Musical Frissons: Dem women.

Seinabo Sey. Liv Warfield. Esty. Johanna Kurkela. Ninet Tayeb. 

Energiaa. Voimaa. Synkkää. Iloista. Herkkää. Eteeristä. Kaunista. SAMAISTUTTAVAA.

Ne, jotka tuntee mut, niin tietää, että mää hyvin harvoin tykkään naisartisteista. Mutta siis ai että. Näissä naisissa on sitä jotain.

Seinabo Sey on uusin tuttavuus naisartistien saralla ja jopa niinkin syväksi musiikkirakkaudeksi muodostunut, että melkein itkin, kun sain tietää hänen tulevan tänä kesänä Pori Jazzeille. Kyllä se on ny sillä tavalla, että sinne on PAKKO mennä. Seinabo on ruotsalainen, vain pari vuotta mua vanhempi soul-tytsy, joka ilmesty kuin tyhjästä. Seinabolta on ilmestynyt vain yksi albumi, ja sitä ennen hänen vanhemmilleen omistetut EP:t. 

Pretendiin sisältyy aikalailla kaikkea. Synkkiä ja eteerisen katkeria biisejä, kuten Sorry, You ja Pistols at Dawn, menevän tanssahtelevia biisejä kuten Who, ja hitaita biisejä joissa Seinabo revittelee tummaa ääntään, kuten Easy ja Burial, jossa piano soi ja gospel-kuoro raikaa niin että kylmät väreet juoksee pitkin kroppaa.

Hauskinta tässä on, että tutustuin Seinaboon Fifa 16:n kautta. Mää suhtaudun aina vähän skeptisesti uusien Fifojen soundtrackeihin, kun mukamas aina vanhan pelin musiikit oli parempia ja uuden on ihan tylsiä eikä erotu toisistaan. Pretend kuitenkin erottui ensimmäisenä joukosta todella erilaisen ja menevän soundinsa ansiosta. Jotenkin ei myöskään uskoisi, että Seinabo pääsis radioon asti, mut kyllä, sen kautta kuulin paitsi uudesta levystä myös Tavastian keikasta. Keikka meni jo, mut Pretend-albumia on sahattu jo monta kuukautta. Ja Pori Jazzeihin kerkee vielä säästämään... Kyllä ruotsalaiset osaa!

Ja kuten kaikki rap- ja soul-lahjakkuudet, niin myös Seinabo on Adam Tenstan kavereita. Mää kyllä varmaan kuolen euforiaan, jos Seinabo ja Adam tekee joskus yhteistyötä.

Liv Warfield kiinnitti huomioni Pori Jazzien esiintyjälistalla. Me oltiin menossa Jazzeille alun perin katsomaan Kool and the Gangiä ja uteliaisuuttamme kuunneltiin, että mitä muuta olis tarjolla samana päivänä. Noah Kinin ja Lee Fieldsin lisäksi Liv kuulosti pelkän Jazzien infon perusteella kiintoisalta naiselta.

Ja kyllä, kuunneltuani Embrace Me:n aloin embreissata Liviä ihan kympillä. Upee ääni, upee asenne ja upee soundi biiseissä. Naisellinen nainen isolla N:llä sekä soundien että sanoituksien puolesta. Biiseistä kuultaa rakkaus ja sen kaipuu, eroahdistus, hyvä fiilis elämästä ja itsestä. Livin lavapersoonakin on niin valloittava ja eläväinen, ettei voinut olla hymyilemättä ja riehumatta mukana Jazzeilla.

Yks miinus kuitenkin on, etten mää oikein välitä Livin uudemmasta levystä. Liikaa rämisevää kitaraa ja yksitoikkoista snaree. Eka levy uppoaa kuitenkin edelleen ja kuuntelen sitä aina, kun haluan tuntea oloni oikein naiselliseksi. Tosin just huomasin, että mokoma on mennyt poistamaan ekan levynsä Spotifystä. Noh, toivottavasti tulee takaisin joskus...

Esty on myös, ylläripylläri, tumma nainen Jenkeistä. Keijo puolestaan on tutustuttanut mut tähän ihastuttavan eteerisääniseen ja samaistuttavaan naislaulajaan Killing All Your Ills-biisillä. 

Estyn biiseissä on ihanan herkkä ja sulava soundi, just sellainen mistä oon tykännyt ihan teinistä asti. Ollu hyvät tuottajat hänellä messissä. Häneltäkin on ilmestynyt vasta 6 biisiä sisältävä Darkroom EP. Innolla odotan lisää, kaikilta tähän mennessä hehkuttamiltani naislaulajilta!

Esty on myös kuin Liv Warfield siinä mielessä, että haluan kuunnella sitä aina kun on naisellinen fiilis. Estyn biisit tosin kaikki ovat enemmän ja vähemmän parisuhdekriiseilyä ja eroahdistusta ja "Where have all the good men gone?"-meininkiä. Ehkä välillä salaisesti salassa ajattelenkin noin, mutta se on vain yks ohikiitävä hetki kun tajuan, että ainakin yks hyvä mies on aika tossa lähellä...

Suomalaisista naisartisteista Johanna Kurkela on ehdoton ykkönen. Kristallinkirkas ja herkkä ääni, koskettavat ja rakkaudentäyteiset lyriikat. Jos joku haluaa tietää, mikä mun on kaikista suosikein suosikkirakkauslaulu, sanoisin Sinä Nukut Siinä. In a blink. Se on niin kaunis, että mua alkaa itkettää, hyvällä tavalla. Ja jos oon kuunnellut ton, kun oon joutunut olemaan erossa Keijosta, niin se taatusti lisää ikävää, jos en sitä jo ollut tuntenut.

Harmi vaan, etten oo ehtinyt antaa tarpeeksi aikaa Kurkelan musiikille. Yritän parantaa tapojani heti kun mulla helpottaa kaikki ylimääräiset stressit. Silloin munkin on helppo lähestyä uutta musiikkia.

Vielä viimeisenä mutta ei yhtään sen vähäisempänä: Ninet Tayeb, joka Steven Wilsoninkin biisien naistuplaajanakin tunnetaan. Ninetin hento ääni sopii aivan loistavasti Stevenin ohuen mutta vetoavan mieleenpainuvan äänen kanssa. Ninet paitsi tekee Stevenin biisien "naisroolit", myös keikkailee Stevenin kanssa. Saattaa olla, että näen tämänkin naisen livenä aika piakkoin...

Tää video on mestariteos. Hyvänen aika. Jos tästä selviää kuivin silmin, niin congrats.

Muita musiikkiuutisia lyhyesti:

Coldplayn uusi albumi julkaistiin muutama kuukausi sitten ja on aikasta hyvä!

Keijon piti mennä 21.2 isoveljensä kanssa Toton keikalle Helsinkiin, mutta sen suunnitelman mentyä hieman puihin Keijo ensin antoi koko asian olla, kunnes kuitenkin sekosi ja halusi ehdottomasti mennä sinne ja pyysi mut mukaan. Ja olen iloinen että tuli toisiin aatoksiin, koska Toto on upea bändi! Paljon ihania muistoja herättäviä biisejä ja en malta odottaa näkeväni Keijoa ihan fanipoikana.

Dream Theaterin levy The Astonishing julkaistiin viikko sitten ja sain sen eilen kuunneltua valmiiksi. Siis apua. Sellanen musiikkispektaakkeli että oksat pois. Musiikillinen elokuva suorastaan. Mestariteos. Thank you, the astonishing musicians of Dream Theater. I'm totally amazed.

Veli oli kiva ja osti mulle ja itelleen liput Steven Wilsonin keikalle, joka on jo vajaan viikon päästä! Mukana on tietysti myös aiemmin hehkuttamani Ninet Tayeb. Psyykkaan itteeni jo mahdollisia kyynelkanavien falskaamisia varten... Steven Wilsonilla on paha tapa tehdä biisejä, jotka osuu tunteisiin ja sit itkettää. Ihan todella paljon. Harva artisti näin tehokkaasti osaa osua johonkin itkuhermoon.

Tämä albumi. Aivan upea. 6 biisiä, joista kaksi saa mut itkemään. Kiehtovia ja koskettavia tarinoita. Samoin viimevuotinen Hand. Cannot. Erase. Aivan mahtava ja ehdottoman kiehtova konseptialbumi.

Laitanpa kostoksi teidätkin itkemään ja pakotan teidät katsomaan nämä kaksi videota. Okei, no milläs mää pakotan ku mää oon täällä ja te siellä.

Mut joo, sen verran avaan, että kumpikin kertovat läheisten kuolemista ja menetyksistä. Jos katsoitte, niin kertokaa toki mitä piditte!