This changes everything.

TÄNÄÄN. Päivä, jota olen odottanut viimeiset 4 vuotta ja samalla päivä, jota en haluaisi kokea.

Jos musta ei kuulu vähään aikaan huomisen jälkeen niin olen kotona sängynpohjalla sikiöasennossa, mitä todennäköisimmin itkemässä.

Maaliskuu.

Helmikuu vaihtui maaliskuuksi meidän ollessa perheen kesken laivalla. Aika mukava tapa startata kuukausi.

Koko reissu oli muutenkin meleko ex tempore mulle ja Matiakselle: sen piti alunperin olla pelkästään vanhempien oma reissu, mutta äiti sairastui kauheeseen räkätautiin vain pari päivää ennen reissua. Hytti oli jo maksettu ja vanhemmat ajatteli, että voitais mennä Tukholmaan joko niin että mää, isä ja Matias mennään kolmistaan tai että äiti tulee mukaan, mutta jää lepäämään hyttiin.

Noh, kuten kuvasta näkyy, äiti koki kuitenkin ihmeparantumisen ja päästiin koko perheen kesken.

Ei ollenkaan huono!

Ja siis, kuinka mää voisin kieltäytyä menemästä Tukholmaan? Paras tähän asti vierailemistani paikoista! Massiivisempi postaus tulossa myöhemmin, so stay tuned.

Se tunne kun on ystäviä, jotka kolaavat pihan pyytämättä.

Mun vanha työpaikka lopetti toimintansa. Sain sieltä kosolti vaatteita ilmaiseksi sekä todella halvalla. Ostin samalla myös tämän taulun. Oli meleko löytö!

Keijo teki ekaa kertaa elämässään karjalanpaistia. Oli muuten aika törkeen hyvää. Paras kokki ikinä.

Tämä on jäätelöä. Ja aika hiton hyvää sellaista.

Päivä jolloin lähdimme hakemaan saunapuita tutun pihasta. Asia, jota emme ottaneet huomioon, oli märkä loskakeli ja melko mäkiset seudut. Juututtiin lumeen ja Keijo joutui kolaamaan meidät vähitellen pois tuolta. Lähdimme hakureissulle klo 15 maissa ja olimme kotona klo 18. Best time ever.

Olin eräänlaisessa haastattelussa / työtapaamisessa, joka oli oikein onnistunut. Sen kunniaksi halusin herkutella.

Mulla, Keijolla, Matiaksella sekä kahdella kaverilla alkoi pitkän pitkä tie kohti Imperiumin tuhoamista.

Kävin jälleen tarkastuttamassa silmänpohjani. Ja nyt se tapahtui: Periferiassa vasemmassa pohjassa alanasaalisesti pari mikroaneyrusmaa. Paniikkigoogletus ja rauhoituin hieman, koska selvisi, että mikroaneyrusmat eivät vaikuta näköön ja niitä tulee 90 % todennäköisyydellä kaikille diabeetikoille, joilla on ollut 1-tyypin diabetes yli 20 vuotta. So... it was bound to happen.

Ei siis syytä huoleen! Seuraavan kerran pitäisi mennä vasta 1,5 vuoden päästä ja lääkäri sanoi myös, että aneyrusmat voivat hävitä seuraavaan kuvaukseen mennessä.

Maaliskuu oli kyä meleko väsynyt kuukausi. Oikeestaan tää koko vuosi on ollut todella väsynyttä. En oo jaksanut mitään enkä nähdä ketään. Asiat periaatteessa on ihan ok just nyt, koska on kesä ja mää saan työskennellä kotoota, mutta koko ajan on jonkinmoinen stressi ja kalvava tunne taustalla enkä edes osaa enää selittää mistä se johtuu. Kai se on jotain, että kun joutuu olemaan koko ajan valmiustilassa.

Sori kun oon ollut kovin negatiivissävytteinen. Mun blogin alkuperäinen tarkoitus oli välittää hyvää fiilistä ja iloa. En tiedä olenko onnistunut pysymään siinä edes vähän viime aikoina, mutta just nyt ei tunnu siltä.

Häiritsee myös sekin, ettei mun blogi ole kovin ajan tasalla kun yritän vain saada rästejä ulos. Mua itteäni se ei kuitenkaan niin paljoa haittaa, toivottavasti ei teitäkään. Ainoastaan se, etten jotenkin osaa vanhan muistelun sekaan heittää uutta asiaa.

Kesä on kyllä otollisempaa aikaa blogia ajatellen. Kaunis ulkoilma, lintujen laulu ja valoisat yöt innoittavat kirjoittamaan ja blogi on jälleen mielessä ainoastaan hyvällä tavalla. Haluaisin olla koko ajan koneella ja antaa sormien tanssia näppäimistöllä, mutta tietysti välillä täytyy viettää aikaa miehenkin kanssa.