perjantai 30. joulukuuta 2016

My favourites of December.


Heyheyheyyy! Se on vuoden 2016 viimeinen suosikkipostaus, and boy oh boy, nyt oli kyllä tämä kuukausi täynnä menoa ja meininkiä ja sitä myöten paaaaaaljon kerrottavaa! Aiemmista suokkaripostauksista poiketen minä teen pienet ratingsit eli arviot mun suosikeista. Are ya ready, kids?


Tuutin täydeltä töitä. Ensin kaverini kertoi, että joulua edeltävällä viikolla tartettais hänen työpaikallaan Koskilinnan Kahvikaupassa apua, kun yksi apuri olis jäänyt puuttumaan siltä viikolta. No minähän sanoin heti, että hep, I volunteer! Oon ollut joskus vuonna nakki eli 2009 keväällä kyseisessä ihanantuoksuisessa puodissa tettityttönä, joten ei ollut täysin tuntematon työpaikkana. Vähän ajan päästä tästä tätini pisti soittaen ja kysyi kassa-avuksi Intersportiin, joten oli kyllä varsin työntäyteinen joulukuu mulla. Ei paha ollenkaan! Nyt vietän ansaittua lomaa ja meininki hjyvä. ♥ 10/10.


Ystävinä ylivoimaisesti ykkösiä. Itsepäisyyspäivänä meille pölähti ihan hirmusesti porukkaa, ja en kyl muista millon olis ollut niin hauskaa! Pelattiin Kahootilla liian vaikeeta raamattutietovisaa, syötiin hirveesti, pelattiin Rappakaljaa ehkä parhailla joukkuenimillä ikinä ja sain tutustua mitä mahtavimpiin nuoriin ihmisiin. Trust me, when I say: nuorissa on vielä toivoa. Mää just tässä mietin, että meitä oli paikalla 17 ihmistä, ja minä olin vanhimmasta päästä. Suurin osa meistä oli 18-vuotiaita tai alle, joten paitsi että meteliä riitti niin myös ihan tyhmiä ja samalla niin hyviä läppiä. Ai että. ♥ 28. päivä näin pitkästä aikaa kauppistyttöjä Tampereella, ainoastaan Keisa puuttui porukasta. Ollaan kyl siihen nähden, kun puolet meistä opiskelee ja 3 opiskelee muualla, niin ehditty näkemään suht usein. Kuvanottoaikoihin aurinko oli jo laskemassa, mut oli kylmästä tuulesta huolimatta ihana auringonpaiste pitkästä aikaa. ♥ 10/10 would highly recommend!


Elintärkeää elektroniikkaa. Sain vihdoin hankittua sekä ah-niin-ihanat bassokuulottimet kuin myös nukkapuimurin mun nyppyyntyneille kuteille. Elintärkeät siksi, koska köyhällä ei oo varaa ostella tuliteriä vaatteita jatkuvasti niin saan helposti lisää käyttöikää lempparivaatteilleni. Ei kuitenkaan kannata painaa kangasta vasten liian kovaa sitä puimuria, tulee reikiä muuten. #itsehänentehnytniinpariakolmeakertaa Kuulokkeet on taas pelastanut tylsät kävelymatkat, tsempannut jaksamaan tuulessa ja tuiskussa sekä sponssannut mielenterveyden säästymisen bussimatkoilla, joissa on mukana pulsuja, jotka höpöttää liian kovaan ääneen typeriä juttujaan. 9/10 koska reikiä vaatteissa. #olenvähäntymhä


Kosolti kauneutta kosmetiikasta. Oon virallisesti löytänyt mun lemppariripsarin ja se on vasemmassa kuvassa. Myös huulilakka is The Thang. Toisessa kuvassa oli erittäin tarpeellisia tuliaisia äidiltä, mm. Iberon halpis-Beauty Blender ja meikkisienisivellin, Eucerinin micellar ja mää oon tykästynyt Euceriniin, koska oon käyttänyt tässä Eucerinin puhdistusgeeliä aina suihkussa käydessäni ja se on aivan taatusti edistänyt mun ihon hyvinvointia Denova Pron ja Herbinan voiteen ohella. Se geeli pääs ny loppumaan niin micellar tuli just oikeaan aikaan! Myös hiuksiin jätettävät jutut on aina hyviä mun helposti takkuuntuville ja haurastuville hiuksille. Ja noi punaiset sukat. So fluffy and soft. 11/10 want to wear them all the time.


Upea uutuus Uhanasta. VIHDOIN. ♥ Se eka ostos pitkään fanittamastani paikasta. Palkkapäivän kunniaksi käväisin viimeisen työpäivän päätteeksi Uhana Designissa ja onnekseni siellä oli vieläpä kaikki korut alessa, joten ostin oikein mielelläni ko. ihanuudet omakseni. Mun vaatetus on ollut viime aikoina niin kovin mustaa valkoisella höystettynä harmaalla, niin halusin vähän sekoittaa pakkaa näillä viime kesän malliston väripilkuilla. 11/10 want to wear them all the time too.


Koirakuume kasvaa kasvamistaan. Ihnu Jonna kävi ihnun koiransa Pabloliinin kanssa meillä ja ai että se on ihana! ♥ Siis koira, ei Jonna, eiku... :D Se tuo kyl elämää taloon ku taloon ja valloittaa ei-niin-koira-fanitkin ihan taatusti! 12/10 would steal him from our friends. Jonnan kanssa turistiin henkeviä tuttuun tapaan ja muistutti, että koskas me nyt mennään Seinäjoelle heille kyläileen. Pakko päästä pian! Heidänkin vierailustaan meillä tulee kohta vuosi... Hupsii.


Toinen koirakuumeen nostattaja löytyi taasen porukoilta ja se oli tätini perheen koira Casper eli Skäpörri. Se on niiiin kiltti ja ihanan seurallinen koira myös. ♥ Mää näin Skäpön ekan kerran vasta tänä vuonna ja se on tosiaan ehtinyt tässä täyttää vuoden. Eka kun se näki mut yks aamu, ku poikkesin porukoilla ennen töihin menoa, niin se vinku hetken ja ihmetteli kuka mää oon, mut hetken päästä se ei voinut lopettaa mun naaman pussailemista. Se oikeen hyökkäs mun naamaa päin, niin kovasti halus pusutella. 98% white fluff, also 12/10, would let him kiss my face all over.


Räjähtävä Rogue One. Siis voi herrantuuteli se oli HYVÄ. Oikeesti mää en olis ikinä uskonut pitäväni siitä näin paljon! Siinä oli niin paljon yllätyksiä ihan elokuvan loppusekunneille asti, että ei sitä pystynyt kaikkea graspaamaan heti. Rogue Onesta inspiroituneena me katottiin episodit 4-6 eli kaikki ne "vanhat". Mää näin ne ihan uusin silmin ja aloin tälleen myöhässä suorastaan fanittaa koko elokuvasarjaa. Just call me full time sci-fi nerd. Mää vaan nautin niin suuresti kaikesta tälläsestä. Marvel, DC, Star Wars, Doctor Who, Back to the Future, Hobitti, LOTR. ♥ Jos menisin kertomaan viisikin vuotta sitten minälle, että näin käy, niin en tiiä, saattais ehkä uskoa, mut ei täysin. Kuvassa lukee arvio.


Suussasulavaa suklaata & supermakeeta sumppia. Kahvikaupassa ollessani ihastuin uudestaan ikihyviksi sen valikoimaan. Oon mää aina tiennyt, että kahvikaupassa on kaikkee ihanaa aina, mutta oon alkanut vasta viime vuosina arvostamaan vähän erikoisempia juttuja ja hyviä makumaailmoja. Esimerkiksi mää en ikinä oo pitänyt vihreästä teestä, mutta nyt kuulkaas kolahti. Kaverini pussitti siinä vieressä kollaasissakin esiintyvää Sencha Sakuraa ja se tuoksui niin hyvältä ja kaveri vieläpä suositteli sitä, niin mun oli pakko ostaa sitä kokeiluun kotiin. Ja voi kyllä, se maistui just niin hyvältä, kuin miltä se tuoksui! Myös vanilja-hasselpähkinä-kahvi lähti testiin, kun jauhoin kyseistä kahvia varmaan joka päivä ja jauhetuista pavuista lähtevä tuoksu oli niin puoleensavetävä, että I had no choice. Siinä lähtiessäni viimeisenä päivänä töistä ihana työnantajamme antoi kaikille meille aputytöille mukaan isot herkkukassit, joista löytyi belgialaisia suklaakonvehteja kauniissa rasiassa sekä puoli kiloa lakua. ♥ Ostin siihen päälle vielä italialaisia suklaakonvehteja tuliaisiksi kotiin. Kyllä kelpas mennä kotiin näillä tuomisilla. 10/10 would mos def recommend! ♥


Runsaasti raikasta & rasvaista ruokaa. Mun oli pakko omistaa pelkälle ruualle oma kohtansa, koska noh... TÄYDELLISYYTTÄ. Ensinnäkin mä en oo ikinä syönyt niin hyvää gluteenitonta kanapastasalaattia, mitä Keijo teki meiän illanviettoon alkukuusta. Siinä oli maustettua broileria, pikkelssejä, aurinkokuivattua tomaattia, maissia ja fetajuustoa, ja siis ai ETTÄ se oli hyvää. Me tehtiin myös yhtenä sunnuntaina kaks pizzaa, ja mun gluteenittomaan tuli salamia, jauhelihaa, fetaa sekä jalapenoja ja siis sekin oli niin hyvää, etten oo pitkään aikaan syönyt niin hyvää kotitekoista pizzaa. Veti jopa vertoja äidin tekemälle! Porukoita varten tehtiin aikalailla jouluruuaksikin kutsuttavaa sapuskaa, eli kinkkua, laatikoita, sinappisilliä (joista olen oppinut vihdoin tykkäämään) ja sit Keijo väsäs omalla reseptillä lohismetanarullia ja sitten meiän perheessä "perinteisiä" kananmunanpuolikkaita majoneesilla ja katkaravuilla. Sitä makumaailmojen kirjoa... Mää tein myös luumutorttuja, koska noilla muillakin oli ja ne on ihan parhaita mun mielestä, joskin ne mun versiot aina hajoilee käsiin. Pellaksen gluteenittomat karjalanpiirakat ja brita-leivos eivät todellakaan tuottaneet pettymystä, koska namskutarallaa. ♥ 10/10 food is so great.


Virkistävää viiniä & virtaavaa verbaalisuutta. Yks perjantai-ilta jäi mieleen. Eräs Keijon niin ikään kollega ja mullekin tutuksi tullut ihana immeinen antoi lahjaksi todella hyvää punaviiniä. Mää leikkasin lasilliseni kaveriksi juustosiivuja, kun ei oikein muutakaan suolaista hyvää ollut ja istuin koneen äärelle keittiönpöydälle, napsautin Marshallin päälle ja musiikit kaakkoon ja pistin kirjoittaen. Keijo pelasi olkkarissa. Joku vois ajatella, että niin tämä on sitä nykyaikaa, kun ollaan samassa tilassa, mutta ei olla sitten siinä läsnä jäkätijää. No joo, mutta kun sitä tekee tällain harvakseltaan, niin se on just ihanaa. ♥ Mää teen omaani ja mies omaansa ja molemmilla omanlaisensa luova flow päällä. Yhdessäolo on tällaisen illan jälkeen taas just sitä mitä kaipaa. 10/10 we should do this again some time.

Generic tarkoittaa paitsi tavallista ja yleistä kuin myös tässä tapauksessa viintä, joka on tehty monesta eri rypäleestä.
Paras perhe. Meille näköjään on nyt muodostunut perinne kutsua porukat meille syömään, kun on näitä käteviä vapaita joulun takia. Me tehtiin ruoka ja porukatkin toi jotain ruokaa ja hoiti juomapuolen. Äiti toi myös ihania ja erittäin toivottuja tuliaisia mulle (kosmetiikka-kohdassa). Me syötiin hyvin, Matias hoiti meille aivan loistavan playlistin, pelattiin Rappakaljaa ja naurettiin vedet silmissä, pojat kävi saunassa, mää tein torttuja ja katottiin stand uppia. Oli niin parasta. 123456890/10 because family is the best. ♥

#takaisintampereelle2017
Tähän kuukauteen on oikein muikeeta lopettaa vuosi 2016. Ensi vuonna on tiedossa ainakin Dream Theaterin keikka helmikuussa kuin myös jonkin verran töitä, ystävien muuttoja ja mahdollisesti myös omia maisemanvaihdoksia, ja ainakin 10 leffaa, jotka haluaisin nähdä leffateatterissa. Ikinä muuten ollu niin montaa hyvää samana vuonna. Marvel-teoksia niistä on 4, pari DC:tä, yks Star Wars sekä aivan pakollinen live action Beauty and the Beast sekä Noah Kinin debyytti näyttelijänä leffassa Saattokeikka. Ihnua Tomppa Hiddlestonia on mahdollista nähdä Thor 3:n lisäksi myös King Kongista kertovassa rebootissa. Voi apua. Ei ainakaan voi sanoa, etteikö teattereissa pyöris yhtään mitään! Ja mikä parasta, Sherlock jatkuu maanantaina. 4. kausi on VIHDOIN täällä! #itsbeen84years

Ems kiittää ja kuittaa! Huomenna tulee vielä yksi ja viimeinen postaus tältä vuodelta! Stay tuned, gals and pals.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti