25.6.2009.

Mun ykkössuosikki kaikista MJ-kuvista. Se on paitsi todella cool myös
kertoo sen faktan, että MJ:lla on vitiligo. Katso hänen käsiään.

"Like a sunset dying with the rising of the moon. Gone too soon."

Torstai 25.6.2009 klo 14.26. Hetki, jona koko maailma pysähtyi.

Suomen aikaa oli jo perjantai 26.6. Oli kuuma ja aurinkoinen aamu Kuopion Rauhalahden huoneistohotellin huoneessa. Meillä oli viimeinen päivä lomaa jäljellä ja puolen päivän aikaan oli määrä luovuttaa huone ja lähteä kotia kohti. Meillä oli Matiaksen kanssa oma huone ja mää nukuin kerrossängyn yläpedissä. Isä tuli herättämään 8.30 maissa aamupalalle ja yhtäkkiä hänen äänensä vakavoitui. Hän kertoi, että olisi nyt ikäviä uutisia. Mun eka ajatus oli, että joku on kateissa tai kuollut. Isä vahvisti pelkoni sanomalla: ”eräs ihminen on kuollut”.

Minä ehdin 5 sekuntia käydä mielessäni läpi sukulaisia, mutta jostain sattuneesta syystä järkytyin ihan yhtä paljon, kun isä kertoi, että kyseessä on suurin piirtein ensirakkauteni Michael Jackson.

Pillahdin itkuun välittömästi. Nousin paniikista sekaisin ja sumuisissa tunnelmissa ylös katsomaan uutisia. Joka kanavalla puhuttiin siitä. Michael Jackson on kuollut 50-vuotiaana. En voinut uskoa sitä.

Koko päivä meni aivan sumussa, mutta silti muistan vahvasti yksityiskohtia. Hotellin respan uutisotsikoissa luki suru-uutinen isoin kirjaimin: MICHAEL JACKSON ON KUOLLUT. Me menimme syömään viimeistä kertaa aamupalaa. Sielläkin puhuttiin radiossa MJ:n kuolemasta.

Mä vain tuijotin eteeni, olin aivan hiljaa ja tein kaikkeni, etten itkisi julkisella paikalla. Kävimme Kuopion keskustassa kaupoilla ja meinasin alkaa itkeä KappAhlin sovituskopissa. Kun vihdoin lähdimme kotia kohti minä tungin kuulokkeet korviini ja kuuntelin Michael Jacksonia. Kun Stranger in Moscow alkoi soida, mää aloin vihdoin itkeä täysin vapaasti ja vuolaasti. Sen jälkeen ei ole enää muistikuvia. Olin aivan rikki seuraavat kuukaudet.

"Just because you read it in a magazine or see it on a tv screen don't make it factual." 

- Tabloid Junkie

Viime kuukaudet eivät myöskään ole olleet kovin helpot. Luulin saavani surra rauhassa kymmenettä vuotta ilman Michaelin upeaa ääntä, kaunista sielua ja musiikillisia mestariteoksia, mutta ei. Olen joutunut omilla silmilläni lukemaan sellaisia juttuja taas, joita en jaksaisi enää joutua ajattelemaan yhtään enempää. En suostu kirjoittamaan niistä jutuista riviäkään blogiini. Minä haluan pitää blogini 100% faktapohjaisena ja nämä jutut eivät ole saaneet minua vakuuttumaan niiden todenperäisyydestä.

Satakunnan Kansa 20.7.2018.

10 vuotta on kulunut ja edelleen minä rakastan Michaelia ja hänen musiikkiaan. Mikään eikä kukaan ei ole saanut minua lopettamaan. Kiitos minun coolin isän olen fanittanut Michaelia jo 1-vuotiaasta asti. Olen tanssinut hänen musiikkinsa tahdissa heti siitä asti, kun opin seisomaan. Voin ylpeästi sanoa, että minun isäni oli MJ:n ainoalla Suomen keikalla. Olen osallistunut kaksi kertaa Thrill The Worldiin, poseerannut Satakunnan Kansaan Dangerous-paita päällä ja pyysin tätiäni kitaristeineen esittämään Michaelin biisejä meidän häissä.

On niin paljon kauniita muistoja, ettei niitä pysty edes laskemaan.

"Born to amuse, to inspire, to delight here one day, gone one night."

Tälle päivälle olen suunnitellut seuraavaa: Kuuntelen Michaelin musiikkia nonstoppina, Dangerous-paita on päällä, katsomme Michaelin taustatanssija LaVelle Smith Jr:n dokumenttia syöden Ben & Jerry'siä ja annan kyynelten virrata jätskipurkkiin. Mulla on ihan kamala ikävä edelleen, eikä mulla ollut tietenkään koskaan edes mahdollisuutta oppia tuntemaan Michaelia ihmisenä. En voi kuin vain kuvitella, miltä hänen läheisistään tuntuu.

See ya next lifetime, Michael. 

"Stop existing and start living." - Heal The World.

Ps. Blogini täyttää tuossa ihan puolen tunnin päästä tasan 8 vuotta. Voi apua. Olkoon tämä postaus sen kunniaksi myös. Kahden vuoden päästä tulee jotain isoa. Minä täten lupaan.