tiistai 23. syyskuuta 2014

It's a nice day for a purple wedding - Behind the scenes.

Viimeksi kun kirjoitin, olin vielä huoleton neiti, joka teki mitä halusi. Toisaalta olin myös kiukkuinen stressipeikko, joka hermostui pienestä ja harrasti mielialan heittelyä. Asuin vanhempieni, veljeni ja koirani kanssa, sukunimi alkoi E:llä ja olin tamperelainen.

En oo enää!


Nyt olen rauhallinen, iloinen ja onnellinen rouva L, joka asuu Tampereen vieressä kauniissa talossa ja rauhallisessa ympäristössä ihanan miehensä kanssa. Kiukut ja stressit kaikkosivat samantien ihanien ja onnistuneiden hääjuhlien jälkeen.


Mää tiedän, että muutama tätäkin blogintekelettä seuraava on odottanut kauan hääkuvia ja hääpostauksia. No, saatte odottaa vielä jonkin aikaa, sillä en ole saanut läheskään kaikkia kuvia haltuuni. Oon myös tässä pari päivää ollut pitkästä aikaa kunnolla kipeenä, eli aikaa olis ollut tehdä näitä postauksia (toisaalta eilen en olis millään jaksanut, oli ihan kamala horkka ja kuume) mutta kun kuvia ei ole, niin what's the point? Eli kunnolliset hääpostaukset tulee sitten kun tulee. Tässäkin postauksessa on ihanan kaimani behind the scenes-kuvia iPhonella otettuna. Prokuvaajamme Mikon kuvat tulee jälestäpäin!


Kuten jo sanoinkin, niin hääjuhlat olivat aivan ihanat, mun ja Keijon näköiset ja erittäin onnistuneet. Ruoka ja kakut olivat herkullisia, ja ohjelma oli erittäin musiikki- ja huumoripitoinen. Sää oli kuin morsian (heheh) ja sain nähdä violettia ympärilläni koristeiden, lautasliinojen, kukkien ja jopa joidenkin tarkkanäköisten vieraidemme asujen muodossa.


Oli aivan ihanaa juhlia meidän tärkeintä päivää kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa ja mahtavinta oli tuntea, että saatiin juhlia muiden kanssa eikä niin, että kaikki vain juhlisivat ja ylistäisivät meitä. Se olisi ollut ainakin musta hyvin kiusallista, joten nappiin meni sekin! Mikään ei mennyt pieleen eikä ilmennyt mitään viime hetken radikaaleja muutoksia.


Tää oli nyt lyhyempi briiffaus tuleviin postauksiin ja muutenkin vähän infoa siitä, että ne ilmaantuu kun ilmaantuu. Joka tapauksessa, meidän häät olivat juuri sellaiset kuin halusimmekin ja sitä päivää muistelemme aina ja ikuisesti lämmöllä!

Tässä vielä parit oikeesti behind the scenes-otokset:

Keijo matkalla hakemaan mua.

Säätöä helman kanssa.

"Mites me ny oltais tässä?"

Keijo matki mua. :D Näätte myöhemmin mistä on kyse...

perjantai 5. syyskuuta 2014

The clock stroke twelve.


Kello lyö joka päivä kaksitoista kaksikin kertaa, mutta Doctor Whossa kello löi kaksitoista jo toissasunnuntaina, kun Peter Capaldi astui puikkoihin uutena Tohtorina.

8. kauden ensimmäinen jakso kesti 1h 20 min, ja Capaldin Tohtori oli siitä ensimmäiset kolme varttia sekaisin kuin seinäkello. Toisaalta kun muistelemme Tennantin ja Smithin ensiesiintymisiä uusina kasvoina, niin Tennanthan nukkui yli puolet jaksosta ja Smith etsi lemppariruokaansa ensimmäisen vartin ja muutenkin haki minuuttaan lähes koko jakson. Capaldi löi identiteettikriisinsä kanssa molemmat edeltäjänsä laudalta: välillä hän ei vaikuttanut edes ihmismäiseltä vaan alienilta, joka hän loppujen lopuksi onkin.

En tiedä, onko tää mun teoriaa, mutta Claran kriiseily siitä, kuinka Tohtori on vanha, edustaa joidenkin enemmän ja vähemmän tosifanien vastahakoisuutta uutta, vanhempaa Tohtoria kohtaan. Myönnän itsekin, että aluksi en tykännyt yhtään siitä, että uutta Tohtoria näyttelee yli viisikymppinen kääkkä. Kuitenkin kahta viikkoa ennen Tohtorin kasikauden alkamista huomasin odottavani innolla uusia jaksoja enkä antanut uuden, vanhemman Tohtorin haitata, pikemminkin päinvastoin. Mulla ei ollut mitään odotuksia Capaldin suhteen, paitsi että oli jännä nähdä miten hän suoriutuu ekasta jaksostaan. En tiedä teistä, mutta mää tykkäsin tosi paljon ekasta jaksosta ja Capaldista! Ei mitään pahaa sanottavaa, paitsi että hän saa vapaasti puhua skottia. Sääliks käy Tennanttia, koska hänen skottiaksenttinsa on suorastaan kuuminta hottia!

Kaksi jaksoa Capaldin aikakautta takana ja monta edessä! Geronimooo! (vai mikä Capaldin catchphrase tuleekaan olemaan...) Tänään julkaistiin jo muuten 8. kauden päätösjakson mainosposteri. Asiat todellakin ovat muuttuneet siitä kun mää olin teini... Ei sillon julkaistu vasta kahden julkaistun jakson jälkeen mitään päätösjaksojen mainoksia!