sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Yyteri.


Meiän Yyterin loma oli sanoinkuvaamaton.

Rento, romanttinen, toiminnantäyteinen ja juuri meidännäköinen. Ennen kaikkea se oli juuri mitä tarvitsimme tän kaiken stressin keskelle. Täydellinen tapa nollata hetkeksi. Ja mikä parasta, lämpötila oli koko ajan yli 20 astetta!


Ja matka alkakoon!


Matka meni totutusti hyvän musiikin pauhatessa ja kauniiden aurinkoisten maisemien vilistäessä silmien edestä.


Ja aina pakollinen autoselehvie.

1. päivä


Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Meleko nättiä, meleko nättiä.


Illallisella kylmiä alkupaloja. Muikut oli best ja varsinkin kun kerrankin sain syyä niitä! Ruuan jälkeen alko vähän ramasta, joten oli pakko ottaa pienet nokoset.


Päikkäreiden jälkeen heräsimme tähän näkyyn. Päätettiin lähteä rannalle hetkeksi fiilistelemään. Harmiksemme ei ehditty päivänvalolla käymään, mutta onneksi oli päiviä jäljellä! Ei päästy myöskään kylpylään asti ekana päivänä, mutta kuten sanottua: onneksi oli päiviä jäljellä. Ja ymmärrettävästi kuvia ei ole kylpylän puolelta ollenkaan. 


Rantaravintola Helmi näytti makeelta pimeässä.

2. päivä


Aamiaisnäkymä ravintolasta. Kyllä kelepas viettää seuraavat 5 aamiaishetkeä näissä maisemissa!


Nyt on! Päästiin vielä päivänvalolla ihailemaan merta ja hengittämään raitista meri-ilmaa.


Tuoreet uinninjälkeiset kiharat best.



Keijo the Photobomber!





Tää mies. 4 vuotta on mennyt ihan hujauksessa. ♥



I love you. ♥




"Sun's getting real low..."


Photoshoot is go.


Keijo keksi hyviä uusia kuvakulmia.


Kengät lähti jalasta ja jalat tunnusteli merivettä. Oli oikein miellyttävää.


Jos pitäisi nimetä tämä kuva, se olisi "Vapaus".


Libre-sensorikin oli lomamoodissa!


Ranta oli täynnä simpukoita, osa oli pinkkejä ja jopa mustiakin löytyi! Nappasin muutamia muistoksi.







Meri + mies = merimies.


Ääääää mitä värejääääää. Miks taivas osaa olla joka kerta niin uniikki auringonlaskun aikaan?


Keijo halusi pitkästä aikaa uutta profiilikuvaa about kaikkialle. Tässä yksi ehdokkaista.


Photographer taking a photograph of a photographer of taking a photo. Photoception.



3. päivä


Uninen Ems höpisee part. 1:
Ems: "Tiekkö mikä on kivaa täällä ollessa?"
Kepa: "No?"
Ems: "No ensinnäkin se, ettei tartte murehtia ruoanlaitosta tai muutenkaan ruoasta, muuta kuin sen syömisestä."


Uninen höpinä jatkuu: 
"Toiseksi saa nukkua suht pitkään ja sit saa ottaa ihan rauhassa päikkäreitä, jos päikkärityttää. Täällä myös nukkuu tosi hyvin ja rennosti, koska ollaan lomalla ja poissa kotoota. Se, että sää nukut stressaantuneesti, on se kotona nukkumisen ydin."


Kuvien vähyys tältä päivältä johtuu siitä, että me käytiin aamupäivällä lihaskuntotesteissä ja ei saatu ees kovin huonoja tuloksia! Jäi tosi hyvä fiilis siitä. Iltapäivällä mentiin venyttelemään ja rentoutumaan, ja illalla käveltiin lähimarkettiin ja takasin. Siinä tuli yhteensä 5 km lenkki. Meleko liikunnantäyteinen päivä siis!

4. päivä

Vaikka se lihaskunto ja kävelylenkki kivaa olikin, niin tänä päivänä se kostautui ja pahasti. Mun jalat oli lonkasta kantapäihin asti aivan älyttömän kipeet. Oli varsin ihanaa kävellä seuraavana päivänä tai tehdä ylipäätään mitään kun ihan kaikki sattui.


Arvaa mikä paikka? Vastaus löytyy seuraavan kuvan alta.


Kyllä, arvasit oikein. Se on kuin onkin Kirjurinluoto. Näyttää kovin orvolta ilman Pori Jazz-meininkejä.



Kun ei ole sielun sielua näkyvissä, se tarkoittaa vain yhtä asiaa. ASUKUVIA!



Aurinko vähä häiki. Siis tuona päivänä oli kai 22-23 astetta lämmintä, mutta aurinko porotti sen verta kuumasti selkään, että tuntui paljon kuumemmalta. Anyway, miettikää nyt! Yli 20 astetta ja poutaa SYYSKUUSSA. Paras kesä ikinä!


Otin ainakin 20 kuvaa tosta miekkosesta rannalla edellisenä päivänä ja tän se ottaa profiilikuvaksi. Ei siinä, mäkin tykkään tästä tosi paljon. Yleensä ne taitaa olla ne vahinko-otokset mistä tulee yleensä niitä parhaita. Also you can't go wrong with Steven Wilson.



Löytyi söpsö sorsalampi.




Ja puron pätkä.



Tässä esiintyi heinäkuussa Gogo Penguin. Nyt siinä ei oo mitään.


Tässä on Rape, 18 vuotta. Hän on todella kaunis.


#wot #whatareyoulookingat #comeatmebro


Oli siä kukkoja ja kanojakin! Yritin saada kuvaa makeesta mustasta goottikanasta, mut se ei meinannut pysyä paikallaan niin en saanut hyvää kuvaa.



Kirjurinluodosta suunnattiin kohti Porin keskustaa. Mää löysin R/H-kaupan! Pakko oli vierailla sisällä. Siellä oli todella ystävällinen kauppiatar, jonka kanssa juttelimme tovin.

5. päivä


Toiseksi vikana päivänä lähdimme kävelemään rantaviivaa pitkin.



Joku oli tehnyt rantataidetta simpukoista ja hiekasta. Me lisättiin oma säväys simpukkasydämeen.



Löytyi hauska väylä. Oli pakko kävellä sillä hetki.


About tässä kohtaa napattiin kengät pois jaloista ja käveltiin takasin meressä paljain jaloin.




Tää oli aivan ihana kokemus. Jalat tottui meriveteen nopeasti ja sai hyvää vastusta samalla. Suosittelen!


Loman viimeinen auringonlasku.


Ja oli taatusti myös kaunein.


Ja tiettekös mitä?



Kyllä. Tämä todellakin tapahtui. Me pulahdettiin mereen uimaan. SYYSKUUSSA.


Oli niin kaunista.


Viimeinen päivä


Aamulla herätessämme maa oli märkä. Yöllä oli satanut. Seuraavan kerran alkoi sataa kun lähdimme kohti kotia. Aika mahtava lomasää siis!





Vielä viimeiset otokset lempparikuvauskohteistani, wimbawe-puista, rannan sannoista ja merestä.


Kiitos kun olit mukana lomareissullamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti