maanantai 13. huhtikuuta 2015

I'm not a one man band, I wanna sing a duet.

Olin taas yks iso pässinpää ja unohdin eilen mainita siinä kuulumisten lomassa, että mulla ja Keijolla tuli eilen vuosi kihlauksesta!


Ja ei siinä vielä kaikki: tänäänkin on erikoislaatuinen päivä, 7 kuukautta häistä! Hääpäivä on siitä "kenkku", että se jättää muut parisuhteen merkkipäivät vähän varjoonsa. Niinhän ei tarvis olla, mut meillä kävi nyt näin, tänä vuonna. Me ollaan kuitenkin molemmat (varmaan jo häiden jälkeen) alettu aina välillä kovasti miettiä tahoillamme ekalle hääpäivälle kaikkee ihanaa!

Kaikki on mennyt isojen muutoksien tuomista haasteista huolimatta todella ihanasti. Koska vaikka kihlaus ja naimisiinmeno ovat itsessään erittäin positiivisia asioita, tuovat ne mukanaan väistämättä haasteita, oli puolisoiden elämäntilanne mikä hyvänsä. Mikään positiivinenkaan elämäntapahtuma ei tässä maailmassa mene aivan täydellisesti, niin kauan kuin epätäydellisyys vallitsee.

Kuulin vähä aika sitten, että eka avioliittovuosi on se vaikein. Koska pyrin olemaan positiivinen, niin onneks on enää alle puolet ekasta vuodesta jäljellä! Kaikenlaisista vaikeuksista huolimatta meillä on tosi ihanaa yhdessä ja mun on hyvä olla Keijon kanssa. Tunnen itseni usein paremmaksi ihmiseksi Keijon kanssa. Keijo tukee mua mun tekemissä päätöksissä ja osaa piristämisen ja surunpoistamisen jalon taidon. Eli just semmonen mies, jollaista mää hainkin!

#memorymonday #porijazz2014 #tänävuonnauusiks

2 kommenttia:

  1. Ihana kun oot aktiivisesti päivittäny nyt blogia! :) Meillä juhlitaan joka vuosi hääpäivän lisäksi myös kihlapäivänä, joka sattuu hyvin joulunpyhien alle. Seurustelun vuosipäivää en edes muista x) Se on aika turha loppupeleissä! Mut onnea ensimmäisenä kihlapäivänä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suski! <3 Ja IHANAA kun sää kommentoit aktiivisesti! ;) Nii mää muistelinkin, että te juhlitte kihlapäivääkin, olis pitänyt ottaa mallia... :'D Ehkä vuoden päästä sit ;D Ja niinpä, seurustelun vuosipäivä on turha, vaikka sen muistaakin :D

      Poista