6. toukokuuta oli kansainvälinen Älä Laihduta -päivä. En ollut ajoissa hereillä tehdäkseni silloin mitään postausta mihinkään, mutta haluan sanoa muutaman sanasen aiheesta. Postauksen kuvituksena erään hyvä naama -päivän selfiet, joiden kuvateksteinä iPhonen omat filtterit. Otsikko ei liity tekstiin.
 |
| kirkas |
Mä olen lihonut viimeisen 4 vuoden aikana yli 20 kiloa. Kyllä. Kaksikymmentä. Se tuntuu suurelta määrältä jopa itselle, mutta tätä nykyä se ei enää tunnu siltä.
Mä olen aina ollut hoikka, ekat 20 vuotta ja rapiat elämästäni. Murrosiässä kurvit vähän pompsahtivat esiin, mutta pysyin silti perusolemukseltani tosi hoikkana. Jos katsot vuoden 2016 ja sitä vanhempia postauksiani (varsinkin 2012, jolloin painoin vielä aiemmasta 10 kiloa vähemmän), niin solis- ja kylkiluut erottuvat varsin hyvin ja oon tosi kapoinen varsinkin käsivarsien, kasvojen ja vyötäröni seudulta.
Uskokaa tai älkää, mutta ajattelin olevani silloin - ja nyt siteeraan - "ihan hirveä läski".
Niinkin pienenä kuin 6-vuotiaana ajattelin, että mulla on liian isot reidet. Kai vertasin itseäni naapuruston tyttöihin tai luokkakavereihini - en enää edes muista, mutta sen ajatuksen muistan. Ei mulla varmaan oikeasti edes ollut isot reidet, mutta ne olivat isommat kuin tytöillä, joihin itseäni vertasin. Mitä en osannut tietenkään lapsena ottaa huomioon silloin oli, että kyseiset tytöt olivat myös muullakin tavalla mua pienempiä. Lyhyempiä, hentorakenteisempia ja kapeampia. Heillä oli yksinkertaisesti erilainen ruumiinrakenne.
Voit olla mitä mieltä tahansa lihavuudesta, mutta se on ongelma, kun hädin tuskin ekaluokkalainen tyttö ajattelee itsestään, että hän on liian iso ja sitä myöten ruma.
Kaiken lukemani ja tutkimani jälkeen näen tämän asian näin: kaikki ihmiset ovat yksilöitä aivan kaikessa mahdollisessa. Ja samalla tavalla kuin ihmiset ovat yksilöitä, kaikilla on yksilöllinen paino, johon keho hakeutuu väkisin tai vaihtoehtoisesti jossa keho pysyy. Meillä kaikilla on kehoissamme mittoja, joita on mahdotonta muuttaa kasvuiän päätyttyä, kuten pituus ja kengänkoko. Miksi siis painokin ei voisi olla sellainen?
Ennen kuin repeät pelihousuistasi: mä en nyt sano, että painoa ei saisi pudottaa. Mä sanon, että se on täysin jokaisen oma asia. Jos haluat itse omasta tahdostasi pudottaa painoa ja pystyt siihen, se on tosi hyvä sulle. Mutta pyydän, älä tuomitse ihmisiä, jotka eivät sitä tee, koska edelleen, se on jokaisen oma asia.
Viimeksi luin jostain, että jonkin teorian tai ties minkä mukaan naisen pitäisi painaa alle 60 kiloa. Kun painoin vuonna 2012 noin 65 kiloa eli periaatteessa "enemmän kuin saisi", näytin jo silloin tosi pieneltä (ja kyllä, en kokenut olevani hoikka vaan päinvastoin). Havainnollisin kuva hoikkuudestani näkyy näissä Wanhojen kuvissa. Ei ihme, että on nuoret sekaisin, kun sanotaan, että tuon näköinen tyttö painaa "enemmän kuin saisi". Ei ihme, että minäkin olin tuolloin sekaisin.
 |
| kirkas lämmin |
Mä olen aina ollut hoikka, ekat 20 vuotta ja rapiat elämästäni. Murrosiässä kurvit vähän pompsahtivat esiin, mutta pysyin silti perusolemukseltani tosi hoikkana. Jos katsot vuoden 2016 ja sitä vanhempia postauksiani (varsinkin 2012, jolloin painoin vielä aiemmasta 10 kiloa vähemmän), niin solis- ja kylkiluut erottuvat varsin hyvin ja oon tosi kapoinen varsinkin käsivarsien, kasvojen ja vyötäröni seudulta.
Uskokaa tai älkää, mutta ajattelin olevani silloin - ja nyt siteeraan - "ihan hirveä läski".
 |
| kirkas viileä |
Niinkin pienenä kuin 6-vuotiaana ajattelin, että mulla on liian isot reidet. Kai vertasin itseäni naapuruston tyttöihin tai luokkakavereihini - en enää edes muista, mutta sen ajatuksen muistan. Ei mulla varmaan oikeasti edes ollut isot reidet, mutta ne olivat isommat kuin tytöillä, joihin itseäni vertasin. Mitä en osannut tietenkään lapsena ottaa huomioon silloin oli, että kyseiset tytöt olivat myös muullakin tavalla mua pienempiä. Lyhyempiä, hentorakenteisempia ja kapeampia. Heillä oli yksinkertaisesti erilainen ruumiinrakenne.
Voit olla mitä mieltä tahansa lihavuudesta, mutta se on ongelma, kun hädin tuskin ekaluokkalainen tyttö ajattelee itsestään, että hän on liian iso ja sitä myöten ruma.
 |
| voimakas |
Kaiken lukemani ja tutkimani jälkeen näen tämän asian näin: kaikki ihmiset ovat yksilöitä aivan kaikessa mahdollisessa. Ja samalla tavalla kuin ihmiset ovat yksilöitä, kaikilla on yksilöllinen paino, johon keho hakeutuu väkisin tai vaihtoehtoisesti jossa keho pysyy. Meillä kaikilla on kehoissamme mittoja, joita on mahdotonta muuttaa kasvuiän päätyttyä, kuten pituus ja kengänkoko. Miksi siis painokin ei voisi olla sellainen?
Ennen kuin repeät pelihousuistasi: mä en nyt sano, että painoa ei saisi pudottaa. Mä sanon, että se on täysin jokaisen oma asia. Jos haluat itse omasta tahdostasi pudottaa painoa ja pystyt siihen, se on tosi hyvä sulle. Mutta pyydän, älä tuomitse ihmisiä, jotka eivät sitä tee, koska edelleen, se on jokaisen oma asia.
 |
| voimakas lämmin |
Viimeksi luin jostain, että jonkin teorian tai ties minkä mukaan naisen pitäisi painaa alle 60 kiloa. Kun painoin vuonna 2012 noin 65 kiloa eli periaatteessa "enemmän kuin saisi", näytin jo silloin tosi pieneltä (ja kyllä, en kokenut olevani hoikka vaan päinvastoin). Havainnollisin kuva hoikkuudestani näkyy näissä Wanhojen kuvissa. Ei ihme, että on nuoret sekaisin, kun sanotaan, että tuon näköinen tyttö painaa "enemmän kuin saisi". Ei ihme, että minäkin olin tuolloin sekaisin.
Onneksi ne ajat ovat takana. Ne kauhunhetket, kun vaatekokoni kasvoi M-L:ään. Kehonkuvan vääristymät. Itseinho ja epävarmuus omasta itsestä.
Hauskinta tässä on se, että vaikka olen isompaa kokoa mitä olen koskaan ollut, en ole koskaan ollut tyytyväisempi itseeni. Tykkään edelleen mun silmistä ja kuinka fierceltä äskettäin oppimani kissarajaukset näyttävät niissä. Poskipäät, vyötärö, hartialinja - kaikki osia itsessäni, joista pidän. Rakastan myös mun nykyään niin ihanaa kiharapehkoa! Siitä lisää muuten myöhemmin; mulle tulee meinaan kuun lopussa yksi vuosi CG-metodin aloittamisesta!
Toki on hetkiä, kun en meinaa tottua kaksoisleukaani kuvissa, en kestä käsivarsiani enkä pidä peilikuvastani, mutta en ole koskaan aiemmin kokenut samanlaista varmuutta itsestäni kuin mitä nyt. Tunnen olevani vahvempi, itsevarmempi ja yhä enemmän oma itseni kuin mitä olen vuosiin ollut.
 |
| voimakas viileä |
Hauskinta tässä on se, että vaikka olen isompaa kokoa mitä olen koskaan ollut, en ole koskaan ollut tyytyväisempi itseeni. Tykkään edelleen mun silmistä ja kuinka fierceltä äskettäin oppimani kissarajaukset näyttävät niissä. Poskipäät, vyötärö, hartialinja - kaikki osia itsessäni, joista pidän. Rakastan myös mun nykyään niin ihanaa kiharapehkoa! Siitä lisää muuten myöhemmin; mulle tulee meinaan kuun lopussa yksi vuosi CG-metodin aloittamisesta!
Toki on hetkiä, kun en meinaa tottua kaksoisleukaani kuvissa, en kestä käsivarsiani enkä pidä peilikuvastani, mutta en ole koskaan aiemmin kokenut samanlaista varmuutta itsestäni kuin mitä nyt. Tunnen olevani vahvempi, itsevarmempi ja yhä enemmän oma itseni kuin mitä olen vuosiin ollut.
Ehkäpä se on henkisen kasvamisen ja kypsymisen ansiota. Ja tietysti kehopositiivisen sisällön suurkulutuksen! Kiitos kuuluu mm. Tinnalle, Veeralle, Jessille ja monille, monille muille kuin myös ihanalle ja upealle äidilleni ja muille elämäni ihmisille, jotka hyväksyvät minut ja muut sen kokoisina kuin he ovat. ♥
Tätä tekstiä kirjoittaessa soi:
View - Intro/Late / Avalon / Ebb n Flow / Otl / Spill / Coldest Season / Deeper
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti