Poetic ponygirl, rioting queen.

Viime vuonna opin, että tulisi osata iloita tai ainakin oppia iloitsemaan elämästä. Se on ymmärrettävistä syistä ollut erityisen vaikeaa viimeisen vuoden ajan, joten olen yrittänyt tehdä parhaani löytääkseni sitä iloa pienistäkin asioista.

Tässä mun 9 x iloa tuovia asioita.

Ostin 3 vuotta sitten Sokkarilta upean violetin Nyxin huulipunan (vai huulililan?), joka käytin ehkä pari kertaa ja sitten se jäi ikävästi keräämään pölyä mun Wonder Woman -meikkikuppiin. Äskettäin ostin nämä La Kivan korvikset, joiden kanssa lakan sävy sopiikin ihan täydellisesti ja voin käyttää sitä taas!

Saunavuorot. Muistan aina ihmetelleeni aikuisia, jotka piti saunavuoroistaan kiinni kynsin hampain ja jätti hauskoja menojakin väliin niiden takia. Nyt musta on tullut just sellainen aikuinen. Meidän saunavuoro on perjantaina ja viimeksi kavereiden kanssa sovittiin näkemistä ja kun vaihtoehtoina oli perjantai tai lauantai niin mä sanoin heti lauantain. Oi voi. Paljon vaikuttaa myös sekin, että ennen meillä oli oma sauna, jonka sai lämmittää koska tahansa, mutta nyt ei ole sellaista luksusta. Nimim. toiveena saunallinen kerrostalokämppä seuraavaksi asunnoksi...

Kun veljen hiustenleikkuu onnistuu hyvin. Edellisellä parturointikerralla en ollut itse kovin tyytyväinen lopputulokseen, mutta en jaksanut sitä kauheasti korjaillakaan. Nyt ei tarvinnut kuin kaksi ylimääräistä korjausta tehdä ja siitä tulikin tosi hyvä. Onnistuin leikkaamaan päältä just sopivasti ja kiharat asettuivat tukan kuivuessa todella hienosti.

Meillä on ollut veljen kans viimeisen vuoden ajan vähän huono tapa päästää hänen tukka niin pitkäksi, että siinä missä ennen pystyin ajelemaan pelkästään koneella sivut niin nyt koneparka alkaa yskiä heti kun vien sen lähellekään veikan kymmenien senttien kuontaloa. Joudun siis ensin leikkaamaan saksilla sivut ja mää i n h o a n sitä, mutta noh, meiän vika. Matias ei osaa vaatia parturointia ennen kuin tilanne on paha ja mää en osaa muistutella, että "hei sun tukka on muuten aika törkeen pitkä". Varsinkin kun veljen kiharat on niin mahtavat! Kunnon Curly Boy™, vaikka käyttääkin miesten suosimaa 3-in-1 shampoo-hoitoaine-suihkugeeliä. Such annoying.

Niin paljon kuin rakastankin nykyään omia luonnollisia kiharoitani, lettikiharat tuovat mulle sanoinkuvaamatonta iloa. Mun iästä lähtee yli 10 vuotta ja samalla näytän sähäkältä kasarikitaristilta. Jostain syystä tykkään nykyään myös keskijakauksesta, mutta se riippuu vahvasti siitä miten mun hiukset ovat päättäneet muuten asettua.

Jos biisin nimi on Sunshine, se ei voi olla huono. Se on fyysisesti mahdotonta. Kuuntelen Lupe Fiascoa for nostalgic reasons ja sieltä lähti soimaan The Cool -albumilta (2006) kyseinen biisi ja muistoni heittivät mut vuoteen 2008 ja kymppiluokalle. Kävin läpi tosi vaikeita asioita ja olin toipumassa niistä, mutta silti se oli elämässäni aika kivaa aikaa. Pikakelataan kesään 2019 ja olen kuuntelemassa veljen kanssa Jesse Markinin Sunshinea vanhan omakotitalomme olkkarissa LP-levysoittimella. Jessen biisistä tulikin sen vuoden kesäbiisi. Molemmat biisit ovat letkeitä ja valoisia, ja molemmilla on erityinen paikka mun sydämessä.

Mun ompelijan ura tyssäsikin nyt toistaiseksi, mutta se ei ole estänyt mua ompelemasta kotioloissa. Se on jotenkin terapeuttista. Oon korjannut ja tuunaillut mun vaatteita sekä koneella että käsin, ja suunnitteilla olisi tehdä kahdesta kirppishameesta housut. Oon myös väsäillyt koruja, jota haluaisin tehdä enemmän erilaisia kierrätysmateriaaleja hyödyntäen.

Odottamattomat Star Wars -yllärilahjat ystäviltä. Ensin tuli makee Stormtrooper-heijastin Porvoosta ja upeet villasukat Kajjaanista, molemmat ihanien kirjeiden kera. Mulla on niiiiin huippuja ystäviä, että sydämeni sulaa ja pakahtuu ja aaaaaaaa. Stay tuned for photos!

Oon harjoitellut kirjoittamaan omia lyriikoita. Joitain on jo täällä blogissa, mutta en ole niitä varsinaisesti mainostanut ominani. Vinkki viitonen: jos postauksessa on kokonaan pienellä kirjoitettuja sanoituksia, jotka enemmän ja vähemmän rimmaa eikä missään lue krediittejä, se olen aika varmasti minä itte, joka ne on kirjoitellut.

Kevät saattaa olla ehkä ruminta aikaa vuodessa, mutta lumen ja jäiden sulaminen aina boostaa mun serotoniinitasoja. Eksperimentoin oman vaatekaappini sisällön värikkäämmillä osasilla ja nautin auringon lämmöstä. Kesä tulee, tyypit! Sitä ennen vähän täytyy väistellä koirankakkoja ja kuraläjiä, nimim. ensin mainittua ei ole kiva raapia ja suihkutella pois lempparimaihareiden pohjan uurteista. En suosittele.

-----

Kaikki korvikset: La Kiva.

Kaikki vaatteet ja asusteet second handia paitsi korvikset ja lila Monkin pallopaita.

Eka nahkatakkipäivä.

Onnen hetki joka vuosi kylmimmän talvikauden jälkeen: eka tarpeeksi lämmin päivä, jolloin nahkatakin saa kaivaa talviteloilta a.k.a. vaatehuoneesta ja heittää päälle. Se hetki oli tänään, helmikuun viimeisenä päivänä. Varmaan tämä on hetkellinen onni, mutta eiköhän viimeistään kesäkuussa nää pakkasuhat lopu (toivottavasti).

All second hand except for earrings.

Eikä tullu ees kylmä! Kädet paleli hieman, mutta muuten oli ihan hyvä olla nahkatakissa. Toki mulla oli neule alla, mutta piilotin sen helmat housujen sisään for aesthetic purposes.

Also iso käsi vuoden ekalle asukuvalle, joka ei ole peilin kautta napattu! Ja kuinka osuva kohta kuvalle, Ems Emsin vieressä.

Mies taasen meinas jäätyä ja hää loikin mua päin turhautuneita tuijotuksia, kun jäin kuvaamaan taivasta ja kaupunkimaisemia. Tämmöstä se elo on tämmösen kamerahullun kanssa.

HELLO SUNSET, MY OLD FRIEND. I'VE COME TO TAKE PHOTOS OF YOU AGAIN!

KATTOKAA KUINKA KAUNIIN PINKKIKIN HÄN ON. Siis auringonlasku, en minä. Okei oon määkin näköjään vähä ja huulipunakin vääristyi muokkauksissa pinkimmäksi kuin mitä se oikeasti on. Miksi musta myös tuntuu, että mun kuvat jotenkin on huonompaa laatua täällä blogissa kuin mitä ne olis muuten? Hmm. Alkaa kyllä mun puhelinkin olla aika vanhaa tuotantoa, mutta en kyllä kuvien laadun takia ala päivitellä vielä yhtään mitään.

Joka puolella minne katsoinkin oli pinkkejä hattaroita. Ihan kuin olisimme olleet Muumilaakson kevät -jaksossa. Vielä kun olisi Muumipeikko ja toverit liidellyt ton pilven päällä.

Se on muuten jäänyt mieleen traumaattisimpana asiana Muumeista. Se kun Muumipeikko menee piiloon sinne hattuun ja tulee sieltä ulos kummituseläimenä eikä kukaan meinaa tunnistaa sitä. Jäärouva oli myös meleko HC traumakamaa. Mä en muistaakseni pelännyt Hattivatteja enkä Mörköä (huom. äiti ja iskä, jos luette tätä niin korjatkaa jos muistan väärin), mut muistan Möröllä olleen joku creepy tunnusmusiikki. Siitä on ihan liikaa aikaa, ku viimeksi oon kattonut Muumeja.

Mulla oli muutenkin hyvin jänniä pelkoja pienenä. Pelkäsin Mäkkärin Hampurilaisrosvoa ("Rosvopojaksi" sanoin häntä silloin), enkä sen takia voinut pienempänä mennä Koskarissa olleeseen liukumäkilandiaan, koska jostain ikkunasta aina näkyi se pelottava rosvo (#jonneteimuista). Jossain kohtaa uskaltauduin sinne kyllä, mutta muistan revenneeni itkuun kesken leikkien, kun se sieltä niin pahaenteisesti kurkki, mokoma. Toinen jota pelkäsin, oli Hugo-peikko (nykyään taas on ihan lemppareita kaikki vanhat Hugo-pätkät Youtubessa), ja sit semmonen käsinukkejuontaja Vito, jonka äänenä oli Arttu Harkki. #jonneteimuistapart2

Kummallakaan ei ollut jaksamista vääntää ruokaa, joten päädyimme semi ex temporeesti Kotipizzaan. Oli muuten hyvää ja tykkään kuinka esteettisesti ne aina laittaa nää täytteet esille. Mozzarellaakin oli kunnon kököt!

Miten sunnuntait osaakin olla välillä tällasia, ettei jaksais yhtään mitään muuta kuin syödä joko edellispäivänä tehtyä ruokaa tai ostaa valmista/tilata kotiin/syödä ulkona ja lojua sohvalla kattomassa jotain sarjaa tai leffaa? Loppupäivä meillä meni Clone Warsia jatkaessa (hihkuin ja itkin, koska jedi younglings, varsinkin GUNGI-WOOKIE), jonka jälkeen Keijo katteli futista ja mää Frasieria. Pelin jälkeen Keijo meni jatkaan futishommia pelihuoneeseen ja minä perässä kirjoittelemaan ja hytkymään tuolille musiikin tahdissa.

Tää kuukausi oli melko raskas. Vaikeita päätöksiä, pettymyksiä ja turhautumista omaan itseen. Kisakunto meinaa loppua kesken koronan kanssa ja ehkä vähän liikaakin koettelemuksia. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: söin 7 laskiaispullaa, joista 4 Tallipihalta (viime vuonna en saanut kuin ehkä yhden kaupasta ostetun joten piti ottaa kiintiö kiinni), jaksoin hoitaa terveyttäni viime vuodenkin edestä, yökylässä Empalla ekaa kertaa, WANDAVISION, pandapehmot Ikeasta, näin serkkuja pitkästä aikaa, Joseph Williamsin uusi albumi, Tiktok-ideoita ja ihania täsmälöytöjä käytettynä. Onneksi on myös mies, joka jaksaa mun shenaniganseja ja auttaa jaksamaan tätä kaaosta, jota myös elämäksi kutsutaan.

HELMIKUUN SUOSITUS

Burgundy red velvet shirt - Miela Preloved 

Miela Designroom on ollut Tampereella vuodesta 2019, ja sitä ennen se oli pop up -liike vuonna 2018. Olin siellä kerran käynyt ihastelemassa sekä suomalaisia design-brändejä että pientä second hand -osastoa, Miela Prelovedia. Tänä vuonna Miela muutti vanhan H&M:n tiloihin vastapäätä Sokosta ja voi ETTÄ, millaiseksi Mielan tytöt ovat laittaneet ihanan liikkeensä! Upea layout, laadukkaita merkkejä ja aivan mahtava yläkerta laajentuneine second hand -osastoineen sekä vaatelainaamo Vaatepuu uutena osana. Prelovedista löysin upean mustan vintagetakin, viininpunaisen samettipaidan, mustan solmupaidan ja kukalliset kesähousut (joka oli ihanaa, koska mä harvoin löydän sopivia housuja käytettynä).

Suosittelen lämpimästi Mielaa, vieraile ja ihastu! En hurmiossani muistanut ottaa yhtäkään kunnollista kuvaa Mielasta, joten yllä kuva yhdestä löydöstäni. En vielä vuosi sitten välittänyt sametista ja sen tunnusta, mutta viime aikoina se on kiehtonut erittäin kovasti. Se näyttää hyvältä ja tuntuu hauskalta, ehdottomasti 2020-21 syksyn ja talven lempparijuttu!

(Kattokaas ku muistin! Epäilin itseäni viimeksi. Ehkä tästä suosituksesta tulee uusi säännöllinen juttu.)