perjantai 8. kesäkuuta 2012

Faith in humanity: destroyed and rebuilt.

Sen piti olla rutiinileikkaus/poistatus. Mutta ei. Piti sitten lääkärin mennä sössimään ja pahemman kerran. En voinut aluksi muuta kuin maata sängyssä. Käveleminen, istuminen ja seisominen, kaikki sattui. Tätä kesti 5 hyvin pitkältä tuntuvaa päivää.


Jottei asiat vahingossakaan kääntyisi parhain päin, jonotin 3 tuntia ensiavussa - turhaan. Kukaan ei välittänyt, ketään ei kiinnostanut. "Kyllä sä nuori ihminen jaksat levätä meiän odotusaulan kovilla penkeillä, meillä on sairaampiakin potilaita jonossa". Kiitti, mulle riitti. Meni vaihteeks usko ihmisiin. Tai no, ainakin julkisen puolen hoitohenkilökuntaan.


PS. Sain yksityiseltä lääkäriltä apua. Vihdoinkin. Mutta tän vamman hoito kestää vielä jonkin aikaa. Mulla on nyt sairasloma ja antibioottikuurit päällä ja mun on käytävä joka aamu sairaanhoitajalla. Pystyn kävelemään, mutta hyvin varovasti, jaksan seistä jonkun aikaa, mutta en vielä pysty istumaan kunnolla. Ei tässä mitään, hieno tapa aloittaa kesäloma!


Onneksi on olemassa rakastava perhe ja tukea antavat ystävät. Ja onneksi on olemassa hauska veli, joka pitää huolta, että nauran kaikesta huolimatta riittävästi. Hän äsken väkersi aika mainion rage comicin:





True story indeed.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti