lauantai 29. syyskuuta 2018

On syssy.


Syksy on nyt erittäin läsnä. Ensimmäistä kertaa ikinä mää olen pelkästään iloinen siitä.


Mää oon aina tykännyt syksyn estetiikasta: ruskan sävyistä, kirpsakasta säästä, kynttilöiden polttamisesta pimeässä syysillassa, melankolisesta musiikista ja ennen kaikkea syksyn vaatemuodista.


Mutta kuten blogiani pidempään lukeneet tietää niin joka vuosi, kun luonto alkaa kuolla ympäriltä mäkin alan kuolla sisältä, vähä vähältä. Kuulostipas tuo dramaattiselta, mutta se on totta. Sitä mukaa kun lehdet tippuu puun oksilta, tuuli kylmenee ja alkaa sataa, mää olen huolissani tulevasta synkkyydestä ja väsymyksestä, jota myös kaamosmasennukseksi kutsutaan.


Mutta tiettekös mitä, ihmiset? Nyt ei ahista yhtään, päinvastoin!


Vakavasti sanoen niin mua on stressannut ja väsyttänyt koko tän vuoden, joten oloni ei eroa aiemmasta tämän enempää. Nyt oon jopa siinä pisteessä, että pimeys ja kylmyys on tervetullutta. Voin luvan kanssa kääriytyä peittoon ja vajota sohvan pohjalle katsomaan Netflixiä, kuuntelemaan musiikkia tai kirjoittamaan blogia. Väsymys saattaa lisääntyä entisestään (oh boy), muttaaaaa onneksi on kofeiini.


Kesät ovat yleensä olleet mun aktiivisinta kirjoittamisaikaa ja niin oli myös tänä kesänä. En uskalla luvata mitään edes itelleni, mutta jos tämä tasainen olo jatkuu niin saattaa olla myös nyt tänä syksynä luvassa aktiivisempaa tahtia. Kuvia ainakin oon ottanut ihan sikana, mutta vähän on hakusessa, että mitä kirjoitan niiden yhteyteen. Aina voin kuunnella musakkia ja etsiä lyriikoista parhaat palaset!


Tähän väliin fiilistelyä tästä kuvasta. Ihan täydelliset vaahteranlehdet.


In other news, BROOKLYN NINE-NINE SEASON 4 FINALLY CAME TO NETFLIX! I watched the last 4 eps today and, well... I AM SHOOKETH. FURIOUS. #DONE. Why do they always have to make a finale that makes me want to chug a whole wine bottle in one sitting? #justfanwomanlife #iknow #ishouldgetalife #tellmehow


Mää tykkään itekin tästä kuvasta. Vaahteranlehdet näkyy kivasti takana ja parhaat löytämäni lehdet edustettuna. Syksy on niin nättiä.


Viime vuonna en päässyt kuvailemaan ruskamaisemia Arboretumiin. Olis ihana tänä vuonna ehtiä sinne kuvaamaan ja inspiroitumaan.


Oon oikeesti ehkä ekaa kertaa alkanut kunnolla harkita oikean kameran ostoa ja opetella käyttämään sellaista. Olis kiva harjoitella ensin kaverin kameralla ja opetella perusasetukset. Oon alkanut vanhemmiten arvostamaan ja vaalimaan laatua, ja haluaisin aloittaa parempilaatuisista kuvista. Kyllä iPhonellakin saa ihan riittävän hyviä for now, mutta joku päivä vielä minä hankin kunnon kameran.

Also haluaisin pystyä pitämään Pokemon Go:ta päällä Tukholmassa tmv. matkakohteessa, jossa aina kävellään paljon, koska mää haluan tietty myös kuvata kaiken mahdollisen ja joudun koko ajan vaihtelemaan sovellusten välillä. Säästäisin puhelimen muistia ja akkua rutkasti!


Näitä kuvia katellessa tajuan taas, että dang, my hair is hella long. Se jotenki unohtuu, koska muuten mun hiukset on tosi ohuet ja ellen käytä volyymishampoota niin mun tukka on päätä myöten ja semmosta ohutta lirua, ja letillä tukka näyttää rotanhännältä. Nää näyttää kyl muuten tosi kivalta edelleen ja näitä on kiva laittaa erilaisille kampauksille (tosin ei näytä miltään ilman kunnon tupeerausta, joka aiheuttaa sitten lisää tukan katkeilua ja -lähtöä selvitellessä), mut oon haaveillut viime aikoina, että vähän lyhentäisin näitä. En vaan tiedä kuinka paljon napsaututtaisin ja sit pelkään, että kadun sitä tai että lyhyempi lookki ei sovi.

Onneksi tukka on kasvava luonnonvara.


Meiän pihastakin löytyy mielenkiintoisia kuvauskohteita.


Absolutely feeling this look. Roses mixed with sporty street look. My aesthetics.


Viimeisenä haluaisin heittää kysymyksen TEILLE, blogini arvoisille lukijoille: Mitä haluaisitte lukea mun blogista? Lisää asujuttuja tai vaate/muotijuttuja ylipäätään, lyhyitä postauksia yhdestä päivästä, haasteita, listoja? Heitä kommenttia kommenttiboksiin tämän postauksen alle, Insta DM:ään tai Facebook-sivulle!


Kiitos, kun Just Sää luet mun blogiani. 



Ps. Vaihdoin lennosta myös banneria. Edellinen alkoi olla kovin kesäinen. Uusikin saattaapi olla, mutta se on sentäs otettu elokuun lopulla ja mulla on pitkää hihaa ja punttia päällä, jotennnnn win-win?

2 kommenttia:

  1. Hyvinvointi-rutiineista / tavoista, vaatteista ja tyylistä, sekä kuulumisista my day-tyyliin on kiva lukee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos ehdotuksista! Pistän korvan taakse :)

      Poista