Jos.

Tänään jossittelen ja leikin ajatuksilla. Se voi olla jonkun mielestä turhaa, mutta se on oikeasti ihan mun lempparipuuhaa. Olenhan intuitiivinen ja abstrakti ihminen.

Jos minun pitäisi valita jokin kaupunki, jossa haluaisin asua lukuunottamatta Tamperetta, se olisi Porvoo. Se on täydellinen kombo kaupunkiestetiikkaa ja maaseudun rauhaa. Siellä on iki-ihana vanha kaupunki, parhaita vintagekauppoja ja kirppiksiä sekä pääkaupunkiseutu on vain vajaan tunnin ajomatkan päässä. Pisteenä i:n päälle siellä asuu meidän rakkaita ystäviä.

Jos mulla ei olisi ollut jalat rikki monella eri tavalla viime lauantaina, olisin ottanut paaaaaljon enemmän kuvia Porvoossa. Myös epävakaa sää aiheutti vakavaa inspiksen puutetta. Hieman harmittaa, mutta olen onneksi kärsivällinen ja uskon, että tulen pian pääsemään taas Vanhaan Porvooseen.

Jos olisin sen tyylinen ihminen, voisin ajatella hankkivani septum-lävistyksen. En olisi ikinä uskonut, mutta monet Snapchat-filtterit kokeilleena se sopii mulle yllättävän hyvin. En hanki, mutta on hauska leikitellä tämmösillä ajatuksilla. Vähän sama kuin että olis ihan kätevää omistaa ranteessa simppelin tyylikäs diabeteksesta kertova tatuointi, koska oon huono pitämään ranteessa mitään rannekkeita, jotka voisivat kertoa nopeasti ensihoitajille mikä mulla voisi olla hätänä.

Jos pystyisin, haluaisin alkaa käydä kuntosalilla ja kehittää lihaskuntoa. Haluan olla fyysisesti vahva ja huippukunnossa. Haluaisin voittaa äijiä kädenväännössä, mutta myös kantaa painavia Pepsi Maxin täyteisiä kauppakasseja ongelmitta sekä juosta rappusia ylös paljoa hengästymättä.

Nyt kun olen päässyt eroon pahimmista pakkoajatuksista painon ja ulkonäön suhteen pystyisin ihan paineettomasti käymään salilla kehittämässä mun lihasvoimia ja fyysistä kuntoa. Aiemmin mulla on liittynyt kuntosaliin todella toksisia ajatuksia: kuinka kaikki ihan taatusti katsovat mua paheksuen, että mikäs läskiliiteri se siellä hölkkää vaivaiset 5 sekuntia juoksumatolla ja alkaa heti tehdä kuolemaa. Tai sitten päinvastoin, että hyvä kun toi löllerö käy vähän pudottamassa _ylimääräisiä_ kiloja. Ei enää. Ja vaikka joku niin ajattelisikin, niin omapa on häpeänsä. Minä liikun vain itseäni varten.

Jos saisin valita työni, haluaisin perustaa oman yrityksen. Minua kiehtoo hirveästi ajatus jostakin omasta. Omasta, jossa saan päättää ihan itse ja tehdä ja luoda ihan omaa juttua. Tiedostan kuitenkin samalla liiankin hyvin sen, että yrityksen perustaminen tässä maailmantilanteessa on todella riskaabelia hommaa. Jaksan silti pitää unelmaa yllä. Oma putiikki, joka on sekoitus kirppistä / second handia ja suomalaista käsityötä ja johon voin yhdistää myös Oriflamen myyntiä. Se tuntuisi niin mun jutulta. Haluan myös soveltaa tätä haavetta työnhaussa. Siis toki heti kun on lähes täysin turvallista taas diabeetikkona hakea töitä kodin ulkopuolelta.