"When the going gets rough and life gets tough, don't forget to breathe." - Seinabo Sey
Tänään on kansainvälinen mielenterveyspäivä. Instagram on tulvinut ihmisten tarinoita mielenterveyden ongelmista, inspiroivia kuvia ja neuvoja, mitä voi tehdä itse oman mielenterveyden hyväksi. Koska uskoimmepa siihen tai emme, aivan kuten meillä on fyysinen terveys, meillä on myös mielenterveys.
Suurimman osan ajasta mää tiedän, että kaikki kyllä menee hyvin ja kaikki tulee järjestymään, mutta viime aikoina oon ollut puolet ajasta sitä mieltä, että en todellakaan tiedä. Mää oon niin väsynyt olemaan epävarmuudessa ja odottamaan asioita tapahtuvaksi. Oon stressaantunut siihen pisteeseen asti, että oon ihan lamaantunut. Saatan olla rauhallinen ulospäin, mutta pään sisällä on kaaos. Montatuhatta välilehteä on auki ja loputtomia mahdollisuuksia ja uhkakuvia pyörii päässä. On päiviä, jolloin rakastan tehdä asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi: suunnittelen asuja ja pidän meikkaussessioita. Menen ulos valokuvailemaan ja nään ihmisiä. Leivon ja nautin elämän pienimmistäkin asioista. Ja sitten taas on päiviä, kun mulla ei ole voimia lähteä ulos talosta tai edes nousta sängystä.
Mää inhoan tätä. Tuntuu, että tää en ole minä. Mulla on ollut tällaisia tuntemuksia ja ahdistusta joskus kauan sitten ja luulin, että se olisi jo mennyttä, mutta ei. Jo nuoresta iästä mulla on ollut taipumusta synkkiin ajatuksiin, pimeyteen vajoamiseen, kuristavaan ahdistukseen. Ikävin asia tässä on se, että siinä missä alaikäisenä sain apua näihin samoihin tuntemuksiin ja ongelmiin, nyt mun täytyisi hakea itse tarvittaessa apua. Välillä tuntuu että "ei tartte auttaa" ja että en ole tarpeeksi pohjalla ansaitakseni apua.
Myöskään nykyinen tilanne ei auta yhtään eikä me voida tehdä sille yhtään mitään juuri nyt.
Ongelmana mulla on myös se, että en osaa puhua mun asioista kunnolla oikein kenellekään. Mieluummin pidän tunteeni ja asiani mun omana tietona, koska en halua kuormittaa ketään enkä pilata kenenkään hyvää moodia. Mää tiedän, ihmiset oikeasti saattaa halutakin tietää, miten mulla oikeasti menee, koska mä ainakin haluan tietää. Mutta jostain syystä mulle on jäänyt pysyvä mielikuva, että mun asiat on toissijaisia ja ketään ei oikeasti kiinnosta eikä kukaan ymmärrä. Tää ei ole siis millään muotoa henkilökohtaista, mulla vaan kestää hetki näissä asioissa. Olen vuosien aikana yrittänyt tosissani päästä tästä ajatuksesta eroon, mutta aina se on siellä takaraivossa kummittelemassa.
Tiedän myös, että elämässäni on ihmisiä, jotka välittävät musta. Upea aviomies, ihana äiti, mahtava isä, huippuveli, parhaita serkkuja ja tätejä ja koko joukko loistoystäviä. Mää haluan sanoa teille kaikille, että mää myös välitän teistä. Mää en ehkä ole viime aikoina voinut näyttää sitä kuten olisin halunnut, mutta minä välitän. Ja kuten jo sanoinkin, että mää oikeasti haluan tietää mitä teille kuuluu. Ymmärrän myös todella hyvin, että jos ootte samanlaisia kuin minäkin, että ei osaa kertoa oikeista tuntemuksistaan tai edes muodostaa niitä sanoiksi. Mulle riittää vain puolikas sana tai katse. Pystyn ehkä päättelemään loput.
Joskus myös ajattelen, että koska mulla on paljon nuoria ihania ihmisiä mun elämässä, mun pitäisi näyttää heille hyvää esimerkkiä. Kuinka olla "kunnon aikuinen". Tehokas, energinen, aikaansaava, ahkera. Olen ollut tosi pettynyt itseeni, etten ole voinut tehdä sitä, ja joskus olen vieläkin.
Mutta sitten yritän kääntää sen toisinpäin: voin olla aikuinen vertaistuki, olkapää jota vasten itkeä ja lämmin halaus minua nuoremmille ja ikäisilleni, jotka kamppailevat samojen tuntemusten kanssa kuin minäkin kamppailen ja olen kamppaillut. Toivon, että olen saanut jotain aikaiseksi tähän mennessä.
Jos Sulla ikinä on ahdistusta tai ongelmia elämässä, oli ne pieniä tai suuria, voit aina pistää mulle viestiä tai jopa soittaa. Minä lupaan kuunnella ja yrittää löytää Ne Oikeat Sanat.
Ja muista, SINÄ ET OLE YKSIN.
Post Scriptum.
Me ihmiset olemme kuin tämä lehti. Meissä voi olla näkyviä tai näkymättömiä arpia, joita haluamme peitellä ja jopa häpeämme. Mutta repeämistä huolimatta näen tässä vain kauniin ja ainutlaatuisen lehden. Ja niin olet sinäkin.
