Pikainen pikapostaus työmatkan varrelta!
Mää en ehdi kirjoittamaan tästä mitenkään ennen huomista iltaa joten kirjoitan nyt.
Mä pelkään huomista.
Oikeesti mä en ole ikinä pelännyt näin paljoa yhtä elokuvaa. Kauhuleffoja ehkä, mut ne pelottaa eri tavalla ja jää mieleen pitkäksi aikaa muodostaen painajaisia ja mielikuvituskummituksia vaatekomeroon, jonka ovi ei pysy auki.
Captain America: Civil War pelottaa siksi, että mikään ei varmastikaan ole enää ennallaan sen jälkeen Marvel-elokuvauniversumissa. Sieltä saattaa lähteä joko koko joukollinen rakkaiksi muodostuneita hahmoja tai sitten ei lähde, mutta uskon, että oli tapaus kumpi tahansa, mää en selviä ilman henkisiä naarmuja. Itse leffasta on sanottu, että se on psykologinen trilleri siinä missä Winter Soldier oli poliittinen. Psykologiset yhtään mitkään on aina pahimpia.
Kaikista pahinta tässä on, etten haluais valita puolta ja pitkään olinkin sitä mieltä, että oon Team Thor, koska sekään ei olis kenenkään puolella vaan käskis tappelupukareita lopettamaan (pistihän se Ultronissa Starkin ja Captainin riidan poikki iskemällä salamat kehtoon ja niin syntyi Vision). Nyt meinaan koko ajan kallistua Team Capin puolelle, koska siellä on Bucky, Ant-Man, Hawkeye, Wanda ja Falcon, eli mulle vähän mieluisampi tiimi. Mutta sit kun alan miettiä niin Starkin puolella on myös huikeita sankareita, kuten Vision ja Rhodey ja sit oonkin taas puolueeton.
Mää tiedän myös sen, että kyseessä on leffa. Mä vaan en oo fanityttöillyt fiktiosta pitkiin aikoihin ja on ollut ikävä.
Oon varma, että luvassa on järkyttävää the feels the feels-vuoristorataa, penkissä tärisemistä, kyynelkanavien falskaamista ja toivottavasti edes vähän naurua, jota Marvel-leffat yleensä aiemmin ovat aiheuttaneet. Ja mä uskon satavarmasti, että oli Civil War kuinka kauhee hyvänsä niin se on varmasti paras Marvel-leffa kaikista tähän asti julkaissuista leffoista!
Palaan asiaan, kun leffa on nähty. Stay tuned for more fangirl moments with Ems.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti