Otto 14.7.2001 - 27.5.2016.

"So here we are, on the last page..."

Tämä päivä sitten tuli. 

Ehdit elää lähes 15 hyvää vuotta energisenä, iloisena ja innokkaana koirana. Vanhemmiten vauhti alkoi hidastua ja kuulo huonontua, mutta vielä 3 vuotta sitten jaksoit painaa täysillä Teiskon kesätalon tontilla.

Kaikenlaisten hajujen nuuhkiminen, talon vahtiminen, reviirien laajentaminen ja pitkät lenkit oli sun lempparijuttuja. Kaikenlaiset lihat ja luut oli sun herkkuruokaa, samoin suklaa, jota salaa vetelit huoletta napaan meidän poissaollessa, mutta josta ei ikinä koitunut mitään pahaa sulle.

Pienenä sää tykkäsit syödä mun kenkiä ja mun leluja edellämainittujen lihan ja luiden ohella. Muistan vieläkin ne kahdet kengät, jotka söit ja Mulanin miehen Li-Shangin, jonka pistit palasiksi. Mulan ei ehkä vieläkään ole toipunut siitä, mutta onneksesi mää olin jo ajat sitten. Äidin limoviikunan veit juurineen päivineen ja roskiksia tongit vielä aika isonakin poikana. Silti olit niin rakas.

Sulla oli aivan ihana tyttökaveri, vuoden vanhempi dalmatialainen Anjuska. Anjuska ei tykännyt muista pojista saati tytöistäkään, mutta sää olit aina Anjuskan paras kaveri. Kilpailitte ruoasta ja kuljitte vieretysten ja kuten kuvasta näkyy, nukuitte söpösti pyllyt vastakkain. Rakas Anjuska valitettavasti menehtyi jo nelisen vuotta sitten, ja nyt tuli sinun vuoro lähteä. Olitte aivan ihana kaksikko.

Lenkillä vedit niin, että käsi meinas irrota, murisit ja haastoit aivan kaikille poikakoirille, et olisi halunnut jättää narttuja rauhaan ja ujuttauduit kaulapannasta karkuun. Kaikesta tästä huolimatta sanoin sulle usein lenkin päätteeksi, että "hyvä poika".

Erään lenkkikerran muistan vieläkin, valitettavasti. Nurkan takaa tuli nainen pienen koiran ja rattaiden kanssa. Sinä vahingossa astuit pienen koiran jalan päälle, kun yritit tutustua. Pieni koira parkaisi, jolloin nainen nosti koiran syliinsä ja syytti minua, silloin 10-vuotiasta tyttöä: "Apua, sun koiras meinas tappaa mun koiran!" Menin hämilleni ja sitten paniikkiin ja puolustin koiraani ilkeää naista vastaan. Ei meiän Otto tappais ikinä ketään! Olin aivan poissa tolaltani ja aloin itkeä kotiin päästyäni. Naista ja sen pikkukoiraa en nähnyt onneksi enää ikinä, mutta tiesin, ettet ikinä satuttaisi ketään.

... Paitsi kaloja. Kattokaa ny kun sillä on nätisti tassu ylhäällä.

Sulla oli paljon hauskoja tapoja. Ulvoit aina Jäätelöauton tunnarille. Veit aina kaikille vieraille luun näytille, jos sulla oli sellainen ja kerroit omia tarinoita matalasti murisemalla. Vahtasit tuntitolkulla kaloja Teiskon rantasaunalla. Jos olin valveilla, kuten aikoinaan usein olinkin viimeisenä, tulit mun luokse, kävelit hetken ja tarkistit, että oon mukana, menit keittiöön ja jääkaapin eteen. Sää siis johdattelit mut jääkaapille ja antamaan sieltä jottain makiaa. Usein annoinkin. Okei aina.

Tätä me ei koskaan päästy kunnolla kokeilemaan, eikä se kyllä haittaakaan, mutta jos mun kimppuun olisi joskus hyökätty, sä olisit varmasti puolustanut mua. Koska jos Matias leikillään kiusasi mua, sää tulit puolustamaan mua. Jos taas mää kiusasin Matiasta, sää silti liittouduit mun puolelle. 

Joskus me juostiin eteiseen, ja sää juoksit perässä puoliksi hyppien. Olen todella iloinen, että sain vielä tehdä tätä sun kanssa viime joulukuussa. Toinen mikä oli aivan hurjan hauskaa, oli juosta ulkona niin, että sää olit vapaana ja juoksit todella lujaa päin ja aivan viime hetkellä väistit. Enää viime vuosina et jaksanut juosta niin kovaa, mutta ei se mitään. Olit niin mahtava.

Miten voi ollakin ihan samanlainen ilme molemmilla?

Äidin, isän, mun ja Matiaksen lisäksi sulla oli muitakin lemppari-ihmisiä. Meiän mummo oli varmaan kyllä kaikista lempparein. Sää ihan riehuit ja repesit kaikista henkseleistä irti. Hypit päälle, huusit ja itkit onnesta. En oo kyllä kenenkään muun kohdalla nähnyt vastaavaa. Mummo kyllä on ihana. Vei sua pitkille lenkeille, kun vielä pystyi ja toi aina kaikkee herkkua. Serkut oli myös sun lemppareita, koska ne halus lähtee ulkoiluttamaan sua ja oikeestaan joka kerta me lähdettiin. Serkut myös oli sun suosituimpia hoitajia, kun perhe lähti jonnekin reissuun huitelemaan.

Mulle oli ehkä kaikista tärkeintä, että mulle rakkaimmasta ihmisestä, Keijosta, tuli myös melkeinpä heti sun lemppari ja sille sää tykkäsit jutella kaikkee ja pyörit innoissas Keijon ympärillä. Se oli aivan ihanaa katseltavaa. Olit niin ihana.

Painoit päätä lujaa jalkaa vasten, kävit joka aamu tarkistamassa, että onko sun perhe hereillä ja lohdutit, kun näit mun itkevän. Katsottiin perheen kesken Hachikoa, maailman surullisinta koiraelokuvaa, jota katsoessa aloin jo alussa itkeä, ja tulit luokseni häntä varovasti heiluen. Kun olin todella huonossa vireessä syksyllä 2013, tulit eteeni, annoit tassua ja minä halasin sinua itkien. Olit niin paras.

Tiesin kyllä jo silloin kun olit pentu, että ehtisin kasvamaan aikuiseksi ennen kuin sinun pitäisi lähteä. Ehkä yli 20-vuotiaaksi. Olisin ehkä muuttanut jo pois kotoa. Ja niin kävikin. Matias jäi sentään sun kaveriksi meistä kahdesta. Ja mäkin kävin todella usein, joka päivä lyhyemmän tai pidemmän aikaa.

Ehdin jopa kirjoittaa sinusta blogiin toukokuun suosikit-postaukseen. Kirjoitin tämän kappaleen ehkä kaksi viikkoa ennen kuolemaasi. En halunnut laittaa sitä lopulliseen julkaisuun, mutta halusin ikuistaa sen.

Sinä olisit täyttänyt tänä vuonna 15. Pyöreä luku, mutta ei kuitenkaan. Vielä vuosi sitten uskoin siihen vahvasti, että olisit ehtinyt täyttää sen verran, mutta en enää tän vuoden puolella. Et ollut enää oma itsesi, et ainakaan fyysisesti.

Mää tiesin, että tulisin itkemään tätä kirjoittaessani. Sitä mä en olisi ikinä tiennyt, kuinka paljon mä tulisin itkemään.

Sinun oli nyt aika lähteä. Se oli sinulle kaikkein parasta. Kiitos kaikesta, kuoma. Kiitos ihan kaikesta. Meillä oli niin hauskaa yhdessä. Sain viettää mukavan loppulapsuuden ja teini-iän sun kanssa. Olit aivan ihana ja mahtava koira enkä ikinä unohda sinua. ♥