Näytetään tekstit, joissa on tunniste #vuosikooste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #vuosikooste. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. joulukuuta 2020

2021, here I come.

Elämme vuoden 2020 viimeistä tuntia, hyvä me!

Mietin tätä jonkin aikaa, että kannattaako edes vääntää tätä jokavuotista koostetta, kun tää on ollut suurimmalta osin hyvin tapahtumaköyhää koko vuosi. Mutta kun kaivelin muistojeni syövereistä ja asetin asenteeni kohdilleen, niin hei, mehän saatiin talo myytyä! Läheiseni synnyttivät vauvoja! The Mandalorian on parsainta mitä Star Wars -saagalle on tapahtunut!

Eli TL;DR: pakkohan tää vuosikooste on koostaa, koska muuten jää harmittamaan. Vaikeeta tää silti on, koska no, tarviiko edes selittää? Yritän parhaan kykyni mukaan olla puhumatta liikaa koronasta tässä postauksessa.


Y L E I S T Ä

Kuukausi: Kesäkuu oli aika jebab. Sillon oli parasta säätä ja päästiinpä myös mökkeilemään.
Vuodenaika: Kesällä oli vähän parempi tilanne koronan kanssa, mutta ehkä se just ajoi meidät tähän uuteen aaltoon. Voi pyllyjen pylly. (ja heti puhun koronasta, sori. nyt yritän skarpata)
Ilmiö: Kaikki 2020 meltdown-meemit, tiktokit ja videot.

V I I H D E  &  T A I T E E T

Artisti/bändi: Koska olen laiska, perustan lempparini puhtaasti tilastoihin by Spotify: Childish Gambino, Jesse Markin, View, Hurts ja Rosie Lowe.
Albumi: Childish Gambino - 3.15.20, Louie Blue - Notes ja Hurts - Faith.
Biisi: Niitähän on miljoonia, mutta tän vuoden kuunnelluin biisi oli Childish Gambino - Algorhythm.
Tanssibiisi: Childish Gambino - 19.10. Louie Blue - Hit It!. Tom Misch & Yussef Dayes - What Kinda Music?. (toim. huom. mulla on ehkä vuosien saatossa hämärtynyt käsitys tanssibiisistä, koska tanssiharrastajana mun mielestä mikä tahansa nopeatemponen voi toimia tanssibiisinä, kunhan se toimii itelle.)
Hidas biisi: Childish Gambino - 39.28. Jesse Markin - Stars In Your Eyes. Hurts - Liar. (toim. huom. sama homma tässäkin, mä aattelen hitaan biisin kohdalla enemmänkin sitä melankolisuutta kuin mitään tunteilua, jonka tahdissa voi tanssia hitaasti vaikkapa jossain diskossa tai baarissa. jooh, kai nää kohdat saa tulkita kukin miten lystää)
Konsertti/keikka: Jessen pihakeikka kerrostalojen keskellä, jotta yleisö sai kuunnella parvekkeiltaan käsin laadukasta livemusaa koronakaranteenin keskellä. En itse nähnyt kyseistä keikkaa muuten kuin Instagramista joitain pätkiä ja Yle Akuutin dokkarin lopusta, jossa Jesse on mukana. Mahtava konsepti näin pandemian aikana ja mielestäni tätä voisi soveltaa jotenkin, että artistit tulisivat ihmisten luo ja että me voimme nauttia livemusasta sisältä käsin. Onhan niitä livestreamejakin toteutettu ja esim. veljeni on niitä muutaman katsellut ja maksanutkin niistä.
Elokuva: Tää on vaikee, kun sattuneesta syystä ei paljoo leffoissa käyty, joten leffojakaan ei tullut kauheesti katottua paitsi tietysti vanhoja hyviä. Ollaan nyt perehdytty Star Warsien kloonisotien ihmeelliseen maailmaan ja sitä myöten katottiin episodit 1 ja 2 mun muistin virkistykseksi, jotta ymmärtäisin edes jotain sarjan kulusta. Ne ei todellakaan ole SW-saagan parhaimmistoa, mutta tärkeitä osia silti.
Elokuvahahmo: R2-D2. Paras droidi maailmassa.
Näyttelijä: Pedro Pascal. On mahottoman hyvää näyttelemistä, jos pystyy deliveraamaan tunteita pelkän maskin/kypärän takaa.
Näyttelijätär: Katee Sackhoff. Ollaan tänä vuonna katottu sattumalta harvinaisen paljon sarjoja (okei 3: Battlestar Galactica, Another Life ja The Mandalorian), joissa hän esiintyy ja tykkään kovasti.
TV-sarja: The Mandalorian. Aivan täys kymppi. Kiitos Jon Favreau ja Dave Filoni, ootte nyt asian ytimessä. Ai niin ja Cobra Kai oli kans superhyvä, ja sen 3. kausi tulee 6 päivän päästä, jesss!
TV-sarjahahmo: Din Djarin, Grogu, Kuiil, IG-11 ja Ahsoka Tano.
Dokumentti: YLE Akuutin episodi Rasismi sairastuttaa jokaisen.
Youtube-video: NO TOTTA HITOSSA TÄMÄ. ↓


L I F E S T Y L E

Ruoka: Stefan'sin Black Angus -pihvi maalaisperunoilla oli kyä tän vuoden paras ateria.


Juoma: Pepsi Max jäillä ja limeviipaleella. Parasta.
Jälkiruoka: Omatekemä Nutella-juustokakku. 
Tuoksu: Vastajauhettu kahvi. Kuinkahan monta kertaa oon ton sanonut näissä koosteissa? Sit semmosista kosmetiikkatuoksuista Oriflamen Scentsational ja Feel Good -tuoksut. Ja ehdottomasti tän vuoden tuoksu on varmaan ollut käsidesi.
Maku: Sanotaan vaikka valkosipuli. Se on muuten harmi, koska niin hyvää kuin valkosipuli onkin siitä jää aina se haju suuhun pariksi päiväksi eikä oo mukavaa haistella sitä maskin takana tai hönkiä kuolonlöyhkiä päin mieheni naamaa.
Karkki: Sahlmanin piparkakkutoffee. Muuten oon aika huono syömään karkkia nykyään, tai ainakin sillain ettei mulla esim. oo mitään go-to karkkipussia, jonka aina ostaisin.
Itsetehty ruoka/leipomus: Just nyt on mielessä toi Nutella-kakku, kun sitä taas tein tässä perheelle. Se on vaan ihan parasta.
Matka: Hirveesti ei voitu matkustella tiedätte-kyllä-miksi, mutta Rovaniemi, Mikkeli ja pikavisiitti Kajaanissa oli parsaimmat.
Juhlat/bileet: #DaniBella engagement party & wedding. ❤
Meikki: Nestemäinen rajausväri ja highlighter ovat mun uudet ystävät. Vihdoin sain aikaiseksi opetella dramaattisten kissarajauksien salat enkä vois olla tyytyväisempi. Also musta huulipuna on erittäin hrrrrrr.


Vaatekauppa: Voitteko uskoa, että tänä vuonna ostin äärimmäisen vähän uutena vaatetta? En siksi oikein osaa nimetä muuta kuin ehkä Monkin ja tietysti Uhanan, kun sieltä sain Tarinan kirppismyynneistä säästyneillä rahoilla ostettua Sleek-takin. Tuntuu myös niin hyvältä myydä monta tarpeetonta vaatetta pois ja ostaa yksi toivottu vaate tilalle.
Kirppis: Ehdottomasti Kirpputori Bueno! Kivoja tavaroita ja levyjä löytyi (vaatteiden lisäksi) kans Silinteristä ja Swapista. Myös Lempäälän tarjonta yllätti: Uniikkia ja Klaffi & Piironki olivat oikein mukavia uusia tuttavuuksia. Myös Viljakkalan kyläpuodin kirppis on aina yhtä symppis!
Vaate: Uhanan Sleek Festive -takki. Ainoa ostos, joka kirpaisi lompakkoa mutta lämmittää sydäntä.
Asukokonaisuus: Uhanan takki + musta toppi + Monkin farkut + Vagabondin nahkatennarit + La Kivan Ponygirl Hoops. Täydellisyyttä. ❤


Yläosa: Monkin alesta bongattu Fresh Prince -paitamekko.


Alaosa: Tarinasta bongatut mustat sametticulottesit. Oon varmaan nyt koko ajan käyttänyt näitä.

Tää vois olla kans yks mun lemppariasuista. Muuten mustaa mustan
päällä, mutta kirkkaankeltainen laukku ja värikkäät korvikset.

Kengät: Vagabondin superihanat ja mukavat nahkatennarit. Voit bongata ne mm. ylläolevasta kuvasta.
Asuste: Hattu + La Kivan Riot Hey Ladies -korvikset.


Tyyli-ikoni: Niitäkin on niin monta, mut ainakin Jessi Jokelainen ja Tuuli / Henkariin. Tykkään myös hirmusti nykyään omasta tyylistäni. Tottakai oon aina tykännyt, mutta tällä hetkellä se tuntuu täysin mun omalta.
Taideteos: Käväistiin porukalla ihailemassa Maten ja Merin taidetta Verkarannassa. Kuvassa näkyvät Meri Mäntylän "Skatehi" (vas.) oli ehdoton lemppari sekä Maten eli Retee Artsin "Maa, meri, taivas" (oik. ylh.). Molemmilla on omanlaisensa abstraktit tyylit ja upea värien käyttö. Fanitan ihan kybällä! Also Noora Nevart on mun ikisuosikki. ❤


Käsityö: Semmoset aivan mahtavat Star Wars -villasukat, jotka näin Buenossa. Ne eivät työn määrään nähden olleet todellakaan kalliit (35€), mutta koska oli jo koppa täynnä tavaraa en raaskinut ostaa niitä. Toivottavasti joku fani sai siitä mahtavat sukat itselleen!
Lautapeli: Star Wars: Imperial Assault jälleen kerran. Löytyi uutta innostusta peliin, kun uskalsin hypätä pois mukavuusalueelta ja vaihtaa Jynin Dialaan. When in doubt, go jedi. (- Emilia L., 2021.)
Konsolipeli: Jackbox Partypack 4:n peli Survive The Internet. Ihan sairaan hauska!
 
M U U T  L E M P P A R I T

Ihminen: Keijo, äiti, isä, Matias, Emppa ja monenmonet ystäväiseni.
Eläin: Kaikki ne keittiön ikkunasta näkyvät pallerot, sekä koirat että kissat.
Viestiketju: Ennen kuin luet tämän viestiketjun (jos luet, pakko ei oo), niin sanon, että ekana näkyvä Matiaksen ääniviesti sisältää Matiaksen naurua ja lopetus Rachel Greenin isän äänellä "so when's the wedding?" (S08E08).


Inside-vitsi: "Se on taulu."
Maisema: Tämä taianomainen auringonlasku Rovaniemen arktisessa puutarhassa. Tuli ihan Kontu mieleen tästä kohdasta.


Luonnonilmiö: Tää ei nyt sinänsä mikään ihmeellinen luonnonilmiö ole, mutta mulle on, koska auringonlaskut best ja sillee. Pinkit pilvet, puiden siluetti, laituri ja peilityyni järvi. Ai että.


Nähtävyys: Mä en just nyt varsinaista nähtävyyttä keksi, mutta Projion valoshow oli parasta ikinä. Jos se olisi mahdollista, niin se vasta upea ympärivuotinen nähtävyys olisi!
Oma valokuva: Tämän nimi on "Yyterin uhkaava sadepilvi" tai "It Was Supposed To Be 23 Degrees Celsius And Partly Cloudy The Whole Day But Finland's Weather Had Other Plans, by Fall Out Boy".


Toisen ottama valokuva: Noora H. on lemppari.


Väri: Mustaa kunnes tummempaa keksitään. (tulipas tästä lauseesta vahva #ircgalleria2008 -viba, apua)
Meemi: Loistavia meemuja on intertex täynnä, mutta tää RESONOI (hirvee sana, mut sorry not sorry) mun kanssa vahvasti tänä vuonna, ainakin maaliskuusta eteenpäin.


Siteeraus: "Admire someone's beauty without questioning your own." - unknown
Uni: En kyllä nyt muista taas mitään mun unia, mutta tää vuosi on ollut eriahdistava mun unien kanssa. Näin yhdessä kohtaa toistuvasti tiettyjä samoja unia ja ne tuntuivat joka kerta niin tosilta, että aamulla piti aina ottaa hetki ja pakottaa itsensä takaisin todellisuuteen.
Lupaus: En tiedä onko tää niinkään lupaus, mutta suunnitelmana olisi hakeutua heti ensi vuoden puolella kouluun ja sitä myöten kunnolla takaisin työelämään. Toivottavasti sitten saisin niitä alan töitä.
Elämys: Pyhä-Luoston Tunturiaapa-kierros. En koskaan saanut tehtyä Rovaniemen reissusta kunnollista postausta (oonkohan ees laittanut mitään kuvia tänne?), mutta tulossa on sitten kun sopiva moti löytyy.


Hetki: Kun laitoimme omakotitalomme oven viimeistä kertaa kiinni. Se tuntui samaan aikaan niin hirvittävän raskaalta ja haikealta, mutta samalla oloni oli todella helpottunut.


A F T E R M A T H

Hienostihan sieltä tuli muistoja ja vieläpä oikein hasuja sellaisia! Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Viime vuonna autuaan tietämättömänä sanoin, että "Olen nyt paljon toiveikkaampi ja avoimemmin mielin tulevaisuuden suhteen. Jotenkin tuntuu, että vaikka kaikki on aika tasapaksua ja same old same old, olen jonkin uuden kynnyksellä. Aika näyttää." Ja voi pojat, kyllä sitä oltiinkin monenlaisen uuden kynnyksellä.

Toisaalta kuinka pelottavaa, että jostain vain tiesin olevani uuden kynnyksellä? Koska mehän oltiin aikalailla kaikella tavalla, sekä meidän perhe (talonmyynti ja muutto Tampereelle) että koko maailma (korona). Tässä näette INFJ-yksilön intuitiot parhaimmillaan, ladies and gentlemen.

tiistai 31. joulukuuta 2019

2020, here I come!

Kylläpäs jotenkin tuntui kovin psykedeeliseltä kirjoittaa otsikkoon 2020. Wow. Aikamoista hei. Mutta nyt muistellaan mennyttä vuotta!

 

Y L E I S T Ä

Kuukausi: Syyskuu. Syy löytyy seuraavasta vastauksesta.
Vuodenaika: Oon kyä yleensä ihan kesämuikkeli, mut siitä huolimatta syssy oli kaikin puolin ihana. Oli viidettä hääpäivää, paljuilua, hyvää Jesse-keikkaa, paljon kirppistelyä sekä sain paljon upeita ruskakuvia. Korvasin paljon viime vuoden puutteellista kuvasaldoa, koska satuin olemaan parhaimman ruska-ajan pitkittyneessä lunssassa.
Ilmiö: AVENGERS: ENDGAME sekä sen odotus ja jälkeiset tapahtumat. Voi huhhuijjakkaa, että oli kyytiä ja meininkiä. Teaserit ja trailerit ja teaser trailerit eivät meinanneet millään tipahtaa ja kun ne vihdoin tuli, niin kyä oli itku silimässä ja oksetti ja mahanpohjaan sattui. Ja kyllä. Se oli kaiken sen hypen ja odotuksen arvoinen.



V I I H D E  &  T A I T E E T

Artisti/bändi: Jesse Markin. Michael Jackson. Rosie Lowe. Jordan Rakei. Seinabo Sey. Billie Eilish.
Albumi: FOLK by Jesse Markin. Origin by Jordan Rakei. YU by Rosie Lowe. Kyä on meikälikkaa hemmoteltu, kun jopa kolmelta lemppariltani ilmestyi albumit.
Biisi: Mun Spotify-ykkönen: Jesse Markin - Hope.
Tanssibiisi: Jordan Rakei - Rolling Into One. M-22 - How Does It Feel. TroyBoi - Say Yeah.
Hidas biisi: Drake & Michael Jackson - Don't Matter To Me. Jesse Markin - Jericho. Rosie Lowe - Lifeline.
Konsertti/keikka: Jesse Markinin keikka G Livelabissa. Ihan timanttia! En ole jaksanut itse keikasta kirjoitella, mutta kirjoitin maaliskuun keikasta, joka sekin oli mahtihuippua. Lue se tästä!
Elokuva: AVENGERS: ENDGAME. Just shoot me, pissed off Marvel fans, but I freakin' LOVED IT. #Steggy Kunniamainintana Spider-Man: Into the Spider-Verse. Ihan heittämällä paras piirroselokuva ikinä!
Elokuvahahmo: Avengers: Endgamen hahmot. Kunniamainintana Iron Man aka Tony Stark.
Näyttelijä: Avengers: Endgamessa näytelleet miehet. Kunniamainintana Robert Downey Jr.
Näyttelijätär: Avengers: Endgamessa näytelleet naiset. Kunniamainintana Scarlett Johansson.
TV-sarja: Parks & Recreation. Timeless. White Collar. Kunniamainintana Brooklyn Nine-Nine kausi 5.


TV-sarjahahmo: Kaikki Pawneen puisto-osaston tyypit. Parasta bestii! Ron Swanson on ehkä parhain kaikista.
Dokumentti: LaVelle Smith Jr. - The Man Behind The Dance.
Youtube-video: Marvel-editit olivat parasta lääkettä Infinity Warin ja Endgamen välillä. Tämä on yksi suosikeistani. Kunniamainintana myös voordeelin upeat videot.


Sarjakuva: Tämä Fok_Itin masterpiece.


HS, 20.3.2019
 
Instagram-tili: Niina BehmOuluuksJillian / Insulin And Tonic.


L I F E S T Y L E

Ruoka: Mulla on kaikkia ihania lemppariruokia à la mieheni, äitini, minä itte, veljeni, appiukkoni jne. tekemänä, mutta uusina tuttavuuksina mainittakoon Eurolohen lohiannos lohkoperunoilla, salaatilla ja valkosipulikastikkeella! Myös Cafe Foffelin gluteenittomat ja maidottomat vohvelit maistuivat millä tahansa saatavilla olevilla täytteillä, ja Keppanakellarin ruoka oli jotain täydellisyyttä hipovaa.
Juoma: BATTERY REMIX LIMITED EDITION - LIME/MANSIKKA. Ja mää harvoin oon tykännyt energiajuomista. ÄLKÄÄ BATTERY NY HERRAJJUMALA LOPETTAKO SEN VALMISTAMISTA!
Tuoksu: Hajuvesiin uudelleenhurahtaneena rakastan Oriflamen Feel Good-sarjan Wake Up- ja Loved Up-hajuvesiä. Joskus hehkutin täällä blogissa asti Versacen Versusta, mutta sen käyttö jäi pitkäksi aikaa enkä tässä välissä käyttänyt ollenkaan hajuvesiä. Versusta joskus tosi harvoin tyyliin treffeille mennessä, mutta muuten en välittänyt yhtään. Nyt uudet tuulet (ja tuoksut) puhaltaa!


Maku: Tää vois mennä tohon karkkiosioonkin, mUTTA SAHLMANIN PIPARKAKKUTOFFEE. Maistuu ihan piparitaikinalta häivähdyksellä toffeen makua! Piparitaikina on myös ihanin maku maailmassa.
Karkki: Valentinon Sweet Love-konvehdit on jotain ihan parasta. Fazerin vadelmajogurttikonvehdit, Pätkis Maxi Crunch ja Pätkis-suklaalevy toimii. Myös gluteeniton Nick's Kexbar oli makoisa uusi tuttavuus!
Itsetehty ruoka: Lihapullat ja muusi. Tosin muusi on miehen tekemää. Ja siis mulla ja mun äidillä on hassu juttu siinä, että me ei olla omien ruokiemme suuria faneja muuten, paitsi lihapullien. Muut ruoat on vähän meh (ja muiden tekemänä ihan parasta), mutta lihapullat maistuu kyllä myös itsetehtyinä.
Matka: Meillä oli kauheesti kaikkia ideoita ja puoliksi tehtyjä suunnitelmia, että Emilian ajokortin myötä mennään reissaamaan yhdessä ja vaihdellaan kuskeja jajaja semmottia, mutta ei vaan ehditty/saatu aikaiseksi eikä oikein ollut rahhoo. Karkkilan reissu ystävien mökille oli kuitenkin tosi mukvaa! Lue se tai muistele sinäkin sitä tästä klikkaamalla.
Juhlat/bileet: #Palju2019.


Meikki: Tämä oli niin esteettinen ja ihanan edgy, etten kestä. Tästä innostuneena oon aina välillä innostunut tekemään silmärajaukset tälleesti (tai ainakin yrittänyt kovasti). Kaimatyty teki kulmat ja rajaukset mulle tätä kuvaa varten.



Base: The ONE Pore Minimising Primer / The ONE Everlasting Foundation Extreme (Vanilla) / Lumene Nordic Chic Sheer Finish Loose Powder (Translucent)
Eyebrows: NYX Eyebrow Powder Pencil (Black)
Eyelashes: Giordani Gold Iconic All-in-One Mascara (Black)
Eye liner: The ONE High Impact Eye Pencil (Onyx Black) / The ONE Eye Liner Stylo (Black) / Isadora Inliner Kajal 51 (Indian Black)
Lips: NYX Liquid Suede Cream Lipstick (Alien)


Vaatekauppa: Monki hellii boheemiutta ja rentoutta rakastavaa puolta minussa, kun taas Uhanan estetiikka vetoaa mun laadukkuutta ja kauneutta vaalivaan silmääni.
Kirppis: UPEE Second Hand. En usko tekeväni toista postausta tästä, joten mainittakoon, että #UPEEsyksy oli UPEA. Oltiin siellä asiakkaina äidin kanssa ja löytöjä tuli tehtyä monenmonta! Saas nähdä päästäiskö äiteen tai jonkun kanssa taas vaihteeksi myymään seuraavaan UPEEseen...
Vaate: No tottakai iskän Nike-takki. I'm so happy I got it and that he has kept it!


Asukokonaisuus: Oli siis niin monta kivaisaa asukokonaisuutta, jotka jäivät ikuistamatta ja nyt kismittää niin julumetusti. Tässä kuitenkin yksi lempparini, jota miekkoseni kuvaili seuraavasti: "Toihan on ihan ku joku Tohtorin asu!"


Yläosa: Tarkkanäköinen Emu bongasi ittelleen ja mulle Jokapoika-paidat, jotka oli vain kybän kappale! En ole sitä niin paljoa käyttänyt kuin toivoisi, mutta se on kuluneisuudessaankin ihana vaatekaappini helmi.


Alaosa: Monkin hame best, koska malli, laskeutuvuus, napit, materiaali JA TASKUT.

Kuvassa myös laukku, joka on yksi lempparikirppislöydöistäni.
 
Kengät: Nämä Elloksen juhlavat kiiltonahkakengät, jotka ihana Heidi aka Junkrella varasi mulle UPEE Second Handin myyntipisteellään.


Asuste: Nämä aivan hurmaavat Siru Collectionin ruusukorvikset, jotka voitin arvonnasta. En olis muuten noita varmaan ikinä saanut suht korkean hintansa vuoksi.



Tyyli-ikoni: Jessi Jokelainen aka @kauriinkasvot. Veera Korhonen aka @vieruska. Jenna Lehtonen aka @kirpputoriltakotoisin.
Sisustusesine: Meiän supermagee Kuolontähti-lamppu, courtesy of Ikea. Minipostaukseen tästä näin.
Taideteos: Parks & Recin muraali jaksossa "The Camel".
Käsityö: Tiedän, että oma kehu haisee, mutta nämä mun tekemät pitsikorvikset. Postaukseen ja ohjeeseen tästä.



Lautapeli: Star Wars: Imperial Assaulttia tässä ollaan hakattu aikasta paljon. Pelistä tuli 12781534 kertaa parempi, kun roiskittiin ukkeleille vähän maalia pintaan!
Konsolipeli: Jackbox Partypack on oikeesti parsainta ikuna. Fibbage, Earwax ja Quiplash best. Nauruhepulit on taattu.


M U U T  L E M P P A R I T

Ihminen: Mun elämässä on niin monta tärkeää ihmistä, ettei niitä pysty laskemaan. Kaikista paras kuitenkin on mieheni Keijo. Kollaasissa on lissää ihanoita ihmissii, mutta ei todellakaan läheskään kaikkia.
Eläin: Katsopa kollaasi.
Viestiketju: No tervepä terve. #justcrazyfangirlthangz #sorrynotsorry #weareironman



Ja kyllähän se näin on että kyllä siinä sitten niin kävi että tuota.

Inside-juttu: Viime Mikkelin reissun jutut. Tietäjät tietää. #beriberi #cakemakesmeexplode #thesethingsareamazing
Maisema: Sain monia ihania maisemakuvia tänäkin vuonna, mutta tämä oli ehdottomasti paras. Oli upeaa seurata tätä auringonlaskua ja sen tarjoamia värejä minuutti minuutilta omalla takapihalla.


Luonnonilmiö: MÄÄ NÄIN EKAA KERTAA ELÄMÄSSÄNI REVONTULET LIVENÄ. En saanut näkemästäni kuvaa, koska lilluin syvällä ihanan kuumassa paljuvedessä. Kyllä. Palju, revontulia, ystäviä ja tunnelmallista musiikkia. Fiilis oli sanoinkuvaamaton.
Nähtävyys: Linnanmäen Valokarnevaalit. Oli upeutta ja mahtavuutta jajajaja.
Oma valokuva: Keikoilla on todella vaikeaa saada hyvää kuvaa, ellet ole ammattivalokuvaaja viimeisen päälle olevilla kuvausvehkeillä, ja varsinkin jos esittäjä on liikkuvampaa sorttia. Olen kuitenkin eriylpeä tästä räpsystä Jessen keikalta.


Toisen ottama valokuva: A. Emilian ottama kuva miusta eräänä kevättalvisena iltana.


Väri: Tänä vuonna tapahtui vahingossa suuri hullaantuminen keltaiseen. Vihreätäkin väriä on päässyt kaappiini. Siltikin lempparein kaikista on punainen. Ja tietysti musta.
Meemi: En nyt tiedä, onks tää varsinaisesti meemu, mutta nauroin tälle Twitter-ketjulle joku miljoona tuntia putkeen.



Hasu fakta liittyen Young Frankensteiniin ja samalla myös outo fakta minusta: kun olin pieni, iskäni nauhotti mulle videolle Pekka Töpöhännän. Jostain syystä tämän mahtavan lastenklassikon perään oli nauhoitettu Young Frankenstein, jota mustavalkoisuutensa ja teemansa vuoksi luulin pienenä full-on kauhuelokuvaksi. Katsoin sen aina Pekka Töpöhännän perään, koska se oli niin jännittävää. Vuosia myöhemmin kyseinen video valitettavasti tuhoutui epäonnisessa pahoinvointionnettomuudessa. Kun halusin ostaa Pekka Töpöhännän dvd:nä, mun oli ostettava myöhemmin myös Young Frankenstein, jotta voin katsoa ne tuttuun tapaan peräkanaa.

Kun johonkin rutiiniin tottuu pienestä asti, on siitä hankala päästä eroon.

Siteeraus: "I love you 3000." - Tony Stark to his daughter Morgan Stark.
Uni: Oih ja voih. Mää näin unta, että olin Pori Jazzeilla ja Michael Jackson esiintyi siellä. Se jutteli mun iskän kanssa lavalta käsin ja halusi jutella myös mulle. Me halattiin ja kesken kaiken tajusin, että Michaelhan on oikeasti ollut kuolleena sen 10 vuotta eli tän on pakko olla unta. Aloin itkeä ja aika pian heräsin. Oli silti ihana tunne herätessä vaikka uni päättyikin surulliseen nuottiin.
Lupaus: Tein pyhän lupauksen olla ostamatta mitään pitkään aikaan, jotta voin säästää yhteen ihanaan vaatteeseen ensi vuoden monenmonia juhlia varten. Pitäkee miulle peukkuja!
Elämys: Avengers: Endgame. Se ei ollut pelkkä elokuva. Se oli todellakin elämys. Mulla on muuten vieläkin siitä luonnos blogissa, jota en koskaan saanut valmiiksi. En tiedä tulenko ikinä saamaankaan, mutta pidän luonnoksen tallessa toistaiseksi. On tässä reilun puolen vuoden aikana ehtinyt muodostua mielipiteitä yhdestä sun toisesta asiasta liittyen kyseiseen elämykseen ja sen ympärillä pyörivään keskusteluun.
Hetki: Tämä on - kyllä - Avengers: Endgamesta. Käännän allaolevan tekstin suomeksi teille. Lukekaa ja nauttikaa. #sorrynotsorry

Steve tuijottaa Thanosta ja hänen armeijaansa. Ja jopa niin ylivoimaisten todennäköisyyksien edessä... hän nousee ylös.

Thanos tuijottaa, melkeinpä surullisena, kun Steve kiristää rikkinäisen kilpensä hihnaa kädessään... JA ALKAA KÄVELLÄ HÄNTÄ KOHTI.

Yksi mies tuhansia vastaan. Aivan yksin.



Lisätäkseni vielä oman lisäykseni: Sitten kuuluu Samin ääni Steven radiopuhelimesta, hän sanoo "on your left" ja kauniita valoportaaleja ilmestyy kaikkialle. Kyllä siinä pääsi iso itku kuulkaa aikuiselta naiselta.


A F T E R M A T H

Vaikka tämä vuosi ei ollut sen helpompi kuin viime vuosi, mun olo ei ole läheskään niin surkea. Olen nyt paljon toiveikkaampi ja avoimemmin mielin tulevaisuuden suhteen. Jotenkin tuntuu, että vaikka kaikki on aika tasapaksua ja same old same old, olen jonkin uuden kynnyksellä. Aika näyttää.

PS. Jos jotakuta ärsytti postauksen Endgame-hehkutus, niin mind you, tota leffaa odotettiin koko tällä meiän konkkaronkalla semmosen VIISI VUOTTA ja se oli täyttä tuskaa se. Minä kutsun tätä vuotta The Year of the Endgame ja se on piste. Tietty piste.

maanantai 31. joulukuuta 2018

2019, here I come!

First selfie of the year.
Jo varmaan kaksi vuotta oon ollut kyllästynyt tähän 100 parasta juttua-koosteeseen, koska joihinkin kysymyksiin mulla ei oo antaa mitään kiinnostavaa vastausta (en tiedä onko nytkään, mutta kuitenkin). Vuosi sitten mulla paloi päreet lopullisesti ja päätin, että ensi vuonna teen ihan uuden vuosikatsauksen.

En kuitenkaan millään löytänyt m i s t ä ä n toisenlaista vuosikatsausta, joten päätin tyytyä vanhaan tuttuun koosteeseen. Paitsi että en tyytynyt. Pistin koko paletin uusiksi.

Lukekaa ja nauttikaa.


Y L E I S T Ä

Kuukausi: Kesä-syyskuu. Kesäkuussa oli upein konva ikinä, jonka päätteeksi itkin varmaan kaikki meikkini pois, ihania ystäviä kävi kylässä ja kävin Lahdessa Iiran luona ekaa kertaa. Heinäkuussa oli mökkeilyä ihanissa maisemissa Karkkilassa, tutusti jatsailuja Pori stylez, paljuilua tutulla poppoolla ja TODELLA PALJON UIMISTA. ♥ Elokuussa yhdistyi viime kuun kaksi rentouttavinta asiaa eli oli paljumökkeilyä Akaassa, ja siitä seuraavana päivänä lähdettiin miehen kanssa kaksisteen Päivä Tukholmassa-risteilylle. Näin myös Suskia ja Kristaa ja pidettiin niin hauskat kuvaukset aina niin kauniissa Arboretumissa. Syyskuussa tapahtui ehkä ikimuistoisin Yyterin lomamme. Se oli parasta rentoutumista tähän niin stressaavaan vuoteen.
Vuodenaika: Kesä. Välillä oli ehkä liiankin kuuma ja soija erittäin läsnä, mutta koska minä köyhänä en ole kolmena viime kesänä, jolloin oli suorastaan KAKKAA säätä, päässyt MIHINKÄÄN lämpöiseen ja aurinkoiseen pakoon sateita ja loskaa ja räntää (okei liioittelen nyt MUTTA SILTÄ SE TUNTUU), niin minähän nautin täysin rinnoin! Paras kesä pitkään aikaan ilmojen puolesta.
Ilmiö: Fox lopetti Brooklyn Nine-Ninen ja tyyliin päivän parin päästä NBC otti sarjan kiinni. Se oli villit 36 tuntia. En enää muista tarkkaa aikajanaa. It's all a blur. Mä surin vielä Infinity Waria tossa kohtaa aika voimakkaasti.


V I I H D E  &  T A I T E E T

Artisti/bändi: I give up. Mää sanon nyt kaikki ketkä oli parsaimpia tänä vuonna, aakkosjärjestyksessä: Childish Gambino, Erykah Badu, Imagine Dragons, Gracias, Janelle Monaé (2010-13 tuotanto), Jordan Rakei, Kendrick Lamar (BP soundtrack), Linkin Park, Michael Jackson, Noah Kin, Rosie Lowe, Seinabo Sey ja The Megaphone State. Eli vanhaa tuttua ja taattua tavaraa löytyypi, mutta myös uusia mahtavia bongauksia. Kiitos 2018.
Albumi: Seinabo Sey - I'm A Dream. The most important album of my life.
Biisi: Jordan Rakei - Talk To Me. Childish Gambino - Feels Like Summer. Seinabo Sey - Breathe.
Tanssibiisi: Jesse Markin - Treat. Janelle Monaé - Tightrope (feat. Big Boi). Seinabo Sey - Good In You.
Hidas biisi: Black Math - Flesh and Bone. Imagine Dragons - I'm So Sorry. Seinabo Sey - Truth.
Konsertti/keikka: Ehdottomasti Seinabo Seyn konsertti Kulttuuritalolla.


Näyttelijä: Tom Hiddleston. Forever and ever.
Näyttelijätär: Black Pantherin naiskaarti vetää sanattomaksi. Danai Gurira, Lupita N'yongo, Letitia Wright ja Angela Bassett. Ja tietysti kaikki upeat naiset, jotka olivat mukana tarjoamassa kivuntäyteistä parhautta, jonka nimi on tietysti...
Elokuva: Avengers: Infinity War. Se on paras traumaattisin elokuva, jonka oon koskaan nähnyt.
Elokuvahahmo: Loki Odinson. Enough said.
TV-sarja: Mää en enää muista mitä kaikkee oon kattonut. Ainakin Brooklyn 99 on edelleen taattua tavaraa JA NELOSKAUSI SAATIIN VIHDOIN NETFLINKSIIN! Jajajaa Doctor Who on aloitettu taas alusta, Sherlockia taisin kattoo ja Frasieria ja Frendejä ja HIMYMin vetäisin alusta loppuun ennen kesää. Muista kuin viihde- ja scifi-sarjoista nautin suuresti The People vs. OJ Simpsonista. Todella kiintoisa sarja ja tapaus. White Collar ja Suits oli kans lemppareita pukumiesohjelmia. Kuten varmaan näette taas, niin on vaikeuksia valita vain yhtä. Paitsi näköjään leffojen kohdalla... Nah well, poikkeus vahvistaa säännön.
TV-sarjahahmo: Detective Jake Peralta, Detective Amy Santiago, Sergeant Terry Jeffords ja Captain Raymond Holt.
Dokumentti: Aviciista kertova dokkari oli yllättävän hyvä. Todella silmiä avaava. Kuinkahan paljon on olemassa artisteja, jotka haluaisivat vain keskittyä musiikin tekoon eivätkä nauti esiintymisestä yhtään? Jos mä olisin muusikko tai jonkinlainen esiintyvä taiteilija, esiintyisin vain harvoin tai en ollenkaan. En nauti yleisön edessä esiintymisestä ollenkaan. Paitsi tanssimisesta, mutta en yksin. On ihan eri asia esiintyä muodostelmana kuin soolona.
Youtube-kanava: Frank James, voordeel, ALL X PANEL, observations & Melonology. Just to name a few.
Youtube-video: Oli kyä monenmonia videoita, mutta tää tuli ekana mieleen.


I love him. James Veitch on tunnettu myös roskapostien ja spämmiviestien lähettäjien trollailusta. Chaotic good boy.

Nettisivusto/sovellus/suoratoistopalvelu: Netflix, Viaplay and Youtube are da real MVPs. Also Spotify.
Sarjakuva: Tämä oli inspiroivin comic strip tutulta Sheniltä.


Romanssi / OTP: Peraltiago is pure #goals.

Boyle is the #1 Peraltiago shipper.

Maalaus/piirros: Tämä mestariteos by NN.

"Korppi", tehty vahaliiduilla.
Käsityö: Kanan pyllystä rakkaudella ♥ Yet another piece of art by NN Design. Oikeasti nää on kahden komean kukon, Urhon ja Kummolan, sulista. HUOM. Kumpaakaan kukkoa ei vahingoitettu korujen takia.

I LOOOOVE THEM.
L I F E S T Y L E

Ruoka: En halua sanoa yhtä, joten tässä aikalailla kaikki lemppariateriat, jotka meni parempiin suihin tänä vuonna. Vuosi alkoi herkullisella kiinalaisella ruoalla (maistoin ekaa kertaa mustekalaa ja se oli hyvää!), tein ite aikas hyviä puhalillejä ja söin ekaa kertaa sushia. Aim in lööv.


Juoma: Pepsi Max on parasta bestii, Lidlin päärynäpillimehu oli da real MVP hengenpelastajana jajaja alkoholillista punaviini on ehdoton lemppari.
Tuoksu: Vastajauhettu kahvi. Siinä on jotain niin ihanan huumaavaa. Oon myös 99% varma, että pelkästään se ihana kofeiinin kyllästämä tuoksu herätti mut aina kun astuin kahveekauppaan aamuvuoroon.
Maku: Viime vuoden vastaus toimii aikasta hyvin edelleen: Sticky Wingersin tai Pizzalaguunin valkosipulidipin ja siipikastikkeen yhdistelmä siipien kanssa. Nutella. Belgialainen suklaa. Gluteeniton laku. Mokkamestareiden Hawaijin pähkinä-kahvi. Tampere-sekoitus.
Karkki: Valentinon Sweet Love on parasta ikinä. Only from Koskilinnan Kahvikauppa!


Itsetehty ruoka: Gluteenittomat lihapullat uunissa, äidin reseptiä mukaillen. Näköjään mää opettelen aina yhden ruoan per vuosi. Kolme vuotta sitten oli jauhelihaperunafetavuoka, pari vuotta sitten kanakookoskeitto, viime vuonna makaronilaatikko ja nyt tää. Keijo ainakin tykkäs kovasti ja oli ne munkin mielestä ihan ok. Onkse vaan minä vai maistuuko oma tuotos aina tylsemmältä kuin jonkun muun tekemä ruoka?
Matka: Yyterin loma. Parasta aikaa rakkaan kanssa.


Matkamuisto: Monien, monien, MONIEN kuvien lisäksi Yyterin mustat goottisimpukat ja scifikaupan ostokset Tukholmasta.
Juhlat: #OleRohkea, Palju 2018, Pori Jazz 2018 ja M ♥ K 2018.
Meikki: Nyxin huulipunat best.
Hiusväri: Black is the new black. Rakastan myös Megan Jayne Crabben hiusvärejä. Aina yhtä mahtavia ja sopii sille täydellisesti!
Hiustyyli: Olen haaveillut on/offisti lyhyestä polkasta, hiusvärin ja otsatukan pysyessä ennallaan. Viime päivinä olen alkanut haaveilla asiasta taas, koska menee ihan hiton hermo omiin hiuksiin.
Vaatekauppa: Monki. En olis ikinä uskonut, että rakastuisin Monkin vaatteisiin. Aivan ihania juttuja. Olen myös astumassa näköjään pluskokoisten maailmaan, joten Yours Clothing on kans aikas ihana uusi tuttavuus.
Kirppis: En harmikseni käynyt kauheen useasti kirppiksillä tänä vuonna, mut sen verran mitä kävin niin tänä vuonna kirppisparhautta tarjosi Pirkan Kirpputorikeskus. Mulla meni Zadaaseen hermo, niin en oo käyttänyt sitä hetkeen.
Vaate/asuste: Henkselit. Otin ne takaisin garderobiini 5 vuoden tauon jälkeen, koska "belts are dumb!".
Asukokonaisuus: Näitähän olis vaikka mitä, mutta tämä oli lempparein kesäasu.

Tässä on mun estetiikka kohdillaan.
Paita: This awesomest shirt from the bestest grandma, my dad.


Hame/housut: Raitahousut oli ehdoton lemppari tänä vuonna. Olis kiva hankkia lisää erilaisia, esim. nyt talveksi paksummat vastaavat.


Kengät: Nämä Tamariksen ruusumaiharit. Kaikki on kohillaan näissä kengissä.


Tyyli-ikoni: Veera Korhonen, Megan Jayne Crabbe ja Seinabo Sey.
Sisustusesine: Pitkään hän oli pelkkä koriste keittiön hyllyllä, mutta nyt hän on enemmän kuin pelkkä sisustusesine. Se on todella vanha, mutta erittäin toimiva kahvimylly. Tästä lähin, jos haluat kahvia tuoda tuliaisena meille, tuo se papuina. Musta on tullut meinaan kahvihifistelijä.



Lautapeli: Mää rakastan Rappakaljaa. Siitä irtoaa aina parhaat naurut ja insidevitsit eikä ketään kiinnosta kuka voittaa. Parasta. Also pro life tip, Rappakalja Extreme Edition: jos päivämäärässä on kyse 1860-luvusta, et voi mennä vikaan rautatien kanssa. #norsunkärsänsyylä #pelotjakauhut #istuvahärkä #päivittynytruokalista #ankkalinnalaistenpelkokauhu #vaahtosammutin #salaatitroskikseen #pandafarasi #kuishuriseevanhakommari #rinkuloittenhyysäämismentaliteetti #kommareidensuosimaläskisoosi #renkipoikienvallankumous #nassikat

I H M I S E T  &  E L Ä I M E T

Eri sukupuolta oleva henkilö: Tietysti mieheni Keijo, veljeni Matias ja iskäni Timo.
Viesti: Viestejä tulee lähetettyä melko monia nykyään, mutta haluan nostaa tämän esille. Varmaan parempiakin olisi, mutta I consider this one of my finest works.





Puhelu: Äidin ja mun 2-3 tuntiset puhelumaratoonit. Parasta bestii. Muiden kans en taida juuri soitella.


Inside-juttu: #142thscrapper #perunapäilleomaadoptioperuna #password #tropical #plargh #hyvääheippaa jajajaa loput löytyy kohdasta "Lautapelit". Kun veljenä on Matias ja miehenä Keijo, tuhansilta inside-vitseiltä on vaikea välttyä. Niitä syntyy joka viikko, hyvänä kautena joka päivä.
Naapuri: Mysteeri-kisu kävi monesti moikkaamassa ja sitte oli yhtenä iltana Simo-siili meiän takapihan metän biojätteessä möyrimässä.
Eläin: Yllämainittu naapuri, ystävien akitakoirot, ystävien kissat ja tiätysti Pablo.


Ihminen: Tässä muutama heistä, mutta ei läheskään ole kaikkia. Kiitos että olette olemassa. ♥


L E M P P A R I T

Maisema: Yyteri tarjosi vuoden parhaat maisemat.


Luonnonilmiö: Aivan ihania värejä taivaalla auringonlaskujen aikaan.


Nähtävyys: Helvetinjärvi oli upea paikka.
Valokuva: Meidän vessaan pääsee vain, jos olet arvollinen.


#palju2018
Kirje: Aapelin kirje Muistipelinaiselle.
Väri: Punainen, musta ja valkoinen ovat olleet tämän vuoden värit.

Mää NIIIIN haluan nää verhot!
Meemi: I'll put the top 3 memes out of 29037249681286 memes I probably saw this year.


This is what I think about daily.


This was me the whole year.


One of the best Marvel memes. And there were A LOT of them.

Siteeraus: "I'm sorry, Earth is closed today." - Tony Stark, 2018. Mää en oo kova tekstipaitojen fani, mutta jos tuosta quotesta on olemassa paita, mää haluan sen.
Uni: En jaksa kertoa yksityiskohtineen nyt mitään, mutta 25.4. jälkeen olen nähnyt lukemattomia kertoja unia Infinity Warista. Yhdestä unesta voin sen verran kertoa, että lähdin alkuperäisen kuusikon mukaan etsimään Thanosta ja ensin luulin, ettei mulla ole voimia, mutta lopulta selvisi, että olen kuolematon. It was pretty sweet.
Lupaus: Että en pudota painoa. Halusin alkaa pudottaa painoa lähes koko vuoden ja yrityksiä ja aloituksia oli monia, mutta vasta vuoden toisella puoliskolla tajusin, että en voi tehdä sitä juuri nyt enkä edes tiedä aionko ollenkaan. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Olen ollut liian pitkään ylikierroksilla ja liian stressaantunut ja väsynyt kaikesta. Olen tullut tulokseen, että painoni on oikeasti tällä hetkellä murheistani pienin. Olen myös oppinut rakastamaan itseäni huolimatta siitä kuinka paljon painan. Muistahan rakas lukijani siellä ruudun toisella puolella: jos haluat pudottaa painoa, mieti tarkkaan miksi haluat sen tehdä. Jos koet, että voit paremmin kun painat vähemmän ja se parantaa terveyttäsi ja hyvinvointiasi, se on täysin ok. Jos haluat liikkua enemmän kohottaaksesi kuntoasi, se on täysin ok. Mutta syy painonpudotukselle ei koskaan saa tulla ulkopuolelta vaan vain jos se on sitä mitä sinä itse haluat.
Elämys: Mökkeily Karkkilassa, ehdottomasti. En ole pitkään aikaan tuntenut samanlaista rauhaa mitä koin siellä. Sää, ympäristö, nettiyhteyden puute, sauna, talviturkin kastaminen ja sanoinkuvaamattoman kauniit auringonlaskut olivat omiaan tuomaan täydellisen rauhan levottomaan mieleeni.
Hetki: Kaikki todistamani kauniit auringonlaskut, varsinkin nuo Karkkilassa koetut. En vain saa tarpeekseni. Se rauha, joka pyyhkäisee ylitseni, on jotain ihmeellistä ja jota koen vain harvoin.


A F T E R M A T H

Vuosi 2018 ei ollut se kaikkein tapahtumarikkain, mutta kuten kuvasta näkyy ja jos olet ollut menossa mukana läpi tämän vuoden, paljon ihania juttuja tuli koettua. Kuitenkin voin nyt sanoa, että tämä on ollut ehkä henkisesti ja fyysisestikin raskain vuosi ikinä. Toivon todella, että 2019 toisi mukanaan kauan toivottuja muutoksen tuulia elämään.

Last selfie of the year.