GRACIAS FEAT. NOAH KIN - OD CUMULUS
No siis lempparialbumeitahan mulla on kymmeniä, mut tää valikoitui yksinkertaisesti sen takia, etten ollut sijoittanut mah boi Graciasta vielä mihinkään kohtaan tässä haasteessa. Ja okei, tää biisi on UH-MAZING.
Elengi on mun yks go-to-albumeista, jos en keksi mitään muutakaan kuunneltavaa. Niitä mulla taas ei ole paljoa, ja siis tää toimii AINA. Se on niin hyvin rakenneltu levy. Repent on täydellinen introbiisi. Otetaan relasti, mutta se tehdään silti isosti. Levels on kunnianhimoinen ja ylpeä, jopa mahtipontinen biisi with a pinch of Africa. Paint Me a Picturessa palataan lunkiin meininkiin, mutta tunnelma on quite eerie. Vähän kuin kummitusjuna, mut kuulostaa siltä kuin vaunu nousisi naristen ja laskee äkäsesti. Eli siis kummitusvuoristorata, you might say. Sanoituksissa muistellaan vanhoja aikoja ja lapsuutta. "The ducks were mighty, Malmi more shiny, ten penny gummy bears --- live long enough by the train tracks till the noise start to sound like a lullaby". Sisarusten syntymä ja äidin kasvatus ovat sanoitusten kantava voima.
Slow It Down, toinen single, loistaa äänimaailmallaan. Biisin käskyä on helppo totella, koska meininki hjyvä. Rakastan biisin sanoilla leikittelyä. "Light fast running all weekend, I am caught up with a crew of speed demons, MJ, still my break is even --- GR to the goddamn CS, solo for dolo still see us doing us no BS, in this life's photo reel, if it all goes down so be it, never played around so beat it, MJ, still nada was given ---" Ensinnäkin MJ. FOR REALS! Das jus great. Ja Gracias loves MJ, sillä oli hieno MJ-paita Blockfesteillä 2012. Ja mä en osaa kunnolla selittää miks, mutta mää rakastan Graciaksen nopeita ja nokkelia riimejä. Niissä ei aina oo ehkä mitään järkee (ainakaan mulle), mut ne kuulostaa hyviltä. Sit myös aika varmasti Graciaksen äidille osoitettu kohta muotoutuu quite nicely. "Ain't no telling when I'ma be back again, till then tell Valentine I love you". Se täytyy kuulla ennen kuin ehkä tajuaa mitä mää meinaan. Gracias on yks rytmittelyn mestari.
Gloomadesta joku levyarvostelun tehnyt sanoi, että se on kuin lasitalo, jossa kummittelee. Eli jälleen kerran kummituksia. Oikee kummitusstoori koko Elengi. Gloomade on mystinen, mutta silti hyvin selkeä. Mystiikkaa tuo äänimaailma, ja sanat eivät ehkä heti aukea, mutta kertovat arjesta selviytymisestä. Sada Yakko oli ekalla kerralla mielestäni todella outo. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi istua mun korviin oikein kivasti. Ekojen sekuntien ja lopulta muihin efekteihin ja Graciaksen äänen alle feidaantuva raskas hengitys on jostain syystä hyvää tsemppiä, jos ajan pyörällä ylämäkeä pitkin. Hengitän aina sen tahtiin, kun poljen ja reisissä kihelmöi.
Sitten pääsemmekin tämän postauksen pääesiintyjään eli OD FREAKIN CUMULUS. En tiä mikä siinä on, mut siinä on melkeen kaikki kohallaan. Vähän liikaa kirouksia, mutta äääää. Biitissä on äkänen asenne, jälleen nokkelia sanaleikkejä ja ihana Noah Kin. Voiko enempää pyytää? Ja jälleen tosta levyn rakentelusta, niin tämä on aivan täydellinen Sada Yakkon jälkeen. Ei koko ajan tarvii vuorotella lungin ja jytäämisen välillä. Välillä voi vaan antaa fiiliksen nousta ja nousta.
Openissa on hyvin vahvoja afrikkaviboja. Rentoa, mutta jokseenkin pahaenteistä. Biisin lopussa Gracias räppää kielellä, jota en saanut millään googletuksella selville. Se luki kuitenkin lyriikkalehtisessä. "Memoirs ya ba bantu, lofoli atiwana". Jubilee on terävää bassoa höystettynä hennolla miesäänellä. Even Out on tyyliltään #jätkätlähteeradalleyowadaap all over the place.
Burgundy Red is just pure #creepygloomyghosttownawesomeness AND I LOVE IT. Jälleen niitä 4-letter-wordseja (you naughty boys, u kiss your mothers with those mouths?), mut sanakikkailut ovat vahvana, Graciaksen räpäyttely solidia and this verse I love so very much: "Burgundy red burgundy red red, up-close view of the man on the edge, rosewood, crimson, scarlet, your hues, far too far-fetched, burgundy red, burgundy red red, done said too many times best kept hush red lust done bled too many times red red rust and what? Burgundy red, burgundy red red, rose red, redrum, ear drums, tuscan, ruby red, harvest, code red, burn your kingdom". En tiä mitä tää meinaa, punaisen sävyjä ja semmosta kaikkee, mut Graciaksen rytmitys ja leikittelevyys on erittäin nautittavaa kuunneltavaa.
Muhiva on levyn viettelevin kappale, omalla tavallaan. Kenelläkään näistä finglish-räppäreistä ei oo kunnollisia rakkausbiisejä. Paitsi pari aikas ihanaa The Megaphone Statella, ja sitten Noah Kinillä, mut ne taas on aikalailla breakup-songeja, joten joo. Soundi on utuinen ja rakeinen, vähän white noise-stylez. Biisin tunnelma on laid back with a touch of flirt and twinkle in the eye. Me likey. Viimeinen kesäfiilisbiisi, Lost n Found, on söpsö lopetus koko albumille. Kivaa kesäistä meininkiä, voin ihan kuvitella kuuntelevani tätä volat kaakossa ja bassot täysillä jollain söpsöllä avoautolla viilettäessäni pitkin ysitietä. Jos mulla siis olis ajokortti.
Ohohupsista, tästähän räjähti ihan kokopitkä levyarvostelu. Which is actually quite nice, koska mä en oo tehnyt sellasia pariinkolmeenneljään (?) vuoteen. Jos jaksoit lukee, niin congrats. Kaiken kaikkiaan erilainen, mystinen, aavemaissävytteinen, utuinen, afrikkavaikutteinen, erikoinen albumi. Loistavia featuuraajia (paitsi where's mah other boi Ekow?), huikeita tuottajia ja massastapoikkeavia sanoituksia. Aivan eriä settiä verrattuna ekaan EP:hen ja JTT:n kanssa työstettyyn Globeen. Rytmittely, riimittely, sanat ja biitit are ON. POINT.
Tässä vielä koko albumi, kuuntele se. I won't take no for an answer.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti