Pitkään aikaan oikein mikään biisi ei oo puhutellut mua lyyrisesti. Rosie Lowen biisit on kaikki aivan upeita, mutta varsinkin tämä on viime aikoina iskenyt mulla johonkin ja nyt myös runosuoneen. Kerronpa teille nyt vähän mitä mulle oikeasti kuuluu nyt ja mitä mun päässä on liikkunut viime aikoina. Kuvituksena on yours truly ja mielestäni parhaimmat otokset vuodelta 2016.
I don't expect you to understand
You can't imagine how I'm feeling
I can't admit it to myself
So where would I even begin?
Cause I'm a proud woman
I must be proud, woman
And I am strong woman
I must be strong woman
Viime vuodesta sanotaan, että se oli kauhea. Se vei paljon merkittäviä julkisuuden henkilöitä, väärä presidentti valittiin Jenkkilään, kaikilta alemmilta tuloluokilta vaan leikataan ja listaa vois jatkaa. Menemättä kuitenkaan noihin asioihin, mulla taas on sellanen fiilis henkilökohtaisesti, että vuosi 2016 oli hellempi mulle kuin 2015.
 |
| Kuvan laatu hyvä peruna ja ilme tasoa säikähtänyt peura ajovaloissa, mutta tykkään tästä kuvasta jostain syystä. |
It's too painful to even think about
So it would kill me to say it out loud
All this time I thought I'd worked it out
So if you don't mind, I'll leave it for now
Olen pitkin vuotta lukenut Q&A-päiväkirjani vanhoja merkintöjä, ja niistä päätellen en voinut kovin hyvin. Olin alakuloinen, epävarma, ikävöivä, jopa katkera välillä. En tiedä johtuiko se kaikista muutoksista mitä koin alle vuoden sisällä: uusi koulu, ensimmäinen muutto kotoa pois, naimisiinmeno, uusi kotikaupunki, uusi seurakunta ja vielä vähän ajan päästä uusi työpaikka, jonka mukana tuli uudenlaisia vastuita mitä en ole ennen saanut kontolleni. Nää kaikki olivat suurimmaksi osaksi hyviä muutoksia, mutta kun mää olen aina ollut vähän muutosvastarintainen niin minä sitten ilmeisesti otin ne aika raskaasti. Se oli kriisi, ja näin jälkeenpäin tajuttuani oli aika isokin sellainen.
En selvästikään ollut oma itseni vuonna 2015.
Mielestäni ihan pelkästään jo tänä aikana, kun mää olen ollut naimisissa, olen muuttunut ihmisenä jonkin verran, ja jatkuvasti pyrin muuttumaan paremmaksi. Mun itsetunto is better by the minute, ja vähät välitän mitä jotkut randomit musta ajattelee. Hyvänä päivänä mä en ole niin itsetietoinen, en välitä jos menee senat sakaisin ja nauran itelleni ja mokilleni. Olen hyväksynyt jopa sen, etten ole perinteinen vaimo, joka kokkaa miehelleen joka päivä sapuskaa, leipoo täytekakkuja ja pesee pyykkiä ja samalla virkkaa millon mitäkin sukkia ja kutoo ryijyä seinälle ja kesäisin istuttelee pelargonioita kukkapenkkiin samalla, kun biologinen kello tikittää ja vauvakuume nousee. Ehei. Vauvakuumeen sijaan nousee koira- ja kissakuume ja pitkät päivät mää haahuilen kotona ja vahingossa siivoan ja pesen ison kasan pyykkiä hyvänä päivänä. Muuna aikana pohdiskelen, että mitä seuraavaksi kirjoittelisin blogiin, haaveilen seuraavasta Noah Kinin levystä, odotan seuraavaa Marvel-pläjäystä ja tutkiskelen kaikenlaisia kiinnostavia asioita. Eli siis basically teen samaa kuin mitä 5 vuotta sittenkin, mutta sillä erotuksella, että satun asumaan eri ihmis(t)en kanssa kuin silloin.
Vois jopa sanoa, että olen löytänyt oman itseni jälleen.
And stay a proud woman
I must be proud, woman
Cause I am strong, a woman
I can't be a mad woman
I have analyzed every single inch of my skin
In comparisons I can't seem to break in my daily routine
I find myself obsessing imperfections only I can see
And I know it's such a waste, but the pressure is getting to me
I don't expect you to understand
You'd never know what it's like to be a woman
You'd never know what it's like to be a girl
Tämä kohta tässä biisissä. Se osuu syvälle sieluun, koska tätä mää teen. Tätä tekee aivan varmasti jokainen nainen, ja varmasti myös mieskin. Huonona päivänä mää analysoin itseäni analysoimasta päästyäni. Hyvänä päivänä pidän itsestäni kaikin puolin, mutta huonona päivänä olen mielestäni liian iso ja kiroan huonoa kasvojeni ihoa ja aknearpiani. Olen huono vaimo/sisko/tytär/ystävä/ihminen, koska en ole kodinhengetär/laita tarpeeks meemejä per päivä/kysy kuulumisia tarpeeksi usein/täytä naisen ja kunnon kansalaisen vaatimuksia asiassa X. Ja vaikka sitä tietää, että se on ihan turhaa miettiä tällaisia asioita, että elämäähän siinä menee hukkaan kun ajatukset pyörii numeroiden ja virheettömyyksien ympärillä, mutta silti. Se on se ympäristön paine, joka iskee varmimpaankin naiseen.
Vaikka vaikuttaisikin siltä, etten miettisi mitä muille kuuluu, koska en sitä aina muista kysyä, niin asia ei kuitenkaan ole niin. Haluaisin aina välillä kysellä, mutta sit puskee päälle luulo, että mää kuitenkin häiritsen ja jos sillä henkilöllä x on kiireitä just sillä hetkellä kun kyselen. Toisaalta joinain päivinä olen vaan niin introna, ettei mulla ole henkistä energiaa jutella edes viestitse kenenkään kanssa. Kannan suurta huolta lähimmäisistäni ja kun kuulen jonkun olevan huonona niin haluan auttaa ja tarjota neuvojani liiaksikin asti. Kerron omista kokemuksista ja yritän auttaa niiden pohjalta, vaikkei mun apua välttämättä edes kysyttäisi. Tämän tajusin tehtyäni sen persoonallisuustestin ja keskusteltuani asiasta jälestäpäin fellow ISFJ:n eli Suskin kanssa testitulospostauksen kommenttiboksissa.
Should my intellect be judged by perceptions of what I should be?
And who says that it's right? We must stop looking so deep
It's so young that it starts, expectations that's too hard to reach
We lose control
And you say that it's fine, maybe that's because you don't want to see
I don't expect you to understand
Paine ja odotukset. Niitä on kaikissa yhteisöissä ja ympäristöissä, perheissä ja suvuissa. Olen tässä huomannut ja sen todennutkin, että kun hyväksyy itse sen, että ei ole täydellinen ja ei omaa jotain ominaisuutta tai naiseusgeeniä, joka pitäis odotusten mukaisesti olla sulla tai joku asia ei vaan ole sun juttus, niin it's allz good. Mun on ollut paljon parempi olla, kun myönsin eka itelleni, että en ole kodinhengetär-materiaalia, ja auttoi varsinkin kun kuulin muiltakin ystäviltäni samoja kokemuksia. Oon oppinut olevani parempi sitten muissa asioissa. Ja kyllä se kodinhengettäryyskin (on se sana) välillä puskee esiin hyvänä päivänä.
Tajusin myös sen persoonallisuustestin myötä, että mulla on suuri tarve todistaa muille, että kyllä määkin osaan ja tiedän asioita. Haluan osoittaa olevani hyvä ja joskus jopa ylittää muiden odotukset, vaikka just noissa ruoanlaittohommissa ja muissa mitkä ei käy multa luonnostaan. Luulen, että se kumpuaa kouluajoilta, jolloin varsinkin koin olevani huono ja tyhmä enkä osaa mitään. Kun kasvoin, itsetuntoni parani ja tajusin, että oonhan mää joissain asioissa ihan hyvä, niin haluan edelleenkin yrittää näyttää sen muille. Kun joskus onnistun siinä, niin kuitenkin saatan vähätellä itseäni tai jos en vähättele, niin menen ihan kiemuralle ja en osaa ottaa kehuja vastaan.
Vaikka mää olenkin introvertti ja pidättyväinen ihminen, niin olen kuitenkin aika kovaääninen ja puhelias, kun oon oikeanlaisessa seurassa. Tämä johtuu varmasti myös siitä, että yritän ylittää muiden odotukset siitä, että olisin ujo tuppisuu, jolla ei ole mitään sanottavaa mihinkään. Haluan vaikuttaa jännittävissäkin tilanteissa luontevalta ja normaalilta ja jännitys ei sais paistaa läpi. Lapsena olin erittäinkin ujo ja esimerkiksi sukujuhlissa piilottelin aikuisilta, koska pelkäsin jutella niille. Kouluaikoina olin aikalailla sellainen mitä nykyäänkin, eli oikeassa porukassa olin puhelias ja kovaääninen, mutta luokassa ei olisi tullut kuuloonkaan jatkuva viittaaminen ja muu äänekäs tuntiaktiivisuus, koska pelkäsin vastaavani väärin tai sanovani jotain tyhmää ja sitten mulle oltais naurettu. Kauppiksessa uskalsin jo tuoda omia mielipiteitä ja enemmän itseäni esille, mutta silti jännitti niin hirveästi, jos jouduin olemaan pidempään kuin 5 sekuntia äänessä. Jalat tärisi, sydän hakkasi ja tunsin punan puskevan läpi naamasta. Opettaja ja jotkut luokkalaiset sanoivat, että sitä ei huomaa musta. No ei kai, kun kaikin voimin yritän vaikuttaa luonnolliselta.
Täähän meinaa mennä persoonallisuustesti part kakkoseksi, joten otetaas kevyempää linjaa tähän postauksen loppupuolelle.
Koen, että olen nyt tässä vihdoin löytänyt The Tyylin itselleni ja tutkimusmatka jatkuu, koska muotikin muuttuu jatkuvasti. Tiedän joka ikkunashoppailukerralla paremmin, että mikä sopii mulle parhaiten. Pukeutuminen on mulle sydämen asia kuin myös sen oman nimikkotyylin luominen itelleni. Se on hauskaa, kun joku kaveri näkee jossain kaupassa X tietynlaisen korun tai vaatteen ja siitä tulee mieleen minä. Ennen se oli mikä tahansa violetti juttu mikä loi mielikuvan musta, nykyään se on punainen tai mikä tahansa mustavalkoinen juttu, graafisuus ja sporttiset, mutta silti naiselliset vivahteet.
Olen kuitenkin huomannut, että tällainenkin yksinkertainen asia jakaa ihmisiä. Toinen puolikas ihailee tyylikkäästi pukeutuvan tyyliä, jopa kadehtii ja haluaisi itsekin löytää oman juttunsa. Toinen puolikas pitää koko asiaa ihan turhana ja pinnallisena hömppänä. Ja mikä pahinta, naisten juttuna. Mun mielestä tyyli ja huoliteltu pukeutuminen on kaikille. Tämä on juuri se syy miksi haluan työskennellä vaatekaupassa. Koska haluan itse pukeutua kauniisti, haluan auttaa myös muita löytämään itselleen nättejä, heille sopivia vaatteita tai asukokonaisuuksia ja että he voivat tuntea myös itsensä kauniiksi. Se on kaikkein parasta, kun asiakas poistuu liikkeestä hymyssä suin hyvien löytöjen kera. Siitä jää mulle myyjänä tosi hyvä mieli, kun on voinut olla avuksi.
Jossain vaiheessa haluaisin haastaa itseni ja työskennellä miestenvaateliikkeessä tai vaatekaupassa, jossa myydään myös miesten vaatteita. Mikään ei ole niin viehättävää kuin mies, joka osaa pukeutua tyylikkäästi. Am I right, ladies?
 |
| Tässä kuvassa Matias-veljeni on oikein smart casual. Tyylikäs violetti kauluspaita, arskat rennosti kauluksessa, siistit farkut ja Converset 10th Doctor stylez. 5/5. |
Saan välillä melko korkealentoisia ideoita, jotka jäävät aina vain haaveen tasolle. Olis meinaan aika ihana pitää samanmoista vaatekauppaa kuin NRC täällä Suomessa. Musta on parasta olla vaatekaupassa töissä, mutta vielä hienompaa olisi työskennellä juuri NRC:n kaltaisessa putiikissa saati pitää itse sellaista. Silloin todella uskoisin niihin tuotteisiin, joita myisin ja kokisin ne ja liikkeen arvot täysin omaksi jutukseni. Aa että. Saa nähdä mihin elämä kuljettaa. A girl can dream.
Tällä hetkellä mun elämä on toisaalta välivaiheessa ja toisaalta vakaa. Se vakauskin on epävarmaa ja se johtuu tekijöistä, jotka ei riipu minusta. Mun täytyisi tehdä omien asioideni eteen jotain, mutta tällä hetkellä en ole valmis henkisesti. Voimavarat eivät riitä eikä ole aloitekykyä. Toivon ja rukoilen, että jossain vaiheessa kevättä on. Pahoittelen, että joudun olemaan epäselvä tämän asian kanssa. Tietäjät tietää, ja saatte tekin tietää sitten kun on sen aika.
Kaikesta huolimatta olen toiveikas. Asiat ovat ennenkin kääntyneet parhain päin, joten uskon ja luotan, että ne kääntyvät nytkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti