Looking back at 2014.

On vain vaivainen vartti vuoteen 2015 ja leijulautoihin ja itsesolmiutuviin Nike-kenkiin... Hirmujännää!

Oon ollut ennätyshuono blogi-ihminen tänä vuonna ja jatkan tätä perinnettä olemalla postaamatta perinteisiä kuukausikollaaseja katsauksineen. Pääsyy on mun laiskuus, mutta toisaalta mää en osaa tehdä kollaaseja muulla kuin Picasalla ja tähän meiän Linux-rakkineeseen ei saa Picasaa. Aion kuitenkin tehdä nyt uudenlaisen vuosikatsauksen ja myöhemmin teen (vähän myöhässä perinteisestä ajankohdasta) vanhan tutun katsauksen.

Sen verran hyvitän tekemättömyyksiäni sisällyttämällä tähän postaukseen hieman hääkuvasia... Enjoy.

 IHMISSUHTEET

1. Oletko saanut uuden ystävän tänä vuonna?
Oon, ja montakin jopa! I'm on a roll.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Vaikka mitä. Oon ensinnäkin seurustellut. Mennyt kihloihin. Ollut Ruotsissa. Mennyt naimisiin. Muuttanut vanhempien luota. Asunut omakotitalossa. Että kyllä tässä on yhdelle vuodelle aika paljon!

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen. Ja saman vuoden aikana se johti kihlaukseen ja avioliittoon. Oon sairaan nopee! (ja värikäs, eiku)

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Where should I start? Seurustelun alkuajat. Päivä kun mentiin kihloihin. Päivä kun mentiin naimisiin. Se on kyllä kaikkein paras ja tulee olemaan mun paras päivä ikinä missään.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Valitettavasti. Vastapainoksi pakko sanoa, että sovittiin myös yhden toisen kanssa!

MINÄ

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Oon oppinut itestäni paljon. Muun muassa sen, etten jaksa asioita samalla tavalla ku muut, sekä henkisesti että fyysisesti. Esimerkiksi jos mää yhtenä yönä nukun liian vähän ja huonosti, jaksan sen, mutta jos on kaksi perättäistä yötä huonoa ja vähäistä unta, ahdistun jo pelkästä ajatuksesta ja etsin pitkin päivää mahdollisuuksia nukkua, jotta selviän koko päivän. Oon myös todella kiukkuinen ja lyhytpinnainen, jos nukun liian vähän. Oon tosi herkkä lamaantumaan, jos asiat ei mee niin kun pitää. Toisaalta sitten kun saan sen tietyn vaihteen päälle pitkällä psyykkaamisella, niin osaan pysyä positiivisena ja jaksan tosi pitkälle luovuttamatta, esim. kun olin keväällä vailla työtä ja hain kokoajan eri paikoista töitä. Se oli pitemmän päälle todella raskasta ja mää vihaan työkkäriä sydämeni pohjasta. Siks luovutinkin heti, kun sain tietää päässeeni kauppikseen... Toinen asia mitä opin, että mun ei tarvii sietää ilkeitä ja vaikeita ihmisiä vaan antaa niiden olla omassa rauhassaan niin kauan kun heidän toimintansa ei vaikeuta mun elämää. Koska jos niin tapahtuu, niin sitten ei kunnian kukko laula. Olen oppinut myös sen, että läheisyys on mulle todella tärkeää, samoin ystävien ja perheen kanssa vietetty aika. Toisaalta oon huomannut usein kaipaavani omaa rauhaa, jolloin saan katsoa telkkarista ihan mitä haluan, kuunnella ihan mitä musiikkia haluan ja tehdä mitä lystää omaan tahtiin ilman ettei kukaan kysele ja ihmettele. Musta on tullut myös paljon uskaliaampi Keijon avulla, hän kun on erittäin sosiaalinen ja toimelias. Mää ennen pelkäsin soittaa esim. lääkäriin tms., mut nykyään mää vaan otan luurin käteen sen kummempia miettimättä tai uskallan mennä kysymään omatoimisesti jännittämättä ja nolostumatta neuvoa tuntemattomalta.

2. Oletko lihonut?
Oon, painan nyt enemmän kuin koskaan ennen... Hups. :D No okei, kilon enemmän, mutta silti!

3. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En. Täytyis kokeilla joskus. Saisin muodostaa mielipiteeni ko. elokuvasta IHAN ITE ja saisin kypsytellä sitä jonkin aikaa mielessäni, jotta voin pysyä sen takana kritiikkiä kohdatessani.

4. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Hyi en.

5. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Onhan niitä vaikka keitä, mutta ainakin kauppiksen likat on pakko mainita!

6. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En mää tee sellasia.

7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Täti synnytti ihanan serkkupoitsun.

8. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, onneks. Miehen veli kuoli, mutta en koskaan ehtinyt näkemään sitä...

9. Missä maissa kävit?
Ruotsissa.

10. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Liikkua enemmän ja pitää itestäni parempaa huolta. Väsyttää koko ajan ja tuntuu etten jaksa oikein mitään. Luulisin, että olo paranis liikunnan myötä, mutta kun en tykkää mistään liikunnan muodosta. Paitsi no tanssista aina tietysti, mutta just nyt en pysty harrastamaan sitä missään.

11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
12.1, 12.4 ja 13.9. Eli seurustelunaloitus, kihlat ja häät.

12. Vuoden suurin saavutuksesi?
Jotta ei menis toistamiseksi, niin vaimotaitojen opettelu ihan ite ja niissä onnistuminen! Tartte mitään kouluja ja kursseja siihen. Äiti on paras apu.

13. ...ja suurin epäonnistuminen?
No niitä oli varmasti enemmän kuin saavutuksia...

14. Kärsitkö vammoista?
Selkä, niskat ja hartiat jumissa 24/7. Sain valtavan ja mustaakin mustemman mustelman (suomenkieli on hauska) vasempaan takareiteen. Tiputin roskiksen oven vasemman isovarpaan kynnelle ja se sykki kivusta kaks päivää ja muuttui tummanharmaaksi väriltään. 3 kuukautta myöhemmin kyseinen varpaankynsi irtos ja nyt toi on hassunnäkönen. Ampiainen pisti mua kaksi kertaa Yyterissä ja vitsi, että se sattu. Se tais jäädä traumaksi mun takaraivoon, koska pari päivää sitten näin ampaishyökkäyspainajaisen. Onneks oli mies vierellä ja kaappas mut kainaloon, kun heräs mun huutoon. ♥

15. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Hääpuku ja kaikki siihen kuuluvat osat, eli kengät, bolero, lila pussukka ja hiuskoriste. OLIN NIIN KAUNIS. #omakehuhaisee

16. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Varmaan häihin. En osaa sanoa.

17. Mistä innostuit eniten?
Dream Theaterista, HIMYMistä ja Bel Airin Prinssistä. ♥

18. Vuoden 2014 ihmiset:
Keijo, isä, äiti, Matias ja monet monet ystävät.

19. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Hooo, ehdottomasti onnellisempi! Viime vuonna olin ihan miserable. Toisaalta koin kutkuttavia tuntemuksia, koska mun ja Keijon juttu oli ihan aluillaan, mutta vähän vielä vaivas kaamosmasennus siinä sivussa...

20. Lihavampi vai laihempi?
Heheh lihavampi.

21. Rikkaampi vai köyhempi?
Nyt en kyllä osaa sanoa... Rikkaampi? Rikkaaks mua ei oo kyllä ikinä missään vaiheessa elämääni voinut sanoa, mutta olin melkolailla rahaton viime vuonna näihin aikoihin.

22. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Ollut positiivisempi enkä olla niin kielteinen koko ajan.

23. ...entä vähemmän?
Stressata, valittaa, surra ja murehtia turhia.

24. Miten aiot viettää joulun?
"Urpo laskit väärin, joulu meni jo..." Tidii. En viettänyt sitä mitenkään.

25. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Menisin sanomaan helmikuiselle itselleni, että et hitossa kato Supernaturalia! Meni yöunet muutamaks viikoks...

26. Rakastuitko vuonna 2014?
Voi kyllä. ♥ Kysytkin vielä! Ja sama rakkaus syvenee kokoajan...

27. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? 
Zero.

28. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Doctor Who, Sherlock, HIMYM ja Bel Airin Prinssi. Toisen Kanssa oli myös tosi hyvä.

29. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Viha on niin voimakas sana, mutta joo. En haluaisi vihata yhtään ketään, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa just nyt...

30. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En lukenut mitään tänä vuonna, ainakaan loppuun asti. Suljettu Maa on vieläkin kesken...

31. ...entä musiikillinen löytö?
Aah, Dream Theater. ♥ En mää sinänsä löytänyt sitä, mutta aloin vihdoin itekseni kuunnella sitä omaan tahtiin ja se kasvoi kasvamistaan mun mielessä.

32. Mitä halusit ja sait?
Keijon. Ja violetin kodin. No ei se vielä täysin violetti ole, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa!

33. Mitä halusit, muttet saanut?
Työpaikkaa. Selvitettyä erinäisiä asioita.

34. Mikä oli vuoden suosikkileffasi?
Captain America: The Winter Soldier. Hobitti 3. Ja Tähtiin Kirjoitettu Virhe! Ai että! ♥ Kuten Suski sanoi omassa postauksessaan: Virheen tekevät ne, jotka eivät kato sitä!

35. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Täytin 22.

36. Ketä kaipasit?
Seurusteluaikana Keijoa ja nyt kun asun pois perheen luota niin vanhempia ja Matiasta. Ei oo kohden koskaan.

37. Kuka tai mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Toi ihana mies ja äitini. Ilman niitä en pärjäis mitenkään. Ja jos mikään muu ei auta, niin aina on Matias, joka osaa piristää meiän oman insiden avulla. ♥

Mun rakkaimpia: äiti, veli ja mummo. ♥

Life don't stress as much, now don't worry about such and such.

VIHDOIN.

Olen vihdoin #lomanainen ja löysin samalla inspiraationi kirjoittaa. How convenient.

Mitä siis on tapahtunut viime aikoina?

Leikkasin otsistani (okei, ei musta oo täällä ollut kuvia aikoihin, mutta en ollut napsaissut sitä sitten häiden (JOSTA MUN MYÖS PITÄÄ KIRJOITTAA DAMMIT) ja se oli aika ärsyttävän pitkä) ja sain uuden puhelimen! Not to worry, Hemminki eli mun Lumia elää ja voi hyvin (en oo tainnut aikasemmin mainita sen nimeä), mutta kun sain kaimatytön ylimääräiseksi jääneen iPhone 4s:n violeteilla lisäkuorilla, how could I possibly say no? Yritin kyllä viimeiseen asti vastustaa Applea, mutta 710-mallisen Lumian alkeellisuus oli alkanut ketuttaa.

iPhone eli Ilpo Kerkko Aukusti tuli siis tilalle, mut Hemminki saa toimia nykyisin mun ulkoisena kiintolevynä. Onhan siellä ainakin yli 1000 kuvaa! Ja Wi-Fin ollessa päällä voin tarpeen tullen ladata ne s-postin ym. kautta koneelle.

Eka syksy kauppiksessa sujui niin ja näin. Poissaoloja tuli yllättävien sairastelujen vuoksi normaalia enemmän. Vaikka olinkin helpottunut siitä, kuinka helppoa kauppis on verrattuna lukioon, se on tuntunut välillä LIIAN helpolta. Toisaalta pää meinas hajota Exceleiden kanssa, mutta toisaalta englannissa pistokokeessa tuli osata sanoa "hyvää huomenta" englanniksi (kyllä). En uskonut sen olevan mahdollista, mutta vedin välillä uskomattomat ressiahdistukset palautettavista tehtävistä ja työssäoppipaikan hankkimisesta.

Kuitenkin nyt työt on tehty tän syksyn osalta, kiva harjoittelupaikka on tiedossa ja saadaan hetki hengähtää ja vuodattaa tän syksyn frustraatiot ja ahistukset pois pääkopasta. Onneks oon myös trehvannut muutaman kivan likan mun luokalta!

Erityisen iloinen oon siitä, että MÄÄ SELVISIN SYKSYSTÄ. Meinaan marraskuussa aurinko näkyili pilvipeitteen raoista vaivaiset 3 tuntia. Siihen nähden voin hyvin pientä väsymystä lukuunottamatta.

Tää tais olla se päivä, kun aurinko paistoi sen 3 tuntia.

Oon vähitellen saanut ujutettua salakavalasti violettia meiän kotiin. Se on kans kiva asia ja my dream come true. Kuvassa mun lempparinurkkaus, eikä tässä oo todellakaan vielä kaikki!

Kuten mun diabetespostauksessa totesin, oon ollut tänä syksynä kunnon syöppö. Kävin ekaa kertaa kauppislikkojen kans Pancho Villassa ja Nilen kebabia on mennyt tuttuun tapaan. Uus villitys on ollut banaanilätyt. Kun niitä on kerran maistanut, ei normaalit lätyt maistu enää miltään!

Toinen viimeaikainen villitys on eräs ihan paras ysäriklassikko.

Iskä oli viisas ja osti Facebookin kautta tälläset mahtavuudet! Mää en oo kattonut viime aikoina mitään muuta. Will Smith, Carlton, Jazz ja Geoffrey on ihan parhaita!

Ja just kun iskä meni hankkimaan 2 ekaa tuotantokautta...

Netflix veti sen kuuluisan ässän hihasta ja lisäs kertalaakista kaikki 6 kautta! Like Will would say: Netflix is dope and stupid!

Me ollaan myös käyty kattomassa Hobitti, joka oli ainakin mun mielestä tosi upea! Jostain syystä se jakoi mielipiteitä joko laadun tai juonen vuoksi. Thorin ja Bard edustivat upeina ja rohkeina omien heimojensa edustajina ja Lee Pacen näyttelemä Thranduil... Miten kaunis voi mieshaltija olla? Ihan ku blondi Loki, ilman sitä pahisominaisuutta. Heissä on kuitenkin jotain samaa, kyynisiä ja ylimielisiä kun ovat.

Mää sain myös vihdosta viimein urakoitua Dream Theaterin tuotannon lähes kokonaan (Train of Thought, Systematic Chaos ja Six Degrees of Inner Turbulance ovat jääneet kesken, but I'll get there!) ja...

HOW DUMB I HAVE BEEN! Miks en oo kuunnellut tätä aiemmin?! Ja miksen voinut alottaa kuuntelua, oh I don't know, VUOSI SITTEN ja mennyt veljeni ja Keijon kanssa niiden konserttiin viime helmikuussa?! Oon nähnyt unia niiden konserteista, ihmetellyt kuinka eeppisiä ja mahtipontisia heidän biisinsä voivatkaan olla (osa on kyllä melko raskasta kuunneltavaa eikä kaikki oo my cup of tea, mutta onneks ne voi jättää kuuntelematta), ja liikuttunut kerta toisensa jälkeen kauniista melodioista ja traagisista tarinoista, joita jotkin biisit sisältävät. Kyllä, tarinoita tai sanomaa, joita ei juuri nykyajan suosituimmista biiseistä voi hyvällä tahdollakaan havaita. Oon haaveillut olevani yhtä taitava, monipuolinen ja ansioitunut kitaristi kuin John Petrucci tai lahjakas ja kekseliäs keyboardisti kuten Jordan Rudess. James Labrie saattaa näyttää tavalliselta keski-ikäiseltä viiksivalluhevarilta, mutta hänen äänensä on todella ainutlaatuinen. Miket Portnoy ja Mangini ovat molemmat aivan upeita ja inspiroivia rumpaleita. Mää oon kaikenmoisien soitinten soittamisesta haaveillut, mutta en koskaan rumpujen, ja sattuneesta syystä nyt rummut oliskin soitin, jotka olis kiva händlätä. Jätän kuitenkin suosiolla rumpujen hakkaamisen veikalle.

Katsottiin myös Matiaksen ja Keijon kanssa Dream Theaterin viimeisin livetaltiointi ja kyllä olis ihan mahtavaa nähdä herrat livenä edes kerran elämässä!

The Fault In My Pancreas - One sick diabetes story.

Koska mää oon sairastellut ja kärsinyt rasittavista tulehduksista viimesen kuukauden ja sairastelut ja tulehdukset nostavat verensokeria liian korkealle, mää haluan puhua teille tänään diabeteksesta.

Kun kärsin angiinasta, mun verensokeri huiteli 15-20:n paikkeilla. Kun antibiootit olivat päässeet tappavasta kurkkukivusta voitolle, tulin yhtäkkiä huonovointiseksi. Oksetti, ei tehnyt mieli syödä mitään ja halusin vaan maata sohvalla ja kuolla siihen paikkaan. Ihmettelin, että mikä ihme tässä ny on, kunnes tajusin mitata verensokerini, joka oli ollut sairaudesta johtuen ihan liian korkealla jo pitemmän aikaa. Laitoin Apidraa ns. korjaavan annoksen ja odotin hetken. Mitään muutosta ei tapahtunut, joten aloin ampua kovilla eli pistin ihan järjettömiä annoksia saadakseni verensokerini edes hetkeksi normaaliksi (pari kertaa humpsahti liian alas) ja että mun tekisi mieli syödä jotain. Siihen asti olin vaan juonut vettä ja toivonut, että se auttaisi. Koko loppuilta meni siinä, että mittasin oikeesti vartin välein verensokerin ja tehostin mittaamista seuraavinakin päivinä.

 

Nytkin oon joutunut olemaan tarkempi verensokereiden mittaamisen kanssa, koska mua vaivaa edelleen pieni tulehdustila. Eikä asiaa auta yhtään se, että nyt kun on syksy ja kaamosväsymys painaa, niin karkkia, suklaata ja herkkuja tekee ihan koko ajan mieli ja täten insuliinikynä on ahkerassa käytössä senkin takia. Kaamosmasennusta ei oo ONNEKSI näkynyt eikä varmaan näykään, koska mulla on tossa tommonen mies, joka pitää huolen, etten mää ehdi masentumaan missään kohtaa.

Mää en oo ikinä mitannut niin montaa kertaa verensokeria kuin nyt oon viime kuukausina, ja musta on tullut "diabeetikkohikke". Tosin vähän liian myöhään, mut parempi niin kuin ei milloinkaan. Osaan vihdoinkin arvioida ruoka-annosteni hiilihydraatit ja mun puhelimessa on Hiilari-sovellus, mittaan verensokerin ja laitan sen mukaan oikean määrän insuliinia ENNEN ateriointia, enkä vasta tunnin päästä, koska "unohdin".

Musta on myös nyt vuoden parin sisään tullut "rohkeampi diabeetikko" ja oon mitannut verensokerin ja pistänyt insuliinia julkisilla paikoilla kuten kouluruokalassa, ravintoloissa ja kahviloissa syödessä. En siis ole paennut vessaan tms. hoitamaan elinikäistä pitkäaikaissairauttani vaan istunut paikallani ja pistänyt insuliinin paitani läpi tai jos ylläni on ollut paksumpi paita, niin olen nostanut hieman helmaa. Joskus jos esim. ruokalassa pöydässä istuu muita kuin luokkakavereitani, saatan pistää itseäni laukun tms. suojissa. Tämäkin vain joskus, koska yli puolet ajasta en jaksa välittää muiden ilmeistä ja katseista.

Laura Kronen kirjoitti Insulin Nation-sivustolla loistavan tekstin ei-diabeetikoiden kritiikistä julkisia insuliininpistämisiä kohtaan. Että meidän pitäisi mennä vessaan tai autoon pistämään insuliinia, koska se voi häiritä muita. Mää en olis vielä pari vuotta sitten uskonut toimivani kuten aiemmin sanoin toimivani enkä olis myöskään uskonut sanovani nyt näin, mutta se on voivoi. Eihän astmaatikot mene piiloon käyttämään astmapiippua tai kiekkoa tai ottamaan lääkkeensä vessakopin suojiin. Silloin kun me diabeetikot lääkitsemme itteemme saa ihan vapaasti katsoa toisaalle. Mulla on kavereita, jotka pelkäävät piikkejä ja/tai verta ja mää kyllä aina varotan, että "simmut kiinni, nyt Emppu vähän piikittää itteensä". Tai sitten kysyn, jos en muista pelkäskö toinen em. asioita tai jos läsnä on uusia tuttavuuksia enkä oo tietoinen heidän kammoistaan.

Toki jos sua oikeesti kiinnostaa mun pistäminen niin katso pois vaan. Muistan, kun mun serkut oli pienempiä, ne halus aina kattoa, kun mittasin verensokereita tai pistin insuliinia, ja joskus ne jopa halus, että mää mittautan niiden verensokerit.

Toinen asia, joka kiinnostaa monia ja joka on myös mun lempipuheenaihe (tosin vain silloin kun en siitä kärsi), on matala verensokeri eli hypoglykemia. Mää oon tosi herkkä huomaamaan, kun hypo on tuloillaan ja pyrin ja yleensä ehdin hoitamaan sen pois ennen kuin mun tila huononee. Viimeksi kun kirjoitin diabeteksesta, kerroin 4 vuoden takaisista elämäni vakavimmista hypoglykemioista, jotka olen kokenut. En oo nytkään samanmoisia olotiloja enää kokenut, mutta mua kiinnostaa puhua siitä ja lukea muiden kokemuksia. Tänään törmäsin mielenkiintoiseen ja myötätuntoa herättävään Laura Kronenin kirjoitukseen julkisista hypoglykemioista. Laura kertoo kokeneensa kaksi nolointa hypoglykemiaa shoppaillessaan kaupungilla kadulla, jossa ei ollut muita kuin vaateliikkeitä, joten hiilihydraattien löytyminen oli kovan työn takana, ja toisen kerran pitäessään julkista puhetta isolle yleisölle. Hän myös kuvailee osuvasti näiden kahden julkisen hypon olevan "the diabetic person’s equivalent of being naked in front of a crowd" eli diabeetikon vastine sille, että esiintyy alasti yleisön edessä. Itse olen kokenut yhden aika nolon hypokohtauksen julkisella paikalla, mutta sillä erotuksella, että tokenin vasta kun olin poistunut ko. paikalta enkä joutunut heti "virottuani" kohtaamaan ihmetteleviä ilmeitä ja katseita.

  

Tärkeintä on muistaa pitää AINA mukana jotakin hiilihydraattipitoista, edes vaikka niitä jo kyllästyttäviä Siripirejä tai Dexal-pastilleja. Tätä määkin vasta opettelen muistamaan, ja oon osannut pitää Siripirejä laukussa ja karkkia ja ostan kahviosta karkkia tai hedelmäpaloja tai limsaa automaatista.

Laura Kronen on laatinut myös loistavan listan erilaisista hypo- ja hyperglykemioista. Ne eivät ole joka kerta samanlaisia olotiloja. Mää voisin olla laiska ja pistää teidät lukemaan Lauran kirjoituksen, mutta haluan listata kaikki hypot tähän kuvauksineen ja sisällytän niihin myös omia fiiliksiä.

Ensin hypot:

1. The Underwater Dream Low - Aivot sumussa, näköö haittaa ja tuntuu kuin liikkuisin hidastetusti ja on aivan mahdotonta keskittyä yhtään mihinkään. Yleensä mun jokanen matala on suurin piirtein tätä...
2. The Surprise Low - Testaan randomisti verensokerin ja yllätyksekseni se on alle 4 (tai 55 nykyisellä asteikolla, jota en osaa vieläkään enkä kyl varmaan tuu opetteleenkaan) ja ilman mitään varoitusta, että oon vaarassa joutua vaaralliselle alueelle. Tästä on varmaan 10 vuotta, mutta kerran olin aivan varma, että verensokeri on yli 20, mutta se olikin 2.9. Joten koettu on!
3. The Sweaty Low - Hiki valuu ja olo on nihkee, kuuma ja epämukava. Pahinta on, jos vielä sattuu olemaan kuuma päivä. Ite hikoilen ainoastaan, jos verensokeri on 1-2 tasoa.
4. The Tingly-Lipped Freaky Low - Ehkä oudoin tunne ikinä. Huulet, kieli ja parhaimmassa tapauksessa leuka "puutuu" ja kihelmöi. Tätä tunnetta ei välttämättä koe uudestaan, vaikka sitä yrittäis. Ite oon kokenut tän parikolme kertaa.

5. The Cranky Low - PMS-oireet ei oo mitään tähän verrattuna! Kun cranky low iskee, mää suutun pienimmistäkin asioista kaikille ja kelle tahansa ihmisparalle, joka osuu näkökenttään. Voi ilmetä myös kiroilua, huutamista ja yleistä rageemista. Valitettavasti päiväsaikaan koetut matalat on tätä, joten anteeksi kaikille jo etukäteen!

6. The Hypo Hangover Low - Ns. hypon jälkeinen krapula tuntuu kuulemma samalta kuin jos olisi ollut humalassa. Mää en oo ikinä ollut humalassa, joten en osaa sanoa tähän juuta enkä jaata. Olo on kuitenkin aivan kamala hypon jälkeen, suussa maistuu pahalta ja oksettaa, varsinkin jos on mennyt nukkumaan hypon hoitamisen jälkeen ja herää korkeaan verensokeriin.
7. The Double-Dipper Low - Just kun oon selviytynyt yhdestä matalasta tulee hetken päästä toinen kohtaus, yleensä johtuen siitä, että oon laittanut liikaa insuliinia hoitaessani edellistä hypoa. Voi jatkua monta tuntia riippuen siitä kuinka hövelisti laitoin viimeksi insuliinia.
8. The Nocturnal Low - Niin tuttua, niin tuttua. Mää herään keskellä yötä ihan yhtäkkiä ja (teko)pirteenä matalaan verensokeriin. Sydän hakkaa rinnasta läpi ja tiiän ilman mittaustakin, että nyt ollaan pohjalukemissa. Kaakaoaika ja iso mukillinen sittenki!
9. The Full But Still Have To Eat Low - Tää on NIIN ärsyttävää! Viimeks kun söin ihanan ison Nile Kebabin annoksen ranskiksilla erehdyin laittaan liikaa insuliinia, ja tunnin päästä iskikin hypo ja eikun taas kädet täristen jääkaapille ja syömään... Ärsyttävää siks, koska periaatteessa koko annos meni "hukkaan".
10. The Unconscious Low - Nimi kertoo kaiken, eli meen tajuttomaksi tai kun tokenen niin en muista mitä hetki sitten tapahtui. Tajuttomaksi en oo koskaan mennyt, mutta muistamattomuus on tapahtunut kolmisen kertaa.
11. The Meet Your Liver Low - Tää oli mulle vähän vieraampi käsite ensin, mutta muistin kuvauksen luettuani, että oon kokenut näitäkin aina joskus. Eli maksa ilmottaa muille sisäelimille, että koska mää en täydennä itteeni sokeria tarpeeksi nopeesti, se päästää varastoitua glukoosia verenkiertoon ja tämän jälkeen verensokeri on jonkin ajan päästä koko ajan korkealla.
12. The Race to the Finish Line Low - En oo tätä koettanut kovin montaa kertaa, mutta tää menee niin, että mulla on joku tehtävä tai juttu kesken ja tunnen verensokerin laskevan koko ajan alemmaks, mutta en sit viitti jättää keskenolevaa tehtävää vaan siks että pitää syödä. Oletettavasti tää kostautuu hetken päästä ja sit on PAKKO syödä. Ja yleensä sinä aikana kun verensokeri laskee ei saa oikeestaan mitään aikaan.

17 vuotta diabetesta ja oon kokenut noi KAIKKI. Parhaimmillaan mulla on ollu SAMAAN AIKAAN hypo-oireet 1, 3, 4, 6 ja 10.

Ja sitten hyperit:

1. The Didn’t-Shoot-Up-High-Enough High - Eli en oo laittanut tarpeeksi insuliinia. Sattuu mulle hävettävän usein, varsinkin jos oon viettämässä iltaa jossain tai ravintolassa.
2. The Ate-Too-Many-Carbs High - Tää on yleisin syy mun hypereihin, eli söin liikaa hiilareita. Yritän kyllä injektoida sitä mukaa lisää insuliinia jos syönkin enemmän kuin piti.
3. The-Too-Much-Adrenaline High - Adrenaliini ei ainoastaan auta kasvattamaan rohkeutta ja ylittämään pelkoja, se myös nostaa verensokerin taivaisiin. Itse tosin en ole moista ilmiötä huomannut/kiinnittänyt huomiota. Oon kyllä tiennyt pienestä asti että stressi nostaa verensokeria.
4. The Shot-in-the-Dark High - Herätään keskellä yötä mittaamaan verensokeria ja se on korkeella. Ainoo vaan, että neulan korkki saattoi jäädä vahingossa paikalleen eikä tippaakaan insuliinia virrannut ihon alle, ja aamulla verensokeri on entistä korkeemmalla. Olen hieman ylpeä sanoessani näin, että en oo koskaan kokenut tätä hyperiä.
5. The Stress-Induced High - Kuten sanoin 3. kohdassa, stressi nostaa verensokeria. En oo omassa voinnissani huomannut mitään ihmeellistä, mutta se varmaan johtuu siitä, että mun tasapaino on aina ollut valitettavasti hieman korkea.
6. The Sick-as-a-Dog-with-the-Flu High - TÄMÄ. Siis tästä oon saanut nyt ihan tarpeekseni. Selitin kaiken jo aiemmin enkä jaksa enää uudestaan.
7. The No-Good-Reason High / "Twilight Zone" High - Ei selityksiä. Ei syytä. Ei logiikkaa. Se vaan on korkealla ja piste. En muista onko mulle käynyt, koska usein tiedän mun hyperin johtuvan siitä, etten pistänyt tarpeeksi tai että söin liikaa.
8. The Premenstrual High - Mää en edes tiennyt tän olevan mahdollista! Eli pms-oireisiin liittyy turvonneen olon, kipeiden finnien, ärsytyksen, mielihalujen ja mielialan heittojen lisäksi myös verensokereiden nousu... How nice. Mut se selittää kyllä paljon. Nyt kun tiedän tän tarviskohan tästä lähin alkaa vältellä läheisiä ihmiskontakteja 72 tuntia ennen menkkoja?
9. The Good Morning High - Oikein kiva herätä, kun valmiiks ketuttaa, väsyttää, paleltaa ja VERENSOKERI HUITELEE KORKEUKSISSA. Kolmanneks yleisin syy mun korkeisiin verensokereihin. Englannin kielessä tälle on olemassa runollinen ilmaisu "dawn phenomenon". Siinä ei vaan ole mitään runollista vaan se on todella rasittavaa.
10. The Dry Eye High -  Silmäluomissa tuntuu siltä, että alla on sokerista hiekkapaperia joka räpäytyksellä eikä silmätipat auta tässä kohtaa tippaakaan. Menee ohi vasta kun verensokeri on palannut normaaliksi. Saattaa olla, että oon kokenut. En oo vaan osannut yhdistää silmien kuivuutta korkeaan verensokeriin.
11. The I-Just-Want-to-Take-a-Nap High - Tapahtui mm. tänään iltapäivällä. Väsytti aivan kamalasti, mutta olin just syönyt liikaa suklaata ja tunsin kuinka verensokeri nousee vähitellen ja sitä mukaa alkoi tehdä silmäluomia raskaammiksi
12. The Stripper High - Iskee yhtäkkinen kuumuus ja hiki ilman syytä. Ei oo tainnut käydä mulle näin, ainakaan niin että olisin kiinnittänyt erityistä huomiota.

Eli joo, diabeetikon elämä on raskasta. Ainakin jos siitä tekee sellaisen. Mää oon päättänyt, että en tee tästä sen kummempaa numeroa (muuta kuin tän postauksen verran) ja koko ajan angstaa "kovalla kohtalollani" ja että "voivoi, kun en koskaan voi pitää edes päivän taukoa pistämisestä ja mittaamisesta". On tän takia tullut itkettyä ja oon ollut tosi kyllästynyt ja väsynyt. Rankkoina teiniaikoina saattoi mennä viikko etten mitannut ollenkaan verensokeria vaan pistin insuliinia mutu-tuntumalla. Näin jälkeenpäin se hävettää ja harmittaa, mutta onneksi nykyään jaksan pitää itestäni parempaa huolta. Tää on vakava asia, mutta loppujen lopuks ei niin vakavaa, että tarttis koko ajan nipottaa ja pelätä. Kyllä tää tästä kuitenkin sitten lopulta, ja eniten oon onnellinen siitä, että mun verensokerit totteli ja pysyi hyvässä tasapainossa elämäni tärkeimpänä päivänä eli mun ja Keijon hääpäivänä! Josta tulee postaus yhtä varmasti kuin mää tykkään Pepsi Maxista.

PS. Mää en käytä insuliinipumppua, mut nää oli hauskoja.

 

PPS. Tuli mieleen mun nerokkaasti keksitystä otsikosta, että katottiin Keijon kanssa The Fault in Our Stars ja se oli kyllä ihan yhtä ihana ja itkettävä toisellakin kerralla.

Blogini haun avainsanojen helmiä, part 3.

Jälleen kerran löytyi liikenteen lähteistä loistavia, hieman hämmentäviä ja jopa nauruja kirvoittavia haun avainsanoja!

herään yöllä epätodelliseen oloon - Niin minäkin. Viime yönä siksi, että näin hyvinkin eläväisen Walking Dead-tyylisen unen. Mää en ees kato tota sarjaa!?

timo löllö - Hajosin niin pahasti. Mitä ihmettä sää oot yrittänyt hakea tällä?!

hyvä loki peruukki - Enpä tiedä mistä mahtaapi sellanen löytyä, mutta kerro toki mulle, kun löydät. Se olis täydellinen piste i:n päälle mun Loki-asuun.

en uskalla mennö lintsin ukkoon - Pelko pois ja anna palaa vaan! Se on IHAN PARAS.

linnanmäki raketti pelottava - Se näyttää pelottavalta kun se sinkoaa tuhannen kilometrin tuntinopeudella korkeuksiin, mutta kuten totesin edellisessä kohdassa, niin pelko pois ja anna palaa! Se vauhti ei tunnu pahalta ja ihan korkeimmasta kohdasta näkee koko Helsingin, toki riippuen missä ilmansuunnassa istut.

hikka tytöt - Hikka voi tulla ihan kenelle tahansa ja se on ihan normaalia.

kiharruspatukoiden käyttö - Kohtuus on avainsana. Jos pidät niitä liian kauan päässä, niin tuloksena on 10-vuotiaan pikkurinsessan kikkurat.

hikka kahvilassa - No se on kyllä noloa se, varsinkin jos siitä kuuluu sellanen hassu ääni, you know what I mean.

huulet puutuu - En tiedä susta, mutta mulla se on ainakin yks pahan hypoglykemian oireista.

rakastan david tennanttia - You and me both, gurl.

carrot pants -  Say what now?

jonskutti instagram - Eipä oo Jonskuttia täällä.

demi merkonomi - Mikäs ammatti se on? Varmaan monen demittäjäteinin unelma!

loki wax figure - Mulle mulle MULLE!

PS.

Just kun pääsin sanomasta:

Let's fake it: kun fitnessvillitys lähti lapasesta
(Ulla-Riitta Koskisen postaus: http://primebody.fitfashion.fi/2014/10/24/jos-jollekkin-jai-epaselvaksi-se-illuusio/)

+ ote Jennin aina niin loistavasta sanansäilästä: "Kuvittelevatko nuoret naiset oikeasti, että itsensä näännyttäminen dieetillä afrikkalaisen lapsen kokoiseksi (jos silikonia ja pyöreäksi kyykättyä p****ttä ei lasketa) on ihan normaalia ja terveyden kannalta tavoiteltavaa? Että se on jotain urheilua? Joo, todellista urheilua näyttää solariumiin nukahtaneelta ja nälkäkuoleman partaalla olevalta Barbielta, jonka sydänkäyrä vetää samanlaista siksakkia, kuin juopunut ankka."

Niinpä.

We are beautiful in every single way.

Mää olen kirjottanut tämän paatoksen viime vuonna kesällä enmuistatarkalleen milloin, joten en ajattele tällä tavalla tällä hetkellä. Tää on pyörinyt luonnoksissa kauan ja olin jo ehtinyt päättää, etten julkaise tätä koskaan, mutta tulinkin toisiin aatoksiin, koska Poonamus heitti body positivity-haasteen (LUKEKAA). Tosin 2 kuukautta sitten, mutta mitä väliä millon mää näitä julkaisen.

KESÄ 2013

ONNEKSI MULLA ON BLOGI. Mä en tiedä mihin muualle voisin tästä asiasta purkautua. Onhan niitä vähemmän julkisia paikkoja, kuten esim. lukollinen päiväkirja, mutta koska lukijoita mun blogilla muutenkin on vain parisenkymmentä, niin tää on sopivan yksityistä.

Varoitan myös, että tämä on tajunnanvirtainen, semisti liioitellulla sävyllä laadittu sekava teksti mahdollisesti ilman punaista lankaa sekä täyttä pikkutyttömäistä, turhamaista valitusta. Teen tän kuitenkin puhtaasti itseäni varten. Toivon ehkä samalla jonkin sortin tsemppausta tai get a grip and do something-kommenttia. Voi olla, että mää poistan tän hyvin äkkiä julkaisun jälkeen, mutta menköön!

Mulla on aivan infernaalisen kauhea vartalokriisi. THERE, I said it and I don't care what anyone thinks or says or is going to say. En sitten tippaakaan.

Mää en tykkää yhtään itestäni tällä hetkellä. Persoonallisuudestani ja hiuksistani tykkään ehkä jopa joka toinen torstai. Ja paino sanalla 'ehkä'. Vaikka oon yrittänyt vastustaa kaikin voimin vallalla olevaa ortoreksian hiljaista hyväksymistä ja fitness-rinsessojen elämäntaparemontteja maitorahkaraejuustoananasdieetteineen ja yritän tykätä kropastani sellaisenaan, mutta kun ei. Joka päivä on taistelua itseni rakastamisen kanssa.

Tässä on kuva musta puoltoista vuotta sitten Wanhojen tansseista. Tämä on niitä harvoja kertoja, kun voin itsekin sanoa olleeni kaunis. Tuossa on vain pieni mutta: kylki- ja solisluut paistaa Norjan yli Kiinaan asti ja käsivarret ovat melkein puolet ohkasemmat kuin mitä nyt. Tuolloin myös eräs Facebook-kaverini teki itseltäni ohi menneen huomion: "Oot laihtunut ihan sikana :o". No niinpäs olinkin, enkä tajunnut heti, että mitä olin ees tehnyt tuon eteen. Siinäpä se, en ainakaan tietoisesti mitään. Mää asuin tuolloin hieman kauempana koulusta ja pyöräilin 5 km lähes joka arkipäivä syksyisin ja keväisin. Olin myös ollut syömättä kouluruokaa sekä vaikean anemian vaivaama.

Saman vuoden kesällä kuitenkin iski hetkellinen sairaus, jonka vuoksi jäin saikulle ja tokihan sillon ei tehä muuta ku syödään ja todella epäterveellisesti. Kävi niin, että lihoin liian monen Mäkkäri-käynnin ja rasvaisen grilliruoan myötä, ja ne kilot tulivat jäädäkseen. En ole lihonut siis ees kymmentä kiloa, mutta aika lähellä oli, eivätkä edes rankat tanssireenit ole hävittäneet niitä kiloja.

Tästä päästäänkin liikuntaan, joka on tehokkain rasvanpolttokeino. Kuntosalit, body pump/combat, zumba, aerobic, juoksulenkit kunnon varusteiden kanssa... Kaikki tämän hetken kovia sanoja, mutta mulle kirosanoja. Mikään ei kuulosta houkuttelevalta. Inhoon kuntosalilaitteita ja kuntosaleja, koska siellä musta tuntuu, että kaikki tuijottaa mua ja nauraa, kun en osaa käyttää niitä laitteita ja näytän kömpelöltä ja läskilöllykältä verrattuna jo valmiiksi trimmattuihin ja läskiintymistä kammoaviin tyttösiin. Inhoan myös juoksemista ja hölkkäämistä

Zumba ja bodypump-tunnithan on kivoja. Vähän niinkun tanssia ja tunneilla soi menevä musiikki. Eiks niin? Ei, ei ja ei. Mulle musiikki on aivan liian tärkeä asia, enkä mää mee jonnekin aerobicciin kärvistelemään puhkikulutettujen dubstep-biisien tahdissa tai zumbailemaan maailman hirveimpien latinobiisien rytmeissä.

Tanssi. Street dance. Street jazz. Ainut liikuntalaji koko maailmassa, jota HALUAN harrastaa. Mun budjetilla tanssimassa tosin ei just nyt käydä kun vain kerran viikossa, mutta onhan sekin jotain. Rasvaa siinä ei ehditä polttamaan, mutta mieli virkistyy ja viikon hiet hikoillaan sitten kertalaakista! Ja ONNEKSI on olemassa sellaisia tanssiopettajia kuin Henkka: se on paitsi maailman mukavin myös hauska ja sillä on aivan mahtava musamaku! Tein keväällä aikamoisen monta uutta artisti- ja biisilöytöä. Kyä kelpaa tanssahdella täydessä tanssisalissa! Se on myös ainut paikka, jossa en ahdistu väen määrästä (paitsi jos oikeesti on 40 ihmistä alle 30 hengelle rakennetussa salissa).

Oon nyt yrittänyt aina ku vaan mahdollista, niin kävellä rappuset tänne kutoskerrokseen. Aikomus myös oli jatkaa kotona street jazz-harjoitteita ja lihaskuntoja, mutta ups, kuinkas kävikään?

Toinen kilojenkaristamiskeino on tietysti ruokavalion muuttaminen. Tämä onkin paljon vaikeampi prosessi, kun on mää kyseessä. Itsekuri kun on pyöreä nolla ja ruokaa tai lähinnä herkkuja ja naposteltavia tekee mieli twentyfoursevenandthreesixtyfive. Myös se, että mulla on keliakia, vähentää mielenkiintoa rajoittaa ja tarkkailla ruokavaliota yhtään enempää. Melkein koko elämäni oon tihrustanut ainekset-osiota kaikesta mahdollisesta karkeista jogurtteihin ja leikkelepaketeista jäätelöihin enkä jaksais sen enempää. Myös hiilihydraatit pitää tsekata ennen kuin voin injektoida itteeni yhtäkään tippaa insuliinia.

Mä olen laiska ja mukavuudenhaluinen isolla M:llä. Mää myönnän sen ja olen ylpeä (eikumitä?). Myöntäminen on ensiaskel ja sen jälkeen aina sitten tehdään jotain asian eteen. Nyt mää oon päättänyt, että koska ruokavaliota en ole halukas tässä kohtaa muuttamaan kovinkaan paljoa, yritän alottaa tolla liikkumisen lisäämisellä. Kävelen noi portaat kuuden kerroksen verran, vaikka mikä olisi. Okei, ehkä mää en jalkapuolena lähtis yrittämään, mutta muuten en sitten tosta luista! Syyskauden alkaessa street jazz-reenien lisäksi voisin tehdä samoja harjoitteita kotona samojen musiikkien tahdissa. Voisin liittyä messiin Oton ulkoilutuslenkille Matiaksen kanssa vielä useammin.

JÄLKIPUINTI: SYKSY 2014

Kuten alussa sanoin, mää en ajattele tällä hetkellä noin. Tykkään hiuksistani paljon enemmän kuin ennen (ne on mm. ihan sairaan pitkät ja System 4 sponssaa pituuksien ja latvojen hyväkuntoisuuden), enkä ota paineita mun kropasta ja olemuksesta. Kasvojen iho on ollut oikeestaan aina hieman huonossa vireessä, mutta mitäs pienistä, onneks on meikkivoide ja puuteri keksitty.

Oon ihan tyytyväinen siihen, miltä näytän ja minkä kokonen oon. Tykkään kovasti mun korkeista poskipäistä ja pienistä silmistä, jotka tekee mun kasvoista persoonallisen näköiset. Mun nenä on hassu ja näyttää vähän perunalta, mutta tykkään siitä silti. Tykkään mun pitkistä, joskin mustelmaisista ja arpisista jaloistani (diabeetikkona olemisen varjopuolia) ja kurveistani. Kestopömppiksestä en varmaan tuu koskaan erityisesti pitämään, mutta se nyt on tossa eikä tätä menoo mihinkään tosta häviä. Kesällä vieroksuin kovasti M- ja L-kokoisten vaatteiden sovittamista ja ostamista, mutta nyt se on mulle ihan se ja sama mikä numero tai kirjain siellä pesulapussa lukee. Kunhan se näyttää hyvältä mun päällä.

Mun elämässä ja maailmassa ylipäätään paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin painoindeksi, kilot, kokonumerot ja vyötärönmitat sun muut tyhmät numerot. Tykkään syömisestä ja hyvästä ruoasta ihan liikaa! Mulla on myös yksi ihana loppasuu, jonka mielestä musta ei tarvis ottaa grammaakaan pois ja rakastaa mua, mun hiuksia ja kurveja sekä enemmän ja vähemmän ailahtelevaa luonnettani.

Street jazz jäi viime syksynä, enkä oo tulevaisuudestakaan ihan satanen. Kuitenkin jonkinlaisen hyötyliikunnan harrastaminen on tärkeää, ja koska asun vähän enemmän korvessa nykyisin, niin olen kävellyt joinain aamuina n. 2,5 kilsaa linja-autoasemalle ja varmasti joudun tekemään niin jatkossakin. Koulussa joutuu juoksemaan portaita edestakaisin ja vielä ehtii käydä virkistävillä lenkeillä ennen kuin tappopakkaset alkaa!

Luin uudestaan myös Poonamuksen vanhemman, mutta yhtä mahtavan tekstin samasta aiheesta eli body positivitystä (ja nyt teiän hiiristä kuuluu *klik*), ja siksi innostuin jakamaan tämän oman taannoisen angstiavautumisen teille sen sijaan että olisin poistanut sen pysyvästi. Mun mielestä jokaisen tulisi pystyä kehumaan itseään leimautumatta heti itserakkaaksi, ylpeäksi tai pahimmillaan narsistiksi, koska:

"Se ei ole merkki narsismista, vaan ihan tervettä, joka todennäköisesti tuo hyvän fiiliksen sekä teille, että lukijoillenne. Mikään kun ei ole niin rasittavaa kuin kaunis ihminen, jolla ei ole hajuakaan, kuinka kaunis hän on. Karistetaan median luomat muotit ja suomalainen häpeilevä vaatimattomuus itsestämme, ja ollaan ylpeästi laihoja, lihaksikkaita, lihavia, chubbyja tai Kim Kardashianeja." - Poonamus (I wanna touch the edge of greatness).

Oon täysin ja kokonaan samaa mieltä Poonamuksen kanssa, ja niin pitäisi kaikkien olla! Paino sanalla "pitäisi", koska mallimaailma ja media eivät kuuntele ketään vaan jatkavat sairaiden kauneusihanteiden kehittämistä ja keksimistä. SAIS LOPPUA JO.

Älkää antako sairaiden kauneusihanteiden vaikuttaa teihin! Love and embrace yourself ♥

AND IN EVERY SINGLE WAY.

PakkoSanoa: Hääpostaus tulee kun tulee.

Sori.

Tiedätte kyllä miks. Mutta onneks on ihana Suski, joka vaistosi mua kroonisesti vaivanneen inspiksen puutteen ja heitti mua haasteella! Kuvituksen tarjoaa mun Instagram.

1. Lempiväri?
- Violetti, tätä menoo aina ja ikuisesti.

2. Lempinumero?
- Ei mulla oo tälläsiä. Tollasista lempinumerohömpötyksistä tulee mieleen instantly kaikkee taikauskomussössönsössöö.

3. Unelma-ammatti?
- Jos voisin valita kaikki erityistaidot ja osaamiset, joita tähän ammattiin tarvitaan, niin tanssija. Nykyisillä taidoilla, tiedoilla ja kokemuksella olis aika muksua olla vaatekaupassa töissä jonkin sortin vastaavana. Paras ammatti/työ ikinä olisi levykaupan omistaja, mutta se kun on (kahden)kymmenen vuoden sisään kuoleva ammatti...

Seppälä/jokin muu vaatekauppa, täältä tullaan!

4. Missä haluaisit asua?
 -  Tampere, forever and ever. Mutta toisaalta mää oon aivan rakastunut tähän taloon ja rauhalliseen seutuun, että jos tän pläntin vois jotenkin hienosti siirtää Tampereelle, niin avot!

5. Mihin haluaisit eniten matkustaa?
- Lontoo/Englanti ja The Who Shop. Oh yes.

6. Mitä teet vapaa-ajalla?
- Tyhjäntoimitusta. No ei ny, mää kuuntelen musiikkia. Käyn henkeviä keskusteluja millon kenenkin kanssa. Lahnaillaan sohvalla miehen kanssa ja katotaan milloin mitäkin, tai sit se pelaa Fifaa ja se haluaa, että höpötän vieressä. Yritän vaivoin pitää yllä blogia.

Mun eka erä Monopolia ikinä!

7. Lempikaupat?
-  Mitä tulee ruokakauppoihin, niin se vähän riippuu. Esim. joissain K-kaupoissa on niin hirrveen kallista, mutta toisaalta esim. täällä on K-Supermarketissa aivan loistava gluteenittomien juttujen hylly! Lidl on halpa ja siellä on Pepsi Maxia edullisesti. Samaten Prismassa on Pepsi Max 4-pack alle 7 €. Vaatekaupoista Seppälä on ehdoton lemppari edelleen, ja muista kaupoista Levykauppa Äx

 8. Unelma-auto?
- Meidän hääauto, BMW 530d XDrive. Mää en oikeesti ymmärrä OLLENKAAN autojen päälle, joten oon aika helposti Keijon "vietävissä" niissä asioissa, mutta toi kulki kyllä hienosti. Eri väri tietysti sais olla, esim. violetti. Tai musta on ihan yhtä hyvä.

9. Mitä tv-sarjoja ilman et pystyisi elämään?
- Doctor Who. Se vaan on. Elämä ei myöskään oo mitään ilman naurua ja hauskuutta, joten HIMYMiä ja Frendejä tulis kovaakin kovempi ikävä.

Koulun atk-tunnilla oli kuivaa, joten väsäsin aikas mahtavan Powerpoint-shown.

10. Kolme asiaa, mitä ilman et pystyisi elämään?
-  Mun perhe (käsittää siis vanhemmat, veljen ja miehen), Spotify ja Pepsi Max.

11. Mitä ilman et voi nukkua?

- Jos Keijo ei oo vieressä.

12. Jos saisit miljoona euroa, mitä tekisit?
- Aivan varmasti antaisin siitä ainakin puolet porukoille jne., mutta ns. itsekkäitä, mutta ehdottomia hankintoja olis mulle ajokortti ja meille parempi auto.

13. Julkkisihastus?
 - Mun julkkisihastelut on jääny jostain syystä viime aikoina taka-alalle. Tom Hiddleston on ollu jo niin monta kertaa mun vakiovastaus, niin sanon ihan tänhetkisen: Kari Ketonen. Ja mikään ei oo niin kivaa kuin mies, joka saa nauramaan sydämensä kyllyydestä, ja hän on...

14. Lempiherkku?
-  Maraboun Crispi-patukka. Myös Nilen kebab ja Sticky Wingersin siivet Texas Pete medium-kastikkeella ja curly friesseilla... MMMM-M.

15. Lempieläin?
- Koira.

16. Lempivuodenaika?
- Kesä. Vaikka syksyn tulo on kaunista ja ilma viilenee just kun on saanut helteistä tarpeekseen, niin kyl tää kaamoksentulo taas painaa päälle...

17. Lempilastenohjelma?
- Paavo Pesusieni. Vaikka se jonkun demaripoliitikon mielestä onkin niin kauheen väkivaltanen ja järkyttävä perheen pienimmille!

18.  Miksi aloit kirjoittamaan blogia?
- Mietin sitä jonkin aikaa sillon 3 vuotta sitten, mutta en ensin kehdannut, koska mitä asiaa mulla muka olis, saati että mää mitään hienoja kuvia osaa ottaa eikä mun tyylikään mikään erikoinen oo. Mutta sitten kun serkku aloitti bloggaamisen, niin sain oman viimesen pushin omalle bloggaukselle. Mun ekat postaukset on sanalla sanoen kamalia ja todella sekavia, mutta en halua poistaakaan niitä, koska mulla meni niihin KAUAN aikaa, parhaimmillaan 4-6 tuntia. Jos klikkaisin Poista-nappia, se olis yhtä kuin täysin hukkaan heitettyä aikaa.

19. Mikä asia on sinulle todella lähellä sydäntä?
- Vaikka mikä ja mulla menis loppuyö niitä listatessa, mutta jostain syystä mieleen pompsahti vahvana koulukiusaaminen ja sen lopettaminen. Vaikka ei sitä tässä systeemissä saada kyllä loppumaan...

20. Artisti, johon olet täysin rakastunut?
- Just nyt en oikeen kehenkään erityisemmin. Jealous Gods-koukku tasaantui jo ja ylitsevuotava rakkaus Marko Saarestoa kohtaan sen mukana.

Ei liity mihinkään, mutta aivan mahtava leffa! Marvel, you did it again.

PS. Tässä olkaa hyvä: sneak peek hääpuvusta. Uppasin tän kuvan Instaan vain alle 12 tuntia ennen h-hetkeä.

It's a nice day for a purple wedding - Sneak previews and the week before.

Mää en rehellisesti sanottuna enää muista häitä edeltävästä viikosta enkä mistään muustakaan paljoakaan. Olin koulussa normaalisti alkuviikosta, mut enhän mää mihinkään jaksanut keskittyä, järjestelin viime hetken juttuja, ja stressasin ja harrastin rankkoja mielialanheitteilyitä. Muutama erityiskivaisa juttu kuitenkin tapahtui ja haluan jakaa ne teidänkin kanssa. Heitän tänne myös muutaman sähköpostissa muhineen preview-kuvan.

Viimeinen neiti-ilta

 

Sillä aikaa, kun Keijoseni vietti mun veljen ja meiän miespuolisten kavereiden kanssa viimeistä poikamiesiltaa, Saila ja Suski haki mut häitä edeltävänä keskiviikkona alkuillasta ja mää en tiennyt yhtään mitä likat oli keksinyt mun pään menoks. Ensin mun piti käydä apteekissa ja ostaa rakkolaastareita, ja sit tytöt osti mulle Tigeristä tän söpsöyden, joka piti olla mulla loppuillan päässä.

 

Tässä kohtaa en vielä tiennyt mikä ihme mulla on päässä, siksi ilme on vähän väkinäinen ja kauhunsekainen. Otin ton hienouden mukaan häihinkin ja otettiin muutamat hassuttelukuvat!

Sitten koitti kaksi tuntia ihanuutta ja onnen- ja surunkyyneliä eli Tähtiin Kirjoitettu Virhe. Leffa kertoo kahden syöpäpotilaan kauniin rakkaustarinan. Mää vähän pelkäsin, että mun Doctor Whon pilaamat ja turruttamat kyynelkanavat eivät kuitenkaan falskaisi tämän leffan aikana, mutta vielä mitä. Koko loppuaika leffasta oli yhtä itkua ja the feels the feels-vuoristorataa.

Silti, mää todellakin haluan nähä tämän uudestaan ja PIAN. Mulla on aina yleensä tällasten itkuleffojen jälkeen sellanen tyhjä ja maansa myynyt olo, mutta ei tämän jälkeen. Tässä leffassa oli kaikkea: naurua, hyvää huumoria, hyvin rakennetut dialogit, ihanat hahmot ja kaunistakin kauniimpi rakkaustarina.

Loppuilta meni mukavasti Suskilla iltateen ääressä turistessa. Kiitos vielä ihanille tytöille ihanasta viimeisestä neiti-illasta!

Hääpaikka

Meidän kaunis maalaisromantillinen hääpaikka sijaitsi Längelmäellä, ja siellä me poikettiin pariin otteeseen ennen häitä: ekan kerran huhti-toukokuussa ja toisen kerran elokuussa mun vanhempien kanssa. Paikan emäntä oli aivan ihana ja paras, ja me oltiin tiiviissä yhteistyössä pitkin kevättä ja kesää.

Hääkutsu

Kaikki kutsut eivät olleet ihan samannäkösiä. Osassa oli rakkaus-paperi vaakatasossa alareunassa ja liloja nauhoja oli satiinisia, joista osa pilkullisia sekä organza-materiaalista, mutta väri oli tietysti kaikissa sama, samoin noi mun askartelemat sydämet, vihreä organza ja lila satiiniruusu. Kutsujen lähettämisessä meinasi tulla tuttuun tapaan kiire, mutta kaikki saatiin perille ajoissa ja lähes kaikki kutsutut saatiin paikalle.

 

Hääauto

Hääautona meillä oli luonnollisesti Keijon ehdoton suosikkiauto eli BMW. Meillä piti ensin olla valkoinen hääauto, josta olin aivan innoissani, mutta se ei sit tietysti onnistunutkaan. Mut ei siinä mitään, kyllä toi laavanharmaakin oli aivan upea ja kulki sulavasti. Sillä me ajeltiin akselilla Tampere-Teisko-Längelmäki perjantaina ja lauantaina. Ja mää tein kyllä hyvin, kun kysyin heti koulujen alettua häitä edeltävän perjantain vapaaksi, koska se päivä oli pelkkää autolla paahtamista paikasta toiseen ja viimeisiä järjestelyjä.

 Mun hääkampauksen te ootte nähneet jo, mutta ei mun pehko pahannäkönen ollut senkään jälkeen, kun purin kampauksen.

 

Ja noi kikkurat pysyi upeina yönkin yli! Iltapäivällä noi oli tosin jo aivan takussa ja illalla ennen nukkumaanmenoa meni varmaan puol tuntia, että sain ne auki (ja lähti samalla puolet pehkosta).

Innostuin myös pitkästä aikaa leikkimään iPadin Megaphotolla.

 

Hehee joo tsorppa, tää oli aika turha postaus. Luckily vielä on syyslomaa jäljellä...

PS. Meille tulee huomenna (tai tänään) kyläilemään tämmönen aivan ihana ja sulonen pakkaus. ♥