Eka nahkatakkipäivä.

Onnen hetki joka vuosi kylmimmän talvikauden jälkeen: eka tarpeeksi lämmin päivä, jolloin nahkatakin saa kaivaa talviteloilta a.k.a. vaatehuoneesta ja heittää päälle. Se hetki oli tänään, helmikuun viimeisenä päivänä. Varmaan tämä on hetkellinen onni, mutta eiköhän viimeistään kesäkuussa nää pakkasuhat lopu (toivottavasti).

All second hand except for earrings.

Eikä tullu ees kylmä! Kädet paleli hieman, mutta muuten oli ihan hyvä olla nahkatakissa. Toki mulla oli neule alla, mutta piilotin sen helmat housujen sisään for aesthetic purposes.

Also iso käsi vuoden ekalle asukuvalle, joka ei ole peilin kautta napattu! Ja kuinka osuva kohta kuvalle, Ems Emsin vieressä.

Mies taasen meinas jäätyä ja hää loikin mua päin turhautuneita tuijotuksia, kun jäin kuvaamaan taivasta ja kaupunkimaisemia. Tämmöstä se elo on tämmösen kamerahullun kanssa.

HELLO SUNSET, MY OLD FRIEND. I'VE COME TO TAKE PHOTOS OF YOU AGAIN!

KATTOKAA KUINKA KAUNIIN PINKKIKIN HÄN ON. Siis auringonlasku, en minä. Okei oon määkin näköjään vähä ja huulipunakin vääristyi muokkauksissa pinkimmäksi kuin mitä se oikeasti on. Miksi musta myös tuntuu, että mun kuvat jotenkin on huonompaa laatua täällä blogissa kuin mitä ne olis muuten? Hmm. Alkaa kyllä mun puhelinkin olla aika vanhaa tuotantoa, mutta en kyllä kuvien laadun takia ala päivitellä vielä yhtään mitään.

Joka puolella minne katsoinkin oli pinkkejä hattaroita. Ihan kuin olisimme olleet Muumilaakson kevät -jaksossa. Vielä kun olisi Muumipeikko ja toverit liidellyt ton pilven päällä.

Se on muuten jäänyt mieleen traumaattisimpana asiana Muumeista. Se kun Muumipeikko menee piiloon sinne hattuun ja tulee sieltä ulos kummituseläimenä eikä kukaan meinaa tunnistaa sitä. Jäärouva oli myös meleko HC traumakamaa. Mä en muistaakseni pelännyt Hattivatteja enkä Mörköä (huom. äiti ja iskä, jos luette tätä niin korjatkaa jos muistan väärin), mut muistan Möröllä olleen joku creepy tunnusmusiikki. Siitä on ihan liikaa aikaa, ku viimeksi oon kattonut Muumeja.

Mulla oli muutenkin hyvin jänniä pelkoja pienenä. Pelkäsin Mäkkärin Hampurilaisrosvoa ("Rosvopojaksi" sanoin häntä silloin), enkä sen takia voinut pienempänä mennä Koskarissa olleeseen liukumäkilandiaan, koska jostain ikkunasta aina näkyi se pelottava rosvo (#jonneteimuista). Jossain kohtaa uskaltauduin sinne kyllä, mutta muistan revenneeni itkuun kesken leikkien, kun se sieltä niin pahaenteisesti kurkki, mokoma. Toinen jota pelkäsin, oli Hugo-peikko (nykyään taas on ihan lemppareita kaikki vanhat Hugo-pätkät Youtubessa), ja sit semmonen käsinukkejuontaja Vito, jonka äänenä oli Arttu Harkki. #jonneteimuistapart2

Kummallakaan ei ollut jaksamista vääntää ruokaa, joten päädyimme semi ex temporeesti Kotipizzaan. Oli muuten hyvää ja tykkään kuinka esteettisesti ne aina laittaa nää täytteet esille. Mozzarellaakin oli kunnon kököt!

Miten sunnuntait osaakin olla välillä tällasia, ettei jaksais yhtään mitään muuta kuin syödä joko edellispäivänä tehtyä ruokaa tai ostaa valmista/tilata kotiin/syödä ulkona ja lojua sohvalla kattomassa jotain sarjaa tai leffaa? Loppupäivä meillä meni Clone Warsia jatkaessa (hihkuin ja itkin, koska jedi younglings, varsinkin GUNGI-WOOKIE), jonka jälkeen Keijo katteli futista ja mää Frasieria. Pelin jälkeen Keijo meni jatkaan futishommia pelihuoneeseen ja minä perässä kirjoittelemaan ja hytkymään tuolille musiikin tahdissa.

Tää kuukausi oli melko raskas. Vaikeita päätöksiä, pettymyksiä ja turhautumista omaan itseen. Kisakunto meinaa loppua kesken koronan kanssa ja ehkä vähän liikaakin koettelemuksia. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: söin 7 laskiaispullaa, joista 4 Tallipihalta (viime vuonna en saanut kuin ehkä yhden kaupasta ostetun joten piti ottaa kiintiö kiinni), jaksoin hoitaa terveyttäni viime vuodenkin edestä, yökylässä Empalla ekaa kertaa, WANDAVISION, pandapehmot Ikeasta, näin serkkuja pitkästä aikaa, Joseph Williamsin uusi albumi, Tiktok-ideoita ja ihania täsmälöytöjä käytettynä. Onneksi on myös mies, joka jaksaa mun shenaniganseja ja auttaa jaksamaan tätä kaaosta, jota myös elämäksi kutsutaan.

HELMIKUUN SUOSITUS

Burgundy red velvet shirt - Miela Preloved 

Miela Designroom on ollut Tampereella vuodesta 2019, ja sitä ennen se oli pop up -liike vuonna 2018. Olin siellä kerran käynyt ihastelemassa sekä suomalaisia design-brändejä että pientä second hand -osastoa, Miela Prelovedia. Tänä vuonna Miela muutti vanhan H&M:n tiloihin vastapäätä Sokosta ja voi ETTÄ, millaiseksi Mielan tytöt ovat laittaneet ihanan liikkeensä! Upea layout, laadukkaita merkkejä ja aivan mahtava yläkerta laajentuneine second hand -osastoineen sekä vaatelainaamo Vaatepuu uutena osana. Prelovedista löysin upean mustan vintagetakin, viininpunaisen samettipaidan, mustan solmupaidan ja kukalliset kesähousut (joka oli ihanaa, koska mä harvoin löydän sopivia housuja käytettynä).

Suosittelen lämpimästi Mielaa, vieraile ja ihastu! En hurmiossani muistanut ottaa yhtäkään kunnollista kuvaa Mielasta, joten yllä kuva yhdestä löydöstäni. En vielä vuosi sitten välittänyt sametista ja sen tunnusta, mutta viime aikoina se on kiehtonut erittäin kovasti. Se näyttää hyvältä ja tuntuu hauskalta, ehdottomasti 2020-21 syksyn ja talven lempparijuttu!

(Kattokaas ku muistin! Epäilin itseäni viimeksi. Ehkä tästä suosituksesta tulee uusi säännöllinen juttu.)