Ei ole sanoja.

Chester. Hän on poissa. En osannut edes kuvitella, että tää voisi tuntua näin pahalta.

Me luukutettiin Matiaksen kanssa pikkusina Hybrid Theorya ja Meteoraa vuorotellen. Jossain matkan varrella bändi unohtui. Ei kuitenkaan kokonaan. Ei Chester Benningtonia ja Mike Shinodaa niin vaan unohdeta. Jotkut yksittäiset biisit ovat pysyneet matkassa mukana nostalgiahetkiä varten. My Dsmbr on yksi niistä.

Eilen yöllä lopetin vihdoin tunteiden vuoristoradan välttelyn ja kuuntelin sen. Tiesin, että Linkin Parkin biisit herättäisivät tunteita ihan eri tavalla nyt. Ja olin oikeassa. Se on jännä, miten yksi biisi voi viedä sut ajassa tiettyyn paikkaan ja hetkeen.

Suljin silmäni ja rentouduin. Yhtäkkiä näin teini-ikäisen itseni kirjoittamassa päiväkirjaa sängyn laidalla, kun muut perheestä ovat jo olleet hyvän aikaa nukkumassa. Mp3-soittimessa soi tämä biisi ja päiväkirjan sivuille tippuu pisaroita. Mä oon niin yksin.

Avasin silmäni ja palasin nykyhetkeen. Päiväkirjaa ei enää ollut sylissäni ja vieressäni nukkui mies. En ole enää yksin. Mutta jotain samaa tässä hetkessä on.

Pisarat tulivat mukana.

Just wish that I didn't feel
Like there was something I missed
Take back all the things I said
To make you feel like that

Just wish that I didn't feel
Like there was something I missed
Take back all the things that I said to you

And I give it all away
Just to have somewhere to go to
Give it all away
To have someone to come home to

Goodbye, Chester. See ya next lifetime.