torstai 5. syyskuuta 2013

Onnellisuus maanpaossa.

Jos edellistä en ole koskaan-postausta ei lasketa, niin se on LONG TIME NO SEE. ♥ Tässä on tapahtunut jonkin verran, mutta ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa. Kuukausi meni vaihtumaan ja kesä loppumaan. Tai miten sen nyt ottaa, aamuisin ei pysty kulkemaan ilman takkia jäätymättä ja vilustumatta, ja päivällä voit jopa kuolla kuumuuteen, jos erehdyt pukemaan takin.

Toissaviikonloppuna ja viime viikon alkupuolella kärsin loput viisauden(hampaiden)poiston jälkisäryt, ja iskän loman johdosta päästiin viettämään muutama päivä ulkomailla Teiskossa. Tiistaina seikkailin 90-bussilla keskustasta Teiskoon, ja kyl siinä melkein tunti vierähti bussissa istuessa. Tiistai-ilta ja keskiviikko meni puoliks hammaskipuilussa ja puoliks rentoilussa, vapaapäiväilyssä, päivänpaistattelussa ja itteni kuvailemisessa. Säät suosi ja oli ihanaa loikoilla rannassa aurinkotuolissa. Uimaan mää en jaksanut mennä, mutta pääasia, että muilla oli kivaa!




Oton kuono oli kuin liimattu maahan. Ellei se tuijotellut kaloja rantasaunan laiturilta, niin se kulki terassilla yrittäen löytää sisiliskoja tai muita elukoita, joita se vois riepotella joiden kanssa se vois leikkiä.






Matias the BBQ master.


Kevyttä iltapalaa!

Sunnuntaina innostuin leipomaan!

Norjalaisten kookosleipien resepti alunperin Kotiliedestä.



Viime perjantaina tuli toistaiseksi viimeinen tili töistä, ja halusin vihdosta viimein lähteä ostamaan koulua ja jatkossa itteäni varten ruoanlaittokirjan ja muita tarvikkeita sekä Hurtsin Exilen. Olin valmistautunut menemään kaupungille yksin, mutta koska Saaran kanssa tuli sattumalta puheeksi, että koska voitais nähdä, niin ehdotin, että miten olis heti seuraavana päivänä. Saaralle passas, ja meillä olikin vallan mahtava ja hullunhauska fanityttöhihityskohtauksien täyteinen lauantaipäivä! ♥

Mun alkuperäinen plääni oli kierrellä akselilla Jamera - Sokos - Levykauppa X - Koskari - Seppälä. Saaran ja mun omien spontaanien oivallusten jälkeen meiän reitti venyikin pikkasen: Jamera - Sokos - Tiimari - Anttila - Viiden Tähden Elokuvadivari (johon RAKASTUIN ♥) - Cybershop -  Levykauppa X - Punjabi Kebab (i know, shame on me) - Koskari: Seppälä & Glitter.

Saaran suosittelujen, näiden kauppojen yleisen mahtavuuden sekä huipputarjouksien ansiosta olen seuraavien juttujen onnellinen omistaja ♥:


MY LIFE IS NOW COMPLETE. Kiitos Anttilan Pimeiden Hintojen ja Plussa-kortin, sain Marvel-boksin hintaan 19,99€ (yli puolet halvemmalla!) ja Iron Man 3:n myöskin melko huokeaan hintaan ♥ Ja kuten arvata saattaa, haettiin lähikaupasta leffaeväät ja pistettiin Rautamies pyörimään!


SE ON KAUNIS.




Nämä kauniitakin kauniimmat tilpehöörit löytyivät ihanasta uudesta rakkauskaupastani, Viiden Tähden Elokuvadivarista. Eikä tässä vielä kaikki: Saara sai ostettua kauan etsimänsä Doctor Whon 1. kauden with Christopher Eccleston! Mmmahtavuutta ♥ Mää vieläkin ihmettelen, että miksi Saara ei ollut kertonut mulle tästä kaupasta jo kauan aiemmin!

Kaikki elokuva- ja tv-sarjanörtit, MENKÄÄ TONNE. NYT. Rahasyöppöhän toi kauppa on, BUT IT'S TOTALLY WORTH IT. Nää tilpehöörit on vasta alkua mulle...



Seuraavalla käynnillä ostan jonkin näistä. Tai noi kalenterit. TAI NOI KAIKKI, WHATEVER.

Taannoisessa tyylipostauksessani haaveilin henkseleistä. Oltiin kävelemässä Saaran kanssa Cybershopin ohi, kun äkkäsin, että sieltähän vois löytyä semmoset. Ja olihan siellä, monessa eri värissä ja kuosissa. Mää hain ihan tommosia perusmustia ohuita näin alkuun, ja tykästyinkin noihin oitis, kun testasin hameen kanssa. Tänään ne pääsivät pitämään mun lemppareita eli kukkahousuja ylhäällä, ja tunsin oloni semisti hipsteriksi. Ei kai se väärin oo?


Taannoisessa tyylipostauksessani haaveilin henkseleistä. Oltiin kävelemässä Saaran kanssa Cybershopin ohi, kun äkkäsin, että sieltähän vois löytyä semmoset. Ja olihan siellä, monessa eri värissä ja kuosissa. Mää hain ihan tommosia perusmustia ohuita näin alkuun, ja tykästyinkin noihin oitis, kun testasin hameen kanssa. Tänään ne pääsivät pitämään mun lemppareita eli kukkahousuja ylhäällä, ja tunsin oloni semisti hipsteriksi. Ei kai se väärin oo?

Seuraavaksi poikettiin Äxäiseen ja ostin tärkeimmän.



Rakastuin tohon levyyn entistä enemmän, kun avasin sen ja tuo kaunis teksti komeili heti ensimmäisenä. Kyllähän mää tiesin, että kaikissa Exile-albumeissa lukee Hurtsin molemmat albumit suomeksi, mutta on se ihan eri asia lukea se konkreettisesti omasta itseostetusta kappaleesta kuin lukea siitä netistä tai katsoa toisen ottamaa kuvaa omasta levystään. Thanks a bunch, guys, we love you too! ♥


Eipä ole enää onnellisuus maanpaossa, kun NYT MULLA ON MOLEMMAT. ♥ Voin hyvillä mielin mennä fanityttöilemään Amen kanssa Helsingin jäähalliin marraskuun 2. päivä!

Seppälästä ei kumma kyllä löytynyt mitään (paitsi just se täydellinen farkkutakki, jota en vielä raaskinut ostaa), mutta Glitteristä löytyi vielä viime hetkellä kivuuksia.


Korvikset ja JENKKIHUIVEJA. Ostin siis tuon sinisen lisäksi myös vaaleanlilan, josta en "jaksanut" ottaa kuvaa. Noi bandanat on paitsi kivannäkösiä nutturan kanssa myös helpottava pelastus huonohiusrasvalettipäivänä!


HUIKAMALAJAANTEEKS, tää venähti ihan superhypermegapitkäks! Älkää pliis nyt vaan kuolko tylsyyteen? Pistetään tää laittoman pitkien kirjoitustaukojen piikkiin, eiksjoo.


Mutta nyt, pitäkää huippu viikonloppu ♥

Itse aattelin ehkä mahdollisesti kenties poiketa lauantaina perheen kanssa Särkkään viimeisen päivän ja ilotulitusten kunniaksi. Entäs te?

8 kommenttia:

  1. Voi ei, sieltä divarista löytyy tuollaisiakin! Tiedän paikan mutten ole ikinä poikennut siellä. Nyt vähän pakko, koska täytyy saada Doctor Who kortteja!

    Ostin itsekin tuon Marvel boxin, mutta se makaa vielä vaatekaapissani odottamassa tuon toisen puoliskon syntymäpäivää. :P

    Oletko muuten sattumoisin Palvelualan ammattiopistossa sillä 5kk linjalla? En muista sen nimeä enää. Itse opiskelin siellä joskus parin vuoden ajan Kotitalous-ja kuluttajapalveluiden pt:tä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei mee ihmeessä käymään siellä! Siä on liikaa kaikkee kivaa, ja just noita Doctor Who-kortteja on siellä PALJON. :D Ja voi, onpa upee synttärilahja! ;) Puolisko ilahtuu taatusti!

      Oon joo talouskoulussa! Sitä luultavastikin meinasit :) Kotitalousopetus se virallinen nimi on, mutta kuitenkin. :D

      Poista
    2. Juu talouskoulu juurikin. :D Tuo kukka-asetelmien tekeminen ja keittiössä hääriminen kuulosti niin tutulta, koska mullakin oli noita niissä 3 vuoden opinnoissa eli ruoanlaittoa, tekstiilinkäsittelyä ja puhtaanapitoa. Kukka-asetelmat ja nahanhoitotunnit oli mun lemppareita.

      Poista
    3. Mää en tiennytkään, että muilla linjoilla tehdään myös kukka-asetelmia! Mutta toisaalta onhan se ihan obvious, koska kyl se kuitenkin jossain määrin kuuluu tuohon alaan, jota oot opiskellut.

      Mut tosiaan mäkin tykkäsin tosi paljon tosta kukka-asetelman teosta! :D Vaikka aluks luulin, että joo en osaa, mutta kun ope näytti aluks semmosen basic-mallisen asetelman, nii siitä oli helppo lähtee rakentaan sit omannäköstä. :) Nahanhoitoo meillä ei oo vielä ollut, mutta ootan mielenkiinnolla.

      Poista
  2. Uijui, tykkäään tästä postauksesta niin paljon!! :)
    Ja noi ostokset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UIJUII, KIITOS! ♥ Voi määkin tykkään vieläkin kovasti ostoksistani. ;)

      Poista
  3. Koska mennään uudelleen!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sopia myöhemmin, meinaan haluan ottaa uusiks ehottomasti! :---)

      Poista