Musical frissons: Nostalgic vibes.

Oh. My. Goodness. Tää biisi on edelleenkin DA B O M B.

Mää selailin joku päivä tässä for the heck of it mun vanhoja blogimerkintöjä viiden vuoden takaa ja sitä kautta törmäsin tähän legendaariseen biisiin myöhäisteinivuosilta. Ah. Niin huippu. Wale ei oo vähään aikaan ollut enää mun lemppari, kun siirtyi Maybach Music Groupin yhteyteen, mutta nää vanhat raidat niin... Wow. Dem chills.

Ja tässä toinen mokoma mahtavuus. Mää muistan vieläkin elävästi, kuinka mää kävelin kouluun pimeinä syys- ja talviaamuina ja tää jytäs kuulokkeissa. Lumihiutaleet leijuivat taivaalta ja fiilis oli kuin musiikkivideossa. Olo oli hyvin ambitious. Biisi siis teki tehtävänsä.

Ajattelin ensin, että vaikka tää ei ookaan kovin vanha niin haluan fiilistellä tätä silti, koska tätä ei oo vieläkään Spotifyssä ja oon täysin Youtuben varassa, jos tätä haluan kuunnella. Mutta sit äkkäsin, että ensimmäisen kerran mää esittelin tän biisin teille 2012 marraskuussa. 4 hitsin vuotta sitten. Olin lukiossa sillon! Että on tästä jonkin verran aikaa jo. Tuntuu vaan niin uudelta. Varmaankin osittain siksi, ettei Gracias oo tipauttanut uutta matskua hetkeen, koska on viime aikoina keskittynyt näyttelijänuraansa, jolle mää en siis anna muuta kuin paljon rispektiä ja toivon menestystä. Oon kuitenkin tullut tulokseen, että odotus palkitaan, joten mä jaksan odottaa.

Olin myös lukevinani Graden FB-sivulta, että Ekow'n eli E. Thelon eli Jessen kanssa olis tekeillä jotain collaborationia ja mulla jäi yks sydämenlyönti väliin.

Tänkin olen varmasti joskus jakanut täällä blogin puolella, mutta jaetaans uudestaan. Tää on kans yks mun ehdottomia lempparikipaleita syksyn tullen. Psykedeelisempi ja melankolisempi versio Graden Night Shiftistä. Turtaa synkkyyttä ja utuista eteerisyyttä. Ah. Kaunista.

Oikeesti. Tää biisi. Vitsin kylmät väreet pitkin kehoa. Niin ihana. Ja oli muuten eka biisi, jota kuunnellessa aloin itkeä, kun MJ kuoli. Siihen asti ei mitään paitsi epäuskoa ja keräsin jonkin sortin patoa varmaan, koska se räjähti ja tulvi valtoimenaan. Surullisinta tässä biisissä on kuitenkin se, että MJ kirjoitti tämän tuntiessaan suurta yksinäisyyttä. Luin jostain, että hän joskus lähti iltaisin kävelylle kotoaan, istui penkille ja odotti, että joku tulisi juttelemaan hänelle. Kukaan ei pysähtynyt juttelemaan, joten hän meni takaisin kotiin. En tiedä onko tämä totta, mutta niin surullista ja varmasti monen julkisuuden henkilön ongelma. Tunnetaan paljon ihmisiä, mutta silti kenestäkään heistä ei välttämättä tule sun oikeita ystäviä.

Anyhoops. On niin kaunis biisi, kertakaikkiaan.

MJ:llä oli kyllä tasoja ja ääripäitä. Stranger in Moscow on yksi surullisimmista ja kauneimmista biiseistä, mutta sitten on biisejä kuten Speed Demon, P.Y.T. ja tämä. Video on ihanan kasari ja huvittava, mutta sanoma on kova. MJ slämmää kaikki häneen liittyvät huhut ja juorut kerrasta poikki. Avaruusajan dieetti, jäädyttäminen, norsunluurankokeissi, Bubbles. Kaikki. Muita tämänkaltaisia biisejä on Tabloid Junkie, Privacy ja Xscape. Suosittelen kuuntelemaan nekin.

Huge L on sen sortin miekkonen, että sen musan pariin palaan joka syksy. Sillä ei juuri ole ilosia duuripainotteisia biisejä, ja jos ne on, niin ne on jokseenkin ironisia tai kertoo esineestä tai asiasta, kuten sen nahkarotsista tai polkupyörästä. Sen lyrikseillä ei joskus ole mitään sen suurempaa merkitystä kuin että ne rimmaa hienosti ja kikkaillaan sanoilla. Niin hän on sanonutkin eräässä taannoisessa haastiksessa. Ja joskus taas sen sanat on niin diippejä omalla tavallaan, että huhhuh. Hugen biiseistä saan syksyyn tarvittavaa voimaa ja jaksamista, niin absurdia kuin se onkin.

And then there's Common. This smooth, dark, sweet, handsome man from Chi-city. Commonin ääni on niiiiin ihana ja pehmeä, että en kestä. I just can't even. Tässä on myös todella ihanat sanat ja kaunis äänimaailma.

TÄÄ. SIIS TÄMÄ. ÄÄÄÄÄ. Spotify on ollut tän illan kaputt ja oon joutunut turvautumaan Youtubeen ja omaan muistiini ja fiiliksiini. Kuuntelin Commonia ja Kanye Westiä ja TÄMÄ IHANA AH NOSTALGINEN BIISI OLI SEURAAVANA EHDOTUKSISSA. Niin parasta ja niin 2000-lukua. Ainakin noi Commonin ja Kanyen vaatteet. Vielä ku oltais saatu John Legenda tohon oikeesti laulamaan eikä vaan playback-nauhana soimaan niin *tähän monta sydäntä*. Kanye oli vielä hyvä ja ei-itteensä täynnä ja Common nyt oli Common. Upea oma itsensä.

Mun nostalgiannälkä oli oikeesti suuri ja tästä jää tosi iso osa biisejä julkaisemati, mut päätin tässä in the middle of writing, että vois heittää tähän tasaisen määrän näitä biisejä, niin heitetääs vielä viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä...

Jos etsit sanakirjasta sanan "eeppinen", tämä biisi on siinä esimerkkinä. Okei ei ole, mutta pitäisi olla, KOSKA SITÄ TÄMÄ ON ja isolla E:llä. Tää on alusta loppuun asti niin upeasti muodostettu mestariteos, että mulla menee oikeesti kylmät väreet, mä itken, olen onnellinen ja kokolailla täynnä euforiaa. Jos ei progesta paljoa tiedä, niin sitä voi luulla, että tässä on 5 eri biisiä, mutta ei. Reilu 22 minuuttia yhtä ja samaa biisiä, ja täyttä musiikkia.

Jos oikeesti kuuntelet koko kyseisen biisin, odota puoli minuuttia. Se jatkuu vielä. Se on ikään kuin koko albumin lopputekstitys (ja jota se olikin 2014 Dream Theater-kiertueen aikana, tämän biisin soidessa isolla screenillä luki kaikki mahdolliset artistit ja krediitit). Siinä ei ole paljon, pianoa ja vähän sähkökitaraa, mutta mielestäni se nivoo yhteen koko biisin ja samalla koko kyseisen Dream Theaterin albumin.

Vaikka mää aina sanonkin, että mun olo ja mieli synkkenee syksyllä, niin musiikki on aina, AINA auttanut mua jaksamaan. Ja sitä se tekee nytkin. On ihan parasta löytää uutta musiikkia just syksyllä ja talvella. Vanhat biisit herää eloon, vaikka luonto ympärillä kuolee hetkeksi.

My favourites of September.

On taas se aika kuusta. Aika listata viime kuun suosikit ja parhaat hetket. Ja siis mää jaksan joka kuukausi päivitellä tätä samaa asiaa, mutta miten nyt on jo LOKAKUU? Elokuu ja syyskuu meni oikeesti yhdessä viikossa.

Avoautoilua Mini Cooperilla with parents. LOOOOVED IT. Tukka hulmusi, Michael Jackson raikas ratiosta ja ilma oli mitä parhain. Mä rakastuin tohon Miniin ikihyviksi. Tuo oli porukoilla sukulaisilta lainassa, ja toivottavasti saadaan lainata useamminkin, koska tuo jos mikä on kesäauto.

Ystävien häät. Häät on aina ihania. Näissä häissä oli todella hauskaa. Siis mä en muista milloin olisin nauranut näin paljon. Vaikken tuntenut aluksi kuin illan juhlaparin, niin häiden loppuun mennessä oltiin saatu Keijon kanssa monia uusia tuttavuuksia. Meille oli valikoitunut ihan paras pöytäryhmä, jonka kanssa juttu luisti lähestulkoon heti. Ruoka oli ihanaa, ohjelmanumerot hirmuhauskoja ja tunnelma oli ihanan rento.

Uusi lompakko. Vanha pitsinen ihanuus hajosi totaalisesti käsiin, ja töistä löytyi heti tilalle tämmönen ihanan chic lompsa. Ja se on PUNAINEN. Jos saisin mahdollisuuden mennä just nyt kertomaan mun pari vuotta nuoremmalle minälle, että se tulee jossain vaiheessa tykkäämään punaisesta huulipunasta, kynsilakasta ja itse väristä, niin ei muuten varmana uskois vaan nauraa tyrskähtäis räkäsesti päin näköö.

2. hääpäivä. Käväsin töissä tienaamassa vähän taskurahaa ja sitten ihanan fikan eli hyvien voileipien ja teen jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Turkua. Oltiin varattu oikeen luksukas Premium-hytti special occasionia varten. Ihailtiin hyttiä hetken, poikettiin Tax Freessä ja mentiin syömään. Mää söin niin paljon, että olin hetken aikaa huonovointinen, kun mentiin kattomaan illan pääesiintyjää, Jean S:ää. Kumpikaan ei oikeen sytytty ko. orkesterille, liian vanhoja covereita ja tyyli oli ihan liian old school meille. Jean S:n jälkeen esiintyi bulgarialainen bändi Akaga, ja Keijo ihastui heidän puhallinsessioon ikihyviksi. Mäkin kyllä ihan tykkäsin heidän meiningistään, ainakin paljon enemmän kuin Jean S:stä!

Seuraavana päivänä à la carte-aamiainen, jonka jälkeen mentiin hetkeksi päikkäreillä. Unosien jälkeen koettiin ihanan rentouttava kylpylä upeilla näkymillä merelle, unisex-yrttisaunalla ja jäisen virkistävällä lumiluolalla. Kylpylän jälkeen oli ihana mennä syömään. Buffetin alkupalat eli ne ihanat kylmät lihat ja kalat eivät pettäneet tälläkään kertaa ja jälkiruoka oli huumaavan hyvää. Tax freestä kipastiin perinteisesti tuliaisia kotiin sekä perheelle ja parille kaverille, jonka jälkeen mentiin vielä toisille parin tunnin päikkäreille hyttiin. Meillä oli niiiiin pehmeät sängyt ja tyynyt oli niin parhaat, että teki mieli napata ne mukaan matkalaukkuun. Ei ollut niska yhtään kipeä unien jälkeen. Olin jo unohtanut miltä se tuntuu.

HÄÄPÄIVÄLAHJAT. Pakko omistaa pelkille lahjoille oma kohta, koska KATTOKAA NYT NÄITÄ. I have no words. Man I tell ya, I almost bursted into tears. The greatest superheroine, Doctor Who and Sherlock in one package. I just can't even. I have the best husband in the world.

Inventointia Intersportissa. En oo melkein 3 vuoteen ollut Interissä töissä ja oli kyl tosi jees pitkästä aikaa. Kaikki tuttuja tyyppejä ja pari uutta tuttavuutta. Inventointi itsessään ei ollut sen kummempaa, vaati tarkkuutta ja keskittymistä kaikilla tavoilla. Ja kassatsydeemit haltsasin ku pyörällä ajon! Se ei vaan unohdu tuolta lihasmuistista.

Serkun yllätysläksiäiset Pancho Villassa. Serkkupoikani S lähti maailmalle syyskuun puolivälissä töiden perässä ja sen jälkeen Afrikkaan isänsä juurille. Sen kunniaksi meitä oli muutama juhlistamassa ja sanomassa heipat S:lle. Oli hyvää ruokaa ja ihana nähdä kaikkia serkkuja (N puuttui), tätiä ja muita vanhoja tuttuja. Se on harmi miten aikuisena ennen niin läheiset serkut ei näe läheskään niin usein kuin haluaisi. Tälläset get-togetherit on siksi mulle nykyisin todella tärkeitä.

Konventti Hämeenlinnassa. Hienoja puheita, ihania ihmisiä niiiin paljon ja mahtava tunnelma jälleen kerran. Taas sai paljon voimaa tulevan syksyn koitoksiin. Plus mua luultiin taas japanilaiseksi. Paras konventti siis.

Pihahommia porukalla ja oman pihan omenapuista tehty piirakka. Heivattiin mädät omenat takapihan metsään "kaatikselle" ja Matias ryhtyi pelastamaan mun kanssa hyviä omenoita, koska mää olin saanut päähäni, että haluan tehdä piirakkaa. Plus mikään ei voita omien puiden omenoita.

Ja tosta piirakasta tuli hy-vää, vaikka ite sanonkin. Meille tuli onneks käymään muutama vieras vähän maistamassa tota ja nekin sanoi, että ei eroa normijauhoilla tehdystä mitenkään. Se on aina plussaa!

Oriflame The One High Impact Eye Pencil. Löysin parhaan rajauskynän ikinä. Se asettuu niin smoothisti yläluomelle, ei tuu liian paksusti ja SE EI TARTU MUUALLE YLÄLUOMEEN. Mulla on meinaan ikuinen ongelma mun silmäluomien kanssa, kun ovat niin uneliaat, kuten mummoni kerran sanoi.

Diabetespäivä. Sen taannoisen diabeetikon arki-postauksen teko oli oikeesti aika kivaa. Tajusin meinaan ensimmäistä kertaa, että mää oikeesti HALUAN tietää mikä mun verensokeri on jatkuvasti. Eihän kyllä kukaan jaksa olla pistelemässä sormenpäitä ja vuodattamassa verta koko ajan, mutta olisihan se parasta. Ja jossain vaiheessa myös mahdollista, jos ja kun Suomeen saapuu se olkavarteen tällättävä sensori, joka mittaa verensokeria 24/7. Tajusin myös ekaa kertaa, että (nyt oikeesti vähän hävettää) mää mittaan verensokeria ITSEÄNI varten. En vanhempia, en lääkäriä, en hoitajia, en Keijoa varten. Okei ehkä vähän Keijoa varten, mutta ennen kaikkea mää haluan pitää itseni takia itseni terveenä ja paras keino siihen on tarkkailla verensokeria säännöllisesti, syödä hyvin ja laittaa insuliinia.

Flame Jazz Festival-risteily perheen kanssa. Äidillä ja iskällä oli 24. hääpäivä ja sattumoisin seuraavana päivänä oli upea Flame Jazz Cruise nro 9 Viking Gracella. Olihan mun pakko tulla taas messiin, vaikka laivareissuja on kertynyt vähän liikaakin 3 kk sisään. Ja nyt oli meinaan musiikkia isolla M:llä! Vitsi miettikää nyt. Osmo Ikonen ja Tuomo Prättälä. Kaksi Suomen souleinta miestä. Voiko ihanampaa olla? Tuomon biisit oli aivan ihania ja meneviä ja sen ääni saa mut sulamaan. Seuraavaksi Osmo otti koko klubin haltuunsa. Sillä oli aivan mahtavat muuvssit ja sen ääni on IHANA. Mä en kestä. Seuraavana päivänä meininki oli paljon iisimpää, kun Nina Mya ja Mikko Pettinen & Happy People esiintyi paljon lungimmalla otteella. Ja parasta oli tietysti jaettu hytti Matiaksen kanssa, koska #vaineekmannijutut.

Joo. Näillä eväillä kohti lokakuuta ja sen yli!

Now you see.

Voi lokakuu. Ruska on parhaimmillaan, sää on kirpeä. Nahkatakit ja tennarit on kovassa käytössä ja paksummat neulehuivit tekee paluun kesäteloilta. Voin taas käyttää mun lempparineuleita sekä syksyisempiä ja tummempia värejä huoletta. Mikäs sen ihanampaa.

Aiempina vuosina meillä vaan ei oikein ole ollut hyvät välit. Silloin synkennät ulkomaailman lisäksi myös minut ja kyyneliä tippuu sekä taivaalta että mun silmänurkista. Muut ympärillä tuntuvat rakastavan syksyä. Mäkin haluaisin ja oon yrittänyt kovasti, mutta mä en pysty siihen. Mä väsyn niin kamalasti.

Kaamos. Se on kumma miten se vaikuttaa ihmisen mieleen ja oloon. Toisille se ei tee mitään ja toisille se on pitkä taistelu läpi syksyn ja talven. Mulla jostain syystä kaikki se väsymys iskee pahimpana lokakuussa. Täysi eskaloituminen aurinkoisesta säästä sateeseen ja pimeyteen ei oikein sovi mulle.

Kaikesta huolimatta mä yritän totutella parhaani mukaan pimeyteen ja hakea lohtua musiikista, kynttilöistä, villasukista ja kanakeitosta. Pidän itteni kiireisenä ja keksin itelleni tekemistä ja projekteja, mutta en ota paineita. Jos jonain päivänä en vaan jaksa, niin sitten en jaksa. Pyrin pitämään verensokerini kurissa, ettei ne pahenna mun oloa entisestään. Mulla on ihana mies, paras veli ja paljon ystäviä. Pahimmassa jamassa en kyllä jaksa olla sosiaalinen, joten onneksi on blogi ajatusteni kaatopaikkana, Spotify tarjoaa musat ja Netflixissä on lähes kaikki lempparisarjat. Brooklyn Nine-Nine ja Frendit ovat varmoja masennuksentappajia, so it's allz good.