JESSE MARKIN - FOLK
 |
| @ Olympia-kortteli 22.3.2019. |
Mun piti kirjoittaa taannoisesta Jesse Markinin keikasta, mutta se pikkasen viivästyi ja sitten se viivästyi ihan liikaa. Kunnes tajusin, että sieltähän on albumi tulossa toukokuun lopussa, joten voin ihan yhtä hyvin viivästyttää postaukseni kesään asti.
Kuten aiemmassa postauksessa Jessen singleistä jo totesin, Jessen uusi indie-tyyli on D A B O M B. Siis aivan upeaa. Tällaista musiikkia ei ihan joka pojalta tai tytöltä löydy. Mun on ollut vaikea kuvailla mun musamakua viime aikoina, koska en halua sanoa sekalainen, sillä se implikoisi kuitenkin, että kaikki käy, koska ei todellakaan muuten käy. Tästä lähin sanon, että kuuntele Jesseä, niin tiedät mun musamaun. Mun musamaku on Jesse Markin. Ja Michael Jackson. It's a fifty-way tie.
Heti kun FOLKin älppärit lähti myyntiin, mää klikkasin itteni välittömästi Katin Tavaraan ja pistin tilaten. Sitten lähti liian monen päivän mittainen kärsimätön odotus.
Kun perjantai 31.5. vihdoin koitti, oli albumi jo klo 00.00 Spotifyssä. Pikkasenko teki mieli kuunnella FOLK läpi, mutta ei. Järkeni ääni sanoi mulle: "Nyt vielä pieni hetki kärsivällisyyttä, Ems. Kuuntelet sitten illalla kun se on tullut Postiin, haet sen sieltä, veli tulee kylään ja laitatte soimaan LP-soittimella, kuten kuuluu."
 |
| Matias sanoi, että toi logo näyttää ihan multa. I'll take it! |
Pikakelataan tähän päivään. Olen kuunnellut FOLKia vähintään kaksi kertaa päivässä putkeen viimeisen viikon ja 3 päivää. (Oikeastaan tätä ja iki-ihanaa Rosie Lowea, jolta myös tuli toukokuussa uusi albumi). Tietysti ne ehdottomat lempparit ovat sieltä muotoutuneet, joita kuuntelen enemmän kuin muita, mutta tältä albumilta löytyy joka mielialaan oma biisinsä. Kun olen iloisen chilli, kajarissa soi Sunshine. Kun kropassa riittää energiaa ja tanssituttaa, pistän Treatin soimaan (ja vedän lihasmuistista Didin koreoo). Kun raivostuttaa, rauhoitun ja laitan jonoon Peelin, Run (One Dropin) ja Firen. Kummasti auttaa, vaikka kaikissa biiseissä vallitsee tietty kaoottisuus. Kaoottinen musiikki rauhoittaa mua, kun olen vihainen. Kun olo on melankolinen, Jericho ja Hope auttavat ja tuovat toivoa.
Nyt laitan levyn soimaan ja tunnelmoin. Kirjoitan ajatuksiani ylös. I'll let myself flow.
Driving Ms. Daisy in Millennium Falcon. Jesse lentää haukan lailla syvistä vesistä. Miles away / miles away from all I've known / apply the pain / inside my veins, I might explode. Ihmiset ovat vihanneet ja heittäneet lokaa niskaan, mutta Jesse ei menetä kontrollia ja nousee ylös kaikesta huolimatta. Soundi on rosoisen chilli ja kotoisan akustinen.
All I wanna do is drop these and Peel. Biisi, jonka Jesse esitti myös Olympian keikalla. Kuulosti jo siellä aivan timanttiselta. Rakastan tämän biisin äänimaailmaa. Tämä on just sitä parasta bestii. Jo biisin alku puhuttelee: You gotta lotta s*** up on your mind / that I can tell / trying to hide it, so they wouldn't find / when you might as well / let it out / like a pressure valve, all the tensions out / like what you vexed about, see when you breaking down / I knew how you felt / basic human nature, stay alive and well. Ain't that the truth. Paljon mielessä kaikkee, mutta ei halua sanoa mitään. Välillä kyllä tekis mieli päästää kaikki ulos, muttah niin. Jesse on kuitenkin just siellä asian ytimessä.
Run it how you run it as long as the shoe fit. AAAAA tässäkin kyä sellasta ääntä ja meininkiä, etten kestä. Ja mitä riimejä. All black way before Son of Odin / The freshest prince with the peppermint. Thor ja Will Smith mainittu. You got my vote. Tämä soi myös keikalla livenä ja painui mieleen. Punaisia strobovaloja. Täydellisyyttä.
Oh, I'll Treat you so right. Tähän upeaan biisiin reenattiin koko kevään, mutta suureksi harmiksi tämä ei koskaan päässyt esitykseksi asti. Tunneilla kävi niin vähän väkeä, ettei tästä oikein olisi saanut kunnollista esitystä aikaan. Reenipätkiä on kuitenkin olemassa ja koreografia tuoreessa muistissa, että kyllä tästä jotain sais kasaan. Didin koreografia ansaitsisi tulla nähdyksi ja kuulluksi!
But no, from the Root we can start again. Jesse latoo suoria totuuksia mustien omista kokemuksista tässä maailmassa. Todella kaunis äänimaailma. Jessen räppi ja kertsien laulu sulautuvat huikeasti yhteen. Vaikka Jesse käyttää rajua kieltä, tässä on jotain todella herkkää ja traagista. Puhutaan kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ja hei, Jesse, jos satut ehtimään lukemaan tätä, niin kerropas viittaako "going out like Tony just to become a legend" juuri siihen mihin mää luulen? Terveisin MarvelFanGirl92, joka tykkää lukee liikaa rivien välistä. Vaikkei viittaisikaan, niin mää tulkitsen sen tästä eteenpäin omalla tavalla.
I ain't playing with this Fire, try to hold what it require. Tässä taas sitä kunnon indiehyvää. Tässä musan hienossa lajissa voi yhdistää eri musiikkityylejä samassa biisissä. Verset on yhtä kaoottista elektropunkkia ja kertsi iloista akustista kitaraa. Nopeaa räppiä ja sanojen havinaa. Tulella ei leikitä. Tuli on hyvä renki, mutta hyvin huono isäntä.
Tähän väliin sanon, että mää diggailen ihan kybällä näitä interludeja biisien väleissä. Näitä ei paljoo nykypäivänä näe eikä kuule. Ne nivoo biisejä hienosti yhteen.
I Will Shoot. Ehdottomasti lempparein versenpätkä koko maailmassa on tässä biisissä: Tell em that their brain is an app and they'll start using it. Ja edelleen, tämä biisi oli mun viime vuoden kuunnelluin biisi Spotifyn mukaan. En ole vieläkään kyllästynyt. Biisin lopussa kikkaillaan kivasti: ihan kuin biisi loppuisi, mutta eipäs lopukaan. Se jatkuu vielä muutaman sekunnin. Myös piano on täyttä rakkautta.
To get to our promised land you gotta start with Jericho. Täydellistä. Aivan uskomattoman kaunis. Muistan kyynelieni valuneen vuolaina, kun kuuntelin tätä ensimmäisen kerran. Piano, äänimaailma, lyriksit. It's a maze what we face everyday / I ain't afraid no more. Siltä on tuntunut viime kuukaudet, ellei jopa viimeiset kaksi vuotta. Mutta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin aina, uskon oikeasti että asiat järjestyy. Let it stand for hope / that we redesigned / so we see the skies / I believe it's close / do believe it's time / get some peace of mind.
Day's long, oh my Sunshine. Rakastan kertsiä, soundeja, biittiä, sanoja. Biisissä käsitellään elämän huolia, murheita, epäuskoa, vääriä ihmisiä elämässä. Kuitenkin valo pilkahtelee elämään sumupilvien välistä. Perhe kannustaa ja uskoo suhun.
A Quiet Place. Tämä ei ole biisi vaan pätkä kahden nuoren pojan keskustelua kuinka on rauhaisaa istua hiljaisessa paikassa. Pätkä on Freshin ja Chuckyn keskustelusta, joka käydään elokuvassa Fresh. Voin samaistua tähän myös aika vahvasti.
Chucky: It's quiet here.
Fresh: Yeah, I like to come here.
Chucky: It's lonesome. You know what's whack. When I'm down with the posse or at home and everybody be screaming and yelling, it gets real lonesome. It be like crowded and noise and screaming. And suddenly it feels like I'm the only one there.
Fresh: The more people there is, the lonelier it get... I have this dream.
Chucky: Yeah, like what?
Fresh: Nothing, sometimes I have it, that's all.
Big Mood.
Hope. Albumin viimeinen biisi. Loistava valinta albumin loppukaneetiksi. Tässä on nimensä mukaisesti sitä toivoa ja tsemppiä. Elämässä tulee vastoinkäymisiä: ystäviä lähtee elämästä, koska eivät ymmärrä, lapsuuden haasteita erinäisistä syistä ja ihmiset eivät usko suhun ja sun kykyihin. Sää voit kaatua seitsemän kertaa ja nousta kahdeksan. The ground is breaking / I'm impatient / off the pavement / towards our haven / walls are caving, overtaking palpitations / thoughts are racing / still can not turn away / cos I feel it down in my bones / something I haven't been feeling before / they told me I should be letting it go / let it all go / what do they know? Yup, what do they know?
This dude right here. Man/amazing. Kiitos musiikista. Since 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti