Our own Death Star.

Mää niin fiilistelen meidän uutta ruokailutilan lamppua.

Meidän vanha lamppu oli ostettu antiikkiliikkeestä mieheni toimesta ennen meidän tapaamista. Se rikkoutui hieman eräässä kylläkin aika hupaisassa incidentissä. Kun kuitenkin palatte halusta tietää, niin Keijo ilakoi liian riehakkaasti Empan hyvää matikan numeroa. Anyways, se lamppu oli muuten hieno, mutta koska oli niin vanha, ei siihen olisi löytynyt sopivia kupuja enää mistään.

Porukoilla näin tämän upeuden ja pelkäsin, että tämä on Ikean vanhempaa mallistoa, mutta eipäs ollutkaan! (tai sitten oli jotain rebootin tapaista, tiedä en) Minä olin harmikseni flunssan kourissa, joten en päässyt Ikeaan inspiroitumaan, mutta Keijo haki reippaasti lampun ja kokosi tuon palapelin kasaan. 

Ehkä ihan hyvä, etten päässyt Ikeaan mukaan. Olisi voinut olla isompi lasku kuin mitä Keijon käynnin jäljiltä. Okei, oon aika järkevä shoppailija noin muuten, mutta ei sitä koskaan tiedä.

25.6.2009.

Mun ykkössuosikki kaikista MJ-kuvista. Se on paitsi todella cool myös
kertoo sen faktan, että MJ:lla on vitiligo. Katso hänen käsiään.

"Like a sunset dying with the rising of the moon. Gone too soon."

Torstai 25.6.2009 klo 14.26. Hetki, jona koko maailma pysähtyi.

Suomen aikaa oli jo perjantai 26.6. Oli kuuma ja aurinkoinen aamu Kuopion Rauhalahden huoneistohotellin huoneessa. Meillä oli viimeinen päivä lomaa jäljellä ja puolen päivän aikaan oli määrä luovuttaa huone ja lähteä kotia kohti. Meillä oli Matiaksen kanssa oma huone ja mää nukuin kerrossängyn yläpedissä. Isä tuli herättämään 8.30 maissa aamupalalle ja yhtäkkiä hänen äänensä vakavoitui. Hän kertoi, että olisi nyt ikäviä uutisia. Mun eka ajatus oli, että joku on kateissa tai kuollut. Isä vahvisti pelkoni sanomalla: ”eräs ihminen on kuollut”.

Minä ehdin 5 sekuntia käydä mielessäni läpi sukulaisia, mutta jostain sattuneesta syystä järkytyin ihan yhtä paljon, kun isä kertoi, että kyseessä on suurin piirtein ensirakkauteni Michael Jackson.

Pillahdin itkuun välittömästi. Nousin paniikista sekaisin ja sumuisissa tunnelmissa ylös katsomaan uutisia. Joka kanavalla puhuttiin siitä. Michael Jackson on kuollut 50-vuotiaana. En voinut uskoa sitä.

Koko päivä meni aivan sumussa, mutta silti muistan vahvasti yksityiskohtia. Hotellin respan uutisotsikoissa luki suru-uutinen isoin kirjaimin: MICHAEL JACKSON ON KUOLLUT. Me menimme syömään viimeistä kertaa aamupalaa. Sielläkin puhuttiin radiossa MJ:n kuolemasta.

Mä vain tuijotin eteeni, olin aivan hiljaa ja tein kaikkeni, etten itkisi julkisella paikalla. Kävimme Kuopion keskustassa kaupoilla ja meinasin alkaa itkeä KappAhlin sovituskopissa. Kun vihdoin lähdimme kotia kohti minä tungin kuulokkeet korviini ja kuuntelin Michael Jacksonia. Kun Stranger in Moscow alkoi soida, mää aloin vihdoin itkeä täysin vapaasti ja vuolaasti. Sen jälkeen ei ole enää muistikuvia. Olin aivan rikki seuraavat kuukaudet.

"Just because you read it in a magazine or see it on a tv screen don't make it factual." 

- Tabloid Junkie

Viime kuukaudet eivät myöskään ole olleet kovin helpot. Luulin saavani surra rauhassa kymmenettä vuotta ilman Michaelin upeaa ääntä, kaunista sielua ja musiikillisia mestariteoksia, mutta ei. Olen joutunut omilla silmilläni lukemaan sellaisia juttuja taas, joita en jaksaisi enää joutua ajattelemaan yhtään enempää. En suostu kirjoittamaan niistä jutuista riviäkään blogiini. Minä haluan pitää blogini 100% faktapohjaisena ja nämä jutut eivät ole saaneet minua vakuuttumaan niiden todenperäisyydestä.

Satakunnan Kansa 20.7.2018.

10 vuotta on kulunut ja edelleen minä rakastan Michaelia ja hänen musiikkiaan. Mikään eikä kukaan ei ole saanut minua lopettamaan. Kiitos minun coolin isän olen fanittanut Michaelia jo 1-vuotiaasta asti. Olen tanssinut hänen musiikkinsa tahdissa heti siitä asti, kun opin seisomaan. Voin ylpeästi sanoa, että minun isäni oli MJ:n ainoalla Suomen keikalla. Olen osallistunut kaksi kertaa Thrill The Worldiin, poseerannut Satakunnan Kansaan Dangerous-paita päällä ja pyysin tätiäni kitaristeineen esittämään Michaelin biisejä meidän häissä.

On niin paljon kauniita muistoja, ettei niitä pysty edes laskemaan.

"Born to amuse, to inspire, to delight here one day, gone one night."

Tälle päivälle olen suunnitellut seuraavaa: Kuuntelen Michaelin musiikkia nonstoppina, Dangerous-paita on päällä, katsomme Michaelin taustatanssija LaVelle Smith Jr:n dokumenttia syöden Ben & Jerry'siä ja annan kyynelten virrata jätskipurkkiin. Mulla on ihan kamala ikävä edelleen, eikä mulla ollut tietenkään koskaan edes mahdollisuutta oppia tuntemaan Michaelia ihmisenä. En voi kuin vain kuvitella, miltä hänen läheisistään tuntuu.

See ya next lifetime, Michael. 

"Stop existing and start living." - Heal The World.

Ps. Blogini täyttää tuossa ihan puolen tunnin päästä tasan 8 vuotta. Voi apua. Olkoon tämä postaus sen kunniaksi myös. Kahden vuoden päästä tulee jotain isoa. Minä täten lupaan.

All I wanna do is drop these and peel.

Pohdiskelinpa tuossa veljeni kanssa eräs kaunis kesäilta asioita, kun tallasimme Tampereen katuja. Tamperetta ja muuttoa sinne ja että onko aika kullannut mun muistot Tampereesta. Glorifioinko Tamperetta liikaa, katsonko vaaleanpunaisten rakkauslasien läpi. Tampere kun on nyt täynnä vihaamiani keltapunaraitoja ja työmaita ja kuoppia ja soraa. Vaikka se on kylläkin vain väliaikaista, mutta en silti voi olla miettimättä, että haluanko todella takaisin tänne.

Muistan hämärästi ajan, jolloin mua ahdisti Tampereen pienet piirit ja halusin muuttaa pois. Hauskaa on se, että täällä missä nyt asun on vielä pienemmät piirit, joten asiat ovat ehkä palanneet perspektiiviin. Tampereella saa olla suhteellisen anonyymi ja kulkea rauhassa ilman, että kukaan tietää kuka sä olet. En tiedä tietääkö täällä edes kukaan kuka mää olen, mutta mieheni on suht tuttu ihminen täällä lähes kaikille, joten siitä taatusti voi jotain päätellä.

Olen asettunut tänne ja en ole. Olen välitilassa. En tiedä missä olla ja mitenpäin. Jos nyt kuitenkin jotain tiedän, niin mää koen olevani kotona, kun olen Tampereella. Mää haluan, että kaikki tarvittavat palvelut on lähellä tai niin, että bussi kulkee läheltä (ja läheltä tarkoittaa alle 1 km päästä). Siihen olen tottunut lapsesta asti. Olen Itä-Tampereen lähiökasvatti. 

Pakko myöntää myös, mutta meidän talo on liian iso meille kahdelle. En ole oikein vieläkään tottunut tähän tilan määrään. HALUAN YKSINKERTAISEMPAA. Ei ole ihme, että aivot on solmussa. Ja sitten muuten lentää talosta tavaraa leppäkeihäiden lailla kun muutto koittaa! Haluan tavoitella minimalismia. "Vähemmän on enemmän" on hyvä motto.

Saatan nyt kuulostaa lössöltä laiskurilahnalta, joka ei jaksa mitään, mutta ajattelen tätä käytännön kannalta. Mulla ei ole ajokorttia, joten palveluiden lähelläolo on vain järkevää. Mitä jos olen sairaana ja pitää hakea kesken miehen työpäivän apteekista reseptilääkettä? Mitä jos me unohdettiin käydä kaupassa edellisenä päivänä eikä kaapissa ole mitään? Ei ole täällä Woltteja ja Foodoroita, joista tilata ruokaa kotio. Mitä jos vanhempani, veljeni tai joku muu Tampereen sukulainen tarvitsee apua heti paikalla? Täältä ei pääse kortittomana ihan muutamassa minuutissa hätiin. Ja apuahan minä en pyydä, koska ei tartte auttaa! Okei jälkimmäisessä tapauksessa pyytäisin varmasti apua, jos olisi kauhea hätätapaus.

Jos saisin käyttää aikakonetta, menisin sanomaan 17-vuotiaalle minälle, että NYT LIKKA SÄÄSTÄT RAHAA JA MENET AUTOKOULUUN.

MÄÄ TIEDÄN, että mulla on tässä lähellä ihmisiä, jotka varmasti haluaisivat auttaa, mutta mää en vain osaa pyytää apua. Tämän totesin aiemmassa postauksessa. En tiedä miksi, mutta se on vain ihan ylivoimaista. Mää haluan pärjätä itse. Piste.

Emmää tiedä mihin olin menossa mun postauksen kanssa. Tämä on taas aamuyön pohdintaa ja hypotetisointia tulevasta, mitä tykkään varmaan eniten harrastaa tanssimisen lisäksi.

Ai niin ja SE TANSSI. Tiedättekö kun ainoat tanssilajit mitä aikuiset voi täällä harrastaa, on zumba, lavis ja paritanssi? No thanks. Toivon todella, että pääsen taas edes yhdelle Housen tunnille syksyllä.

Tiedän myös sen, ettei Tampereelle muutto ratkaise kaikkia mun ja meidän ongelmia, mutta se taatusti auttaa vähän. Ja se on varmaa, että siellä tulee eteen täysin uudet ongelmat. Ei saa mekkaloida klo 22 jälkeen, jos on seinänaapureita. Musiikkia ei saa blästätä täysiä. Ei ole kaunista luontomaisemaa takapihalla (välttämättä). Hektisyys sekoittaa päätä. Ikävä takaisin tänne. Kyllä se kuitenkin tulee, mun pää on just niin tyhäm.

Se on se hinta mikä pitää maksaa. Näin ei voi kuitenkaan jatkua. Tulevaisuutta odotellessa...

Kevät 2019.

HUHTIKUU

Huhtikuu oli erittäin tapahtumarikas kuukausi. Ravasin todella paljon Tampereella, mistä tykkään oikein paljon. Toivottavasti kohta ei tarvii enää ravata niin pitkää matkaa...

Alkukuussa koimme ensimmäisen niistä kaikista neljästä kesäviikosta, jotka Suomeen aina saamme. Jännällä odotan, että mihin loput kesäviikot mahtavat sijoittua.

Huhtikuu starttasi intensiivisellä työputkella. Markkinointisuunnitelmia, blogin kirjoittamista, uutiskirjeen laatimisia, Skype-keskusteluja... Tulin myös jälleen todenneeksi, että tarvitsisin ehdottomasti paremman ja nopeamman koneen. Tällä hetkellä mulla on ystäviltä saatu Toshiban läppäri, josta en oo ees varma kuinka vanha on, mutta tässä on Windows 7 ja asennettuna Wordin 2007-versio. Tää on ihan ok tällain blogin kirjoittamiseen, mutta työasioiden hoidossa aivan raivostuttavan hidas välillä. Yritän tämän kesän ainakin pärjätä tällä, tai ainakin siihen asti kunnes pääni räjähtää tän kanssa. Tai tää kone räjähtää-

Voi kuulkaas tytöt ja pojat. Keskiviikkoaamu 3. huhtikuuta oli jännittävämpää kuin Suomi - Kanada -finaaliottelu. Voin vaikka vannoa!

Olin suunnitellut varaavani meidän 11-henkiselle poppoolle liput Avengers: Endgame -enskariin. Olin varmistanut, että 3.4. klo 10 alkaa ennakkomyynnit ja halusin saada mahdollisimman hyvät paikat. Koska olen tämmönen stressipatti, heräsin täysin luontoni vastaisesti jo klo 7.40 täysin pirteänä. Ajattelin sitten siinä että noh, mikäs tässä on ollessa, selailin someja ja twiittailin hulluudestani Twitteriin. Veljenikin näemmä oli vahingossa hereillä samoihin aikoihin mun kanssa ja varauduttiin lippujen varaamiseen.

Kello lähestyi kymmentä ja mää avasin Finnkinon mobiilisovelluksen. Se ei tahtonut toimia, joten menin Finnkinon nettisivuille ja siellä odotti ylläolevan kollaasin oikealla puolella oleva sivu. Emmää ensin mitään ymmärtänyt, mutta sitten kun lipunmyynti aukesi klo 10, järkytyin aika huolella. Finnkinolla oli käytössä sellainen jonotushommeli, joka antaa pääsyn sivustolle vain muutamalle kerrallaan. Minä olin sijalla 2548. ja jonotusaika noin tunti. Fiilis oli kutakuinkin tämä.

MUTTA EI HÄTÄÄ! MATIAS TO THE RESCUE! Hän oli kaukaa viisas ja oli itsekin liittynyt huvikseen jonottamaan ja pääsi sijalle 500., josta jonotusaikaa 11 minuuttia! Ette muuten usko kuinka h e l p o t t u n u t mää olin. Soitin Matiakselle ja sovittiin, että miten hänen tulee toimia. Kun Matiaksen vuoro tuli, tuli pieniä mutkia, koska Matiaksella ei ollut tunnuksia Finnkinoon enkä minä hotopää ikinä muista mun tunnuksia sinne. Onneksi kuitenkin sain sen pinnistettyä kultakalan muistini sopukoista (ensin kirjoitettuani sen miljoona kertaa väärin) ja päästiin kirjautumaan sisälle mun tunnuksilla.

20 erittäin pitkää minuuttia myöhemmin saimme liput varattua oikein mallikkaalla telekommunikaatiolla! Paikat saimme lähestulkoon keskeltä teatteria, ainoastaan pari ihmistä meiän porukan välissä. Ei yhtään huonot! Sitten voitiinkin jäädä hyvillä mielin odottamaan ensi-iltaa.

Se on ehtaa Suomen kevättä, kun edellisenä päivänä on lämmin kuin mikä ja ei yhtään lunta maassa, ja seuraavana päivänä iskee kunnon lumimyräkkä. Kai se Suomen sää luki mun ajatuksista aikomukseni heivata nuo maiharit talvisäilöön ja oli sitä mieltä, että "äläs ny vielä, ei hosuta".

Lapsuusajan viboja: Tupperwaren vanha turkoosinvihreä kulho ja vanha sininen lasta ja kääretorttutaikinaa. Ihaninta nostalgiaa. Äidin kanssa tehtiin unelmatorttua Tupperi-kutsuille ja siitä tuli yhtä herkkua kuin ennenkin. Parasta siinä on se tomusokeri- ja voitäyte höystettynä kahvilla. Niin ihanaa.

Tupperien jälkeen heitettiin mun täti ja serkut kotio Matiaksen kanssa ja lahjaksi sain serkultani tämän upean Avengers-logopiirroksen! Piirtäjä on 11-vuotias serkkuni Manke. Alla lisää hänen teoksiaan. Ja kuva tietysti Tardis-magneeteilla, kun ei muuten mitään crossoveria varmaan koskaan saada.

On se taitava plikka! Siinä on upea Billie Eilish, kauniita kukkasia ja huvipuistonäkymää. Mankella on todella omaperäinen sarjakuvamainen tyyli. Hänellä on selvästi äidiltään perittynä sama taiteenlahja kuin mikä on myös muillakin serkuilla.

Lauantaina 13.4. oli UPEE päivä Tampere-talossa. Jos missasit postaukseni, luepa se tästä!

#oki #cantwait

Vuodesta 2020 eteenpäin tulee huippusarjoja Disney+:lla! WandaVision, Falcon & Winter Soldier JA LOKI. AAAAAAAA. Fanityttökuolema tulee sitten satavarmasti!

Reenipäivänä fiilistelin jälleen kevään ekaa Converse-päivää ja isältä vastasaatua lempparitakkiani. Käväisin kirpparilla Matiaksen kanssa pikaisesti ennen reenejä ja mitä nostalgiannälkäiset aivoni menivätkään tekemään: oli pakko ostaa Spice Girlsin albumi 2 EUROLLA. Mulla ei edes ollut kyseistä albumia, kaikki muut löytyy. En kyllä tiedä tulenko koskaan tuota kuuntelemaan, mutta oli ihana löytö silti.

Olin myös yks päivä käsi krampaten kirjoittanut muutamat kirjeet, mutta postimerkkejä ei löytynyt kotoota yhtään. Oli niin kauniit postimerkit, etten voinut olla ikuistamatta niitä.

Lähdettiin Emun kanssa kohti Tamperetta, Emu kouluun ja mää odottelemaan kahvilaan Emun pääsyä koulusta. Menin Cafe Mimosaan ja siellä söin aivan superhyvää juustokakkua. Emun päästyä koulusta suuntasimme ystävälle katsomaan loput Marvelit tyttöporukalla ennen Endgamea. Noora oli väsännyt ihanaa kana-halloumi-salaattia.

Entisillä lapsuudenseuduilla oli joku tehnyt aikas mösöt ja osuvat graffiteeraukset Hengenvaara-kaappiin.

PITKÄ VIIKONLOPPU 19.-22.4.

Vähäsen käytiin myös kutsumassa ihmisiä tärkeälle illalliselle, joka pidettiin 19.4. Tätä kutsumista tein myös tosiaan aiemmin kirjeitse.

Ja tänä kauniin sinisenä kevään iltana käväisin happihyppelyllä kiitollisena illallisesta.

Tässä kuvassa kiteytyy mun kevätfiilis: lempparikengät, lemppariarskat ja lempparikangaskassi.

Meillä oli tosi hieno pitkä viikonloppu: Perjantaina tärkeässä tilaisuudessa, lauantaina kenttäilyä ja rentoa olemista. Sunnuntaina käytiin katsomassa poikain jalkapallopeliä ja kohtasimme siellä tuttuja. Maanantaina vedettiin leffamaratoonina Saksikäsi Edward, Tuhkimo ja Burleski. Parasta mahdollista pitkän viikonlopun viettoa.

Huulipuna: NYX Liquid Suede Lip Cream, sävy Alien.

Testailin vähän Endgame-meikkejä edellisenä päivänä. Emu taiteili mulle upeat kulmat ja siipi-eyelinerit. Vitsi kun itsekin osaisi, mutku ei meinaa riittää kärsivällisyys opetella, terveisin tärisevät kädet 24/7.

Avengers: Endgame oli infinity/5. Parasta elokuvaa ikinä. Tästä lisää myöhemmin!

TOUKOKUU

Perheen kanssa otettiin ja lähdettiin Viking Gracella miniristeilylle 3. - 4.5. Karaokea, vähän ostoksia, ihanaa ruokaa sekä Poets of the Fallin mahtava keikka. Jos missasit postauksen, luepas se tästä näin!

Kaipasin jälleen kunnon energialatautumista, joten päätin viettää aikaa vähän itseni kanssa. Kirjoitin päivästäni hieman aiemmin, paas lukien tästä ♥

Rentouttavan self-caren jälkeen oli erikivaa olla serkkujen lapsenlikkana. Äidit auttoi meiän mummoa ja me mentiin sillä aikaa Mäkkäriin safkalle ja Minettiin jätskille. Lopuksi pyörähdettiin puistossa. Mulla on aika mösö perhe ♥

Meikälikka meni hurahtamaan Curly Girl-metodiin, jonka sitten lopulta intensiivisen tutkimustyön päätteeksi aloitin 26.5. Metodia on nyt melkein kuukausi ja aion todellakin jatkaa tämän parissa ajan hämärään asti. Tää on tehnyt ihmeitä mun tukalle ja kihara tulee paljon paremmin taas esiin! ♥ Lue koko juttu metodinaloituksesta tästä klikkaamalla.

Meille tuli kunniavieras hoitoon viikoksi eli Pablo Picasso! Hän on ihanin koiro sitten meiän Otto-seniorikoiran! Hän on niin fiksu ja tottelevainen seurakoira. Kiitos ystävilleni J&J koiron lainasta! ♥

Se toi likka pisti pyöräyttäen suklaamansikoita. Tämä on THE herkku. Ai että. ♥

Emu tuossa eräänä iltana poti vakavaa vaatekriisiä, kun tartti saada uutta juhlavaatetta. Meikähän ei kahta käskyä tarvinnut, kun pyydettiin makutuomariksi! Vaatekaupoissa pyöriminen on aina ihanaa, vaikkei oliskaan varaa itselleen mitään ostella. Emulle löytyi ihanat vaatteet Monkista ja Zarasta, kahdesta meiän lemppariketjusta.

Ja hei vinkki vitonen tulee tässä: Ratinan K-Supermarketista saa TUORETTA APPELSIINIMEHUA! On ehkä parasta ikinä.

FOLKin kansi sopii hianosti yhteen meiän sisustukseen! Meinattiin jo
hankkiutua eroon tuosta taulusta, mutta eipäs nyt ihan vielä...

Toukokuu huipentui Jesse Markinin odotettuun albumiin nimeltä FOLK. Kirjoitin levykäisestä muutaman sanasen, käypä lukemassa, jos kiinnostaa aivan mahtava indie R&B!

Mun kevät oli todella ihana. Ei tässä muuta voi sanoa. Paljon ehti tapahtua vaikka sitä en aina heti tajuakaan.

Mää kysyin Instagramissa teiltä mun blogini lukijoilta, että tekisinkö lyhyemmän koosteen ja lisäksi yksittäisiä pienempiä kohokohtia vai tutusti ison könttäpostauksen. Lyhyempi kooste voitti äänestyksen 11-5. Yritin nyt parhaani, mutta en tiedä osasinko tehdä tästä sen lyhyempää postausta. Jos ei ollut, niin sitten mää en vain osaa tehdä lyhyitä juttuja. Sorppa kamut!

She's a dancing machine.

PERJANTAI 24.5.2019

Tanssitovereista opettajaksi ja oppilaaksi.

Vuodesta 2002. Ihan pikkutyttösistä asti ollaan oltu tanssin upealla tiellä. Mulla on ollut muutamia enemmän ja vähemmän pitkiä taukoja välissä, mutta kummankaan rakkaus, palo ja intohimo tanssiin ei ole koskaan hävinnyt. Sinä et ole koskaan lopettanut etkä antanut minkään tulla tanssin tielle ja nyt olet tässä. Mää olen niin ylpeä susta, Didi. Ja mikä parasta, tuona päivänä sain kunnian olla ensimmäistä kertaa mukana esittämässä SINUN luomaa mahtavaa koreografiaa. Oliko edes ihan parasta! ♥

ISO KIITOS, RAKAS SERKKUNI DIDI, aivan mahtavasta keväästä tanssin parissa! Sytytit hiilloksella olevan rakkauteni tanssiin uudelleen täysiin liekkeihin. ♥

Tästä kuvasta tuli tänä keväänä 15 vuotta. Huhhuh. Serving some serious looks! Mää niiiin haluaisin toteuttaa tämän kuvan uudestaan joskus. Vähän paremmilla vaatteilla ehkä, mutta sama kokoonpano ja sama asenne. Didi, Nale, Zane, ootteko messissä?

Jos vakavasti puhutaan, niin jos olisin pysynyt tanssin tiellä koko tämän ajan, missä olisinkaan? En ehkä opettamassa, koska se on täysin Didi sun juttus, mutta voisin ehkä muuten tehdä tätä jotenkin työkseni. Aina saa unelmoida.

Viime kerrasta tällä lavalla tuli tänä keväänä 6 vuotta. Taas yksi liian pitkä tauko. Noh, se on elämää. Nyt yritän pitää taukoni olemattomissa.

Hip Hop Housen kevätnäytös oli täynnä upeita esityksiä. Didin, Oonan ja Suvin esitykset aiheuttivat kylmiä väreitä. Aivan ihanaa. Inspiroiduin valtavasti kokeilemaan jotain hieman uutta syksyllä, jos elämä antaa periksi.

Siellä mentiin isän vanhassa takissa ja MJ-paidassa. Enpä olisi keksinyt parempaa asua, jolla herätellä uinuneita tanssijalkojani.

Musiikkia vetten päällä.

VIKING GRACE, PERJANTAI 3.5.2019

Äiti ja isä varata pläjäytti laivareissun Viking Gracelle, jossa oli määrä olla esiintyjänä ylläolevassa kuvassa oleva orkesteri eli upeat Syksyn Runoilijat elikkä Poets of the Fall. Kysyivät meitäkin mukaan, ja yhtäkkiä meitä olikin lähdössä 6 henkeä nauttimaan rennosta risteilystä ja laatumusiikista!

Saatiin jopa ikkunallinen hytti! Meinasin kysäistä tässä retorisesti, että miks noi ikkunat on usein likaisia, mutta eipä niiden pesu ole mitään helpointa varmastikaan...

Kauniita värinpilkahduksia jälleen kerran horisontissa. Heippa Turku.

Asia, jota en olisi uskonut enää tekeväni Yyterin jälkeen: me laulettiin karaokea. Ja elkää peljätkö, me ei laulettu moista geneeristä biisiä...

Kyllä. Jacksonin Michael oli artisti ja Billie Jean oli biisi. Me varmaan pilattiin toi biisi kaikilta kuulijoilta, mutta oli wörttiä!

Viimeiset kaihoisat katsahdukset horisonttiin ja...

AAAA. Ai että. Lähes kuuden vuoden tauon jälkeen pääsimme taas Gracelle kuuntelemaan teitä. Aiiiivan mahtavan upeaa.

Koimme äidin kanssa onnellisuuden tunteita, kuten kuvasta näkyy. ♥ Also eyeliner on point, courtesy of Emu.

Ja oi kyllä, Marko otti tauon JA SOITTAJAT VETI ROGUEN. Täydellisyyttä.

Lavaesiintyminen ja bändin kemia oli jälleen kerran aivan autenttisen timanttista. Näitä poikia on aina ilo katsella, kun he tekevät työtään koko sydämellään ja se näkyy heidän kasvoistaan ja eleistään. Parasta bestii!

Such aesthetics.

Parasta keikkaseuraa, forever and ever. ♥

Kiitos aivan upeasta keikasta, Syksyn Runoilijat.

© Mel.

Jos et ole jostain syystä vieläkään nähnyt Avengers: Endgamea, skippaa tämä kohta.

Nimittäin seuraa tarina liittyen tähän kuvaan. Me lyötiin Matiaksen kanssa vetoa Endgameen liittyvistä kohtauksista. Mää sanoin, että jos Cap nostaa Mjölnirin, se tarjoaa mulle jonkin hyvän herkkudrinksin. Matias heitti vastavedon ja sanoi, että jos Tony käyttää Ikuisuushanskaa, mää tarjoan sille tuplaviskin. Noh, kuten kaikki elokuvan katsoneet tietää, MOLEMMAT TAPAHTUI. Kuvassa todisteena, että vedon palkinnot toteutettiin. Oli oikein hyvää mansikkamargaritaa.

Ja niin, seuraavana aamuna...

LAUANTAI 4.5.2019

Musta on aina hirveen söpöä kun tämmöisen jättipaatin vieressä paahtaa pikkuveneitä. Oli pakko ottaa tästäkin tapahtumasta kuva.

Jos mulla jotain on ikävä curly girl-metodin myötä, niin korkeaa suoristettua poninhäntää. Tää lookki sopii mulle mun mielestä. Ehkä mää joku päivä sekoan ja vähän fuskaan ja pikkusen suoristan tukkaani...

Buffet-pöytä, oh how I've missed you. Smetanaa ja kaviaaria, ilmakuivattuja lihoja, paahdettuja kasviksia... Surin hieman lempparieni mozzarellapallojen puuttumista, mutta vain hieman.

Tää oli ehkä mun lempparilautanen. Kunnon äyriäiselämys.

Lopuksi tietysti kunnon suklaaöverit. Siellä oli suklaaputous ja se suklaa oli KOVETTUVAA.

Yksi kulmakarva, kiitos!

Löysin ihanat Junarosen raitapöksyt. Tätä nykyä täytyy vähän shoppailla myös pluskokomerkkien puolella, mutta en valita ollenkaan.

Loppuillan nautiskelua porukoiden premium-hytissä.

Aivan lopuksi Matias ja Emu otti miehestä mittaa ja pelasivat ilmakiakkoa. Emu voitti!

Reissusta ei ollut ehtinyt kulua kuin ehkä pari päivää, kun sanoin Keijolle, että mää haluan taas laivalle. Laivalla on aina yhtä hauskaa vaikka se joskus vähän väsyttävää touhua onkin!