sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Spider-Man will return.

Niin siellä teatterissakin luki ihan viimeisenä screenillä.

VAROITUS! SISÄLTÄÄ SATAVARMASTI SPOILEREITA, koska en jaksa keskittyä siihen mitä ei saa kirjoittaa vaan siihen mitä tulee ekana mieleen. Joten käänny tässä vaiheessa pois ja palaa luokseni, kun olet nähnyt leffan ja totea samat asiat kuin minäkin. Jos taas et aio katsoa leffaa ikinä, niin lue pois vaan, siinä ei menetä mitään. Paitsi ehkä aikaa.



SIIS TÄÄ LEFFA. Hyvänen. Aika. Oh my goodness. Ylitti kyllä aivan kaikki mun odotukset!

Mä sain tietää aika paljon asioita vahingossa ennen leffaa ja ne vaikutti osaltaan mun katsomiseen, esim. heti alussa näytetään auto-onnettomuus, jonka aiheuttaa Bucky ollessaan Winter Soldier. Päivämäärän perusteella arvasin heti, kuka/ketkä ovat kyydissä. Sitä mä en osannut odottaa, että kuinka paljon kyseistä tapahtumaa tultaisiin käsittelemään, enkä sitä kuinka paljon se sattuisi.

Tiesin myös, ketkä oli kenenkin puolella ja kyllähän se paljastettiin meille leffajulisteessakin lopulta. Team Iron Mania edusti Starkin lisäksi sotilaskaveri James Rhodes eli War Machine, Natasha Romanoff, Vision, Black Panther sekä Spider-Man. Team Capia representtasi Bucky, Scarlet Witch, Clint Barton, Sam Wilson ja Ant-Man.

Kaikilla oli syynsä olla valituilla puolillaan. Natasha oli samaa mieltä Tonyn kanssa siitä, että supersankarit tulisi heidän aiheuttamiensa katastrofien takia laittaa kuvaannollisesti kahleisiin allekirjoittamalla supersankareiden rekistetöintialoite, jonka mukaan supersankarit kutsutaan paikalle JOS heidät koetaan tarpeellisiksi. Rhodey nyt ei voisi mitenkään olla pitkäaikaista ystäväänsä vastaan ja oli myös oikeastikin samaa mieltä Tonyn kanssa, samoin Vision, joka on niinikään Tonyn luomus. Uusi sankari Black Panther oli oikeastaan omalla puolellaan, koska hän halusi kostaa isänsä kuoleman Buckylle. Ja no, Spider-Man on nuori jannu, jolle luvattiin stipendillä huippu koulupaikka, joten hän nyt oli vähän lahjottavissa.

Capin puolisko taasen olivat kaikki sitä mieltä, että supersankarien tulisi olla vapaita freelancereita, joita ei hallituksen gubbet komentele. Ainoastaan Ant-Man saatiin mukaan vähemmän syvällisillä syillä ja tulipahan käytyä sekin briiffisti läpi, että mentorinsa Hank Pym oli saanut "aivopestyä" Scottin vihaamaan kaikkia Starkeja.

Itse hahmoista.


Mä rakastuin yhä syvemmin Elizabeth Olsenin tulkitsemaan Scarlet Witchiin. Hän on nuori ja kokematon supersankari upeilla mutta ehkä vielä hieman epävakailla telekineettisillä ja neurokognitiivisilla voimillaan. Wandalla on upea uniformu, ihana venäjäaksentti ja uskomattomat kyvyt siirtää ja heitellä esineitä ja ihmisiä tahdonvoimalla.

Hawkeye pääsi jälleen taituroimaan jousipyssynsä kanssa, jota oli myös ilo seurata. Ne, jotka on edelleen sitä mieltä, että Hawkeye on turhin sankari niin voi imee parsaa. Ihastuin myös kovasti isälliseen kohteluun, jota hän soi nuorelle Wandalle.

I LOVE VISION. He is such a bae (sorry about that word BUT SERIOUSLY). Mä rakastan sen ääntä, oikeamielisyyttä, voimia ja SE SEN ARKILOOKKI. Hyvänen aika mää nauroin. Se oli niin ihana! Plus Visionin yritys olla kuin yksi ihmisistä oli suloista seurattavaa.


Porukan nuorin dude eli Spider-Man oli aivan mahtava! Tom Hollandin tulkinta Spider-Manista on rehellisesti tähänastisista kaikkein paras. Kaikki kunnia Andrew Garfieldille, mut tää oli aivan loistavaa ja uskollista sarjiksille ja näkemilleni piirretyille. Kaikista hauskinta oli se kontrasti, jonka Spider-Manin nuoruus teki verrattuna kanssasankareihinsa. Taistelun lomassa jopa Tony itse ehti kettuilla omasta rekrytoinnistaan, että "ei ehtinyt hiiliajoittaa" klopin ikää, kun Spidey kysyi Star Wars 5:sta, joka on "niinku tosi vanha leffa".


Uutena kasvona saimme nähdä T'Challan eli Black Pantherin. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Chadwick Boseman on varsin näyttävä ja mieleenpainuva kasvoista, MUT SE AFRIKKA-AKSENTTI. AH. Se oli todella miellyttävää kuunneltavaa. Black Pantherin asu oli kokonaan musta metallisilla yksityiskohdilla, eli toisin sanoen ihan sairaan makee. Olin ihan fiiliksissä myös siitä, että Black Pantherilla oli afrikkalaiskulttuurille uskollisesti satoja vuosia vanha perinne. Pantterin tehtävä on suojella T'Challan kotimaata Wakandaa, ja sen mantteli periytyy aina soturilta toiselle. En olis uskonut, että ihan näin hullusti kävis, mutta mää en millään malta odottaa soolofilmiä!

Paul Ruddin Ant-Man oli jälleen kerran taattua comic reliefiä. Social awkwardness ja itseironia oli vahvana. Näimme ekan kerran myös Ant-Manin puvun teknologian ääripäätä, eli Ant-Man jättikokoisena! Paul Rudd on kyllä ehdottomasti yks mun lempinäyttelijöistä ja tämä leffa vahvisti mun mielipidettä. Oikeestaan lähes kaikki tässä leffassa näytelleet lukeutuu mun lempparinäyttelijöihin. Marvelin casting on kyllä ihan on point!

Daniel Brühlin näyttelemä pahis Baron Zemo on tähänastisista pahiksista pahin. Loki on edelleen paras kaikista, mutta Zemo tulee hyvänä kakkosena. Ultron halusi hävittää Kostajien lisäksi koko maailman, mutta Zemo käytti vieläkin kierompia keinoja päästäkseen julmaan tavoitteeseensa: kaataa koko Kostajien imperiumi kääntämällä heidät toisiaan vastaan. Loki yritti samaa, mutta jännää kyllä vähän vähemmän monimutkaisemmilla keinoilla. Hänen ainut tavoitteensa oli saada Hulk suuttumaan, kun taas Zemo käänsi Tonyn Steveä vastaan vieläkin pahemmalla keinolla: paljastamalla, että Steven paras ystävä tappoi Tonyn vanhemmat todella brutaalisti tämän ollessa 17 (joka muuten näytettiin alussa takauma-simulaatiossa, RDJ:stä oli saatu oikeesti ihan teininnäköinen!) ja että Steve oli tiennyt tästä jo kauan aikaa. Tästä lähti käyntiin se todellinen sisällissota, joka ei päättynyt hyvin. Henkiä ei menetetty, mutta mikään ei ole enää ennallaan.

Ja jonkinlainen romantikkohöpsä kun oon niin löysin myös uuden aika epätavallisen shipin: Vision ja Scarlet Witch. Hyvänen aika, niissä oli jotain mystisen söpöä. En tiedä miks. Toista mun lemppariparia ei käsitelty kuin epämääräisesti yhden lainin verran, ja se on Winterwidow eli Bucky ja Natasha. Tämä koska sarjiksissa käy niin, ja vaikka ilmeisesti suurin osa olis ymppäämässä Clintiä ja Natashaa yhteen, niin ei vaan ei. Clintillä on hei puoliso ja lapsia.

Mä odotin, että edes yksi sankari olisi kuollut taistelun tuoksinassa. Ihme kyllä, kukaan sankareista ei menettänyt henkeään, vaikka lähellä oli. Yksi sankari halvaantui. T'Challan kuningasisä kuoli YK:n kokoukseen tehdyssä iskussa ja Starkkien väkivaltainen kuolema, jota on monessa aiemmassa leffassa sivuttu enemmän ja vähemmän, avattiin meille kaikkine traagisine yksityiskohtineen.

Yksi todella surullinen ns. luonnollinen kuolema tapahtui. Rakas agentti Peggy Carter kuoli nukkuessaan. Se oli ainut kohta, jonka aikana mä itkin ihan kamalasti. Steven ilme oli sydäntäsärkevä hänen kantaessaan ainoan mielitiettynsä Peggyn arkkua. MCU on jo tehnyt itsensä tutuksi siitä, että kuollut ei välttämättä olekaan kuollut, mutta tämän kuoleman kohdalla se pätee varmasti ja on lopullinen.

Pakko laittaa tähän väliin pari Steggy-klippiä. Eka sijoittuu 2. maailmansodan aikoihin ja toinen nykypäivään, kun Steve on sulatettu jäästä.



Nyt kun on kyyneleet kyynelehditty, palataan leffan pariin.

Henkilökohtaisesti mun mielestä leffassa oli parasta sen ristiriitaisuus ja yllätyksellisyys. Yllätykset siinä mielessä, että esim. Natasha vaihtaa puolta, trailereissa näytetty 12:n sankarin välinen sisällissota ei olekaan se varsinainen vaan se onkin kolmen avengerin välinen ja että ne Buckyn kaltaiset talvisotilaat eivät aloittanutkaan verisen väkivaltaista vallankumousta vaan toimivat osana Zemon monimutkaista ja erittäin kieroa suunnitelmaa. Se sai mun sydämen pamppailemaan ja mahan kipeäksi, kun kuvittelin että kuinka paljon tuhoa he saisivat aikaiseksi ja olin varma, että joko Iron Man, Bucky tai Cap tulisi kuolemaan.

Ristiriitaa herättivät mm. hallituksen ratkaisut Team Capin vigilanttien sankareiden suhteen, Steven sekä Tonyn teot ja Steven ja Sharonin suhde. Jos sitä nyt suhteeksi olisi voinut kutsua. Kyllähän niiden pusu oli söpö ja Buckyn ja Samin katseet kuplavolkkarista vielä söpömpiä. Mutta kun Steve heilasteli Sharonin tädin kanssa 1940-luvulla. Se vaan on iso EI.


Mua suututtaa vieläkin Wandan saama kohtelu Wakandan tapahtumien jälkeen. Faktahan on se, että Wanda vähensi huomattavasti sivullisten uhrien määrää ohjaamalla Crossbonesin pommivöineen hevonhemmettiin, mutta EEEEI. YK Thunderbolt Rosseineen on sitä mieltä, että 11 rikasta jehua olivat tärkeämpiä ja suurempi menetys yhteiskunnalle kuin torillinen tavallisia kansalaisia. Wanda joutuu oman vahinkonsa vuoksi kotiarestiin ja myöhemmin vankilautalle pakkopaitaan JA sähkökaulapantaan. Muille vangeille kuten Clintille, Samille ja Scottille annetaan normaalit vangin vaatteet. Wandaa, nuorta tyttöä, joka on menettänyt perheensä epäsuorasti Tony Starkin takia, kohdellaan kuin mielisairasta koiraa. Hallitus, ei näin.


Tonyn ja Steven vaikuttimet jäävät hyvin hämäriksi ja toisaalta ei niinkään. Tonyn tarkoitusperät eivät oikeestaan selvinneet minulle ollenkaan, muuten kuin että hän allekirjoitti aloitteen vain yhden naisen takia, joka avautui hänelle poikansa kuolemasta Sokoviasta. Toisaalta taas Tony oli kokenut ahdistuneisuutta ja posttraumaattista stressiä jo New Yorkin tapahtumien jälkeen ja halunnut epätoivoisesti maailmanrauhaa, jotta pääsisi lähtemään kotiin. Tony ei halunnut ymmärtää, että Bucky oli aivopesty tappaessaan hänen vanhempansa ja että se oli tehtävä, ei tahallinen. Bucky oli Neuvostoliiton aivopesemä tappokone. Silti Tony halusi tappaa Buckyn ja Steven vain, koska oli tiellä. Steve taas puolusti Buckya, jossa ei sinänsä ole mitään väärää. Mutta Steve puolusti Buckya niin kovaa, että uhrasi kaikki muut ystävänsä, lähes tappoi yhden ystävänsä ja lähes menetti itse henkensä. Steve teki kantansa aloitteen suhteen selväksi jo kauan ennen Buckyn ilmaantumista kuvioihin, joten sen suhteen ei ole mitään epäselvää, mutta mielipide varmasti vahvistui Buckyn myötä.

Yhteenvetona: Tony oli sekaisin läheistensä menetyksistä ja viimeaikaisista tapahtumista, ja Steve oli sekaisin, koska ei ole nähtävästi vieläkään sopeutunut nykyaikaan ja Bucky on ainut, joka on jäljellä Steven entisestä elämästä.

Kaikkialla luki kissankokoisilla kirjaimilla: CHOOSE A SIDE. Mä en halunnut valita puolta enkä aluksi ollutkaan kenenkään puolella, mutta hieman ennen leffaa kallistuin Team Capin puolelle jostain syystä. Leffan jälkeen olin varmasti sitä mieltä, että en ollut kenenkään puolella. Team Thor all the way! Thor ei olisi varmastikaan valinnut puolta vaan hyökännyt tappelupukareiden väliin sanoilla "HALT THE FIGHT, MY FELLOW WARRIOR MATES!".

Kaiken kaikkiaan leffa oli mahtavaa action-tykitystä, hyytävää jännitystä, traagista draamaa, ikimuistoisia one-linereita, jäätäviä comebackeja ja sarkasmipiikkejä sekä hienovaraista romantiikkaa. 10/10 would recommend!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti