sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Love me some awesome outfits, part 7: The end of summer.


Vuodenajat on jänniä.

Ne vaikuttaa kaikkiin niin eri tavalla. Toiset väsyy syksyn ja talven pimeydestä ja toiset saavat siitä voimaa. Toiset taas eivät kestä keväällä verhojen välistä jo aamuseiskalta pilkistävää valoa ja toiset piristyvät huomattavasti mitä lähemmäksi mennään kohti kesää.

Myös värit näyttävät erilaisilta tiettyinä vuodenaikoina. Viininpunainen ei houkuttele yhtään kesällä, mutta heti kun ruska iskee puiden lehtiin niin se näyttää myös vaatteissa aivan ihanalta ja varsinkin yhdistettynä harmaaseen. Mustasta tulee mun ystävä heti kun mahdollista, mutta kesällä jos sitä käytän niin väkisinkin mietin mitä muut siitä ajattelevat. "Onpas synkeetä, kesällä täytyy käyttää kukkamekkoja ja pirteitä värejä!" Käytin tänä kesänä silti aika paljonkin mustaa, oikeastaan aina kun mahdollista. Kesä ei ollut niin hyvä, että se olisi ansainnut mun värikkäitä vaatteita. Onneksi asusteet on keksitty. Niillä saa piristettyä vaikka kuinka "synkeitä" asuja.

Tässä mennään jo lokakuun puoliväliä, mutta mää jaan nyt pari asuotosta ja muutaman nassukuvan loppukesältä. Saanpahan ne pois mieltä häiritsemästä. Ja koska mää en tiedä miten saan tänä syksynä itestäni mitään asukuvia otettua, koska Suomessa kun ollaan niin pimeä tulee niin kovin aikaisin. Tämä siis saattaa olla jo nyt vuoden viimeinen asupostaus. Ei oo oikeen ollut inspiraatiota kuvailla itteäni, vaikka mielessä on käynyt ja kaapista on löytynyt ihania asukokonaisuuksia syksyyn.

#1. Can't get enough of stripes.


As you can see, kyä on paljon raitaa. Kengissä ilmenee muutakin kuvioo, mutta ovat kuitenkin vaakatasossa kuten mekon ja korviksien raidat.


Mää yksinkertaisesti rakastan tätä mekkoa. Tässä on niinkun kaikki kohillaan. Tykkään jopa tän tekstistäkin, vaikka yleensä en niistä niin välitä. Toi on vaan ollut loistava keskustelunaihe ja jäänmurtaja, kun porukka yrittää tihrustaa, että mitäää tossa lukkee? Olis ihana löytää samanmallinen kokomustanakin. Siirretään ensi kevään/kesän proggikseksi se.


Nää raitakorvikset on vaan yksinkertaisuudessaan söpöt, mutta erittäin tyylikkäät. Ja melkoisen monikäyttöiset! Raitaisen asun kanssa on vielä hauskemmat. Huomatkaa myös mun ei-niin-tyylikäs tyvikasvu. Olin kesällä ihan superlaiska värjäämään mun pehkoa. Ei vaan jaksanut, eikä loppukesästä oikein ollut minkäänmoista juhlavaa tilaisuutta, jota varten olisin värjännyt.


Tää oli mulle ostettaessa aavistuksen liian iso. M-koot ehti aleaikoihin tietysti loppua, joten jouduin ottamaan ällän. Ja ei siinä, se oli itse asiassa hetken verran parempi kun M. Lantion ja mahan kohdalta tää on just hyvä, mut kainaloaukot alkoi venyä käytössä ja ne oli ennen kesää sellasessa vireessä, että rintsikat paistoi aukoista. Not good. Keijo oli kuiteskin ihnu ja kätevä isäntä ja auttoi mua ompelutumpeloa korjaamaan olkaimia. Nyt se istuu perfektosti.

"Hey guurl! Whassup?" "Heyooo, you lookin fine."
Lopuksi vielä kunnon överipelleilyposeeraus. Pilottilasit oli kyllä tän kesän ehdoton juttu, samoin noi espadrillot. Oli kyllä uskomattoman hyvät jalassa! Myös toi laukku oli aivan ihana, mut vasta kahden kuukauden jälkeen se alkoi jo ratketa liitoksistaan. Mää käytän sitä kyllä vielä, mutta sen vuoriosa on lähteny lähes kokonaan irti. Perusvirolaatu...


Mekko - Seppälä ♥ Laukku - Sadamarket Tallinn ♥ Espadrillot - H&M ♥ Korvikset - Pieces ♥ Arskat - Noorit

#2. Bomber jacket is DA BOMB.


Oikeesti. Vähänkö mää oon ollut vahingossa kaukaa viisas. Mää en olis mitenkään voinut arvata 6 vuotta sitten kun tämän ostin Gina Tricotin alesta, että nää tämmöset takit tulee takasin muotiin!

En ees muista, että kutsuttiinko näitä sillon taannoin bomber-takeiksi, mutta on kyllä tosi cool nimi. Noi oli muistaakseni tyyliin 5€/kpl, ja ostin noita kaksi. Toisessa oli pinkit hihat, jonka oon heittänyt ajat sitten meneen. Okei en meneen, mut taisin joko antaa sen serkulle tai kaverille. Mää en oo enää hetkeen käyttänyt näin kirkkaansinistä väriä, mutta tän takin hihat on just niin ihanansävyiset ja se sopi hienosti tän kesän muotiin, kun oli niitä bombereita, joissa oli kukkakuvioita ja kivoja kirjailuja.


Mää en tiä miks, mutta mää rakastan käyttää tälläisiä isompia pyöreämpiä korviksia, kun mun tukka on nutturalla. Ne erottuu edukseen.


Tää asu on erittäin nostalginen myös siksi, koska Converset oli peruskoulunpäätöslahja vuodelta 2009. Eli siis 6 vuotta vanha bomberi ja 7 vuotta Conssit. Toimii. Ja muistakaa lapset: säästäkää AINA joitain vaatekappaleita, joista vähänkin pidätte. Ne tulee taatusti jossain kohtaa takaisin muotiin. Nimim. miksi hävitinkään mun hennakorun a.k.a. nykyään tattoo chokerin vuonna 1999...

Bomber Jacket - Gina Tricot vm. 2009 ♥ Mekko - Seppälä ♥ Korvikset - Noorit


#3. The Hairstyles of Summer 2016.


Puolinuttura oli ehdoton suosikki. Siitäkin huolimatta, että värjääminen jäi koko kesänä hyvin vähälle ja se ei oo paras mahdollinen kampaus ohuttukkaiselle höystettynä karseella tyvellä.

Kesähattu jäi hävettävän vähäiselle käytölle, mutta oli ihana asuste ja teki olemuksesta sekoituksen tyylilyyliä ja festarihippiä.

Haltiakampaus oli puolinutturaan vaihtelua tuova sisarkampaus ja onnistuin vihdoin luomaan itselleni täydellisen sotkunutturan. Toi nyt ei kovin sotkuinen ole, mutta sain tehtyä yllättävän muhkean sykerön ohueen lettiini vain pinneillä. Mitään donitseja ja valkkeja tarvittu. 

Fanitan myös alimman oikean kuvan meikkiä. Huulipuna taitaa olla coral matte-sävy ja rajaukset ovat oikein onnistuneet, samoin kulmat ja kalpeusaste is on point.

#4. My favourite pieces of clothing and accessories of summer and autumn.


Tämä mekko ja punaiset detaljit. Oli kyllä ihan feivöritti yhdistelmä tänä kesänä.

Mekko valitettavasti vetelee aivan viimeisiään, koska on niin pahasti nukkaantunut. Oli hitusen liian ahkerassa käytössä kesän mittaan. En kehtaa näyttäytyä enää tässä kotoa pidemmällä.


Tämä tunika ja kaulakoru.

Olin katellut tätä tunikaa todella kauan töissä. Kukaan ei sitä ostanut, ei sitten millään. Kun se oli alessa, päätin kokeilla sitä itse. Olihan se kuitenkin mustavalkokuvioinen. Ja kokeilu kannatti, koska mää ihastuin tähän ikihyviksi. En osaa sanoa mikä tässä on, mutta tämä yhdistettynä tähän aivan ihanaan kaulakoruun, jossa on virkattuja palloja, tuo mieleen tietynlaisen tyylin mitä on nykypäivänä paljon. En osaa nyt nimetä sitä.


Tämä farkkutakki ja pitsinen toppi sekä nämä täydelliset legginssit ja kenkulit.


Tämä asukokonaisuus. Punainen puna + kynsilakka + Converset = pure perfection.

Fanitan myös tätä farkkutakkia sekä kaulahuivia. Tässä asussa lähdin mieheni kera kohti Turun satamaa ja Viking Gracea tarkoituksena oli viettää 2-vuotishääpäivää. Perfect outfit for the occasion.


Tämä värioksennus. Paras menotoppi.

Tää on kai ihan alunperin tarkoitettu mekoksi, mutta mun makuun on mekoksi aivan liian lyhyt. Joten se on mulle vain ylipitkä toppi. Toimii sitenkin oikein hyvin. Hauskaa on myös, kuinka tän mekon kans voi yhdistää basically minkä tahansa mekossa esiintyvän värin kanssa. Tässä kuvassa oltiin laivalla ja mää nappasin aiemmin esiintyneen bomberin mukaan. Mekossa oli ihan pieni pläiskä exactly samaa sinistä, joten miksikäs ei.


Tämä täydellinen kotipaita. Kun tämä on minulla päällä, it's allz good.


Tämä kaulahuivi, nuo korvikset ja huulipuna.

Nää metalliset korvikset on ollut varsinkin nyt syksyn tullen mun luottokorvikset. Ja oli kyseessä kumpi punansävy tahansa, se sopii tän sinisen huivin kanssa ah niin hyvin. Tumma viininpuna luo dramatiikkaa ja peruspunainen on mun luottoväri. En osaa olla nykyään ollenkaan ilman huulipunaa. I WANT ALL THE SHADES OF RED. Violetti olis kans aika kova huulipunan väri. Voisin pitää mun violetteja vaatteita taas! (yes, I'm THAT obsessed about matching)

#5. The perfect coat for autumn and winter.

Oh well hey! Olihan mulla ainakin yksi syysasu takataskussa! Oikeestaan kaksi, but yeah.


Tämä on niiiiiin ihana takki. Ihan täydellinen. Onlyn kylpytakkimallinen syystakki löytyi Objectista, vanhasta harkkapaikastani. Sieltä ovat myös nuo legginssit. Ne on kumma kyllä ollut ihan hyvät kesälläkin, kun oli niin viileä kesä ja luulen, että toimii aivan loistavasti myös talvella, paksut kun on.


Mitä luulette, miltä näyttää, kun yhdistetään tämä mun viime talven ehdoton suosikki eli huppuhuivi ja ylempi takki?



No tältä! Aikas suloisen tyylikäs asu, vai mitä? Tässä asussa mää kenttäilin miekkoseni kanssa ja luulen, että tää on kyllä muutenkin mun tän syksyn ja alkutalven suosikkiasukokonaisuus. Sukkiksien tarvii vaan ruveta oleen paksumpia ja kengät pitempivartiset. Ulkona on KYLMÄ. Kohta tulee taas se perus "TALVI YLLÄTTI - KATSO KUVAT!" -sesonki.


Tämän postauksen myötä tein kenkäkaapissa sekä vaatehuoneessa muutoksia järjestykseen. Siirsin kesäisemmät mekot ja paidat rekissä takimmaiseksi ja neuleet ja syksytalvisemmat vaatteet etualalle. Kesäkengät joutaa talviteloille ja villasukat tulee bikinien tilalle säilytyskoreihin. Ei molemmille vaan riitä tila ja mitä mää bikineillä teen talvella?

2 kommenttia:

  1. Prismasta saa kympillä semmosen pienen kätevän koneen kuin nukanpoistajan! Mä en enää vois elää ilman sitä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näköjään mun täytyy nyt se hankkia oitis, kun parikin kaveria on sitä jo mulle suosittanut... :') Mun on pitänyt se hankkia ihan tota mekkoa varten, mut se on niin nukassa, että aloin jo miettiä että mahtaako se auttaa enää... Pakko kokeilla! Ja mulla on kyl muitakin vaatteita, jotka vaatis nukanpoistoa :D

      Poista