tuutte näkemään tätä paitaa mun päällä varmasti melko usein!


Mustat sametticulottesit 8 €, Kirpputori Tarina

No nämä pöksyt ootte ainakin nähneet muutamaan kertaan! Jos ette täällä blogissa oo panneet merkille niin ainakin Instagramissa. Nää ovat aivan mun lempparihousut syksyllä ja talvella, ja jos on viileä kevät takatalvineen niin menee helposti pitkälle kevääseen. Nää on paitsi siistit ja hienot myös todella mukavat ja sopii oikeastaan kaikkiin mun asuihin, jos en keksi muita housuja. Ollakseen Vero Modan housut nämä ovat todella reilua kokoa, koska nämä ovat L-kokoa ja mulle mahtuu nykyään hyyyyvin harvoin XL:ää pienemmät housut.

Siinä Mulan juttelee kotelon sivulla
hengailevalle Mushulle.

Mulan VHS 1 €, Kirpputori Kodin Kakkonen

Storytime: mulla on ollut Mulan-video lapsesta asti, mutta jossain kohtaa elämää sen kotelo on joko hukkunut tai tuhoutunut Otto-koiron hampaissa. Ihmeellistä on myös se, että mulla ylipäätään oli se Mulan tallella, koska muut piirrettyvideot iskä möi kaiketi kirppiksellä luvaten, että ostetaan tilalle kaikki Disneyt dvd:inä. No, ei ostettu. Varmasti oli tarkoituksena, mutta se vaan jäi eikä me lapset osattu niitä niin vaatiakaan. Ja sitä paitsi aikuisuus ja työnteko on siitä hyviä juttuja, että voi ostaa sitten itelleen niitä dvd:itä, tai no nykyään ne on kai Blu-Ray-hommiks menny.

Anyways, siitä ei oo kovin kauaa, kun viimeksi ihan randomisti mietin, että mistä saisin tolle yhdelle orvolle kasetille kotelon pierastua. Tähän asti se oli viettänyt aikansa semmosessa retrossa VHS-pahvikotelossa #jonneteimuista. Ekaa kertaa koluamassa Kodin Kakkosta ja törmään nostalgisen tuttuun näkyyn: ylläolevaan Mulan-VHS:ään, jota varten kaivoin kassatädille taskun pohjalla pyörineen euron kolikon. Hörähtelin ja hymähtelin löydölle äidin kanssa vielä kauan, kun olimme matkalla takas kotio jälleen yhdeltä onnistuneelta kirppiskierrokselta. Tämä nimittäin löytyi samalla kierroksella kuin Disney-paita. Melko disneyisä kierros siis!

(also kiva ku toi paita on pesun jäljiltä vähä tommone ryppyisä niin se näyttää ihan lakanalta)


Marimekon raidallinen reppu 12 €, Tammelantori

Siellä on taas selkeesti menty raidan perässä! Eräs mukava rouva myi vaatetta ja muuta kivaa Tammelantorilla eräänä kauniina kesäpäivänä ja tää reppu veti mua puoleensa. Se paitsi paljastui Marimekoksi myös 80-luvulta peräisin olevaksi. Vintage + Marimekko = Emilia ostaa. Aivan hurmaava kesäinen bongaus!

Kuvan asu pompulaa ja aurinkolaseja lukuunottamatta tokakäsilöytöjä:

• Keltainen t-paita 2 € - Bueno
• Musta hame 2 € - Radiokirppis
• Vagabondit seuraavasta kohdasta
• Korvikset 4,50 € - Bueno


Vagabond-nahkatennarit 20 €, Facebookin Marketplace

Nämä ovat olleet ehkä kaikista lempparein kenkälöytö. Nämä sujahtivat jalkaan kuin sukat ja ovat niin pehmeää nahkaa etten kestä. Todella mukavat ja kevyet. Olivat olleet tosi mukavalla myyjällä kymmenisen vuotta, mutta ei ollut vain tullut enää pidettyä aikoihin. Varmasti palvelevat muakin yhtä kauan, ja toivottavasti vielä pidempään!

Mä en yleensä uskalla tai viitti tinkiä, mutta tällä kertaa sain tingittyä 5 euroa pois alkuperäisestä pyyntihinnasta. Ei 25 euroa olis varmastikaan ollut paljoa moisista laatupopoista, mutta hyvä mie.


Michael Jackson Dirty Diana- ja Say Say Say -vinyylisinglet 4,50 € ja 1,50 €, Kirpputori Silinteri

Nää on aivan satarosenttisesti mun lemppareimmat musiikkilöydöt! Kun nämä bongasin niin täysin enempiä miettimättä nappasin käteen ja päätin, että nämä lähtee mukaan niinku NYT. Okei, toki aina tarkistan hinnan, mutta tällässeet vinyylisinglet on nykypäivänä supermakeita bongauksia. Mä oon tosi huono arvioimaan ja tietämään, että onko näillä sinänsä arvoa, mutta mulle on henkilökohtaista arvoa, koska Maikkeli ja vinyyli. What a rare and awesome combination!


Ikean valokuvakehys 5 €, Radiokirppis

Tämä kehys ei ollut välttämättä heti lemppariostos, mutta siitä tuli sellainen, kun vihdoin keksin sille käyttöä. Ostin tämän sisustushuumassa pari kuukautta muuttomme jälkeen. Tämä oli myös ihan avaamaton paketti ja muovissa luki "voimistelukuville". Ilmeisesti edellinen omistaja oli suunnitellut laittavansa kehyksiin kuvia rakkaasta harrastuksesta, mutta ei ehkä ollutkaan saanut aikaiseksi tai oli kehitellyt mieluisamman kehyksen. Eipä haittaa minnuu!

Tykkäsin tän kehyksen epäsymmetrisyydestä ja kollaasimaisuudesta. Kuvien sommittelu on suunniteltu tarkkaan etukäteen. Kuvat tilasin kokeiluna LALALAB.-nimisen puhelinsovellun kautta Aken suosituksesta. Kuvat maksoivat toimituksineen 6,20 €. Ajattelin, että jos tämä menee hyvin eikä mun puhelimen kuvat ole aivan kauheeta pikselioksennusta niin tilaan kuvia lisää.

Itse kuvat esittelen tarkemmin lähempää toisessa postauksessa. Stay tuned.


Hanhiemon Iloinen Lipas 2 €, Kirpputori Bueno

Tarinassa töissä ollessani eräs rouvasasiakas bongasi tän ihan mahtavan lorukirjan yhdestä kivasta pöydästä, jossa oli muitakin nostalgisia lastenkirjoja ja leluja ja mitä kaikkee. Innosta kihisten pyysin asiakkaalta luvan selata kirjaa parin sivun verran saadakseni aimo annoksen lapsuutta mielihyväkeskukseeni ja varmistaakseni, että ovatko kirjan supersymppikset piirrokset siellä kuvamuistissa edelleen. Olivathan ne. Samalla tietysti hieman harmitti, etten huomannut kirjaa ensin ja obsessoiduttuani asiasta kyselin äidiltä, että oliko toi kirja meillä vai mummolassa ja jos mummolassa, niin onkohan se siellä vielä.

Noh, muutama kuukausi eteenpäin perustettiin Bueno ja siellä päivänä eräänä tavaraosastolle eksyttyäni katsahdin ekaa pöytää ja Emilia 5 vee kirkaisi jossain tuolla aivojen perukoilla tai rinnakkaisulottuvuudessa. Nopea vilkaisu hintalappuun ja kirja kopsahti koppaan.

Stormtrooper-heijastin Stormtrooper-repussa. #stormtrooperception

Star Wars Stormtrooper-reppu 1,50€, Kirpputori Tarina

Tää oli semmonen, että meinasin eka miehelle ostaa työrepun, koska sellaista hän oli kaipaillut jo jonkin aikaa. Nykyinen kun oli ollut käytössä yli kymmenen vuotta ja vetskarit on hajoamispisteessä ja saumat ratkeamassa. Sitä varten ajattelin löytäneeni superhienon repun Keijolle, josta se varmana tykkäisi. Kotona vasta tajusin, että tässä repussa ei muuten oo yhden yhtä taskua, joita Keijo ehkä tartteis, ja varmaan kuitenkin on meinattu ala-astelaiselle koulurepuksi. Mäkään en muista ainakaan ite tarvinneeni silloin mitään taskuja paitsi ehkä etusivutasku saattoi olla mun Barbie-repussa.

Sitten muutimme Tampereelle ja oma puusauna vaihtui taloyhtiön saunavuoroksi. Curly Girl -metodiin hurahtaneena tarviin niin maan perusteellisen paljon tavaraa yhteen hiuspesuun. Tää reppu on siihen tarkoitukseen just hyvä, koska on semmosta muovia tai ties mitä keinokuitua eikä haittaa mitään, että sinne päätyy kastuneet tuubit ja purtilot. Ne vaan voi heitellä reppuun miten sattuu sekä ennen että jälkeen saunan.

Supercool Stormtrooper-heijastin by NN Design. ♥️ Onnea on omistaa supertaitavia samanmielisiä ystäviä!


Super Mario -pehmo 2 €, Varastotien kirppis (Rovaniemi)

Super Mario -pehmon tarinan olen kertonutkin täällä jo pelihuone-postauksessa, mutta se oli niin hyvä löytö meiän peliluolaan, että pakko vielä kerran hehkuttaa. Hän istuu söpsösti tossa omalla paikallaan kotopuolesta tuttujen vihreiden putkien juurella eikä tarvii yhtään pelätä tulta syökseviä lihansyöjäkasveja.


Wonder Woman -bikinit 8 €, Kirpputori Swap

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä: aivan upeat Wonder Woman -uikkarit. Tää setti löytyi täysin käyttämättömänä alkuperäiset hintalaput tallella ja hygieniasuojat omilla paikoillaan. Nää lähti ihan supernopeasti mukaan koppaan ennen kuin joku muu olisi ehtinyt viedä mun nenän edestä.

Mua jännittää jakaa tämä kuva, mutta samaan aikaan näillä bikineillä on taikavoimia aivan kuten sillä upealla sarjakuvasankarittarella, jonka asun designia kunnioittaen nämä bikinit ovat suunniteltu. Mulla nimittäin kaikkoaa kaikki epävarmuus, kehonkuvavääristymät ja itseinhot taivaan tuuliin, kun puen tämän setin päälleni. Mun päässä alkaa soida WW theme song by Rupert Gregson-Williams ja koen pystyväni mihin vaan. Se on aika melekonen tunne se.

tiistai 29. joulukuuta 2020

I can't stop playing NES all day.

Omakotitalossa asuessamme tykkäsimme, että meillä oli yksi ylimääräinen vapaa-ajan huone, joka toimii samalla vierasmajoituksena. Toki olohuone on sellainen, mutta mä en aikoinaan oikein pitänyt siitä, että mies valloitti kavereidensa kanssa koko meidän olkkarin vaikka meillä oli yksi ylimääräinen tyhjä huone. Näin syntyi idea vieras/pelihuoneesta, ja halusimme jatkaa tätä perinnettä Tampereelle muutettuamme. Nyt huone on valmis.



Tämä Adam Tenstan mahtava biisi kuvaa oikein hyvin meiän elämää tällä hetkellä.


Bongasin tän mahtavan kyltin Tallipihan Nono-putiikista Keijolle hääpäivälahjaksi. Sen paikka löytyi pelihuoneemme toisesta ovesta (kyllä, meidän kämpän makuuhuoneissa on kaksi ovea #mikäonjärki #vain60lukujutut?). Mut koska huomasin hengaavani täällä lähes yhtä paljon kuin Keijokin, niin mun oli pakko tasa-arvon nimissä tehdä tohon tommonen pieni lisäteksti. Jos et saa selvää, niin siinä lukee WO/. (Näköjään on tarrakirjoittimesta jyty lopussa tai sit mää en vaan osaa painaa sitä kahvaa kunnolla.)


Panoraamaotos ovelta. Kuinka paljon mahtuu pieneen huoneeseen? (ja nyt sulla on korvamato päässä) Tutustutaanpas huoneen yksityiskohtiin vähän paremmin!


Kuten kuvista näkyy, tää huone on aika mukava sekoitus molempien mieltymyksiä ja värimaailmoja. Oon myös aika ylpeä siitä, että oon aika ninjasti saanut Keijon tykkäämään mustavalkopunaisesta. Se oli just Fifassakin valinnut sen kotikentän väreiksi samat värit. Oon aika jedi.

Kasipallopehmo 3€ - Kirpputori Bueno

Kasipallo meinas lähteä mukaan Buenosta 6 euron hintaan, mutta en sittenkään raaskinut sitä sillä kerralla ostaa. Odotus kannatti, koska ko. myyntipöydässä oli kaikki -50% seuraavalla kerralla kun Buenossa pyrähdin ja vielä onnekseni pöydässä nököttänyt pehmopallo sai tipahtaa koriini.

Muut tyynyt ovat Ikeasta, pallokuvioinen taitaa olla jopa 7 vuoden takaa. Olen monta kertaa siitä meinannut luopua, mutta onneks en luopunut, koska se sopii tänne nyt aika nätisti.

Jalkapalloaiheiset taulut saatu käytettynä.

Nää taulut olivat olleet iskän työpaikalla mainostauluina (maalitauluina, kjeh kjeh), mutta olivat ilmeisesti tulleet tiensä päähän ja sitä myöten menossa roskiin. Iskän mielestä nää oli liian hienot roskiin heitettäväksi ja kysyi meiltä, että huolittaisiinko taulut meille. Mieshän tykkäs heti ja vaikka mä en mikään jalkapallofani ole, niin mun mielestä taulut olivat just oikein hienot mustavalkoiset. Nää olivat alkuun meiän makkarissa mieheni puolella huonetta, mutta tarkoituksena oli laittaa lopulta juuri pelihuoneeseen.


Our pride and joy: Nintendo-nurkka! Ihka-aito 8-bittinen konsoli ankanmetästyspyssyineen ja peleineen. Kuvaputkitelkkari asusti omakotitaloaikoina takassa, joten sille piti löytää sopivankokoinen tv-taso. Ne ovat sattuneestä syystä aika kiven alla nykyään, mutta Torista sattui löytymään just sopiva yksilö kympillä.

Ⓒ Emu.

Empan pienenä tekemä taulu sopii ihan täydellisesti kasibittilookkinsa ansiosta nurkkauksen ylle.

TV-taso 10€ - Tori.fi

TV-taso oli alun perin vaalean puunvärinen kromatuilla putkilla. Keijo nimenomaan etsi tällaista tasoa Torista, koska oli keksinyt idean, että tv-tason putket voisi maalata samalla vihreällä, jonka kaikki muistamme Mario-peleistä. Muuten Keijo maalas puiset osat harmaiksi, joka taas oli ideoitu pelin kellarimaailman tiiliskivirakenteista.

Super Mario -pehmo 2€ - Varastotien kirppis
Groot-pehmo häälahjaksi Gamestopista

Pisteenä i:n päälle Super Mario-pehmolelu, joka löytyi Rovaniemeltä Varastotien kirppikseltä. Keijo vieläpä itte bongas Marion ja oli kyä pakko kehua hänen kirppislöytöintuitiotaan.

Meillä on muutenkin ajatuksena, että huoneessa olisi pieniä kivoja yksityiskohtia tämmösten söpöjen fanituotteiden muodossa. Pääasiassa pyritään bongailemaan heitä käytettynä / kirppiksiltä ja aika hyvää työtä ollaan tehty tän kanssa. Lisää tulevissa kuvissa!


Vaikka meillä onkin ollut Nintendo koko tän ajan, kun ollaan oltu yhdessä niin en oo loppujen lopuksi kauheesti pelannut sitä. Nyt oon innostunut eri tavalla pelailemaan ekaa Marioo ja Duck Hunttia. On ne kyl legendaarisia.

Fun fact: Keijo on ostanut konsolin 90-luvun lopulla käytettynä tamperelaisesta pelikaupasta, jonka nimee Keijo ei enää muista ja jota ei ole enää valitettavasti olemassa.


SITTE TÄÄ LÖYTÖJEN LÖYTÖ. Tämä upeus on karkkikaupasta nimeltä Viiden Tähden Elokuvadivari. Meillä on nyt menossa vahingossa ihan järjetön Star Wars-haippi, koska The Mandalorian ja The Clone Wars. Varmasti jos aika olis eri, niin tää huone olis täynnä Marvel-julisteita. Ehkä senkin aika tulee vielä...


Ja tottakai Mandalorian-juliste on oltava, koska AAAAAAAAA. Tiettekö kuinka paljon mää itkin ja huusin Chapter 16:ssa? Ei tommosta saa tehdä, mun sydän ei kestä. Tässä sarjassa ei oo yhtäkään ärsyttävää hahmoa, jopa pahis on kaikessa inhottavuudessaan todella badass. 12/10 suosittelen!


Ja siinä on meiän huoneen kruunu: puunvärisestä mustavalkoiseksi maalattu pöytäryhmä. Imperial Assault siinä myös kivasti odottaa seuraavaa kampanjaa.


Keijo käski ottaa kuvan, koska me voitettiin pitkästä aikaa Imperiumin kakapäät. Tuli oikeesti semmonen olo, että it's been 84 years, mutta nyt ollaan taas vedossa. Also I love my new figure, the haunted exile Diala Passil.

Julisteet Elokuvadivarista yht. 20€.

Ⓒ L.L.

Keijon suvussa kulkee vahvat kuvaamataitogeenit. Tämä hieno 1700-luvun kolumnistiherra on Keijon äidin eli anoppini maalaama ja hän koristaa nyt myös meidän peliluolaa. Tämä sijaitsee Keijon PS-nurkan laitamilla, jota esittelen teille seuraavaksi.


Siinä on ergonomiset pelituolit, pokaalit, jalkapallot, ohjaimet ja lasinaluset hianosti kohillaan. Vaikka tämä on enempi Keijon valtakuntaa, niin saan minäkin tällä pelata (jos olisi motivaatiota pelata).


Nämäkin makeet lasinaluset ovat Nono-putiikin löytöjä ja osa Keijon hääpäivälahjaa.


Miehekäs säilytyskori 8,50€ - Pirkan kirppis

Tämä oli kans aika random ostos Pirkan kirppikseltä. Kaverini bongas tämän ja ehdotti pelihuoneeseen. Vielä ei olla löydetty tälle käyttöä, mut tää oli vaan niin hieno, etten voinut jättää tätä ostamatta.


Tässä vähän näitä söpöyksiä. Grootin te jo tiedättekin, mutta Starbuck ja SW-Tsum Tsumit olivat molemmat kirppislöytöjä, tosin avaamattomia sellaisia. Miniskidi Kylo Renkin siellä kurkkii!

Star Wars Tsum Tsum -setti 3,90€ - Kirpputori Bueno

Mä en tiedä mikä näiden tarkoitus on, mutta olivat niin söpöjä että pakkohan ne oli napata ostoskoriin ja pelihuonetta koristamaan. En ole raaskinut ottaa niitä pois tuosta laatikosta, koska sekin on aika hieno.

Funko Pop Lt. Starbuck 9,90€ - Kirpputori Bueno

Tää oli semmonen juttu, että näin tästä kuvan Buenon IG-stoorissa joskus marraskuussa ja mietin, että toi olis kans makee meiän pelihuoneeseen, just kun oltiin saatu loppuun meiän Battlestar Galactica-maraton. En sitten saanut aikaiseksi mennä ajoissa käymään Buenossa ja en tätä ukkelia sitten sen koommin siellä nähnyt. Ennen kuin tässä kuussa bongasin pöydän, jossa oli pinottuna Funko Poppeja ja Karahan se siellä nökötti pinon alimmaisena!

Tsum Tsumit ja Starbuck olivat samasta pöydästä vielä kaiken hyvän päälle.


Keijon vanhat taulut saivat uuden elämän meidän peliluolassa yli 25 vuoden kaapissa pölyttymisen jälkeen. Aika makeita ovat minunkin mielestä!


Nää taulut toimii samalla makeina peileinä. Saa meinaan vähän mielenkiintoisempia selfieitä!

Me ollaan hengattu tässä huoneessa nyt varmaan enemmän kuin olkkarissa. Mä näpyttelen näppäimistöä ja Keijo pleikkariohjainta. Nyt on balanssi Voimassa.