The "Earth" without "art" is just "eh".

I'M BACK. Sen kunniaksi tässä on heinäkuinen graffititaidepläjäys.

Nämä kuvat on otettu hyvin nopeasti puhelimen akun tippuessa Hiedanrannan Kuivaamolla heinäkuussa. Kuten kuvista näkyy niin siellä kuin mullakin on ollut tässä kaikkee. Ei ehkä just nyt elämässä vaan lähinnä pään sisällä. Olen käynyt hyvin syvissä vesissä ja oikeastaan olen siellä vieläkin, mutta välillä pääsen käymään pinnalla haukkaamassa happea, kunnes taas mennään. Haluan nauttia tästä happihypystä vielä hetken. On vasta syyskuu ja kaamosmasennus iskee jo kovaa ja korkeelta. Upeeta, mahtavaa.

Eilen kävimme pyörällä seikkailulla sellaisissa Tampereen kolkissa, joissa en ole koskaan käynyt. Iidesjärvellä, Lokinpuistossa sekä Nekalan siirtolapuutarhassa. Ruskaa oli kaikkialla, tapasimme sorsia ja joutsenia sekä silitimme koiria ja jututimme heidän lämminhenkisiä omistajiaan. Kameran rulla kasvoi taas varmaan sadalla kuvalla ja fiilis oli niin ihana. Ilta huipentui kynttilänvaloiseen elokuvailtaan perheen kanssa, kun saimme porukoiden Taru Sormusten Herrasta -yleissivistystripin päätökseen.

Olisin vihdosta viimein halunnut eilen otettuine kuvineni palata blogini pariin, mutta Blogger ei näköjään enää välitä bloggaajistaan. Ensin banneri ei tahdo olla isompi kuin banaanikärpäsen kikkare, sitten bannerin kuvan laatu on ärsyttävästi epätarkan rajamailla ja nyt sama pikselivamma on siirtynyt postauksen kuviin. Ei sitten.

Alan vakavasti harkita ekaa kertaa 10 vuoteen alustan vaihtoa. Onko suosituksia?

Toinen vaihtoehto on pysytellä kokonaan Instagram-blogina. Se on toiminut mulla paljon paremmin nyt viimesen parikolme kuukautta. Katsotaan vielä.

Hävettää myös hieman, etten tehnyt mitään 10-vuotispostausta blogilleni. Instagramissa juhlistin tätä hieman, käy kattoo!

Meet the family.

Fun fact: mä luen ton otsikon lauseen aina Michael Jacksonin hyytävän rauhallisella äänellä. Tietäjät tietää.

Pikanen moi täältä pandojen valtakunnasta! Mä vallan sekosin näiden pandojen pehmeydestä ja söpöydestä viime Ikea-reissulla ja kaappasin heidät keltaiseen ostoskassiin ja kannoin kotiin. Heidän nimensä ovat Wanda Panda ja Vision Jr. Jotenkin veikkaan, että jos olisin hankkinut nämä meidän Clone Wars-maratonin tai TFATWS:in aikana, niin nää olis varmaan Rex ja Ahsoka tai Sam ja Bucky.

Fun fact: mä oon nykyään tosi huono antamaan nimiä yhtään millekään. Leluille, autoille, tavaroille jne. Vaikka se olis hauskaa, niin en osaa antaa mitään tyyliin Vilivilpertti tai Tiivitaavetti-nimiä vaan niiden pitää olla jotenkin hienoja ja suoraan jostain fanittamastani asiasta. Wanda Pandakin oli aika helppo arvattavista syistä.

Mitäs muuta?

Etätöitä on riittänyt ihan mukavasti omaan tilanteeseen nähden. Meinasin kirjoittaa eka "kotitöitä", mutta on niitäkin. Vaikka rakastan olla kotona itekseni niin tarvitsen silti tuulettumista aina välillä. Sitäkin on ollut just sopivasti, ettei pää vallan hajoa neljän seinän sisälle. Käyn varovasti second hand -ostoksilla kirppis kerrallaan. Oon saanut myytyä Zadaassa omia ja äidin vaatteita ja oon niitä paketteja kärrännyt lähipostiin.

Meillä alkoi jokin aika sitten The Mandalorianin innoittamana kokonaisvaltainen Star Wars -loreen tutustuminen kronologisessa järjestyksessä. En ole koskaan nähnyt SW:iin liittyviä animaatiosarjoja, joten Keijo päätti, että nyt katotaan! Clone Wars saatiin päätökseen ja itkin valtoimenaan läpi Star Wars III:n. En oo oikeesti itkenyt niin paljon sitten Endgamen ja AI NIIN, The Mandalorianin kakkoskauden päätösjakson lopussa. Voi minnuu. Nyt on Rebels-putki päällä ja ai vitsi, rakastan molempia SW-animaatioita! Ihan parasta.

Due to personal reasons I've decided to overdress everywhere I go after lockdown. Näin tuon quoten Instagramissa ja olen noudattanut sitä lähes aina kun poistun kotoa roskista pidemmälle. Nätisti pukeutuminen ja meikkaaminen on aina tuonut mulle sanoinkuvaamatonta iloa, joten jos on vähänkään fiilistä niin laittaudun. Kai jotkut kattoo, että mihin juhliin toi on menossa, mutta mä en koe oloani kotoisaksi, jos olen ilman meikkiä ja verkkareissa ihmisten ilmoilla. #äitinitytär

Tässä oon ihaillut kevättä ja ootan kesää. Toivon epätoivoisesti, että Pori Jazzit toteutuvat. Mulla on ihan hirvee ikävä livemusiikkia. Odotan perjantaita ja Jesse Markinin uutta biisiä, jota kuuntelen varmaan seuraavat viikot putkeen kuuntelemani pikkupätkän perusteella.

Mulla on ollut parikin postausta odottamassa pienenpieniä säätöjä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi julkaista niitä. Vähän on muutenkin tökkinyt bloggaaminen, eikä asiaa auta lähes olemattomat katselukerrat. "Blogien aikakausi on mennyttä blaablaablaa", ne sanoo. Vaikka sillä ei pitäisi olla väliä, niin kyllä se silti syö motivaatiota ja inspiraatiota. Tämäkin on asia, jota olen pohtinut paljon. Että mistä se johtuu, että esim. minäkin, joka oon melko yksityinen ihminen loppujen lopuksi, saan jotain irti tietynlaisesta "julkisuudesta"? Ehkä tässä olisi hyvää pohdintaa toiseen postaukseen.

Mutta joka kerta, kun tämä kehä lähtee kiertämään mun päässä, osaan katkaista sen seuraavaan ajatukseen: harrastuksen aloittamisesta tämä aikoinaan lähti ja harrastuksena mä tätä edelleen teen. Kiitos juuri Sulle, kun jaksat seurata mun rakasta harrastusta, oli se sitten täällä Bloggerissa, Bloglovinissa tai Instagramissa. ♥️

Eka nahkatakkipäivä.

Onnen hetki joka vuosi kylmimmän talvikauden jälkeen: eka tarpeeksi lämmin päivä, jolloin nahkatakin saa kaivaa talviteloilta a.k.a. vaatehuoneesta ja heittää päälle. Se hetki oli tänään, helmikuun viimeisenä päivänä. Varmaan tämä on hetkellinen onni, mutta eiköhän viimeistään kesäkuussa nää pakkasuhat lopu (toivottavasti).

All second hand except for earrings.

Eikä tullu ees kylmä! Kädet paleli hieman, mutta muuten oli ihan hyvä olla nahkatakissa. Toki mulla oli neule alla, mutta piilotin sen helmat housujen sisään for aesthetic purposes.

Also iso käsi vuoden ekalle asukuvalle, joka ei ole peilin kautta napattu! Ja kuinka osuva kohta kuvalle, Ems Emsin vieressä.

Mies taasen meinas jäätyä ja hää loikin mua päin turhautuneita tuijotuksia, kun jäin kuvaamaan taivasta ja kaupunkimaisemia. Tämmöstä se elo on tämmösen kamerahullun kanssa.

HELLO SUNSET, MY OLD FRIEND. I'VE COME TO TAKE PHOTOS OF YOU AGAIN!

KATTOKAA KUINKA KAUNIIN PINKKIKIN HÄN ON. Siis auringonlasku, en minä. Okei oon määkin näköjään vähä ja huulipunakin vääristyi muokkauksissa pinkimmäksi kuin mitä se oikeasti on. Miksi musta myös tuntuu, että mun kuvat jotenkin on huonompaa laatua täällä blogissa kuin mitä ne olis muuten? Hmm. Alkaa kyllä mun puhelinkin olla aika vanhaa tuotantoa, mutta en kyllä kuvien laadun takia ala päivitellä vielä yhtään mitään.

Joka puolella minne katsoinkin oli pinkkejä hattaroita. Ihan kuin olisimme olleet Muumilaakson kevät -jaksossa. Vielä kun olisi Muumipeikko ja toverit liidellyt ton pilven päällä.

Se on muuten jäänyt mieleen traumaattisimpana asiana Muumeista. Se kun Muumipeikko menee piiloon sinne hattuun ja tulee sieltä ulos kummituseläimenä eikä kukaan meinaa tunnistaa sitä. Jäärouva oli myös meleko HC traumakamaa. Mä en muistaakseni pelännyt Hattivatteja enkä Mörköä (huom. äiti ja iskä, jos luette tätä niin korjatkaa jos muistan väärin), mut muistan Möröllä olleen joku creepy tunnusmusiikki. Siitä on ihan liikaa aikaa, ku viimeksi oon kattonut Muumeja.

Mulla oli muutenkin hyvin jänniä pelkoja pienenä. Pelkäsin Mäkkärin Hampurilaisrosvoa ("Rosvopojaksi" sanoin häntä silloin), enkä sen takia voinut pienempänä mennä Koskarissa olleeseen liukumäkilandiaan, koska jostain ikkunasta aina näkyi se pelottava rosvo (#jonneteimuista). Jossain kohtaa uskaltauduin sinne kyllä, mutta muistan revenneeni itkuun kesken leikkien, kun se sieltä niin pahaenteisesti kurkki, mokoma. Toinen jota pelkäsin, oli Hugo-peikko (nykyään taas on ihan lemppareita kaikki vanhat Hugo-pätkät Youtubessa), ja sit semmonen käsinukkejuontaja Vito, jonka äänenä oli Arttu Harkki. #jonneteimuistapart2

Kummallakaan ei ollut jaksamista vääntää ruokaa, joten päädyimme semi ex temporeesti Kotipizzaan. Oli muuten hyvää ja tykkään kuinka esteettisesti ne aina laittaa nää täytteet esille. Mozzarellaakin oli kunnon kököt!

Miten sunnuntait osaakin olla välillä tällasia, ettei jaksais yhtään mitään muuta kuin syödä joko edellispäivänä tehtyä ruokaa tai ostaa valmista/tilata kotiin/syödä ulkona ja lojua sohvalla kattomassa jotain sarjaa tai leffaa? Loppupäivä meillä meni Clone Warsia jatkaessa (hihkuin ja itkin, koska jedi younglings, varsinkin GUNGI-WOOKIE), jonka jälkeen Keijo katteli futista ja mää Frasieria. Pelin jälkeen Keijo meni jatkaan futishommia pelihuoneeseen ja minä perässä kirjoittelemaan ja hytkymään tuolille musiikin tahdissa.

Tää kuukausi oli melko raskas. Vaikeita päätöksiä, pettymyksiä ja turhautumista omaan itseen. Kisakunto meinaa loppua kesken koronan kanssa ja ehkä vähän liikaakin koettelemuksia. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: söin 7 laskiaispullaa, joista 4 Tallipihalta (viime vuonna en saanut kuin ehkä yhden kaupasta ostetun joten piti ottaa kiintiö kiinni), jaksoin hoitaa terveyttäni viime vuodenkin edestä, yökylässä Empalla ekaa kertaa, WANDAVISION, pandapehmot Ikeasta, näin serkkuja pitkästä aikaa, Joseph Williamsin uusi albumi, Tiktok-ideoita ja ihania täsmälöytöjä käytettynä. Onneksi on myös mies, joka jaksaa mun shenaniganseja ja auttaa jaksamaan tätä kaaosta, jota myös elämäksi kutsutaan.

HELMIKUUN SUOSITUS

Burgundy red velvet shirt - Miela Preloved 

Miela Designroom on ollut Tampereella vuodesta 2019, ja sitä ennen se oli pop up -liike vuonna 2018. Olin siellä kerran käynyt ihastelemassa sekä suomalaisia design-brändejä että pientä second hand -osastoa, Miela Prelovedia. Tänä vuonna Miela muutti vanhan H&M:n tiloihin vastapäätä Sokosta ja voi ETTÄ, millaiseksi Mielan tytöt ovat laittaneet ihanan liikkeensä! Upea layout, laadukkaita merkkejä ja aivan mahtava yläkerta laajentuneine second hand -osastoineen sekä vaatelainaamo Vaatepuu uutena osana. Prelovedista löysin upean mustan vintagetakin, viininpunaisen samettipaidan, mustan solmupaidan ja kukalliset kesähousut (joka oli ihanaa, koska mä harvoin löydän sopivia housuja käytettynä).

Suosittelen lämpimästi Mielaa, vieraile ja ihastu! En hurmiossani muistanut ottaa yhtäkään kunnollista kuvaa Mielasta, joten yllä kuva yhdestä löydöstäni. En vielä vuosi sitten välittänyt sametista ja sen tunnusta, mutta viime aikoina se on kiehtonut erittäin kovasti. Se näyttää hyvältä ja tuntuu hauskalta, ehdottomasti 2020-21 syksyn ja talven lempparijuttu!

(Kattokaas ku muistin! Epäilin itseäni viimeksi. Ehkä tästä suosituksesta tulee uusi säännöllinen juttu.)

Unpopular opinions: Fashion, beauty and decor.

Fun fact: mä rakastan lukea kaikkia epäsuosittuja mielipiteitä. Aina en tietenkään ole samaa mieltä, mutta sitten kun olen, suustani (tai vähintäänkin pääni sisällä) pääsee helpottunut ”KIITOS, en ole ainut”. Mutta toisaalta taas en uskalla jakaa omia mielipiteitäni, koska en halua pahoittaa kenenkään mieltä.

Nyt kuitenkin päätin hypätä suoraan kohti otsonia eiku epämukavuusaluettani ja kerron muutaman epäsuositun mielipiteen liittyen muotiin, sisustukseen ja muihin trendeihin.

En ymmärrä Artekin päälle. Sattumalta tästä tuli puhe tätini ja serkkujeni kanssa, kun juteltiin kirppiksistä ja käytettynä ostamisesta ja boheemia Afrikka-tyyliä ja lämpimiä sävyjä rakastava tätini totesi, että ei tykkää yhtään Artekista. Mun suusta pääsi helpottunut ”KIITOS”. Oon tässä nyt katellut jonkin aikaa full-on Artek-huumaa somessa ja ihmetellyt, että mistäs nyt tuulee. Toki tiedostan, että se on suomalaista muotoilua ja monet tykkäävät siitä, mutta mun (ja tätini (ja myöhemmin selvisi, että myöskään äitini)) makuun se ei ole sitten yhtään.

 

(Ps. Okei, tota. Artekilla on näköjään ihan nättejä valaisimia, sen sain tänään vahingossa huomata. Tarkoitin tällä lähinnä heidän muita huonekaluja, kuten tuoleja, pöytiä ja jakkaroita, joiden estetiikasta en niin välitä. Joten I stand partially corrected.)

 

Tämä jopa oikeasti harmittaa mua, mutta mä en tykkää yhtään käyttää pellavaisia vaatteita, koska inhoan sitä miltä pellava tuntuu iholla. Sama juttu on villan kanssa, joka pistelee tosi ikävästi. Pellava olis niin kiva kesällä viileytensä vuoksi ja villa pitäisi lämpimänä. En kyllä tiedä voiko tämä olla mielipidekysymys, kun kyse on enemmänkin aistituntemuksista.

En tykkää yhtään niistä jokin aika sitten takaisin muotiin tulleista Venetsia-tuoleista. Meinasin lapsena keikahtaa niissä kumolleen mummilassa ja nykyään musta tuntuu, että mun vaatteet menis niissä tyyliin rikki. On ne kai ihan kivannäköisiä, mutta mun mielestä todella epäkäytännöllisiä.

Kikkurat eivät ole tässä parhaimmillaan,
mutta tykkään tästä villistä lookista.

Tämä mielipide koskee Curly Girl -metodia: en tiedä kuinka kyseenalaista muista CGM:n noudattajista on sanoa näin, mutta mun mielestä metodia ei välttämättä tarvitse noudattaa just prikulleen. Esim. mä värjään hiukseni noin kerran kuussa (voi olla harvemminkin, en pidä kirjaa mun värjäyksistä) sulfaattia sisältävällä Schwarzkopfin Only Love -värillä ja käytän välillä hiuslakkaa (mutta aina teen omenaviinietikka-clarifyingin heti jälestäpäin ja kosteutan niin maan perusteellisesti, että ei täs mididst). Faktahan on se, että mä en hiusten värjäämisestä luovu niin kauan kuin luonnollisen hiusvärin pysyvä muuttaminen ei ole mahdollista (toisin sanoen en ikinä).

 

Omistan vain yhden satiinisen tyynyliinan, joten välillä on pakko käyttää niitä perus puuvillaisia. En värkkää minkään finger coilien ja muiden asettelujen kanssa vaan puristelen muotoilutuotteet märkinä selvitettyihin kikkuroihin pää alaspäin ja toivon parasta. Ploppaan edelleen mieheni vanhoilla t-paidoilla. Kuivaan hiukset keskilämmöllä, koska sillä pelkällä viileällä puhalluksella mun hiukset ei kuivuis koskaan. En freesaa hiuksiani välipäivinä (paitsi vähän vain tupruttelen kuivashampoota ja tyvikohottajaa) vaan annan pörrön olla valloillaan eikä tavalliset kuolevaiset (aka kiharattomat) edes huomaa mitään ja kehuja satelee tuttuun tapaan.

Pakko se on sanoa kuitenkin loppuun, että kaikilla on erilainen ja yksilöllinen hiuslaatu. Jokin mikä toimii toisella ei sitten taas toimi toisella. Ja tottakai jos pystyt noudattamaan metodia just eikä melkein niin se kannattaa ehdottomasti! Sehän on kaikkein parasta. Jos kuitenkin koet kaikki pienetkin detaljit metodin säännöissä vaikeasti toteutettavina tai jopa uuvuttavina ja haluaisit ottaa rennommin, kokeile pientä karsimista ja katso mitä tapahtuu. Mielestäni kaikkein tärkeintä on kiinnittää huomiota inciin ja välttää niitä sulfaatteja (paitsi jos tarvitsee tehdä final wash uudestaan), kuivattavia alkoholeja sekä jättää silikoniset ainesosat ja kuumat käsittelyt kokonaan pois.

 

Tulipas tästä pitkä räntti. Saatan kuulostaa tässä turhautuneelta koko metodiin, mutta ei tää oo sitä vaan jotain mitä mun nyt oli vaan pakko saada sydämeltä. Välillä harmittaa, etten omista lanteille ulottuvia paksuja ja kiiltäviä unelmakiharoita, joita IG:n exploressa ja Facen CG-ryhmässä nään. Yritän muistaa, että se vaan on ominaisuus, jolle en voi mitään, koska oikeasti tukkani on ohut rotanhännänliru eikä kasva puolta selkää pidemmäksi. Kiiltävä ja terve tukka on mahdollista saavuttaa, mutta siihen lienee pitkä matka. Itepähän kärvensin, myrkytin ja revin tukkaani vuosia, mutta toisaalta en vielä tiennyt paremmasta.

 

Toisin kuin suurin osa naisista, mä en inhoa sukkiksia (sama homma myös rintsikoissa). Tosin mä käytän aina yli 30-40 denierin sukkiksia, koska 15-20 denieristä multa tulee sormet välittömästi läpi ekaa kertaa niitä päälle repiessäni. Mutta paksut sukkikset control topilla... Ai että.

 

Mä en ymmärrä mitä tanssituntimuodille on tapahtunut. Mihin katosivat löysät collegepökät, joissa haarus ulottui polviin asti ja miksei crew neck -paidoista enää leikata kaulusta irti niin leveältä alueelta, että hihat tippuivat vuoronperään olkapäiltä? Entäs ne tanssikengät, joissa oli semmonen hieno muotoiltu pohja? Nykyään reeneissä vedetään crop topeissa, tiukoissa legginseissä ja Converseissa tai Superstareissa.

 

Kai se niin on, että muoti muuttuu niin tanssipiireissä kuin muissakin piireissä. Mutta silti EN PIDÄ. Voin minä nyt ehkä joissain mukavissa letkinsseissä reenata ja Adidas-takissa/hupparissa, mutta napapaitoihin minä vedän rajan!!!

Terveisin Hiphopmummo_92.

Mä en välitä käyttää pieniä korviksia nykyään ollenkaan. Mitä isommat ja överimmät, sen paremmat. Kyllä mulla semmosia pikkunappeja ja -klipsejä on ja käytän niitä välillä nyt näin talvella isojen huivien takia, koska isot korvikset ja jättihuivit eivät aina osaa toimia yhteistyössä. Mä vaan rakastan isoja ja näyttäviä korviksia ihan yli kaiken (esim. La Kivan korvikset tän postauksen selfieissä ja haluaisin lisäääää). Ja jos kuitenkin käytän nappikorviksia, niidenkin tulis mielellään olla isokokoisia.

 

On se jännä muuttua iän myötä silleesti hauskasti, että ennen vihasin punaista väriä ja muitakin kirkkaita värejä, koska koin herättäväni liikaa huomiota, mutta nyt ei haittaa moinen ollenkaan. Omintakeinen tyyli best!

Semmosenmoinen.

"Tässä on nyt ollut vähän kaikkee", sanoi Ems epätoivoisen tyhjällä äänellä tuijottaen eteensä, kun kanssakapinallinen kysyi kesken Star Wars Imperial Assault -kampanjan, että mitä meinaan tehdä ja olimme pahasti häviöllä.

Mä en keksi mitään kirjoitettavaa. Mä en keksi mitään kirjoitettavaa. Mä en keksi mitään kirjoitettavaa. Tiesittekö, että kynttilät on tosi kivoja? (Noni, se toimi.)

Oon huomannut, että joskus mun kirjoittamisblokit johtuu siitä, että mietin aivan liikaa mitä kirjoittaisin ja jätän kirjoittamatta mm. sen pelossa, että ketään ei kiinnosta pätkääkään, että mitä oon viime aikoina tehnyt tai mitä oivalluksia oon tässä pienen pääni sisällä kehitellyt. Tai sitten että ihmisiä kiinnostaa liikaa ja miettii kotonansa, että mitäs se Ems siellä mutisee. Nah well.

Oli muuten yks päivä aivan eripiristävää, kun auringonvalo kajasti niin kovin kauniisti verhojen läpi. Harmi, etten ollut kotoapoistumistuulella tuona päivänä, koska auringonvalo livenä olis varmasti tehnyt poikaa meikäkaamosväsyneelle, mutta kyllä se fiilis välittyi näinkin. Ja pääsin mää sitten onneks toisena aurinkoisena päivänä nauttimaan raittiista ilmasta, hyvistä kakkukahveista ja rennosta kirppiskierroksesta ihanan Jopsun kanssa.

All 2nd hand. Vaatteet Buenosta (yht. 8€)
ja levyt Sammakka-Popista (yht. 8€).

Koronan leviäminen kiihtyy jälleen kerran ja rajoituksia kehitetään lisää. Viimeisimpänä rajoitti esimerkiksi lempparikirppikseni Bueno, joka menee tän viikon torstaista eteenpäin loppuvuodeksi kiinni ja he jäävät miettimään, että mitä muita vaihtoehtoja voisi olla kirppistoimintaa ajatellen (esim. IG-kirppis). Mää just tossa ratsasin omat kirppiskamani ja harkitsin varaavani rekkiä sieltä tammikuun alussa, mutta enpäs varaakaan vielä. Se on muutenkin paljon parempi näin, että yritykset itse miettivät näin vastuullisesti eivätkä odota viimeiseen mahdolliseen hetkeen, että on ihan pakko laittaa hetkeksi oma yritys kiinni estääkseen koronan leviämistä.

 

EDIT 14.12.: Voi kuulkaa! Bueno pistää pärähytti semmosen tarjouksen, jota en millään pystynyt skippaamaan ja niin on, että keskiviikkona 16.12. alkaa mulla myyntijakso, joka sitten loppuukin vasta tammikuun alussa välissä olevan tauon takia.

 

Jos haluat siis pikaisille kirppisostoksille ja kurkkaamaan ehkä mahdollisesti myös mun rekkiä (kokoja löytyy XS-XXL ja suurin osa hinnoista alle 10€ lukuunottamatta muutamaa merkkituotetta) niin vielä ehdit huomenna keskiviikkona!

Thriller LP 10€, BOTDF 3€ ja HIStory 5€.

Mää oon hirveesti innostunut taas levyjen ostamisesta, sekä cd-levyjen että vinyylien. Kävin ekaa kertaa Sammakka-Popissa kattomassa käytettyjen levyjen tarjontaa ja sieltähän löyty semmosta Maikkelia, jota en oo aiemmin saanut aikaiseksi itselleni hankkia. Kotonahan meillä on tietty tyyliin kaikki MJ:n levyt, mutta omaksi en tietenkään niitä silloin aikoinaan saanut. Tuli niin erinostalginen fiilis, kun yhdessä veikan kanssa näiden vuosien jälkeen taas selailtiin ja fiilisteltiin edullista tarjontaa.

Sammakka-Pop oli täynnä hauskan sarkastisia tai kuten he itse sanoivat "passiivis-aggressiivisia lappusia". Maskikehotus ei sekään pettänyt odotuksia.

Bongasin myös Silinteri-kirppikseltä Dirty Diana -vinyylisinglen NELJÄLLÄ JA PUOLELLA EUROLLA. Se oli niinku (tähän räjähdysemoji). Samasta pöydästä löytyi myös 1,50 eurolla MJ:n ja Paul McCartneyn Say Say Say -vinyylisingle. Sanoisin, että nää on aika rareja löytöjä. Näistä en luovu ikinä!

Mitäs muuta. Meille jäi yksi ylimääräinen huone kämppään ja alettiin heti sisustaa ja modifioida sitä kodikkaaksi vierashuoneeksi / nörttihenkiseksi peliluolaksi. Sen tiimoilta mies keksi hioa ja maalata meidän vanhan pöytäryhmän. Yritän muistaa laittaa myöhemmin kuvia valmiista huoneesta ja yksityiskohdista.

 

Meillä on myös vanhaa Nintendo 8-bittiä varten kuvaputkitelkkari. joka meiän omakotitaloaikoina asusti takassa. Sille tarvitsimme siis tv-tason ja Keijo löysikin Torista sopivan yksilön. Keksimme tuunata tv-tasosta Super Mario -henkisen. Siitäkin kuvaa myöhemmin...

Tämä kaikki tuunailu ja maalailu oli mahdollista taloyhtiössämme sijaitsevan Nikkariwerstaan ansiosta. Siellä oli hitsin mukavaa maalailla ja blästätä bluetooth-kajarista lempparirytmejä. Siellä oli myös ylläolevan kuvan kyltti joistain taannoisista pihapiirin pirskeistä varmastikin. Mäkin haluan koira-ajelulle! Tossa kyl lukee 2 € / lapsi, mutta mää oonkin tämmönen aikuislapsi.

Olen joutunut huomaamaan, että en voi ottaa enää auringonlaskujen näkymistä itsestäänselvyytenä näin kaupunkioloissa. Toki se johtunee myös siitä, että sattuneista syistä oon nyt viettänyt auringonlaskun ajat joko töissä tai sisällä kotona. Mutta sitten kun niitä näkee on Ems puhelimen kamera ojossa yhtä varmasti kuin koronavirus on nappaamassa maskittoman ihmisen nenäkarvaan kiinni.

Black is the new black.

Kirjoitin seuraavan tekstin eräänä synkkänä hetkenä. Yö on parasta mutta samalla myös pahinta aikaa mun mielelle. Se riippuu vahvasti siitä, millaisella päällä satun olemaan. Jos liidän kuvaannollisesti korkeuksissa, olen olohuoneessa, kuulokkeissa pauhaa musiikki ja ylikuumenemispisteessä olevan läppärini näppäimillä syntyy parasta sisältöä ikinä. Jos taas ryömin pohjamudissa, makaan sängyssä säkkipimeässä, puhelimeni himmeä valo valaisee kasvojani ja kirjoitan puhelimeni muistiinpanoihin salattuja merkintöjä. Tämä on yksi jälkimmäisen tilanteen tuotoksista.

En tiedä mistä tuulee, mutta mulla on ollut voimakkaasti aaltoileva ”olen ruma ja mikään ei näytä hyvältä” -kausi. Mun kohdalla se tarkoittaa yleensä sitä, että kotona meikin edetessä ja asukokonaisuuden muodostuessa kaikki tuntuu ja näyttää hyvältä. Vielä viimeisten peiliin vilkaisujen jälkeenkin kaikki on hyvin.

Sitten astun ulos, pois kodin turvasta, ja näen itseni ensimmäisestä heijastavasta pinnasta. Kuka tuo väsynyt, turvonnut ja rupsahtanut olento on ja mitä se tekee mun peilikuvassa?

Siis mä en tiedä onko meidän peileissä joku automaattinen facetune päällä ja valaistus niin hyvä (tai vastaavasti huono), kun meikki ja asu näyttää molemmat hyvältä, mutta heti kun astun kotoa ulos kaikki on yhtäkkiä ihan pielessä.

Tämä voi kuulostaa ylimieliseltä (tai en tiedä, mää oon mennyt vähän sekaisin siitä, mitä on sallittua sanoa itsestä ja mitä ei), mutta mä kyllä tiedostan, että mulla on kiva ja omaleimainen tyyli ja mä osaan pukeutua ja laittautua just niin kuin miten itse tykkään. Olen toki muodostanut arvojeni mukaiset raamit pukeutumiselleni, mutta niihin raameihin mahtuu todella paljon erilaisia variaatioita. Mä oon myös oppinut meikkaamaan yhä paremmin ihan jopa tämän menneen vuoden aikana ja opin lisää koko ajan. Rakastan mun kiharia hiuksia, olivat ne auki tai kiinni. Koen olevani paljon itsevarmempi kuin mitä nuorempana olin.

Silti, jokin tökkii ja pahasti.

Pahinta myrkkyä mun mielelle on toisiin vertailu. Joku aina on sirompi, kapeampi, pienempi tai kurvikkaampi kuin minä. Jollakin on paksummat, kiiltävämmät, pidemmät ja kauniimmat luonnonkiharat tai kuulaampi, hyväkuntoisempi iho. Loogisesti ajatellen mä tiedän, että tällaiset vertailut ovat aivan typeriä ja turhia. Mä en ole pinnallinen ihminen eikä ulkonäkö ole mulle kaikki kaikessa. Se ei ole mulle kaiken määrittävä arvo. Miksi siis ajattelen itsestäni näin?

Ehkä mä heijastan mun sisäistä ajatusmaailmaa ulkoisiin asioihin. Vertailu toisten ulkonäköön viittaa oikeasti siihen, että sisällä ei ole kaikki kunnossa. Haluan pystyä kontrolloimaan aika pitkälle sitä mitä haluan muiden näkevän ja saatankin aluksi olla tyytyväinen, mutta sitten kun se ei vastaakaan jotain just tiettyä keinotekoista, ulkopuolelta tulevaa mielikuvaa siitä miltä minun muka pitäisi näyttää, jokin päässäni napsahtaa ja menen aivan sekaisin. Asiaa ei myöskään yhtään auta pahana riehuva maskne eli maskin käytöstä johtuva nenän ja leuan kukkiminen. Tämä tästä vielä puuttuikin.

Koskaan en kuitenkaan pysty lähtemään sille linjalle, että koska mulla on huono fiilis itsestä niin lähtisin arvostelemaan muiden ulkoista habitusta. Ei. Minä pidän mahdolliset mölyt mahassani ja kuten jo edellä sanoin: mua ei kiinnosta miltä muut ihmiset näyttävät tai haluavat näyttää. Muistakaa lapset: toisen ihmisen ei tarvitse tietää, että sä et tykkää sen vaatteista tai ulkonäöstä. Ja jos joku haukkuu sun ulkonäköä, se oikeasti tarkoittaa sitä, että hän ei pidä itsestään eikä voi hyvin ja kaikki se paha olo on jäänyt kokonaan käsittelemättä.

Jos on oikeasti onnellinen, voi hyvin ja on tyytyväinen itseensä, silloin ei tarvitse pönkittää itseään muiden kustannuksella.

Kuten kaikki mun päänsisäiset ajatusketjut, tämäkin tulee päättymään kaiken edellisen sotkun mitätöivään loppupäätelmään. Tällä kertaa se on: eff your beauty standards. Minun ja meidän kaikkien tulee keskittyä siihen mitä meidän sisällä on, ei siihen mitä on ulkona. Painolla ei ole väliä ja kaikenlaiset kehot ovat arvokkaita. Vaatekokolappuja ei kannata tuijottaa, koska jos vaate istuu sulle päälle siten kuin sä haluat, se on sitten just hyvä sulle. Kiharan laadulla ei ole väliä. All curls matter, laineista afrokihariin, 2A:sta 4C:hen.

Toki edelleen huolehdin omasta esteettisestä puolesta kuten meikistä, hiuksista ja vaatteista, mutta vain koska mä itse haluan. Mä ilmaisen itseäni vaatteilla ja meikillä, ja olen tehnyt niin ihan jo lapsesta asti. Okei, ehken meikannut lapsena, mutta joskus äitini meikkasi mut ja se oli joka kerta yhtä jännittävää ja hienoa.

Vaikka mun mielestä on tärkeää saada puhua tunteistaan avoimesti eikä ikäviä ajatuksia pidä aina mitätöidä jollain tyhjänpäiväisellä "kyllä tää tästä" -meiningillä, mä en tykkää jättää tekstejäni täysin toivottomaan nuottiin. Sanon siis, että ehkä tää on vaan loputon taistelu. Loputonta taistelua itsensä ja mielensä kanssa. Ehkä se loppuu, kunnes maailma muuttuu sellaiseksi, jossa me saadaan ja voidaan olla parhaita versioita itsestämme. Aika näyttää.

Ajatuksia autottomasta elämästä.

Tervepä terve täältä osittaisen pakkohiatuksen keskeltä! Ajattelin jakaa tämän jostain syystä luonnokseksi jääneen postauksen pitääkseni blogiparkaani edes hieman hengissä. Nyt on kyl valoa tunnelin päässä näkyvissä: veronpalautukset tulleepi joulukuussa ja silloin mahdollisesti olisi uuden koneen hankkiminen edessä, ellei joku keksi meille jotain tosi superkivaa muuta pakollista rahanmenoa.

Heinäkuussa me päätettiin luopua meidän kultaisesta Toyota Camrysta nimeltä Hubbe, vuosimallia 2003. Se oli hyvä ja luotettava auto se. Vähän liian paljon se vaan vietti aikaa parkkipaikalla toimittamassa tyhjää. Mulla ei oo ajokorttia ja mies on innostunut suorittamaan työmatkat jalkapatikassa tai 30 vuotta vanhalla luottopyörällään, Gamla Grönalla. Auton omistaminen on myös suuri kuluerä ja jos se vaan nököttää parkkipaikalla lokkien kakkahyökkäysten kohteena, se on kuin heittäisi rahaa pyörremyrskyyn.

Päätös ei silti ollut helppo, varsinkaan näin korona-aikana, kun bussilla kulkeminen hirvittää edelleen ja sähköpotkulaudalla tai pyörällä ei saa yhtä kätevästi kuljetettua isompia hankintoja.

Lopulta kuitenkin autottomuuden hyvät puolet veivät voiton huonoista. Mies saa onneksi työpaikkaetuna vuokrattua henkilöautoa ja pakua tarvittavasti, ja äkillisiin tilanteisiin saadaan lainattua mun lähellä asuvien vanhempieni autoa.

Kolmisen kuukautta tässä ollaan menty ja meinattu ilman autoa ja hienosti on sujunut. Ollaan saatu tarpeen mukaan lainaan autoa milloin mistäkin ja pummattu kyytiä. Välillä mua ärsyttää kun ei ole autoa, mutta viimeistään kun huomaan, ettei tarttekaan viimeisiä roposia heittää bensaan niin ei ärsytä enää yhtään. Ja tällaistahan mun elämä muutenkin olisi ollut, jos mulla ei olisi ajokortillista miestä.

Kirppistely vs. shoppailu.

Juteltaisiinko hetki kirpputoreista ja kulutuskulttuurista? Kuvituksena on kaverini Mepan aikoja sitten mulle heittämänsä 10x10-vaatehaasteen innoittamia asukuvia. Haasteen tavoitteena on koostaa 10 etukäteen valitusta vaatekappaleesta 10 eri asua. Yhdistin joka asuun eri korvikset (kaikki suomalaista designia) ja kenkinä FB-kirppikseltä bongatut Vagabond-nahkatennarit.

Sanotaan heti alkuun, että vaikka olen siirtynyt lähes kokonaan kirppiksille tekemään vaateostoksia, teen silloin tällöin myös ostoksia uutena. Siinä on vaan se uutta, että tätä nykyä mä olen tarkempi siitä mistä ostan ja tietysti se kuinka usein. Muuten kyllä pyrin nykyään ostamaan lähes kaiken kirppikseltä. Jospa olisin tiennyt kuinka hyvin kirppiksiltä löytyy isompiakin kokoja, olisin hankkinut vuosi pari sitten uusia vaatteita sieltä sen sijaan, että olisin tuhlannut rahojani uusiin. Olisin saanut uuden garderoobin myös paljon nopeammin kirppikseltä, koska huonon rahatilanteemme vuoksi jouduin ostamaan uuden vaatteen yhden kerrallaan.

Ja siis kyllä, kirppikseltä todellakin löytyy isompia kokoja! Vasta-avatussa Kirpputori Buenossakin on ollut ilahduttavan paljon XL-kokoja ja sitä suurempia. Toki XS-L ovat yleisimpiä kokoja, mutta kun vähän jaksaa etsiä niin kyllä löytyy!

Itselle kirppareissa yksi kivoimmista puolista onkin edullisuus. Kirppistely ei verota lompakkoa läheskään niin paljoa kuin jos ostaisin uutena. Toki kaappini pysyisi hyvin minimalistisena, jos ostaisin uutena, mutta kirppistelyn ansiosta kaappini ja rekkini pursuilevat vaihtoehtoja. Ja niitä mun persoonallisuuteni kaipaa, vaihtoehtoja. Mahdollisuus vaihdella väriteemoja, tyylejä, kokeilla eri yhdistelmiä ja mennä täysin fiiliksen mukaan.

Kirppistely on parhaimmillaan mielenkiintoista ja jännittävää aarteenetsintää. En ole tehnyt mitään tarkkaa laskelmaa, mutta veikkaisin että tätä nykyä mun vaatekaapista helposti yli 50% on second handia, mukaan lukien myös itse kaappi, jonka liukuvan peilioven edessä olen nämä kuvatkin ottanut. Me saatiin tuo kaappi yhdeltä uudelta tuttavalta, joka halusi sen pois jaloista uudesta kämpästään. Se on niin hieno, mutta valitettavasti niin painava, etten usko että me saadaan sitä täältä mukaan, jos ja kun jostain syystä joskus muutetaan tästä kämpästä.

Tietysti ostan alusvaatteet, sukat ja sukkikset uutena kuin myös topit, trikoiset t-paidat ja legginssit. Viimeksi kyllä panostin hieman laatuun ja tilasin uudet legginssit Noshilta. Joskus kuitenkin sorrun ostamaan Monkista tai Zizzistä ihanuuksia (tiedän, ihan hirveä sana, mutta kun NE ON). Ja ne jotka tuntevat mut tai ovat lukeneet mun blogia kauan, ymmärtävät kun sanon, että Monki on mulle uusi Seppälä. Monkin vaatteet ovat myös usein ihanan väljiä ja se on ehkä yksi harvoja kauppoja/merkkejä, josta löytyy helposti housuja mulle (lukuunottamatta ketjujen pluskoko-osastoja). Esim. joidenkin Monkin housujen XL tai jopa L saattaa olla mulle jopa liian iso kooltaan.

Ainoa uusi vaate, jonka ostaminen ei kirpaissut muuta kuin lompakkoa on Uhanan Sleek Festive -takki, jota käytän sekä takkina että kietaisumekkona. Ihan paras ostos, johon kannatti säästää sitä varten lahjarahoista ja kirppistuloista!

Korviksissa oon vähän vahingossa panostanut suomalaiseen designiin. Uhanoita löytyy monta kuin myös Siru Collectionin korviksia sekä yhdet Ilone-merkiltä, Samaskorulta ja uudelta tuttavuudelta La Kivalta. En oikeen oo löytänyt kirppiksiltä pitkään aikaan kauheesti korviksia, paitsi mansikkanapit. Muita asusteita olen kuitenkin löytänyt kivasti, kuten huiveja, hattuja ja kaulakoruja. Tosin en oo kyllä käyttänyt hetkeen kaulakoruja ja ne on sitten vähän vahingossa eksynyt äidin korutelineeseen.

Kirppistelyssä on yksi ansa. Joskus pikkupuroista syntyy joki. Helposti tulee ostettua monta alle 5 euron juttua, joista osa päätyy 99% varmuudella käyttämättömäksi. Haluan siis miettiä tarkkaan, että tuleeko tälle vaatteelle varmasti käyttöä tai tarvitsenko jotain sisustustuotetta ja sopiiko se muihin tavaroihin. Siksi nykyään monen kantapään kautta olen oppinut pitämään kirppisostokset kurissa. Mulla on oma sääntö, jonka haluan vinkata muillekin: jos en sovita, en osta - maksoi se 5 euroa tai 5 senttiä. Muuten nurkat ovat yhtäkkiä täynnä turhaa tavaraa, jota ei viitsi enää edes myydä.

Monien mielestä kiertotaloutta tulisi ehdottomasti kannattaa ja jättää pikamuodit vähemmälle, ellei jopa laittaa täysin boikottiin. Olen aikalailla samaa mieltä, mutta aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia ja mun mielestä uutena ostaminen on enemmänkin kakspiippunen juttu. Vaatetta ja tekstiiliä tuotetaan nykyään ihan hullun paljon ja mallistoja tulee suurimmilta ketjuilta ihan liian usein. Kun viimeksi kävin New Yorkerissa ja H&M:ssä nopeesti kiertämässä kaverin kanssa, mua alkoi ekaa kertaa jopa ahdistaa se vaatteen määrä. Olen näköjään jo ehtinyt totuttaa itseni siihen kuinka jännittävää on löytää erilaisten vaatteiden seasta se yksi ainoa kappale, jossa täsmää just neljä mulle tärkeintä asiaa: väri, koko, hinta ja laatu.

Kierto- ja vaihtotalous ovat todella hyviä asioita ja haluan niitä itsekin kannattaa, mutta kuitenkin olen miettinyt, että tarvittaisiin ihan uudenlaista asennetta, jotta se voisi oikeasti toimia tässä yhteiskunnassa.

Lopuksi kerron teille mun mielestä parhaimmat Tampereen ja lähiseutujen kirppikset in order of appearance:

♥ Kirpputori Bueno (Tammela, Tampere)

♥ Kirpputori Swap (Hervanta, Tampere)

♥ Radiokirppis (Laukontori, Tampere)

♥ Kirpputori Silinteri (Koivistonkylän Prisma, Tampere)

♥ Pirkan kirpputorikeskus (Lentola, Kangasala)

♥ Kirppis Siison (Pirkkalaistori, Nokia)

♥ Kirpputori Tilkkutäkki (Orivesi)

Kunniamainintana myös Viljakkalan Kyläpuodin kirppis. Se on ehkä pieni, mutta niinä kahtena kertana, joina oon siellä käynyt oon löytänyt sieltä tosi kivoja juttuja, mm. Nanson retropaitoja 3-4 € / kpl, kaksi Luhdan punottua koria vitosella ja ihanan pilkullisen vintagehameen vain 3 eurolla!

Mikä näistä asuista oli SUN lemppari?

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Kuvien vaatteet:

1. Uhana Design Sleek Festive -takki (uusi)

2. Marimekko Jokapoika -kauluspaita (second hand)
3. GinaTricot oliivinvihreä bleiseri (second hand)
4. Monki musta satiinipaita (uusi)
5. Monki värikäs paitamekko (uusi)
6. Blue musta toppi (second hand)
7. Monki siniset farkut (second hand)
8. Monki musta hame (uusi)
9. Pliseeratut housut (second hand)
10. Nosh mustat trikoolegginssit (uusi)