We are beautiful in every single way.

Mää olen kirjottanut tämän paatoksen viime vuonna kesällä enmuistatarkalleen milloin, joten en ajattele tällä tavalla tällä hetkellä. Tää on pyörinyt luonnoksissa kauan ja olin jo ehtinyt päättää, etten julkaise tätä koskaan, mutta tulinkin toisiin aatoksiin, koska Poonamus heitti body positivity-haasteen (LUKEKAA). Tosin 2 kuukautta sitten, mutta mitä väliä millon mää näitä julkaisen.

KESÄ 2013

ONNEKSI MULLA ON BLOGI. Mä en tiedä mihin muualle voisin tästä asiasta purkautua. Onhan niitä vähemmän julkisia paikkoja, kuten esim. lukollinen päiväkirja, mutta koska lukijoita mun blogilla muutenkin on vain parisenkymmentä, niin tää on sopivan yksityistä.

Varoitan myös, että tämä on tajunnanvirtainen, semisti liioitellulla sävyllä laadittu sekava teksti mahdollisesti ilman punaista lankaa sekä täyttä pikkutyttömäistä, turhamaista valitusta. Teen tän kuitenkin puhtaasti itseäni varten. Toivon ehkä samalla jonkin sortin tsemppausta tai get a grip and do something-kommenttia. Voi olla, että mää poistan tän hyvin äkkiä julkaisun jälkeen, mutta menköön!

Mulla on aivan infernaalisen kauhea vartalokriisi. THERE, I said it and I don't care what anyone thinks or says or is going to say. En sitten tippaakaan.

Mää en tykkää yhtään itestäni tällä hetkellä. Persoonallisuudestani ja hiuksistani tykkään ehkä jopa joka toinen torstai. Ja paino sanalla 'ehkä'. Vaikka oon yrittänyt vastustaa kaikin voimin vallalla olevaa ortoreksian hiljaista hyväksymistä ja fitness-rinsessojen elämäntaparemontteja maitorahkaraejuustoananasdieetteineen ja yritän tykätä kropastani sellaisenaan, mutta kun ei. Joka päivä on taistelua itseni rakastamisen kanssa.

Tässä on kuva musta puoltoista vuotta sitten Wanhojen tansseista. Tämä on niitä harvoja kertoja, kun voin itsekin sanoa olleeni kaunis. Tuossa on vain pieni mutta: kylki- ja solisluut paistaa Norjan yli Kiinaan asti ja käsivarret ovat melkein puolet ohkasemmat kuin mitä nyt. Tuolloin myös eräs Facebook-kaverini teki itseltäni ohi menneen huomion: "Oot laihtunut ihan sikana :o". No niinpäs olinkin, enkä tajunnut heti, että mitä olin ees tehnyt tuon eteen. Siinäpä se, en ainakaan tietoisesti mitään. Mää asuin tuolloin hieman kauempana koulusta ja pyöräilin 5 km lähes joka arkipäivä syksyisin ja keväisin. Olin myös ollut syömättä kouluruokaa sekä vaikean anemian vaivaama.

Saman vuoden kesällä kuitenkin iski hetkellinen sairaus, jonka vuoksi jäin saikulle ja tokihan sillon ei tehä muuta ku syödään ja todella epäterveellisesti. Kävi niin, että lihoin liian monen Mäkkäri-käynnin ja rasvaisen grilliruoan myötä, ja ne kilot tulivat jäädäkseen. En ole lihonut siis ees kymmentä kiloa, mutta aika lähellä oli, eivätkä edes rankat tanssireenit ole hävittäneet niitä kiloja.

Tästä päästäänkin liikuntaan, joka on tehokkain rasvanpolttokeino. Kuntosalit, body pump/combat, zumba, aerobic, juoksulenkit kunnon varusteiden kanssa... Kaikki tämän hetken kovia sanoja, mutta mulle kirosanoja. Mikään ei kuulosta houkuttelevalta. Inhoon kuntosalilaitteita ja kuntosaleja, koska siellä musta tuntuu, että kaikki tuijottaa mua ja nauraa, kun en osaa käyttää niitä laitteita ja näytän kömpelöltä ja läskilöllykältä verrattuna jo valmiiksi trimmattuihin ja läskiintymistä kammoaviin tyttösiin. Inhoan myös juoksemista ja hölkkäämistä

Zumba ja bodypump-tunnithan on kivoja. Vähän niinkun tanssia ja tunneilla soi menevä musiikki. Eiks niin? Ei, ei ja ei. Mulle musiikki on aivan liian tärkeä asia, enkä mää mee jonnekin aerobicciin kärvistelemään puhkikulutettujen dubstep-biisien tahdissa tai zumbailemaan maailman hirveimpien latinobiisien rytmeissä.

Tanssi. Street dance. Street jazz. Ainut liikuntalaji koko maailmassa, jota HALUAN harrastaa. Mun budjetilla tanssimassa tosin ei just nyt käydä kun vain kerran viikossa, mutta onhan sekin jotain. Rasvaa siinä ei ehditä polttamaan, mutta mieli virkistyy ja viikon hiet hikoillaan sitten kertalaakista! Ja ONNEKSI on olemassa sellaisia tanssiopettajia kuin Henkka: se on paitsi maailman mukavin myös hauska ja sillä on aivan mahtava musamaku! Tein keväällä aikamoisen monta uutta artisti- ja biisilöytöä. Kyä kelpaa tanssahdella täydessä tanssisalissa! Se on myös ainut paikka, jossa en ahdistu väen määrästä (paitsi jos oikeesti on 40 ihmistä alle 30 hengelle rakennetussa salissa).

Oon nyt yrittänyt aina ku vaan mahdollista, niin kävellä rappuset tänne kutoskerrokseen. Aikomus myös oli jatkaa kotona street jazz-harjoitteita ja lihaskuntoja, mutta ups, kuinkas kävikään?

Toinen kilojenkaristamiskeino on tietysti ruokavalion muuttaminen. Tämä onkin paljon vaikeampi prosessi, kun on mää kyseessä. Itsekuri kun on pyöreä nolla ja ruokaa tai lähinnä herkkuja ja naposteltavia tekee mieli twentyfoursevenandthreesixtyfive. Myös se, että mulla on keliakia, vähentää mielenkiintoa rajoittaa ja tarkkailla ruokavaliota yhtään enempää. Melkein koko elämäni oon tihrustanut ainekset-osiota kaikesta mahdollisesta karkeista jogurtteihin ja leikkelepaketeista jäätelöihin enkä jaksais sen enempää. Myös hiilihydraatit pitää tsekata ennen kuin voin injektoida itteeni yhtäkään tippaa insuliinia.

Mä olen laiska ja mukavuudenhaluinen isolla M:llä. Mää myönnän sen ja olen ylpeä (eikumitä?). Myöntäminen on ensiaskel ja sen jälkeen aina sitten tehdään jotain asian eteen. Nyt mää oon päättänyt, että koska ruokavaliota en ole halukas tässä kohtaa muuttamaan kovinkaan paljoa, yritän alottaa tolla liikkumisen lisäämisellä. Kävelen noi portaat kuuden kerroksen verran, vaikka mikä olisi. Okei, ehkä mää en jalkapuolena lähtis yrittämään, mutta muuten en sitten tosta luista! Syyskauden alkaessa street jazz-reenien lisäksi voisin tehdä samoja harjoitteita kotona samojen musiikkien tahdissa. Voisin liittyä messiin Oton ulkoilutuslenkille Matiaksen kanssa vielä useammin.

JÄLKIPUINTI: SYKSY 2014

Kuten alussa sanoin, mää en ajattele tällä hetkellä noin. Tykkään hiuksistani paljon enemmän kuin ennen (ne on mm. ihan sairaan pitkät ja System 4 sponssaa pituuksien ja latvojen hyväkuntoisuuden), enkä ota paineita mun kropasta ja olemuksesta. Kasvojen iho on ollut oikeestaan aina hieman huonossa vireessä, mutta mitäs pienistä, onneks on meikkivoide ja puuteri keksitty.

Oon ihan tyytyväinen siihen, miltä näytän ja minkä kokonen oon. Tykkään kovasti mun korkeista poskipäistä ja pienistä silmistä, jotka tekee mun kasvoista persoonallisen näköiset. Mun nenä on hassu ja näyttää vähän perunalta, mutta tykkään siitä silti. Tykkään mun pitkistä, joskin mustelmaisista ja arpisista jaloistani (diabeetikkona olemisen varjopuolia) ja kurveistani. Kestopömppiksestä en varmaan tuu koskaan erityisesti pitämään, mutta se nyt on tossa eikä tätä menoo mihinkään tosta häviä. Kesällä vieroksuin kovasti M- ja L-kokoisten vaatteiden sovittamista ja ostamista, mutta nyt se on mulle ihan se ja sama mikä numero tai kirjain siellä pesulapussa lukee. Kunhan se näyttää hyvältä mun päällä.

Mun elämässä ja maailmassa ylipäätään paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin painoindeksi, kilot, kokonumerot ja vyötärönmitat sun muut tyhmät numerot. Tykkään syömisestä ja hyvästä ruoasta ihan liikaa! Mulla on myös yksi ihana loppasuu, jonka mielestä musta ei tarvis ottaa grammaakaan pois ja rakastaa mua, mun hiuksia ja kurveja sekä enemmän ja vähemmän ailahtelevaa luonnettani.

Street jazz jäi viime syksynä, enkä oo tulevaisuudestakaan ihan satanen. Kuitenkin jonkinlaisen hyötyliikunnan harrastaminen on tärkeää, ja koska asun vähän enemmän korvessa nykyisin, niin olen kävellyt joinain aamuina n. 2,5 kilsaa linja-autoasemalle ja varmasti joudun tekemään niin jatkossakin. Koulussa joutuu juoksemaan portaita edestakaisin ja vielä ehtii käydä virkistävillä lenkeillä ennen kuin tappopakkaset alkaa!

Luin uudestaan myös Poonamuksen vanhemman, mutta yhtä mahtavan tekstin samasta aiheesta eli body positivitystä (ja nyt teiän hiiristä kuuluu *klik*), ja siksi innostuin jakamaan tämän oman taannoisen angstiavautumisen teille sen sijaan että olisin poistanut sen pysyvästi. Mun mielestä jokaisen tulisi pystyä kehumaan itseään leimautumatta heti itserakkaaksi, ylpeäksi tai pahimmillaan narsistiksi, koska:

"Se ei ole merkki narsismista, vaan ihan tervettä, joka todennäköisesti tuo hyvän fiiliksen sekä teille, että lukijoillenne. Mikään kun ei ole niin rasittavaa kuin kaunis ihminen, jolla ei ole hajuakaan, kuinka kaunis hän on. Karistetaan median luomat muotit ja suomalainen häpeilevä vaatimattomuus itsestämme, ja ollaan ylpeästi laihoja, lihaksikkaita, lihavia, chubbyja tai Kim Kardashianeja." - Poonamus (I wanna touch the edge of greatness).

Oon täysin ja kokonaan samaa mieltä Poonamuksen kanssa, ja niin pitäisi kaikkien olla! Paino sanalla "pitäisi", koska mallimaailma ja media eivät kuuntele ketään vaan jatkavat sairaiden kauneusihanteiden kehittämistä ja keksimistä. SAIS LOPPUA JO.

Älkää antako sairaiden kauneusihanteiden vaikuttaa teihin! Love and embrace yourself ♥

AND IN EVERY SINGLE WAY.

PakkoSanoa: Hääpostaus tulee kun tulee.