Sunnuntai 14. lokakuuta
Päivä 2358265. Vieläkin kotona, vieläkin ilman meikkiä ja mikä pahinta, ilman elintärkeää kasvoemulsiota mun verivihollista, aknea, vastaan. Iho on alkanut rikkoutua. Pintakuivuus on valloillaan. Tyvi on ainakin 10 senttiä pitkä. Silmänaluset tummenee, koska en nuku koska yskä. Miksi aina aamut on hirveimpiä, kun on kipeenä? Okei, mulla on aina ihan pikkutytöstä asti just aamut olleet hirveintä aikaa päivästä fyysisesti ja henkisesti. Ehkä se vielä korostuu, kun on kipeänä. Kurkkupastillit ja Ibuxin 400 mg on kavereita. Netflix, Viaplay ja Doctor Who-boksi on vielä parempia kavereita. Puhelin on paras.
Seinät alkaa kaatua päälle. Haluaisin nähdä ihmisiä. Haluaisin ulos talosta, edes kauppaan!
HALUAN PYSTYÄ PUHUMAAN.
Onneksi on blogi. Muuten sekoaisin lopullisesti. I'm not kidding.
Musta on tullut ihminen, jollaiseksi en olisi halunnut tulla: Instagram feed-natsiksi. Se alkoi Instasizella. Nyt kaikki kuvat pitää olla vuorotellen vaaka-pysty-muodostelmassa. Se oli vielä ok, mutta nyt ollaan pisteessä, jossa kolmen peräkkäisen kuvan tulee pysyä suurin piirtein samassa teemassa ja ei saa olla kahta maisemakuvaa tai selfietä tai asukuvaa peräkkäin. Joko 1 tai 3 saa kuitenkin olla. Ääääääää. Miksi se perfektionismi nostaa kuitenkin sieltä aina päätään, kun yritän pitää sen aisoissa? Rasittavaa.
Miksi tämä siis onkaan ongelma? Noh, koska... Mulla on Ruotsi throwback-teema menossa ja vasta 1/3 julkaistuna, niin mää en nyt voi julkaista mitään muuta postausta ennen niitä. Muuten menee fiidi rikki. Ja just nyt mää haluan laatia ja kirjoitella kaikkea muuta paitsi juuri niitä Ruotsi-postauksia.
Like my boi Terry Jeffords says: "You can't put a clock on art."
Miksi perustinkaan blogille Instagramin...? Ai niin, koska en jaksanut henkilökohtaista Instaani. Kohta en kyllä jaksa blogini Instaakaan. Tekis mieli vaan jättää kaikki muut somet ja pitää pelkästään blogia. Pystyisin myös keskittymään paremmin muihin asioihin. #ensimmäisenmaailmanongelmia
Puhutaan nyt jostain muusta.
Jos mää saisin mun kaikki vaatteet mustavalkoisilla pystyraidoilla, pärjäisin niillä loistavasti loppuelämäni.
On kaksi asiaa, jotka vois jättää pois about kaikesta: mango ja sitruuna.
Sitruuna ei kelpaa mihinkään muuhun paitsi tyyliin tippoina katkarapuleivän mausteeksi ja kurkkupastillin makuna, ja mangoa en pysty enää syömään TMI-syistä. Kaikki sanoo, että tuore mango on eri asia kuin mangoesanssi, mutta en oo tähän päivään mennessä päässyt maistamaan oikeaa mangoa, joten voin vielä sanoa näin. Mielelläni kyllä muutan mielipidettäni, mun ei tarvii olla aina oikeassa.
Mutta kaikenlainen mangomehu/jogurtti/rahka/piltti/jäätelö/karkki... Pois ne minusta.
Haaveilen jo tulevasta Tampereen asunnosta. Mun vasen puoli (realisti) huutaa yleensä siihen päälle, että "älä ny vielä vaivaa päätäs tämmösillä", mutta tänään mun oikea puoleni (idealisti) sanoo vasemmalle puolelleni, että "oo nyt ilonpilaaja ees joskus hiljaa!". Anyway, mää haluaisin hankkia erilaisia mustavalkoisia tauluja. Haluaisin ystäväni Nooran korppitaulun. Haluaisin vihdoin teettää meidän lempparihääkuvan canvastauluksi. Haluaisin tulostaa omia valokuvia mustavalkoisina ja kehittää kollaaseja. Ja jos olen onnekas ja saisin ostettua kunnon kameran, olisi mahtavaa kehittää joistain kuvista tauluja.
Makea ja suolainen pysyköön erossa toisistaan. Makea syödään makeana ja suolainen suolaisena. Ananas ei kuulu pizzaan eikä hedelmät kanakastikkeeseen.
En ole päässyt tanssimaan sen yhden kerran jälkeen ja mua itkettäääää. Pari kertaa oon joutunut jo perumaan ja nyt peruuntuu ensi kertakin, koska MUN TYHMÄ VASTUSTUSKYVYTTÖMYYTENI. Mää harvoin sairastan tällä tavalla, mutta sitten kun sairastan, tapahtuu se ihan väärään aikaan ja kestää ihan liian kauan.
Oon taas kerran joutunut huomaamaan sen, että aika parantaa. Oikeasti. Oon kamppaillut epävarmuuden ja kehonkuvani kanssa jo aika pitkään, mutta nyt on tapahtunut jotain. Täyskäännös. Okei, ei ehkä täysi täyskäännös, mutta olo on helpottanut huomattavasti. Oon puhunut äidin kanssa, kavereiden kanssa, miehen kanssa. Obsessoinut edestakaisin, pyörinyt kehää, jossitellut, jälkiviisastellut.
Löysin ehkä ihanimman siteerauksen, joka ehkä muutti mun ajattelua lopullisesti (käännetty vapaasti suomeksi): "Sinä et ole se miltä sinä näytät. Sinä olet musiikki jota kuuntelet, sarjat joita katsot, taide jota teet, kukat hiuksissasi, suosikkipeittosi. Sinä et ole finni nenässäsi tai pömppö vatsassasi. Sinä et ole sinun reitesi etkä hampaasi, vaan sinä olet hiustesi väri, suosikkibändisi, eriparisukkasi ja lempparipaitasi. Sinä olet se mitä rakastat, et miltä näytät tai missä vartalossa olet."
Lisäisin omalta osaltani myös kaikkein tärkeimmän ajatuksen: Sinä olet se, mihin sinä uskot.
Toinen vallan mahtava siteeraus, jonka bongasin taannoin kuuluu taas näin:"You're not alive to just pay bills and lose weight." Eli emme ole elossa vain maksaaksemme laskuja ja pudottaaksemme painoa. Niinpä.
Su 21.10.2018: Aikastalailla ollaan elävien kirjoissa. Yskittää enää vain satunnaisesti (varsinkin kun pitäis yrittää nukkua), on tiettyä tukkoisuutta ja ääni on 90% palautunut. Kävin tänään ulkona ja näkemässä ihmisiä pitkästä aikaa. Olo oli kuin Prinsessa Vespan kuningasisällä Spaceballsin lopussa: "I can breathe. Air. AAAAAIR!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti