Hanami.

Tervetuloa pääni monisyvyisiin ulottuvuuksiin. Pidä tiukasti kiinni.

Tiedätkö sen tunteen, kun et halua nähdä ketään vaan haluat olla ihan omissa oloissa, mutta sitten sä näät somesta kavereita yhdessä ja niillä on ollut hauskaa ja on vieläpä ollut niin hieno ilmakin ja sitten kierit kaikissa mahdollisissa huonoissa fiiliksissä ja yksinäisyydentunteissa, kunnes tajuat, että et oikeesti olisi edes jaksanut nähdä ketään?

Koska mä tiedän.

Ovatko sunkin aivot kuin televisio, jossa on monta kanavaa päällä samaan aikaan? Tässä livekuvaa viime sunnuntailta: Hei tässä sulle muistojesi syövereistä ikivanha Tumblr-meemi vuodelta 2013. Hei mitäs jos Emilia hankkisit vihdoin vaikkapa töitä? Ai niin, et sä voi kun olet riskiryhmää, sori kun muistutin. Huomenna kasataan Keijon kanssa vaatekaappi. VIHDOIN. Eihän siihenkään mennyt kuin 3 kuukautta. Vai onko se 2? Ihan sama, hidasta silti. Sulla on Ems muuten myös hiustenpesurytmi ihan pielessä. You’re watching Parks & Rec alone, sweet thang. Se on muuten hyvä sarja ja kaikkien pitäis katsoa sitä (tosin kaikki ei tykkää nopeatempoisuudesta ja kömpelöstä huumorista). April ja Ron on inspiroivia hahmoja, mutta niin on myös Leslie ja Ben. Mites työnhaku— eikun ai niin. Miten mä voin olla samaan aikaan niin chilli ja ihan superstressaantunut? How is that even possible? Heheh suomenkielinen autocorrect korjasi ton ”possulle”. Luin juuri jostain Tumblr-postauksesta ehdotuksen tuhota kaikki kellot ja ylipäätään aika konseptina. Eletään vain auringonvalon ja sisäisten kellojen mukaan. Aivan loistava idea.

Koska minun aivoni ovat.

Oletko kohdannut jotain niin kaunista, niin hienoa, niin mahtavaa, ettet vain saa sanoja ulos suustasi? Niin minullekin kävi kun näin nämä kirsikankukat. Ja niin minulle käy joka kerta, kun katson auringonlaskua, joka on jälleen hieman erilaisella väripaletilla maalattu kuin viime kerralla. Minulle käy näin myös aina, kun kuuntelen ihailemieni artistien musiikkia tai näen lahjakkaiden ystävieni luomaa taidetta.

Ei sanoja, vain syvää kunnioitusta, ihailua ja rakkautta.

Tiedätkö sen tunteen, kun joskus mietit, että miltä sun elämä näyttäisi, jos olisit tehnyt jotain toisin? Sanonut jollekin jotain mitä olisi pitänyt sanoa? Tehnyt jotain mitä olisi pitänyt tehdä? Jättänyt tekemättä jotain mikä olisi pitänyt jättää tekemättä? Mutta samalla tiedät, että jos olisit sanonut, tehnyt tai jättänyt tekemättä, asiat voisivat olla aivan toisin nyt ja sinulta olisi jäänyt kokematta monta hienoa asiaa, hetkeä ja tapahtumaa ja tutustumatta moniin upeisiin ihmisiin?

Koska mä tiedän.

Jos mä olisin 6,5 vuotta sitten päättänyt jättää menemättä sählyhöntsäilyyn raskaan työpäivän jälkeen, olisi minulta mahdollisesti jäänyt kokematta tämä ihana kuvaushetki upean ystävän kanssa, jota en olisi ehkä koskaan tavannut ja olisi jäänyt näkemättä nämä mielettömän kauniit kirsikankukat.

Tietysti olisin voinut tutustua häneen muuta kautta, mutta epäilen sitä vahvasti. Ilman yltiösosiaalista miestäni en olisi ikinä tavannut näin montaa mahtavaa ihmistä, joita elämässäni nyt on.

Ilmeeni kun kuvaaja ottaa jo kuvaa enkä mää ole täysin valmiina.

Kuvat: Noora Helminen (Nikon D3500)

Editointi: minä itte (iPhone 8)