Old things make me sad.

"It's happy for deep people." - Sally Sparrow (Doctor Who).

4. heinäkuuta minä ja perheeni lähdettiin päiväksi Tallinnaan. Oikeastaan koko reissu maissa on joku vajaa 4 tuntia, mutta mulle tämä oli eka kerta ikinä, joten olin innoissani ja Vanha kaupunki oli nähtävä.

Moni oli jo etukäteen kehunut Tallinnaa ihanaksi kesäkaupungiksi ja ihmetellyt suuresti kuinka mää en ole Tallinnassa koskaan päässyt käymään. Nyt ei tarvitse enää ihmetellä!

Onneks me otettiin hytti! Sai vähän nukkua matkalla Tallinnaan. Oli silloinkin ollut vähän univajetta... Ja ilmeisesti se vaivasi äitiäkin, koska oli tilannut meiän liput iltamyöhään väsyneenä, ja lopputuloksena mää menin sitten tuon päivän tyttönimellä.

Koko päiväksi oli luvattu alle 20 astetta ja pilvistä/sadetta. Se oli Helsingissä se. Tallinnaan kun päästiin niin siellä paistoi aurinko niin kuumasti, että mua alkoi kaduttaa kuinka paksut legginssit olin erehtynyt laittamaan päälleni. Käärin puntit ylös ja heivasin takin kassiin.

Vanhan kaupungin laitamilla oli jännä jousiammuntarata. Vähän kuumotteli mennä kokeileen ja olla vartin verran Hawkeye, mut ei sit menty. Meh.

Tässä matkaseurueeni kuvattuna takaapäin!

Äidin tukka on täyttä rakkautta. Se on paitsi upean violetti myös erittäin helppo spotata väkijoukosta! Ei tartte eksymistä pelätä, kun tietää missä äiti menee. Olis tarvinnut olla äidillä tollanen tukka jo, kun oltiin pieniä. Oltiin melkosen taitavia eksyjiä silloin ja muutamat itkut pääsi.

Sulaa rahaa...? Eesti keel o hauska.

Iskä kertoi jotain tästä muurista, mutta unohdin sen jo. Upeat vanhat muurit on kuitenkin, jopa 1500-luvulta. Ai jai. Historiikkifriikkiminä tykkäilee kovasti.

Ja sit siä oli noita ihania pyörävaunuja! Olis ollu hauska kokeilla. Next time, baby!

Tallinnan vanhan kaupungin pääkatu on Tukholman versioon verrattuna avarampi. Pikkukujia oli siellä täällä ja ne on ihania, mutta pääkatu on kiva, jos se on vähän laajempi. Tartte ahtautua sinne ja väistellä kaikkia.

Toi Olde Hansa näytti kaukaa jo ihanalta. Oikeen semmonen keskiajan kauppa. Matiaskin suostui poseeraamaan mulle vähäsen.

#vainkeskiaikajutut #only1500kidswillremember

Tämä oli kaunein spotti, jonka näin. Haaleanvaaleanpunaista, vanhaa tekstityyliä yhdistettynä uuteen kahvilaan. #aesthetics

Kaupungin aukio oli täynnä väkee ja varsinkin selfieiden ottajia. Paljon ravintoloita, kojuja ja tietysti vanhan kaupungin ajatonta kauneutta.

Kun kerran muutkin niin minäkin otin.

Äitikin suostui selfieen miun kanssa! Tämä on harvinaista tämä.

Kaiken kuvaamisen ja kävelemisen jälkeen iski kaamea nälkä ja valittiin kaikista ravintoloista sopivin ruokapaikka.

Revaliassa oli hauskasti pukeutuneet sisäänheittäjät. Ruokalista oli aika perus: burgereita, pastaa, lasagnea ja mitä kaikkee. Mulle ei ollut ylläripylläri gluteenittomia burgereita, että en siis voi suositella sen puolesta kyseistä ravintolaa, koska olen burgereiden suuri ystävä, mutta pork ribsit olivat kyllä todella maukkaita!

Sen näkee naamasta, kun on näläkä. Mutta hyvän ruoan jälkeen ei ollut enää näin apaattista porukkaa!

Ehkä eka selfie iskän kanssa IKINÄ. Kerta se on ensimmäinenkin!

Joillakin viisailla seurueilla oli mukanaan selfietikut. Me emme olleet yksiä niistä. Joten yhteiskuvia meistä neljästä ei ole, mutta tässä jonkinlaisia 3/4-perheotoksia.

#nytrepes #matiaksenomatkuvakulmatosa11224598

Yhden söpön pikkukujan bongasin. Ojensin puhelimen veljeni kauniiseen kätöseen ja pyysin ottamaan musta kuveja. Siellä oli myös pari nuorempaa plikkaa kuvailemassa toisiaan.

Miksei Suomessa voi olla tämmösiä? Tämmösellä pikkukujalla sais loistavia asukuvia tai blogiin bannereita.

Suomeen saapuessa pilvet tummenivat ja sää viileni, mutta merellä näytti silti näin kauniilta.

Vanha kaupunki oli just niin kaunis kuin osasin kuvitella. Sää oli kuin morsian ja lyhyestä reissusta huolimatta jäi todella hyvä fiilis. Haluan ehdottomasti uudestaan Tallinnaan ja mielellään hieman pidemmäksi aikaa!

Aaaaand it's gone.

Niin se kirjoitusinspiraatiopuuska sitten loppui lyhyeen. Olihan se ihanaa niin kauan kuin sitä kesti.

No okei, ei se nyt oo loppunutkaan. Mut nyt se on todettu. Heti kun mun päivät täyttyy muusta kuin joutenolosta ja lomailusta, mun kirjoittelu loppuu ku seinään. Mää väsyn tosi paljon fyysisesti ja hieman myös henkisesti ja tarviin palautumisaikaa. En enää inspiroidu ja mun tatsi häviää. Tai no, inspiroidun kyllä, mutta yleensä vaan kuvaamaan mm. kivoja kuvia reissun päältä tai töissä some-mainontaa varten. Mutta kirjoittaminen ei enää luonnistu. Tai jos kirjoittaminen luonnistuu, niin en jaksa valita postaukseen kuvia, joita tuppaa kertymään puhelimeen suhteellisen paljon joka päivä. You see my problem?

Mun kesäkuu meni luonnoksia aloitellessa ja pakertaessa ja ajastin valehtelematta joka päivä postauksia tuleville päiville. Parhaimmillaan luonnosten ja ajoitettujen postausten määrä oli kaksinumeroinen. Nyt siellä on enää pari hassua luonnosta enkä ees keksi niihinkään mitään just nyt. Ollaan myös ideoitu Iiran kanssa erinäisiä yhteistyöhommia, et se vois edesauttaa myös tätä inspiraatioblokkia (looking at you, Iira :D) ja samalla pelkään, etten saa sitäkään aikaiseksi.

Mulla menee väsyneenä nää aina tälleen. Joko mulla ei ole inspiraatiota, mutta haluaisin saada aikaiseksi tai en saa aikaiseksi vaikka olis inspistä vaikka muille jakaa.

Yks mitä voisin tehdä on kuvahaaste, jonka aloitin joskus vuonna 2012, mutten koskaan saanut tehtyä loppuun ja taisin tyhmänä tyhmeliininä käyttää siinä netistä otettuja kuvia, joka on nykyään mulla aikalailla ehdoton ei. Käytetään omia sitten ja jos ei ole sopivaa kuvaa niin otetaan itte kuva. Se kuvahaaste on lojunut tuolla luonnoksissa myös odottamassa hyvää hetkeä, ja nyt vois olla se, koska tykkään ottaa kuvia nykyisellä puhelimellani. Who needs expensive professional cameras when you own an iPhone 6?

Black clouds and silver linings.

Oikeesti kyllä oma järkkäri olis jotain maailman ihaninta, mutta rahaa ei oo ja työt epävarmalla pohjalla, joten järjestelmäkamera ei ihan oo prioriteetti. Joskus sitten... Siihen asti pärjään todella hienosti iPhonen kameralla.

Sade ei ole kivaa, mutta sadepilvet on.

Speaking of priorities, tulin miettineeksi niitä äsken. Ja yksi, joka mielestäni edeltää kameran hankkimista, on sisustus. Se on varmaan ehkä just kameraa edeltävä asia, koska se vaatii paljon rahaa ja kunhan talo/kämppä ei oo rikki niin siellä kyllä voi asua.

Mutta jos meillä olis varaa, tietäisin tasan tarkkaan millaisen kodin haluaisin. Romanttista valkoiseksi ja mustaksi maalattua puuta, koukeroita ja kaunokirjoitusta. Värimaailma olisi mustavalkoinen vaihtuvalla tehostevärillä. Talvella vois olla harmaa, niin vastaisi mun mielenmaisemaa silloin. Keltainen olis ihana vaikka keväällä tai kesällä ja syksyllä vois olla punaista. Violetti vois olla se, kun ei keksi muutakaan, koska se on luottoväri. Kodikkuus on avainsana, mustavalkoisuuden tietystä kovuudesta huolimatta.

Heti mää rikon sääntöjä, eli kuva netistä. Noi sängyn edessä olevat matkalaukut ja yöpöydät. Perfecto.

Tiettekö kans mitä? MÄÄ LATASIN POKÉMON GO:N LAUANTAINA! En olisi millään jaksanut odottaa, mutta en halunnut myöskään tehdä mitään kiertotiesäätöjä vaan ootin kiltisti. Tämän hetken saldo näyttää alle 20 Pokémonia. Can't wait to get me some more!

Tää on oikeesti parhaimpia keksintöjä pitkään aikaan! Munkin tulee varmasti ulkoiltua enemmän, kun ettiskelen rillit huurussa Jigglypuffia, Vulpixia ja Eeveelutionia. Eevee löyty jo, mutta tarttis saada lisää, jotta saisin vielä Flareonin, Vaporeonin ja Jolteonin.

Kattokaa ku se on söpö. Tommonen pöwwönen ketunpoikanen.

Oh and another thing. Määhän tein postauksen Radiokirppiksestä ja kuinka hyviä löytöjä sieltä voi tehdä. Mutta nyt tekis mieli laittaa omalta osalta koko paikka boikottiin. Asiakaspalvelu on siellä ihan pohjanoteeraus, ja itsekin asiakaspalvelijana mä en koe mukavaksi kannattaa yritystä, jossa asiakas ei ole tärkeä. Radiokirppiksen tyyli on seuraava:

"Hei. Haluaisin varata pöydän viikoksi."

"Joo tosson. Se olis 44€."

"Kiitos."

Ja tämän jälkeen loppuu asiakaspalvelu. Löytöjä siellä kyllä tekee ja todella hyviäkin sellaisia, mutta asiakaspalvelu on huonoa senkin edestä. 

Oon kirjoittanut tätä tekstiä varmaan kolmena eri päivänä, kuten mulla usein tuppaa käymään. Nyt on sunnuntai ja mä oon aivan poikki. Oon aina viikon viimeisenä päivänä ihan upbeat. On ollut töitä, sosiaalisia menoja ja liian vähän tai liian huonoa unta. Se ei ole hyvä yhdistelmä. Eilen lauantaina oli hyvä olo, mutta tänään tuli joku totaalinen stoppi. Vielä päivällä oli kaikki hyvin, mutta sit nukahdin sohvalle ja sen jälkeen oon ollut ihan rättipoikki. Ei oo ees Pokémon-jahdit kiinnostaneet.

Toivottavasti tuleva viikko on hieman parempi kuin tämä. On ollut surullisia ja järkyttäviä uutisia sekä lähipiirissä että maailmalla. En oo ollut ihan skarpeimmillani ja se on aiheuttanut tilanteita. Mua väsyttää nyt niin paljon, että ihan harmittaa, koska mun syksy menee kuitenkin taas tutussa kaamosväsymyksessä. En haluais olla jo nyt ihan poikki, koska sit menee kesä hukkaan. Olkoonkin, että on sateinen.

IMPORTANT UPDATE: Maanantaina mää nukuin pitkään ja pidin ihanan lenkkeilypäivän (kyllä, käytin noita kahta sanaa samassa lauseessa) Pokémon-jahdin parissa! Laitoin vähemmänkäytetyt sporttivermeet päälle, repun selkään ja kävelin yli 5 km muuten vaan. Kuuntelin The Megaphone Statea ja Graciasta, käväsin kaupassa ostamassa mm. mansikoita ja samalla nappailin söpöjä kavereita punavalkoisiin palloihin. Taisin löytää pitkästä aikaa itelleni jonkinmoisen harrastuksen ja oon aivan innoissani!

#beautifuldayindeed #iminthemegaphonestate #pokemongosemiehentielläpitää #emsthepokemonhunter #wartortlewaschillintoo

Tiistaina eli tänään käväsin töiden jälkeen univajeisena ja jalat seisomisesta kipeinä ja turvonneina kaupunkikierroksella erinäisillä Pokestopeilla ja lureilla. Ja niitä on Tampereella PALJON ja lähekkäin ja äääää. Olin ihan ihmeissäni ja tajusin samalla, kuinka maalta mää oon. Tämänhetkiset statsit näyttää 70:ää ja niitä olisi enemmän, ellen olisi karkkiahneuksissani siirrellyt huonompia poksuja professorille. Joo ihan sama, meni jo. Weedlejä, Rattatoja ja Pidgeyjä löytyy täältä maalta ihan törkeesti vaikka muille jakaa.

Jos et ymmärrä mun Pokémon-höpönlöpöistä mitään, niin #sorrynotsorry. Tätä tulette näkemään ja lukemaan aina välillä jonkin aikaa tässä. Mää rauhoitun aina näiden buumieni kanssa kuten aina ja ne tasaantuvat vakioksi ajallaan. But now it's not the time.

PS. Kappasta vaan, keksinhän mää rustattavaa. Ei se vielä loppunu!