The "Earth" without "art" is just "eh".

I'M BACK. Sen kunniaksi tässä on heinäkuinen graffititaidepläjäys.

Nämä kuvat on otettu hyvin nopeasti puhelimen akun tippuessa Hiedanrannan Kuivaamolla heinäkuussa. Kuten kuvista näkyy niin siellä kuin mullakin on ollut tässä kaikkee. Ei ehkä just nyt elämässä vaan lähinnä pään sisällä. Olen käynyt hyvin syvissä vesissä ja oikeastaan olen siellä vieläkin, mutta välillä pääsen käymään pinnalla haukkaamassa happea, kunnes taas mennään. Haluan nauttia tästä happihypystä vielä hetken. On vasta syyskuu ja kaamosmasennus iskee jo kovaa ja korkeelta. Upeeta, mahtavaa.

Eilen kävimme pyörällä seikkailulla sellaisissa Tampereen kolkissa, joissa en ole koskaan käynyt. Iidesjärvellä, Lokinpuistossa sekä Nekalan siirtolapuutarhassa. Ruskaa oli kaikkialla, tapasimme sorsia ja joutsenia sekä silitimme koiria ja jututimme heidän lämminhenkisiä omistajiaan. Kameran rulla kasvoi taas varmaan sadalla kuvalla ja fiilis oli niin ihana. Ilta huipentui kynttilänvaloiseen elokuvailtaan perheen kanssa, kun saimme porukoiden Taru Sormusten Herrasta -yleissivistystripin päätökseen.

Olisin vihdosta viimein halunnut eilen otettuine kuvineni palata blogini pariin, mutta Blogger ei näköjään enää välitä bloggaajistaan. Ensin banneri ei tahdo olla isompi kuin banaanikärpäsen kikkare, sitten bannerin kuvan laatu on ärsyttävästi epätarkan rajamailla ja nyt sama pikselivamma on siirtynyt postauksen kuviin. Ei sitten.

Alan vakavasti harkita ekaa kertaa 10 vuoteen alustan vaihtoa. Onko suosituksia?

Toinen vaihtoehto on pysytellä kokonaan Instagram-blogina. Se on toiminut mulla paljon paremmin nyt viimesen parikolme kuukautta. Katsotaan vielä.

Hävettää myös hieman, etten tehnyt mitään 10-vuotispostausta blogilleni. Instagramissa juhlistin tätä hieman, käy kattoo!

Maaseudun rauhasta kaupunkiin karanteeniin.

Miksi silloin kun minä muutan niin ikinä ei voi olla pelkästään se itse muutto se muutos, joka tapahtuu?

Viimeksi kun muutin, niin toki kaikki muutokset olivat sinänsä hyviä, mutta kun niitä oli niin m o n t a . Opiskelut alkoivat elokuussa kauppiksessa eli uusi koulu tuli ensin. Siitä tasan kuukauden päästä juhlittiin meidän häitä, jonka jälkeen samaan syssyyn muutin pois kotoa ekaan omaan kotiin. Uusi kaupunki, uusia ihmisiä ja vähän ajan päästä tuli vielä uusi työpaikka koulun oheen. Huh huh. Miten ihmeessä jaksoin? Totuus on, etten jaksanutkaan. Vuoden 2015 kevät oli raskasta aikaa, mutta kesällä alkoi vähitellen helpottaa.

Nyt, 5 vuoden jälkeen, tilanne on sama, mutta ei kuitenkaan. Meidän piti vain muuttaa lähemmäksi mun perhettä ja työpaikkoja ja mitä kaikkee. Oli kaikkia kivoja suunnitelmia ja ideoita mitä kaikkea sitten tehdään täällä. Noh. Muuton hetkellä koko muuttopoppoo paitsi Keijo oli sairaana. Muuton jälkeen Keijokin tuli kipeäksi eikä kukaan jaksanut tehdä täällä mitään, joten kämppä oli silmänkantamattomiin pelkkää pahvilaatikko- ja ikeakassilandiaa.

Eikä tässä vielä kaikki! Viikon päästä muutosta Suomen hallitus julistaa koronapandemiaan liittyvät toimet ja panee ne täytäntöön. Minä jouduin lopettamaan työpaikassa, johon olin just ja just päässyt asettumaan ja rutinoitumaan. Olen linnoittautunut meidän uuteen kotiimme ilman sosiaalisia kontakteja, paitsi olen muutaman kerran nähnyt mun vanhempia (en kuitenkaan niin usein kuin olin alun perin ajatellut) ja oon käynyt moikkaamassa muutaman kerran veljeä, joka muutti tohon lähelle. Käytiinpä yksi päivä myös mukavalla joskin kuraisella mettälenkillä. Mulla on silti ikävä mm. kavereita, serkkuja ja isovanhempia.

Tiedän. Asiat voisivat olla vieläkin huonommin ja joillain onkin. Olen törmännyt monenlaisiin ”olemme samassa veneessä” -tyyppisiin mietteisiin. Siinä on vain sellainen juttu, että toisilla se vene on viiden tähden huviristeilijä ja toisilla se on ilmapuhallettava kumivene, jota on teippailtu jesarilla kasaan. Pahimmassa tapauksessa jotkut pitelee kiinni pelastusrenkaasta. Niin paljon kuin on ihmisiä on myös yksilöitä ja aivan erilaisia tilanteita.

En ole siltikään kadottanut lapsesta asti pysynyttä positiivisuutta enkä verenperintönä saatua sinnikkyyttä. Vaikka tekstin alku kuulostaa valittamiselta (ja se onkin, koska uskon että jos ihmiset eivät saa rehellisesti kertoa miltä heistä oikeasti tuntuu jo(t)kin asia(t), se patoutuu ja purkautuu myöhemmin ikävällä tavalla) olen selvinnyt sosiaalisesta eristäytymisestä tosi hyvin tähän asti eikä tunnu missään. Tähänhän mä olen valmistautunut koko mun elämäni! Tai ainakin aikuiselämäni, lapsena olin hyvinkin sosiaalinen. Se on kyllä yksi asia, joka on vahingossa päässyt hioutumaan pois. Onneksi ei kokonaan.

Totuushan on se, että tää ei kovastikaan poikkea mun normaalista elämisestä sen kummemmin. Näen vaan vähemmän perhettä ja ystäviä sekä käyn harvakseltaan kaupassa. Mä kyllä kaipaan kovasti työntekoa. En tätäkään olisi uskonut jokin aika sitten, mutta mä haluaisin käydä töissä. Kaipaan sitä tarkoituksellisuuden tunnetta, joka siitä tulee. Toki mulla on aina olemassa back up plääninä mun freelancer-kevytyrittäjän hommelit, mutta se vaatii erilaista ponnistelua kuin säännöllinen töissäkäynti poissa kotoa. Heti kun tää karanteenitila loppuu, mää haen kaikkiin Tampereen ja lähiseutujen kirppiksille töihin.

Yritän ottaa nyt tämän sosiaalisen eristäytymisen levon ja rauhoittumisen kannalta. Olisin tarvinnut tällaista jo aiemmin, mutta nyt kun henkinen vointi on paljon parempi, pystyn lepäämään ja ottamaan rauhallisemmin paljon helpommin. Silti toivon, ettei tämä tilanne venyisi liian pitkälle ajanjaksolle. Ja vaikka venyisikin, uskon vahvasti siihen, että maailma ei kaadu tähän. Tämä voi olla joillekin ärsyttävä klisee, mutta me noustaan tästä vielä. Meidän täytyy vain yrittää selviytyä loppuun asti.

"Nothing makes sense here, man. The only thing that does make sense is that nothing makes sense." - Korg / Taika Waititi, 2017

Kukapa olisi uskonut, että tuo lause tulisi oikeasti pitämään paikkaansa vain 3 vuotta myöhemmin?

Sorry I'm late.

Törmäsin Facebookkia selaillessani mielenkiintoiseen uutiseen:

Ainaiset myöhästyjät ovat menestyvämpiä ja luovempia - tässä syyt 

Uutisessa siis listataan, kuinka myöhästelijät eivät välttämättä olekaan laiskoja tai huolimattomia ihmisiä. Päinvastoin he voivat olla optimisteja, luovia ja menestyviä. Uutisessa valotetaan myös sitä, kuinka myöhästelijät eivät myöhästele tahallaan eikä ilkeyttään vaan he eivät vain yksinkertaisesti ole aina kartalla ajasta. He ajattelevat optimisesti ehtivänsä tekemään kaikki tarvittavat asiat lyhyessä ajassa ennen tapaamista. Itse lähes kroonisena myöhästelijänä/viimetippailijana voin allekirjoittaa kaiken mitä tekstissä kirjoitetaan.

Haluan kuitenkin korostaa omalta kannaltani muutaman asian. Kaikkialta ei ole hyväksyttävää myöhästyä, kuten töistä, lääkäristä tai työhaastattelusta. Lääkäriaika menee yleensä 10 minuutin jälkeen sivu suun ja rangaistuksena on reilu 50€ lasku, joka on mielestäni kova, mutta oikeutettu siinä mielessä, että veit juuri toiselta ihmiseltä turhaan tärkeän lääkäriajan sekä tuhlasit lääkärin aikaa. Töistä on aina paha myöhästyä ja varsinkin jos olet ainut, jolla on työpaikan avain ja pitäisi olla avaamassa ovia. Pomotkaan eivät yleensä arvosta myöhästyjiä. Myöskin viime tipassa oleminen on ainakin työpaikoilla yhtä kuin myöhästelyä. Ja työhaastattelusta jos myöhästyy, niin ei kannata ihmetellä, että mikset välttämättä saanut hakemaasi työpaikkaa.

Mutta kuten tekstissä sanotaan niin mun pointti on se, että me myöhästelijät ei todellakaan tehdä sitä tahallaan, jos ja kun niin käy. Kyse on ainakin omalla kohdalla aina inhimillisestä erehdyksestä. Kello ei herättänyt, auto ei lähtenyt käyntiin tai hyytyi matkalla, bussi oli myöhässä (täälläpäin jos ne on myöhässä, niin se on helposti 5-15 minuuttia), insuliinit tai puhelin jäi kotiin ja piti palata hakemaan ja niin pois päin. Ja joinain aamuina se ajantaju on aivan kateissa. Oon kuvitellut viimeiset 10 vuotta saavani itseni valmiiksi puolessa tunnissa vaikka se ei oo koskaan riittänyt.

Tekstissä ja sen kommenteissa jotkut pitävät myöhästelyä jopa ilkeänä tekona. Anteeksi, mutta en kyllä tajua miten myöhästymisestä saa väännettyä ilkeän. Ymmärrän todella hyvin, jos ärsyttää puolesta tunnista tunteihin myöhästyminen, joka toistuu jatkuvasti. Jos odotetaan vieraita kotiin ja ruoka ehtii jäähtyä, niin se ottaa päähän. Sellainen kuitenkin tulisi mielestäni ottaa puheeksi ystävän kanssa ja tietysti rakentavassa hengessä. Mutta jos aina kyse on joistakin minuuteista, niin voi voi, koita kestää ja plärää vaikka niitä someja sen aikaa tai etsi Pokemoneja, jos et kestä istua minuuttiakaan yksin, tilaa kahvi ja leivos jo odotellessa tai soita jollekulle. Niin mäkin teen. On niitä paljon ilkeämpiäkin asioita, mitä toiselle voi tehdä. Jos kaverin myöhästely on ikävin asia, mitä on sun elämässä tapahtunut, niin aika hyvin pyyhkii. Joillakuilla ei välttämättä ole sitä yhtäkään ystävää, jonka takia harmistua, kun on aina myöhässä.

Olen puhunut tästä kyllä aiemminkin taannoisessa iltavirkku-postauksessa, mutta mulla tämä pahatapainen myöhästely johtuu oravanpyörästä, joka alkoi jo pienenä, kun tajusin, että hei, mää oon näköjään sitten iltavirkku, kun ilta pimenee ja minä virkistyn. Lanttu leikkaa paljon paremmin, olen rennompi ja iloisempi, ja inspiraatio on korkeimmillaan. Mää en malta mennä nukkumaan ajoissa, kun haluaisin kauheesti tehdä kaikkee. Järjestellä, kirjoittaa, katsoa Netflixiä, pyykätä ja syödä. Sitten nukun useimmiten aamulla pommiin tai herään kyllä ajoissa, mutta toimin väsyneenä hitaammin ja sitten myöhästyn tai ainakin olen todella viime tipassa.

Mä olen myös krooninen unohtelija. Aina mää luulen väsyneenä aamulla, että kaikki on mukana ja auto on ehtinyt ajaa jo pari minuuttia, mutta usein kotiin on jäänyt insuliinit tai pitkävaikutteinen Lantus-insuliini on jäänyt laittamatta kokonaan ja piti ottaa se mukaan tai puhelin tai meikkipussi jää eteiseen. Sitten äkkiä paniikissa takaisin kotiin, ettei päivästä tuu täysfiasko. Puhelimen tai meikkipussin unohtamiseen nyt ei kuole. Ehkä häpeään ja turvattomuudentunteeseen, mutta Lantuksen unohtuminen voi johtaa ensiapureissuun, joten mää mieluummin myöhästyn kuin otan riskin saada sairaskohtauksen.

Mun mielestä "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" on ehkä parhaimpia sanontoja. Joten jos kyseessä on aina ystävien tapaamisista myöhästelevä henkilö tai töihin viime tipassa saapuva, niin annattehan vähän armoa. Jos on tarvis niin hellä puhuttelu on ok, mutta sit jatketaan taas vanhaan malliin. Ja olkaa edes iloisia, että myöhästyjä saapui paikalle. Nykypäivänä kun ei voi koskaan tietää mitä matkalla töihin voi sattua...

Nettiriippuvaisen millenniaalin seikkailuja.

Lokikirja 6.7.2018, klo 15.39.

Netti katkesi. Sekä puhelimesta että tietokoneesta. PANIIKKI.

Ellei DNA:lla ole yleistä käyttökatkoa niin heitä odottaa melekonen reklamaatio, koska laskuja ei ole unohdettu maksaa ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Jos jotain on unohtunut, niin DNA on unohtanut lähettää viimeisen varoituksen netin katkeamisesta. Meanwhile, mää kirjoittelen ”vanhanaikaisesti” Wordiin ja nettiyhteyden palatessa yes no maybe julkaisen tän blogiini.

Tunnen verensokerini laskevan. Pitäis varmaan syödä jotain. Ja AI NIIN, mulla on pyykit koneessa! BRB.

Tää on oikeastaan aika oudon jännittävää ja helpottavaa. Nyt mun ei OIKEASTI tarvi pitää kehenkään yhteyttä. Pitää ottaa tästä kaikki irti.

Mulla on vanha kunnon antenni-tv päällä just nyt uutisten varalta, mutta vois laittaa ekaa kertaa moneen vuoteen levyn soittimeen ja kuunnella kokonainen levy alusta loppuun. Okei ei ehkä moneen vuoteen, oon mää kuunnellut vanhoja kunnon levyjä, sekä fyysisiä että Spotifyn, alusta loppuun, mutta on viime kerrasta aikaa. Niin ja onhan tossa kaikkia dvd:itä!

Toki voisin myös mennä uloskin… Aurinko vaan moikkailee kovin vaisusti just nyt ja pilvet on turhan paljon esillä nyt. Nääh.

Eikä tässä onneksi oo muutakaan paniikkia. Sain tehtyä päivän työt ja vähän meni tän viikon tunnit jopa yli. Mulla on tavoitteena saada tehtyä kaikki tän kuun hommat 16.7 mennessä, koska silloin alkaa mieheni loma enkä halua olla sinä aikana stressaantunut ja pönöttää koko ajan vaan koneen ääressä näpyttelemässä.

No nyt on outoa. Nyt kone väittäis, että nettiyhteys on palautunut, mutta millekään sivulle ei pääse.

Vielä kaksi tuntia miehen kotiinpaluuseen… Tästä tulee pitkät kaksi tuntia.

Klo 16.07

Hieman valoa tunnelin päässä näkyvissä. Sain hetkeksi yhteyden Facebookiin ja mieheeni. En tiedä menivätkö viestini perille, mutta halusin vain saada hänelle tiedon, että olen ok ja että onko DNA:n verkoissa häikkää vai mitä täällä tapahtuu.

Aftermath klo 21.04

Kestin kokonaiset puoli tuntia netittömyyttä. #vainmillenniaalijutut #addmuch?

Netti palautui vähitellen tuolloin neljän aikaan ja en osaa kuvailla kuinka helpottunut olin. En ollut edes ahdistunut pelkästä netittömyydestä vaan oikeasti pelkäsin, että oonko taas mokannut pahemman kerran ja unohtanut maksaa laskun ja sitten oltais oltu koko viikonloppu ilman nettiä. Sitä kun on tapahtunut nyt vähän liikaa viime aikoina meiän taloudessa... Unohtelua ja mokailua, meinaan. Ei semmosta enää vähään aikaan, kiitos!

Noh, valtakunnassa kaikki hyvin.

PS. Siitä on kyllä oikeasti monta vuotta aikaa, kun kirjoitan pelkästä yhdestä päivästä tai hetkestä. It was kinda nice. Viime ajat on ollut pelkkiä teemajuttuja, kuukauden suosikkeja tai tunteenpurkauksia. Vois ottaa jälleen tavaksi avata kone ihan vaan hetkeksi ja kertoa mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu.

Kuvat otettu kesäkuun alussa.

Menetin otteen elämästä.

Nyt se tapahtui. Se viimeinen tikki. Mun täytyy nyt tehdä asioille jotain.

Mää oon unohtanut pari kertaa ottaa Pokemonissa päivän ekat stopit ja poksut pitääkseni streakit yllä, eikä mua oo kiinnostanut. Mulla on roikkunut ties kuinka monetta päivää kuivat lakanat telineessä, eikä mua oo kiinnostanut. Mun pitäis tehdä kaurakeksejä huomenna, mutta unohdin pyytää Keijoa tuomaan kananmunia, eikä mua kiinnosta sekään. Okei, kyllä se kiinnostaa, mutta kun mun piti tehdä niitä huomenna päivällä ja täytyis tehdä kaikkea muutakin huomenna, mut iha sma, se järjestyy kyllä. En muistanut myöskään pyytää banaaneja kaupasta. Se kirpaisi hieman.

Mutta nyt tapahtui pahin mahdollinen. En pyytänyt Keijoa tuomaan lisää Pepsi Maxia. Ja mikä vielä kaikkein hirveintä, JOUDUN JUOMAAN NYT NORMIPEPSIÄ JA TÄÄ MAISTUU PELKÄLTÄ SOKERILTA.

Se on nyt virallista. Olen menettänyt otteen elämästä. Jos musta ei kuulu, niin oon varmaankin kuollut kofeiininpuutospäänsärkyyn ja hyperglykemiaan.

Tauolla.

Tiedättekö Frendit? Itse olen suuri fani ja en enää tiedä kuinka monta kertaa olen katsonut kyseisen sarjan alusta loppuun. Saattaa olla 20 tai ehkä jopa 50. Ei pysty muistamaan.

Anyway, 3. kaudella jouduimme katsomaan kuinka Rachel ja Ross erosivat dramaattisesti. Kaikki lähti liikkeelle Rossin mustasukkaisuudesta ja Rachelin julistuksesta kuinka hän haluaisi pitää tauon.

Rachel: Urrrgh! Look, maybe we should take a break.

Ross: Okay, okay, fine, you’re right. Let’s take a break, let’s cool off, okay, let’s get some frozen yogurt, or something...

Rachel: No. A break from us.

Tämä keskustelu olisi hyvinkin voinut olla minulla ja some-tileilläni, jos ne osaisivat puhua.

Kyllä. Minä pidän nyt määrittelemättömän ajan taukoa Facebookista ja Instagramista.

Syitä en jaksa eritellä, mutta haluan kokeilla olla lähes kokonaan eristyksissä kaikesta ylimääräisestä tiedon määrästä. Poistin sovellukset vuorokauden vaihteessa puhelimestani ja oloni on vähän epämukava ja ehkä tylsäkin, mutta samalla hyvin helpottunut.

Nyt on mieheni viimeinen lomapätkä, eli sometaukoni tuli hyvään saumaan. Pidän siis taukoa ainakin mieheni loman verran ja katson siitä eteenpäin, että tarvitsenko vielä pidemmän tauon. Blogista en pidä taukoa, koska se ei ole aiheuttanut mulle stressiä samalla tavalla kuin some ja muut elämäni osa-alueet. Päinvastoin, mää olen halunnut kirjoittaa blogia, mutta mulla ei ole mukamas ollut aikaa. Ei mulla kyllä nytkään ole aikaa, koska lähdemme reissuun, mutta jos jatkan somelomaani vielä ensi viikosta eteenpäin, niin sitten saattaa ollakin. Mulla on myös muitakin sometilejä, mut niistä on helppo pysyä erossa muutenkin, koska olen poistanut mm. Twitterin puhelimestani. En edes ole käyttänyt sitä pitkään aikaan, mitä nyt blogipostaukseni menevät suorana sinne Bloglovinin asetuksien ansiosta. Sen verran käytän Facebookia, että julkaisen mm. tämän postauksen sivuillani.

Aika sikamakee saippuakuplaputeli, eikös?

Sosiaalisesta mediasta on tullut mulle aikavaras ja tylsyyden tappaja. Se poistaa stressiä, mutta tuo sitä kaksinkertaisesti lisää. Se antaa paljon ja samalla ei mitään. Joskus jopa vie vähän poiskin. Ainakin sitä aikaa jos ei muuta. Asioita voisi helpottaa myös, jos Instagramiin saisi piilotus-ominaisuuden, saman minkä Facebookkiinkin. Koska tiettyjä henkilöitä olisi epäkorrektia lakata yhtäkkiä seuraamasta niin ne voisi vaan "laittaa hiljaiselle", eli en vain näkisi kyseisen henkilön julkaisua ja täten välttäisin turhan loukkaamisen ja hämmennyksen. Itse olen ainakin pari kertaa hämmentynyt toden teolla, kun pari ihmistä lakkasivat seuraamasta mua, ja en voinut olla miettimättä että mitä tein väärin.

Näistä ajatuksista huomaa myös, että some ei tee mulle enää hyvää, kun huomaan välittäväni liikaa tollasista loppujen lopuksi melko turhista asioista. Siksi mun on nyt aika viheltää peli poikki ja pitää taukoa. Opettelen käyttämään aikaani ja energiaani paremmin tärkeämpiin asioihin.

Mää oon muutenkin ollut viime aikoina pinna kireällä enemmän ja vähemmän ja käyn ylikierroksilla. En nuku öitäni kunnolla. Ajattelen töitä vapaa-ajallanikin. Jos mulla on ollut jotain mielen päällä niin olen saanut sen yleensä aina jokseenkin piilotettua, mutta enää en. Kaveritkin jo huomauttelee mulle, että onks mulla kaikki hyvin, kun oon niin negatiivinen koko ajan. En pysty keskittymään töissä ilman to-do-listaa. Unohtelen todella herkästi asioita ja mun pitää elää niin, että mulla on hälytyksiä puhelimessa ja muistilappuja kaikkialla ja kalenterissa tulevia tapahtumia tarkasti merkittyinä. Jos en ottaisi kuvia niin paljoa kuin mitä nyt otan, en muistaisi menneistä päivistä mitään ellen pinnistä muistiani äärimmilleen. Kaikki päivät kuljen jossain ihme aivosumussa. Listaa vois jatkaa.

Nyt ei kuitenkaan ole aika ressata vaan REISSATA! Lähdemme torstaina Keijon kanssa Porin seudulle: ensin tsekataan Vanha Rauma, ja perjantaina menemme Pori Jazzeille katteleen Jamiroquaita, Samm Henshaw'ta, Rhyeta, Black Focusia ja monia muita. Myös ihnu Elias Gould olis ilmaislavalla Jazzkadulla, mut se kolaroi Jamiroquain show'n kanssa, joten en tiiä ennätetäänkö sitä kahtomaan. Meidän piti mennä lauantainakin jazzailemaan, mutta budjetti loppui kesken. Jäämme kyllä maisemiin ja ajattelin moikata paria kaveria, jotka syystä tai toisesta ovat eksyneet asumaan Poriin. Jos on oikein hyvä keli, suuntaamme Yyterin pehmeille sannoille. Foreca sanoi meille että on on, aurinkoa piisaa että tänne vaan ja muistakaa uikkarit ja hellekuteet! Toivottavasti ennuste myös pysyy sellaisena eikä mene mitään vuoristorataa, kuten ollaan menty koko kesä.

Josta tulikin mieleeni, että mää en ole koskaan ennen potenut kateutta, jos ihmiset on päässeet ulkomaille aurinkolomalle ja tulleet ruskettuneina takaisin. Nyt olen. Tää Suomen kesä on nyt kolmatta kesää putkeen ihan hirvee, että tää alkaa olla aika julmaa ja epäreilua. Mää rakastaisin pulahtaa vedessä, pukeutua kevyesti ja maata auringon alla omalla takapihalla, mutta kun ei. Ei aurinkoa, lämpöä, ihanuutta ja hellemekkoja sinulle, Ems, vaan sadetta, kylmyyttä, katkeruutta ja pitkiä housuja. Jonakin kesänä me vielä lähdetään ulkomaille! (Eikä enää ikinä palata... Se olis kunnon hermoloma se.)

Täs tulevaisuuden minä aurinkorannoilla. 

If I seem superhuman I have been misunderstood.

"How can I feel abandoned even when the world surrounds me

How can I bite the hand that feeds the strangers all around me

How can I know so many never really knowing anyone

If I seem superhuman I have been misunderstood."

Ah. The lyrics, the feels, the depths, the sounds, the melodies.

Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulence.

James Labrien lauluääni, joka hyväilee sielua ja sydäntä.

Henkeäsalpaavan kaunis talvi.

Hyytävän kylmä talvi.

... And now you feel warm again, don't you?

Rakas reppana haukku ja haisulivanhus Otto.

Enteilen jonkin sortin tulevaisuuskriisiä itselläni. Mutta ei vielä, ei ehdi.

Kylmät kädet mutta lämmin sydän soriolipakko.

Kuuma nuudelikeitto.

Piparkakkujen kuorruttaminen.

#vainmunjaveljeninsidevitsijutut

30 Seconds to Mars.

Brooklyn Nine-Ninen uusintakierros numero 4. Tai 5. (Kohta osaan varmaan nekin replat ulkoa...)

Koulujuttuja, koulujuttuja, koulujuttuja. Toimitustapalausekkeet olivat vaikeita, mutta sitten ne olivatkin helppoja.

Kynttilänliekin loputtomalta tuntuva tanssi.

Viininpunaiseen hurahtaminen.

Päikkärit.

Väsymyskuolema klo 18-21 välillä ja yhtäkkinen uudelleenpiristyminen kello yhteen asti.

Kanakookoskeitto ja juustonäkkäri.

Juustosiivujen napostelu.

Gluteeniton leipomo ja elämäni ensimmäinen kermamunkki.

Look at all this food I CAN eat!

Kaikkea tekee mieli, mutta ei sitten kuitenkaan.

Motivaationpuutostilat.

Hajamielisyys.

En jaksa.

Mun ja Matiaksen samanaikaiset hyvät verensokerit.

#thegooddiabetics

Siipiweikkojen medium-kastikkeessa kunnolla uitetut kanansiivet ja koivet.

Milloinkohan oon viimeks suoristanut mun hiukset? Olis meinaan kiva taas.

Haluaisin tehdä mun hiuksille jotain. Harmaa liukuväri olis kova sana edelleen.

Mustasta väristä en luovu ikinä.

Essi teki mulle kalanruotoletin.

Essi teki tätä lettiä varmaan tunnin.

Sellasta mulle kuuluu. Sellasta mun päässä pyöri äsken, tunti sitten, tänään, koko viikonlopun tai jatkuvasti. Saat keksiä mitkä ajatukset menee mihinkäkin kategoriaan.

Mun päässä ja elämässä pyörii kaikkee ja samaan aikaan ei yhtään mitään. Sitä tää syksy ja talvi on mulla aina. Paljon haluaisin kertoilla täällä, mutta ei oo kunnollista asiaa. Ikinä ei ehdi kuvata asukuvia, kun on aina pimeää just sillon, kun ehtis kuvata. Maailma on kamala paikka, josta haluaisin kirjoittaa postauksia postauksien perään, mutta en saa mistään langoista kiinni enkä ajatuksiani kasaan.

Aion silti yrittää.

Loppukevennyksenä haluan iloisena ilmoittaa, että ostin sittenkin tämän minua vahvasti puhuttelevan valloittavan paidan!

Kuvitelkaa vielä paidan väri punaisena ja teksti mustaharmaana, niin se on mun paita se.

Tätä kirjoittaessa soi:

Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulance

30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie (koko albumi)

Dream Theater - Trial of Tears

Common - The Dreamer, Ghetto Dreams, Gold, Cloth, Windows, The Believer, Pops Belief

Words that should be banned.

Mää en yleensä ranttaa ja vuodata tänne syvimpiä tuntojani asioista, jotka ärsyttävät, ottavat korvaan tai suorastaan raivostuttavat mua. Sellaisia aiheita löytyis vaikka millä mitalla, mutta pyrin pitämään itelläni puolueettoman ihmisen maineen internetwise. Tänään kyllä lipsuin hieman tuolla Naamakirjan puolella, pistettäköön kohta viikon mökkihöperöyden, flunssahourailujen ja pms:än piikkiin... On kuitenkin asia, johon mun on nyt pakko puuttua.

Kieli muuttuu koko ajan, sanakirjaan ilmestyy uusia sanoja, sanat lyhenevät ja otetaan vaikutteita muista kielistä, pääasiassa englannista. Laadinpa nyt listan sanoista, jotka kuullessani tekis mieli joko vähän puklauttaa tai laatia adressi sanan kieltämiseksi kokonaan.

#selfie #finnish #finnishgirl #girl #curly #black #hair #igerstampere

Otetaan nyt se olennaisin eli yläpuolella esiintyvä selfie sekä sen johdannainen belfie ja suomenkielinen vastine meitsie. Ensinnäkin mua ärsyttää siinä se hypetys, joka velloo selfieiden ympärillä. NEWSFLASH, selfieitä on otettu jo ysärin lopulla/2000-luvun alussa! Tosin hieman kömpelömmin vanhoilla filmikameroilla, ja mun isän yks kanadalainen ystävä oli tunnettu omissa piireissään siitä, että kaappas pari kaveria kainaloon ja otti omakuvan tietämättä vasta kun kuvat oli kehitetty, että millainen otoksesta tuli. Myös silloin kun mää hengailin vielä IRC-Galleriassa vuosina 2005-2010, otin muiden teinityttöjen ohella itestäni joko kännykkäkameralla tai digikameralla peilin avulla omakuvia. Nyt tälle kuvatyypille on keksitty ärsyttävä jo nyt puhkikulutettu sana, ja joku riemuidiootti on keksinyt vielä ärsyttävämmän suomenkielisen vastineen meitsien. Ja se belfie...

#belfie #belairinprinssi #thefreshprinceofbelair #classic #inhervantahoodsbornandraised

And while we're at it, TÄMÄ on oikeaoppinen belfie, ei ne sivultaotetut härskit peppuherutukset. Ja varsinkin ne salipeppuherutukset kyykkypäivän jälkeen. Joo on se kiva, kun oot saanu treenillä itelles muotoja, mut en mää ota omista geenien avulla saaduista muodoistani kuvia kaiken kansan nähtäväksi.

"Hei koodaillaan sit ennen ku nähään!" EI. Se on joko tekstaillaan tai laitetaan viestiä. En ajatellut ryhtyä koodaamaan HTML:ää ennen kuin trehvaan kaverin kanssa kaupungilla. Josta tuli mieleen jo ehkä unholaan haipunut sana...

"Mennääks illalla kapeen?" En oo kuullut tätä käytettävän enää pariin vuoteen ja hyvä vaan. Vihasin tätä ilmaisua jo silloin ja vihaan edelleen. "Kaupungille" ei ole sen pidempi sana, kyllä sen jaksaa laiskempikin ilmaista ja kirjoittaa.

Kaikenmaailman lyhenteet. Itellä ei oo mitään esim. lyhennettä "lol" vastaan, paitsi jos sitä käyttää usein ja "tosissaan". Ite käytän sitä halveksumissävytteisesti. Mutta esimerkiksi DW (Doctor Who), DT (Dream Theater) ja kaikki suht lyhyiden sarjojen ym. nimien lyhenteet ovat UNACCEPTABLE.

"Ilmotkaa/Ilmoilkaa ku ootte huudeilla!" GRAAH. EI. Se on "ilmoittakaa" ja piste. C'mon se on joku kolmen kirjaimen ero, vähän viitseliäisyyttä kiitos!

Tubettaja ja tubemiitti. Näiden ärsyttävyydelle ei löydy selitystä, ne vaan on ja ei niille oo parempaakaan ilmaisua olemassa. Muuta kuin Youtube-käyttäjä ja se on aika tylsä ja nykyajan nuorille turhan pitkä sana. Tubefeimi samoin kuin muut somefeimit (instafeimi, twitterfeimi ja askifeimi) ovat aivan kauheita. Mikä sanaoksennus.

"Mää ottaisin kebabin ranuilla." Tai vielä pahempi on ranulit. Ei edes kuulosta enää ranskalaisilta, vaan tulee mieleen lähinnä joku rasvaisessa kastikkeessa uitettu limainen lisuke.

#tulinälkä #nilekebabonparas #salainenkastike #kebabliha #rapeetranskikset #mureus #tuoreus #freshpepsimax #kuolavaluu #stailipöytäliina

Toinen lyhennetty, kamala ruokasana on kinu eli kiinalainen ruoka. Kinusta tulee mieleen mikä tahansa muu kuin mitä se tarkoittaa. Kinuta, kinuski tai kinukki (joka on vieläpä haukkumasana tämän ruuan keksijöistä).

"Öö, ei kinoo." Ai sulla ei oo elokuvateatteria, okei...? AI JAA, siis sua ei kiinnosta, sitäkö sää tarkotit?! Näköjään ei kauheesti, kun et edes jaksa lausua koko sanaa loppuun. For the record, edes ilmaisu "ei kinosta" ei raivostuta niin paljoa kuin tämä. Se on joissain tilanteissa jopa hyväksyttävä. Varsinkin jos talvi on ollut huono. *ba dum tss*

"#follatkaa #kikkailkaa" oman ihkun instaselfien kuvatekstinä. Let me Finnish it up: Seuratkaa minua Instagramissa ja laittakaa viestiä kik.me-sovelluksessa (mää en oikeesti tiedä mitä siä tehään, hyvä kun tiedän, mikä on Snapchat tai ask.fm). Varsinkin toi follatkaa nostaa toomuchfinglish-niskavillat pystyyn. Hyi. Lisää perään vielä #igerstampere niin onneksi olkoon, olet saanut Empun paheksuvan katseen osaksesi. Mää oikeesti mietin, että mikä ihme on igers ja luulin, että siitä puuttuu T-kirjain alusta.

Hashtageista puheen ollen älkää pliispliisPLIIS #laittako#niitä#joka#sanan#väliin. Sattuu silmiin. #kiitosetukäteen #katsokaasnäinsemenee #nyteisatusilmiin Myös asiaan ja kuvaan kuulumattomia hashtageja en ymmärrä. Miksi tägätä kuvaan #diabetes, kun kuvassa on mäkkiruokaa ja suklaasundae?

Kesällä tykätään mennä viettään aikaa rantsuun tai biitsille. Mää meen kyllä mieluummin rannalle.

#yyteri #pori #finland #suomi #björneborg #ulkomaillaporissa #hiekka #puita #porijazz #kuuma #kesä #rakastan #upeeta #mahtavaa #uimaan #boatsboatsboats

Muita inhokkeja on protsku, vlogi (varsinkin vloggaaja on paha), skene (esim. *tähän mikä tahansa musiikkigenre* skene), ku jätetää sanojen lopust kirjaimii pois tai niinku venytetää niit sanojen vokaalei, ja samoin tietysti sana niinku. Itsekin syyllistyn käyttämään sitä aina, kun selittäessäni hermostun ja unohdan pointtini, mutta jos sitä käytetään ihan liikaa ilman hermostumista, suosittelisin skarppaamaan vähän. En kuitenkaan karppaamaan, josta en myöskään tykkää, mutta onneks se buumi on laantunut ja samoin ton sanan tuputtaminen joka käänteessä ja iltapäivälehtien laihdutushöpönpöpössä. Gluteeniton on mulle olennainen ja joskus pitkältä tuntuva sana, mutta en tykkää lyhennelmästä glutti. Se kuulostaa joltain puklulta, joka tipahtaa lattialle, ja toisaalta se kuulostaa italialta. En oo keksinyt vielä parempaakaan lempinimeä, joten syyllistyn välillä lausumaan tuon ruman sanan, kun gluteenittoman artikuloiminen tuntuu ylivoimaiselta.

Pitäisköhän mun pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta, kun menee tällä tavalla tunteisiin? NAH WELL.

Mitkä sanat ärsyttää TEITÄ?

This is the rise of the night terrors.

APUA! Meillä meni sähköt koko kämpästä ja lähialueilta.

Tämä kuva voisi ihan hyvin olla otettu meidän kerrostalolähiöstä, tältä täällä meinaan näyttää tällä hetkellä.

Mä en osaa olla tällasessa pimeydessä. Ainoa valonpilkahdus on tästä mun läppäristä kajastava himmeä valo ja joka kerta, kun annan tän olla liian pitkään koskematta ja se menee hetkeksi pimeäksi, saan oikein mukavan minisydärin pariksi sadasosasekunniksi. Eikä asiaa auta yhtään se, että kuuntelin just Kid Cudin biisiä Simple As... jonka lopussa Common lausuu tietyissä olosuhteissa hieman pelottavaa monologiaan, jonka viimeinen lause nostattaa pienet kylmänväreet kylmähermoisellekin:

As our hero seems to be dreamin' in peace, a dark chapter unfolds throwing Scott into the most eerie and unstable part of his imagination. So intense, he cannot tell his dreams from reality. This is THE RISE OF THE NIGHT TERRORS...

Oikeestaan nyt olis mitä ihanteellisimmat olosuhteet mennä nukkumaan. Aamullakin olisi hirmuaikainen herätys (siis näin lomaa viettävän näkökannalta katsoen), mutta en mä nyt ihan vielä halua nukkumaan. Käytän tän akun loppuun ensin ja sit jos sitä hipsis unten maille morjestaan Nukku-Mattia...

Toivottavasti tää katkos ei kestä kauaa, muuten mistään ei tuu mitään. Vedet ei ollut onneks vielä menneet poikki, ja toivottavasti ei ole menossakaan.

Anyways or Hemingway's, suunnitelmissa olisi huomenna lääkärikäynti (tai se ei nyt ole suunnitelmissa varsinaisesti, se on mun velvollisuus käydä siellä... -.-) ja iltapäivällä ihanan Dinske-serkkuni kanssa kiinalaiseen syömään! ♥ Ja ehkä hieman alennusmyynneissä käväisemistä... Paino sanalla ehkä.

Sweet dreams everyone. ♥

Songs played during writing:

Noah Kin - My Name Is Noah Kin, Broke, Outer Space

Kid Cudi - Day 'N' Nite, Sky Might Fall, Enter Galactic (Love Connection Part I), Pursuit Of Happiness, Hyyerr