lauantai 28. syyskuuta 2013

Musical frissons: Back in the day...

Just kun oon päässyt sanomasta, että kaamosmasennus on vaivuttanut mut synkkyyteen ja mitään en jaksa enkä halua muuta kuin nukkua, syödä ja sit taas vähän nukkua, uinua ja nähdä unia ja olla näkemättä ihmisiä, niin jostain saan päähäni eksyä Spotifyn avulla ajassa taaksepäin, ja olo kohenee kuin taikaiskusta. Mutta vain hiukan ja hetkeksi. Niin nopeasti tää ei käynyt. But that's... something.

Joten note to self, again and again: kun olet allapäin ja tuntuu ettei mikään auta, kuuntele musiikkia.

En ees tiedä, miten tää tapahtui, mutta pitkästä aikaa scrollailin melkein huomaamattani mun hippidyhoppisoittolistaa, eli Book of Rhymessiä, Spotifyssä. Yhtäkkiä kaksoisklikkailin biisejä, joita oon viimeksi kuunnellut ah niin auvoisina teinivuosinani. En sano, ettenkö vielä olisi teini, meinaan jonkin viimeisimmän brittitutkimuksen mukaan teiniys kestää 25-vuotiaaksi asti. Voin kuitenkin käsi sydämellä todeta päässeeni turhanpäiväisistä angstailuista, kriiseilyistä ja murrosiästä. Ish.



Wale. Chamillionaire. Common. T.I. Lupe Fiasco. Kanye West. Kid Cudi. Nas. Siinäpä muutama herra, joiden ääntä ja sanomaa rakastin kuunnella ikävuosien 15-18 paikkeilla. Nykyään lähes kaikkien heidän tuotantojensa kuuntelu on vähentynyt, jopa tyrehtynyt aikojen saatossa. Syytä en osaa sanoa, mutta onneksi nykyisyyden ansiosta on mahdollista palata näiden biittien ja saundien äärelle fiilistelemään ja muistelemaan. Uutuudenviehätys on tietysti kadonnut jo ajat sitten, mutta tilalle tulee déjà vu-viehätys!




Verrattuna siihen, mitä nykyään kuuntelen, mun musamaku on ollut täysin räppihoppipainotteinen. Vaikka ennen oli ihan itsestäänselvää, että mää olen räppipää enkä muuksi muutu, niin nyt tuntuu hassulta pelkkä ajatuskin. Ehkä se johtuu siitä, että lähes kaikkien entisten ykkössuosikkien tyyli on muuttunut niin paljon siitä vanhasta eikä uusi tuotanto enää jaksa innostaa mua.

Ei se hiphop kuitenkaan oo mun mieltymyksistä mihinkään kadonnut. Siinä missä nykyään rakastan meiän omia suomalaisia englanniksiräppääviä poitsuja sekä puhkikulutan Hurtsia ja sen melankolista rakkaussanomaa, teininä fiilistelin Chamillionairen etelänmeininkiä, Kanyen ja Nasin sanomabiisejä (nykyään on kyllä sanomat vähissä ainakin K. Westillä...) ja Kid Cudin koukuttavia biittejä. Lupe Fiasco oli ihana, Common ja Wale haltsas biittien lisäksi suloiset lyricsit. T.I.:n meininki viehätti naamanvääntelyineen kaikkineen.











Tykkäsin myös mm. Rihannasta, Xzibitistä, Looptroop Rockersista, Omarionista, Jay-Z:stä ja jopa P. Diddystä ja Beyoncesta. Kenenkään nykytuotantoa en ole kuunnellut eikä oikeastaan edes kiinnosta perehtyä, mutta jotkut yksittäiset vanhat tai edelleenkin suht uudet biisit (2010-luvulla tehdyt) osuu ja uppoo vieläkin!



Tämän kaiken innoittamana olen tässä pari päivää laatinut mm. näistä ja monista edellä mainittujen artistien biiseistä playlistiä Spotifaihin, ja ehkä mahdollisesti jaan sen joskus Beautiful Music-välilehdessä teillekin!


PS. Joskus myös ulkonäköön liittyvä muutos voi piristää. Viime viikon tiistaina tippui viimeinen pisara ja tapahtui hetken mielijohde. Keskiviikkona toteutin tämän mielijohteen.


Yep, you guessed it. Otsatukka teki comebackin!


Aluksi pelästyin aika hirveesti, kuinka iso tukku noita hiuksia lähti, mutta ei se ollutkaan yhtään paha. Musta on kiva, että kulmat näkyy just otsiksen rajan alapuolella!

NOW IT FEELS LIKE HOME. ♥

torstai 26. syyskuuta 2013

A stranger on an unfamiliar road.

Just as I was suffering from a bad writer's block, lovely Vilma threw me a blog challenge! Thanks gurrrrl ♥

Because the original challenge is in English, I will write in English too. It's been a while, so be gentle if there occurs grammar or spelling errors of any kind. And because I don't have any new photos for you guys to see, I wanna add some of my favorites that are taken this summer.


THE GROUND RULES

1. Each person tagged must post 11 things about themselves. 
2. They must also answer the 11 questions the 'tagger' has set for them.
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must be told.
6. There's no tag backs.


11 things

1. I think Broadchurch is AWESOME.
2. And so is David Tennant.
3. I'm in love with Scottish accent. Especially Tennant's.
4. And Tom Hiddleston. (so what else is new?)
5. Speaking of Hiddles and Tennant, there are too many things happening this autumn and I'm getting a little impatient! (to avoid too long lists, just check the 'Ill Be Waiting' box from the right)
6. Thanks to mom's nostalgic music moments, I now like to listen to Billy Idol.
7. Nowadays I rarely wear purple, but that doesn't mean I've stopped being all obsessed about the color. I still dream about a house/an apartment, which is decorated thoroughly with PURPLE STUFF.
8. I hate making decisions, because I tend to make very BAD decisions. Not always, but often enough.
9. I have listened to very melancholic music lately (read: Hurts). And now I remember writing almost that same sentence about a year ago.
10. I'm tired, both physically and mentally. Gotta love anemia and seasonal affective disorder.
11. I am more or less frightened about the near future. I have no idea what to do, what I want to do... So YIKES.


Vilma's questions

1. Who is your favourite artist, meaning a painter or an illustrator or so?
- After seeing "Vincent and The Doctor" I just have to say Vincent Van Gogh.

2. What is your favourite fruit?
- Banana (but ONLY with cold cocoa), fresh pineapple, honeydew, green apples (Golden delicious, NOT Granny Smiths or anything like that), nectarines, plums, grapes... Actually almost any fruit is delicious, except for oranges and mangos.

3. What kind of hair have you always wanted but never dared to try?
- Thoroughly purple hair. I can always get purple highlights, if I just had the time.

4. What do you think about your parents?
- Oh, they're the best. ♥ I love them and I have absolutely no idea what to do without them.

5. How do you feel about your home land?
- Kinda mixed feelings right now. You know, love-hate relationship. Oh, and I also have a love-hate relationship with our seasons. Funny like that.

6. What is your dream apartment/house like?
- Thoroughly colored with different shades of PURPLE and maybe a little black and white here and there. Surprised?

7. Do you cry easily?
- No, but recently I have cried an awful lot. I AM UTTERLY TIRED.

8. A band or artist you secretly like?
- I don't do "secretly liking", but I kind of enjoy this popular song:


9. In what kind of situations it is right for a human to kill an animal?
- I DON'T KNOW. What kind of question is this, Vilma? :D Oh, just kidding. Maybe if the animal is threatening for you and the people you're with at the moment? And since I eat meat and I'm not a hypocrite, I have to say that for food. And when it comes to bugs... Once they get near me, that means JUST ONE TIME, if you know what I mean.

10. When you travel somewhere, do you prefer tourist locations or actual local life?
- I have never traveled further away from Stockholm, so I think that first I'd like to and should see what's going on in the tourist locations and once I have increased my traveling experience I would probably be ready for the actual local life.

11. What does the fox say?
- Nothing?


My questions

1. Your favorite song at this very moment? (I myself absolutely hate these kind of questions, but my imagination is offline. SORRY.)
2. Do you enjoy being alone and doing stuff by yourself or do you absolutely hate it?
3. Do you prefer some particular season or like all seasons equally?
4. Have you ever been on a date?
5. Do you listen to the lyrics or the beat or both?
6. What do you always forget?
7. How many times have you moved?
8. What's the last song you listened to?
9. What makes you feel wonderful?
10. What question/questions do you love to answer?
11. Do you hate questions like "what's your favorite song/artist/band/book/tv show/movie/actor/actress/etc." just because you can't name just one?


And the challenge goes to...


Now, consider yourselves SERVED. Feel free to translate the questions in Finnish, if English isn't you cup of tea. :)



Savin' up the best for last... This is by far the best after-gig photo ever and one of the best and one of my favorite photos of all time. Quality isn't the greatest because my Nokia Lumia sucks, but I still get the widest smile on my face whenever I look at this. Gracias is awesome. #ELENGI

maanantai 9. syyskuuta 2013

In the shadow of mother nature.




Viikonloppu oli yhtä ilotulitusta. Perjantaina Hervanta juhli 40-vuotispäiviänsä ja lauantaina Särkänniemi perinteikkäästi tämän kesän viimeistä elämyspuiston aukiolopäivää.

Lauantai voitti ihanan tyynen ja kauniin iltansa johdosta, mutta perjantain tulitukset vetivät pitemmän korren. Särkänniemin tulitukset kestivät tuskin kahta minuuttia, kun taas Hervannan tulitukset paitsi kestivät kauan myös kaikuivat kauas.

Onneksi sain sentään napattua kauniita kuvia.


Kyllä se asia sillä tavalla on, että syksy on täällä ja Emppu on iloinen! Neuleet, tuubihuivit, nahkatakit ja farkut ovat päässeet mun kaapinpohjilta ja perukoilta ihmisten ilmoille. Kesä on aina yhtä ihanuutta, mutta niin on syksykin. Ainakin vaatetuksen suhteen. ♥

Tosin yksi asia, jota pelkään joka syksy, on kaamosmasennus. Se iskee joka syksy aina yhtä äkkiä, yhtä utuisen harmaana kuin syksyn tylsimmät päivät ja yhtä arvaamattomasti. Viimeisen 7 vuoden ajan mää olen ollut joka syksy väsyneempi, ahdistuneempi ja alakuloisempi. Älä tule paha olo, tule hyvä fiilis...

Onneksi on olemassa kaikkein paras lääke alakuloon: MUSIIKKI. Siihen liittyviä tapahtumia ja juttuja on luvassa syksyn mittaan melko runsaasti, ja näistä turisen taatusti lisää myöhemmin! Ei ole Emppua ilman musiikkia.


Tässä myös todella kamalan paljon myöhässä aivan mahtavan loistavan kaunis ja upea video ja samat adjektiivit myös itse biisille. NOAH KIN TEKI SEN TAAS. ♥ Enkä tajua taaskaan, että miks mää tän ny vasta teillekin jaoin.


Jos muuten tämä Sami Hedbergin videopätkä (NO ANTEEKS en saanu upattua videota, koska vammapää Katsomo) ei paranna fiilistä ja saa nauramaan, niin sitten ei mikään. Hedberg is SIMPLY THE BEST. Voisin oikeesti kattoo tota videota koko päivän! En voisi IKINÄ kyllästyä.


Huomenna koittaisi ratkaisun hetki syksyn harrastusten osalta. Nimittäin ikävä kyllä (paino sanalla ikävä, nyyh :<), tanssiharrastus taitaa näillä näkymin jäädä tämän syksyn osalta (iso paino sanoilla 'tämän syksyn', koska never give up never surrender and dancing is the only way to move!). Olen käynyt street jazzaamassa ainoastaan kerran tähän mennessä, ja sen jälkeen tuli 3 poissaolokertaa putkeen syistä viisaudenhampaan poisto, liikuntakielto, jälkisäryt ja muut muuttujat. Jo ekalla tunnilla tehtiin ainakin viissataa kasia meidän koreografiaan, eivätkä olleet mitkään helpot kasit ne. Ehei. Ja lisää on kuulemma sarjaan tehty, ja olisin kuulemma ihan pihalla, jos aikoisin mennä yrittämään. Itkuparkupotku ja kaikki sen johdannaiset! Mut ei auta.

SEN SIJAAN ajattelin liittyä Saaran ja Tarun messiin enkerrovielämille-kurssille. Se jääköön mysteeriksi... Ainakin huomiseen asti.

Lueskelin läpi 10923826748:nnen kerran mun info-osion ja tympäännyin lopullisesti. Mun päähän pläjähti ehkä mielikuvituksettomin, mutta tällä hetkellä toimivin idea vähään aikaan. Katotaan sitten mitä tapahtuu, kun kyllästyn tuohonkin... Näätte kohta. Ja banneri vaihtuu myös kohtapuoliin!

PS. SPOILER ALERT!


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

[insert title here]

No, miltä näyttää? Muutin blogin leveyttä, pienensin banneria hiukan, sivupalkin gadgetit heivasin alapalkkiin ja poistin muutaman gadgetin kokonaan, mm. "Luetko blogiani anonyyminä?"-kyselyn. Seuraavana muuttuu banneri! Vielä kun keksisin, että teenkö uuden tekstibannerin, vai laitanko jonkin kuvan siihen...?


Mää ja Patrik toivotetaan teitille hyviä öitä! ♥

©
©

©
©
©
©

Lisää Patrik-kokoelmia löytyy kohtapuoliin mun Tumblrista.

torstai 5. syyskuuta 2013

Onnellisuus maanpaossa.

Jos edellistä en ole koskaan-postausta ei lasketa, niin se on LONG TIME NO SEE. ♥ Tässä on tapahtunut jonkin verran, mutta ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa. Kuukausi meni vaihtumaan ja kesä loppumaan. Tai miten sen nyt ottaa, aamuisin ei pysty kulkemaan ilman takkia jäätymättä ja vilustumatta, ja päivällä voit jopa kuolla kuumuuteen, jos erehdyt pukemaan takin.

Toissaviikonloppuna ja viime viikon alkupuolella kärsin loput viisauden(hampaiden)poiston jälkisäryt, ja iskän loman johdosta päästiin viettämään muutama päivä ulkomailla Teiskossa. Tiistaina seikkailin 90-bussilla keskustasta Teiskoon, ja kyl siinä melkein tunti vierähti bussissa istuessa. Tiistai-ilta ja keskiviikko meni puoliks hammaskipuilussa ja puoliks rentoilussa, vapaapäiväilyssä, päivänpaistattelussa ja itteni kuvailemisessa. Säät suosi ja oli ihanaa loikoilla rannassa aurinkotuolissa. Uimaan mää en jaksanut mennä, mutta pääasia, että muilla oli kivaa!




Oton kuono oli kuin liimattu maahan. Ellei se tuijotellut kaloja rantasaunan laiturilta, niin se kulki terassilla yrittäen löytää sisiliskoja tai muita elukoita, joita se vois riepotella joiden kanssa se vois leikkiä.






Matias the BBQ master.


Kevyttä iltapalaa!

Sunnuntaina innostuin leipomaan!

Norjalaisten kookosleipien resepti alunperin Kotiliedestä.



Viime perjantaina tuli toistaiseksi viimeinen tili töistä, ja halusin vihdosta viimein lähteä ostamaan koulua ja jatkossa itteäni varten ruoanlaittokirjan ja muita tarvikkeita sekä Hurtsin Exilen. Olin valmistautunut menemään kaupungille yksin, mutta koska Saaran kanssa tuli sattumalta puheeksi, että koska voitais nähdä, niin ehdotin, että miten olis heti seuraavana päivänä. Saaralle passas, ja meillä olikin vallan mahtava ja hullunhauska fanityttöhihityskohtauksien täyteinen lauantaipäivä! ♥

Mun alkuperäinen plääni oli kierrellä akselilla Jamera - Sokos - Levykauppa X - Koskari - Seppälä. Saaran ja mun omien spontaanien oivallusten jälkeen meiän reitti venyikin pikkasen: Jamera - Sokos - Tiimari - Anttila - Viiden Tähden Elokuvadivari (johon RAKASTUIN ♥) - Cybershop -  Levykauppa X - Punjabi Kebab (i know, shame on me) - Koskari: Seppälä & Glitter.

Saaran suosittelujen, näiden kauppojen yleisen mahtavuuden sekä huipputarjouksien ansiosta olen seuraavien juttujen onnellinen omistaja ♥:


MY LIFE IS NOW COMPLETE. Kiitos Anttilan Pimeiden Hintojen ja Plussa-kortin, sain Marvel-boksin hintaan 19,99€ (yli puolet halvemmalla!) ja Iron Man 3:n myöskin melko huokeaan hintaan ♥ Ja kuten arvata saattaa, haettiin lähikaupasta leffaeväät ja pistettiin Rautamies pyörimään!


SE ON KAUNIS.




Nämä kauniitakin kauniimmat tilpehöörit löytyivät ihanasta uudesta rakkauskaupastani, Viiden Tähden Elokuvadivarista. Eikä tässä vielä kaikki: Saara sai ostettua kauan etsimänsä Doctor Whon 1. kauden with Christopher Eccleston! Mmmahtavuutta ♥ Mää vieläkin ihmettelen, että miksi Saara ei ollut kertonut mulle tästä kaupasta jo kauan aiemmin!

Kaikki elokuva- ja tv-sarjanörtit, MENKÄÄ TONNE. NYT. Rahasyöppöhän toi kauppa on, BUT IT'S TOTALLY WORTH IT. Nää tilpehöörit on vasta alkua mulle...



Seuraavalla käynnillä ostan jonkin näistä. Tai noi kalenterit. TAI NOI KAIKKI, WHATEVER.

Taannoisessa tyylipostauksessani haaveilin henkseleistä. Oltiin kävelemässä Saaran kanssa Cybershopin ohi, kun äkkäsin, että sieltähän vois löytyä semmoset. Ja olihan siellä, monessa eri värissä ja kuosissa. Mää hain ihan tommosia perusmustia ohuita näin alkuun, ja tykästyinkin noihin oitis, kun testasin hameen kanssa. Tänään ne pääsivät pitämään mun lemppareita eli kukkahousuja ylhäällä, ja tunsin oloni semisti hipsteriksi. Ei kai se väärin oo?


Taannoisessa tyylipostauksessani haaveilin henkseleistä. Oltiin kävelemässä Saaran kanssa Cybershopin ohi, kun äkkäsin, että sieltähän vois löytyä semmoset. Ja olihan siellä, monessa eri värissä ja kuosissa. Mää hain ihan tommosia perusmustia ohuita näin alkuun, ja tykästyinkin noihin oitis, kun testasin hameen kanssa. Tänään ne pääsivät pitämään mun lemppareita eli kukkahousuja ylhäällä, ja tunsin oloni semisti hipsteriksi. Ei kai se väärin oo?

Seuraavaksi poikettiin Äxäiseen ja ostin tärkeimmän.



Rakastuin tohon levyyn entistä enemmän, kun avasin sen ja tuo kaunis teksti komeili heti ensimmäisenä. Kyllähän mää tiesin, että kaikissa Exile-albumeissa lukee Hurtsin molemmat albumit suomeksi, mutta on se ihan eri asia lukea se konkreettisesti omasta itseostetusta kappaleesta kuin lukea siitä netistä tai katsoa toisen ottamaa kuvaa omasta levystään. Thanks a bunch, guys, we love you too! ♥


Eipä ole enää onnellisuus maanpaossa, kun NYT MULLA ON MOLEMMAT. ♥ Voin hyvillä mielin mennä fanityttöilemään Amen kanssa Helsingin jäähalliin marraskuun 2. päivä!

Seppälästä ei kumma kyllä löytynyt mitään (paitsi just se täydellinen farkkutakki, jota en vielä raaskinut ostaa), mutta Glitteristä löytyi vielä viime hetkellä kivuuksia.


Korvikset ja JENKKIHUIVEJA. Ostin siis tuon sinisen lisäksi myös vaaleanlilan, josta en "jaksanut" ottaa kuvaa. Noi bandanat on paitsi kivannäkösiä nutturan kanssa myös helpottava pelastus huonohiusrasvalettipäivänä!


HUIKAMALAJAANTEEKS, tää venähti ihan superhypermegapitkäks! Älkää pliis nyt vaan kuolko tylsyyteen? Pistetään tää laittoman pitkien kirjoitustaukojen piikkiin, eiksjoo.


Mutta nyt, pitäkää huippu viikonloppu ♥

Itse aattelin ehkä mahdollisesti kenties poiketa lauantaina perheen kanssa Särkkään viimeisen päivän ja ilotulitusten kunniaksi. Entäs te?

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Never say 'never'.



Kröhöm, joo hehe. Terve vaan teille sinne kans. Siitä on nyt yli 2 viikkoa, kun oon viimeks tänne raapustellut. Taitaa olla ennätys! Ennätys on myös se, että kirjoitin vaivaiset 5 postausta viime kuussa... Oh dear, I have reached a new low.

No mutta, tästä ei voi muuta kun nousta!




Semisti kliseinen tekstin otsikko kertonee kaiken. Bongasin Sallan LIVE LAUGH LOVE-blogista haasteen, joka on pyörinyt blogeissa viime aikoina. Homman nimi on siis yksinkertaisesti listata asioita, joita ei ole koskaan tehnyt, mutta joita yleensä enemmistö on jossakin elämänsä vaiheessa tehnyt.

EN OLE KOSKAAN...

... ollut humalassa.
... polttanut tupakkaa, en ole edes maistanut.
... ollut lentokoneessa.
... ollut lentokentällä.
... ajanut autoa tai mitään muutakaan moottorikulkuneuvoa (esim. omalla mökkitiellä), ainoastaan polkupyörällä.
... syönyt sushia.
... syönyt kunnollista ravintolaburgeria.
... ollut yksittäisen artistin/bändin isossa konsertissa, ainoastaan festareilla ja klubikeikoilla. 2.11 asiaan tulee muutos!
... matkustanut Tukholmaa pidemmälle.
... valmistanut ateriaa itse kokonaan alusta loppuun, eli oon siis ainoostaan valmistanut jonkin aterian osan.
... joutunut käyttämään hammasrautoja.
... omistanut passia.
... käynyt solariumissa.
... omistanut kuntosalikorttia.
... lasketellut.