Eka nahkatakkipäivä.

Onnen hetki joka vuosi kylmimmän talvikauden jälkeen: eka tarpeeksi lämmin päivä, jolloin nahkatakin saa kaivaa talviteloilta a.k.a. vaatehuoneesta ja heittää päälle. Se hetki oli tänään, helmikuun viimeisenä päivänä. Varmaan tämä on hetkellinen onni, mutta eiköhän viimeistään kesäkuussa nää pakkasuhat lopu (toivottavasti).

All second hand except for earrings.

Eikä tullu ees kylmä! Kädet paleli hieman, mutta muuten oli ihan hyvä olla nahkatakissa. Toki mulla oli neule alla, mutta piilotin sen helmat housujen sisään for aesthetic purposes.

Also iso käsi vuoden ekalle asukuvalle, joka ei ole peilin kautta napattu! Ja kuinka osuva kohta kuvalle, Ems Emsin vieressä.

Mies taasen meinas jäätyä ja hää loikin mua päin turhautuneita tuijotuksia, kun jäin kuvaamaan taivasta ja kaupunkimaisemia. Tämmöstä se elo on tämmösen kamerahullun kanssa.

HELLO SUNSET, MY OLD FRIEND. I'VE COME TO TAKE PHOTOS OF YOU AGAIN!

KATTOKAA KUINKA KAUNIIN PINKKIKIN HÄN ON. Siis auringonlasku, en minä. Okei oon määkin näköjään vähä ja huulipunakin vääristyi muokkauksissa pinkimmäksi kuin mitä se oikeasti on. Miksi musta myös tuntuu, että mun kuvat jotenkin on huonompaa laatua täällä blogissa kuin mitä ne olis muuten? Hmm. Alkaa kyllä mun puhelinkin olla aika vanhaa tuotantoa, mutta en kyllä kuvien laadun takia ala päivitellä vielä yhtään mitään.

Joka puolella minne katsoinkin oli pinkkejä hattaroita. Ihan kuin olisimme olleet Muumilaakson kevät -jaksossa. Vielä kun olisi Muumipeikko ja toverit liidellyt ton pilven päällä.

Se on muuten jäänyt mieleen traumaattisimpana asiana Muumeista. Se kun Muumipeikko menee piiloon sinne hattuun ja tulee sieltä ulos kummituseläimenä eikä kukaan meinaa tunnistaa sitä. Jäärouva oli myös meleko HC traumakamaa. Mä en muistaakseni pelännyt Hattivatteja enkä Mörköä (huom. äiti ja iskä, jos luette tätä niin korjatkaa jos muistan väärin), mut muistan Möröllä olleen joku creepy tunnusmusiikki. Siitä on ihan liikaa aikaa, ku viimeksi oon kattonut Muumeja.

Mulla oli muutenkin hyvin jänniä pelkoja pienenä. Pelkäsin Mäkkärin Hampurilaisrosvoa ("Rosvopojaksi" sanoin häntä silloin), enkä sen takia voinut pienempänä mennä Koskarissa olleeseen liukumäkilandiaan, koska jostain ikkunasta aina näkyi se pelottava rosvo (#jonneteimuista). Jossain kohtaa uskaltauduin sinne kyllä, mutta muistan revenneeni itkuun kesken leikkien, kun se sieltä niin pahaenteisesti kurkki, mokoma. Toinen jota pelkäsin, oli Hugo-peikko (nykyään taas on ihan lemppareita kaikki vanhat Hugo-pätkät Youtubessa), ja sit semmonen käsinukkejuontaja Vito, jonka äänenä oli Arttu Harkki. #jonneteimuistapart2

Kummallakaan ei ollut jaksamista vääntää ruokaa, joten päädyimme semi ex temporeesti Kotipizzaan. Oli muuten hyvää ja tykkään kuinka esteettisesti ne aina laittaa nää täytteet esille. Mozzarellaakin oli kunnon kököt!

Miten sunnuntait osaakin olla välillä tällasia, ettei jaksais yhtään mitään muuta kuin syödä joko edellispäivänä tehtyä ruokaa tai ostaa valmista/tilata kotiin/syödä ulkona ja lojua sohvalla kattomassa jotain sarjaa tai leffaa? Loppupäivä meillä meni Clone Warsia jatkaessa (hihkuin ja itkin, koska jedi younglings, varsinkin GUNGI-WOOKIE), jonka jälkeen Keijo katteli futista ja mää Frasieria. Pelin jälkeen Keijo meni jatkaan futishommia pelihuoneeseen ja minä perässä kirjoittelemaan ja hytkymään tuolille musiikin tahdissa.

Tää kuukausi oli melko raskas. Vaikeita päätöksiä, pettymyksiä ja turhautumista omaan itseen. Kisakunto meinaa loppua kesken koronan kanssa ja ehkä vähän liikaakin koettelemuksia. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: söin 7 laskiaispullaa, joista 4 Tallipihalta (viime vuonna en saanut kuin ehkä yhden kaupasta ostetun joten piti ottaa kiintiö kiinni), jaksoin hoitaa terveyttäni viime vuodenkin edestä, yökylässä Empalla ekaa kertaa, WANDAVISION, pandapehmot Ikeasta, näin serkkuja pitkästä aikaa, Joseph Williamsin uusi albumi, Tiktok-ideoita ja ihania täsmälöytöjä käytettynä. Onneksi on myös mies, joka jaksaa mun shenaniganseja ja auttaa jaksamaan tätä kaaosta, jota myös elämäksi kutsutaan.

HELMIKUUN SUOSITUS

Burgundy red velvet shirt - Miela Preloved 

Miela Designroom on ollut Tampereella vuodesta 2019, ja sitä ennen se oli pop up -liike vuonna 2018. Olin siellä kerran käynyt ihastelemassa sekä suomalaisia design-brändejä että pientä second hand -osastoa, Miela Prelovedia. Tänä vuonna Miela muutti vanhan H&M:n tiloihin vastapäätä Sokosta ja voi ETTÄ, millaiseksi Mielan tytöt ovat laittaneet ihanan liikkeensä! Upea layout, laadukkaita merkkejä ja aivan mahtava yläkerta laajentuneine second hand -osastoineen sekä vaatelainaamo Vaatepuu uutena osana. Prelovedista löysin upean mustan vintagetakin, viininpunaisen samettipaidan, mustan solmupaidan ja kukalliset kesähousut (joka oli ihanaa, koska mä harvoin löydän sopivia housuja käytettynä).

Suosittelen lämpimästi Mielaa, vieraile ja ihastu! En hurmiossani muistanut ottaa yhtäkään kunnollista kuvaa Mielasta, joten yllä kuva yhdestä löydöstäni. En vielä vuosi sitten välittänyt sametista ja sen tunnusta, mutta viime aikoina se on kiehtonut erittäin kovasti. Se näyttää hyvältä ja tuntuu hauskalta, ehdottomasti 2020-21 syksyn ja talven lempparijuttu!

(Kattokaas ku muistin! Epäilin itseäni viimeksi. Ehkä tästä suosituksesta tulee uusi säännöllinen juttu.)

Elokuu 2019.

Feeling great, feeling good, how are you?

Tän on pakko olla mielenkiintoisin ottamani kuva auringonlaskusta. Ihan kuin jotain tapahtuisi tuolla auringonlaskun sydämessä. Voisiko joskus tapahtua?

Ja kyllä, vielä eletään kesässä. Tuskinpa se teittiä haitannee. En tiedä, oliko tuo oikeaa suomea.

Löysin ehkä hienoimpia lasinalusia Tarina-kirppikseltä. Jollakin on välähtänyt! Also toi siideri oli hirmuisen hyvää. Ostettu Keppanakellarista.

FINALLYYYY. Sandwich ice cream meille ruokavammasille. Keksi oli ehkä aavistuksen kovaa, koska jätski meinas paeta keksien välistä. Muussa tapauksessa oli hyvvee. 4,5/5.

Mää vaan rakastan meiän Kuolontähti-lamppua. Tää on sitä parempaa Ikeaa.

LEMPPAREIN RUOKA SYSSYLTÄ 2019 ON TÄSSÄ.

Laukontorin toriaukiolla sijaitsi kesän ja alkusyksyn ajan söpsö pieni vohvelikoju, Cafe Foffeli. Toivottavasti sijaitsee ensi vuonnakin, sillä nämä ovat parhaita vohveleita mitä oon koskaan syönyt. Foffelin vohvelit ovat gluteenittomia ja maidottomia, eli esim. meikälikka voi huoletta tilata syötävää ilman, että mun tarvitsee tarkentaa haluavani gluteenitonta. Vohvelit ovat ihanan rapeita ja täytteet maukkaita. Erityisiä lemppareitani olivat suolaisista mozzavohveli, johon tulee mozzarellaa, tomaattia ja pestoa, sekä juustokinkkuvohveli. Makeista taas jäätelövohveli toimii aina. Vielä kun saisi Nutella-vohvelia, Foffeli olisi täydellisempääkin täydellisempi.

Tähän väliin haluan avautua jälleen kerran asiasta nimeltä KIRJOITTAJAN BLOKKI JA KUINKA PALJON MINÄ VIHAAN SITÄ. However, luin jostain IG-postauksesta kuinka aloittajan paras kirjoittamisen opettaja oli neuvonut heiluttamaan kynää. Laittamaan kynän paperiin ja heiluttamaan kynän päässä olevaa kumia. Jos ei ole mitään kirjoitettavaa, kirjoittaa vaikka että "Minulla ei ole mitään kirjoitettavaa. Minulla ei ole mitään kirjoitettavaa. Minulla ei ole mitään kirjoitettavaa.". Ja lopulta tylsyyden voimasta jotain muuta tulee ulos.

Toki mää en kirjoita kynällä tätä blogia, mutta uskon, että tämä tekniikka voisi toimia mulla. Plus se, että kuuntelen menevää musiikkia ja pidän 30 sekunnin pituisia tanssitaukoja, jotta lähtee veri ja runosuoni päässä liikenteeseen.

Noin 50% tästä kirppispöydästä ei ole enää minun omistuksessa. Feels good.

Tälläkin hetkellä on kirppistavaraa ja halvalla Hervannassa Kirpputori Swapissa 2 viikon ajan! "Musta on tulluuuu kirppishullu"...

Tämä kuva toimikoon meille lenkkimotivaationa. On pitänyt monta kertaa lähteä tällä kyseisellä poppoolla lenkille, mutta ei vaan olla saatu aikaiseksi. Kaamos yrittää painaa kovasti alas...

Oltiin pahiksia ja käveltiin latualueella. Koska latua ei ollut, koska lunta ei ole.

FINALLYYYYY PART 2. Tanssikausi alkoi ja on ollut parasta kaamosterapiaa tämä! Didi ja koreonsa tarjoavat sellasta tykitystä, ettei oo kuunaan nähty. No okei, on ehkä nähty, mutta mää en oo tällästä vielä kokenut enkä päässyt tekemään. Ihan parasta bestii.

Olimme jälleen mökillä. Sama paikka, eri mökki. Tämä oli paremmalla sijainnilla kuin edellinen, mutta järvivesi oli tietysti kylmää ja ranta oli ikävän matala. Se ei kuitenkaan latistanut mun tunnelmaa. Mökillä on aina ihanan rentouttavaa.

Äidin ja minun väripaletit ovat aikalailla tässä. Paitsi että äiti ei käytä punaista noin yleisesti vaikka hänen laukussaan sitä väriä onkin. Ainoastaan jos vaatteen värikkäässä kukkakuviossa sattuu olemaan pinkin, turkoosin, sinisen, oranssin, keltaisen ja violetin lisäksi punaista.

Ps. Mää olisin ihan varmana niin halunnut ton laukun 5 vuotta sitten. Kun toi laukku tuli mun ex-työpaikan valikoimiin, en enää ollut violettipsykoosin vallassa.

Sit siä oli TÄMMÖNEN MÖSÖ. LAMPAS. Se tuli rohkeasti tohon aidalle morolle. Me annettiin sille vähä voikukanlehtiä ja sehän vallan tykästyi meihin! En uskaltanut silittää häntä, koska hän vaikutti siltä, että jos olisin antanut mun käden, olisi hän varmasti napannut sormesta.

Kävästiin välillä Tampereella asioimassa ja kaupassa. Löysin vuosien tauon jälkeen näitä parhauksia Lielahden Cittarista!!!111 Söin ton koko laatikon tyyliin päivässä. En oo sittemmin noita saanut, koska harvemmin pyöritään läntisemmällä puolella Tamperetta. PAKKO. SAADA. L I S Ä Ä .

Also kiitoksia huimasti Lielahden Cittarin tuotevastaaville ♥ Ihan huippuhyvä valikoima, vink vink muillekin keliaakikoille!

Kuten kuvasta näkyy, mökillä ollessa satoi lähes koko ajan. Ei silti haitannut ainakaan minnuu.

Kuvanottohetkellä sanoin heippa mökille.

Ja tässä kohtaa sanoin heippa järvelle.

Teacher: "You can't smell or taste pictures"

They say "sorry Mrs. L is gone".

Heinäkuu 2019.

Aah, kesä. Tää kesä oli kyllä tosi chilli. Kelit olivat viime vuonna parempia, mutta olin niin stressaantunut, etten tahdo enää muistaa oikein mitään. Tää kesä meni tosi hienosti ja meininki hjyvä.

Pitkästä aikaa älysin napata pihan pioneja sisälle piristämään mieltä. Nämä ovat niin painavia, että tuppaavat tuupertumaan maahan. Niistä on silloin vaikeampaa nauttia, mutta tällä tavalla ei.

SPIDERMAAAN SPIDERMAAAN, DOES WHATEVER A SPIDER CAAAN! Oli muuten todella hyvä kuten voi Marvelilta odottaa!

Pro tip: jos haluat nättejä kuvia työmaiden täyttämästä Tampereesta: nappaa kuvia yöllä auringon laskiessa.

STRANGER THINGS KAUSI 3. VOI A P U V A .

Onneks seuraava kausi tulee jo ensi vuoden jouluna. Tätä kautta sai odottaa aikas paljon pidempään.

Poronkäristyspäivällistä ystävien kesken. Se on kyä semmonen ruoka, jota ei malta jäädä kuvailemaan, koska sen kimppuun haluaa päästä välittömästi. Parasta ruokaa ikinä.

Summer vibes in a nutshell.

Ah ja tosiaan. Endgame kolmatta kertaa serkun kanssa. Itkin ihan yhtä paljon kuin ekalla kerralla.

Harrastimme kovemman luokan nörtteilyä ja maalattiin porukalla Star Wars: Imperial Assaultin pelihahmot omin pikku kätösin. Oli muuten aivan sairaan hauskaa ja mielenkiintoista. Kaveri pisti vähä aika sitten tilaten lisää hahmoja, joten kohta pääsee maalaamaan lisää!

Porukoilla mösöjä kuvia ihastelin yks päivä. Siinä minä ja Matias vuonna ööö 1994-95 (?).

Tässä mun söpsö äitikulta vuonna 1969-70. Tulee mieleen mun serkut hänestä. Varmasti on samaa näköä mussakin ja veljessä, mutta en oikein osaa ite sanoa. Sitä on jotenkin vaikeampi itse nähdä.

Rohkelikko Matias kiipesi tonne ylös asti. Hyvä kun mää pääsin edes alimmalle köydelle. #pelkuri

Aaaaa, Teisko. Paljon muistoja, hyviä sellaisia.

Surffipoitsu suppilaudalla seilailee.

Täällä oli myös sellanen siisti cooleri, missä oli jääkylmiä Pepsejä. This is what I call life.

It's all in the details.

Pisteenä i:n päälle kuoharia ja mansikoita.

En ihan saanut ikuistettua auringonlaskua sellaisena kuin se oli. Toivottavasti tunnelma välittyy sinne kuitenkin.

Tunnelmia nuorisontäyteisestä viikonlopusta. Tässä sunnuntai-iltapäivän hiljaisuutta.

Karkkila-viikonlopusta kirjoitinkin jo aikoja sitten. Jos missasit sen, klikkaapa ihtes tästä sinne.

Tädin aarteista löytyi edelleen hyvin pelittäviä Oriflame-lakkoja todella vanhalla etiketillä. Mää nappasin ne tietysti itelleni.

Täältä alkoi syksyn 2019 kirppismyyntihommat. Tähän mennessä oon ollut yksin sekä porukalla myymässä Tarinassa kahdesti, Silinterissä sekä nyt Swapissa Hervannassa ja paikallisella kylän kirppiksellä.

Kelien salliessa suuntasimme joko ennen kirppistä tai sen jälkeen useimmiten torille nauttimaan huippuhyviä vohveleita.

Todiste nro 2 siitä, että kaupunki on kauneimmillaan yöaikaan.

Heinäkuun hienoimmat himaelukat:

Kilteimmät kisut Liitu ja Ume, joita meinaan aina sanoa Lumi-nimellä. Parhaana päivänä molempia.

Tämä tuntematon kaunokainen veljen naapurissa.

Mun lempparieewokki, Hertta.

Kauneimmat kissanpennut.

Cute Ume with a wide angle lens.

Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä: SKÄPÖRRI.