Hei vaan hei.

Tajusin just yhen asian. Oikeestaan tajusin tämän jo jokin aika sitten, mutta luin Idan postauksen ja se muistutti mua. Haluankin nyt kirjoittaa vähän siitä.

Mä olen ollut niin kiireinen, etten osaa enkä jaksa enää kirjoittaa syvällisesti blogiin. Ja se harmittaa mua suuresti.

#stockholmsweden #coolgraffitiart #lovelyuseofcolours

En tiedä oonko ikinä osannut kirjoittaa syvällisesti, mut ainakin erittäin perusteellisesti oon päivistäni, fiiliksistäni ja lemppariasioistani kertoillut vielä vuosi pari sitten. Vuodesta 2014 mun postailut ovat olleet todella vähäisiä. 1-5 postausta kuukaudessa, kun aiempi tahti on ollut usein yli 10 postausta kuukaudessa.

Jotenkin pakostakin mun mieli palaa koko ajan aikaan, jolloin tapasin Keijon ja aloimme seurustella. Silloin mulle tuli ainainen "kiire" ja seurustelu meni kaiken muun edelle. Ihan ymmärrettävästikin. Harrastukset jäi ja näin kavereita vähemmän, kun olin puolet ajasta Keijon kanssa. Siihen aikaan olin vieläpä työttömänä, joten pystyin todella helposti uhraamaan kaiken aikani Keijolle. Mä halusin tehdä niin, enkä kadu sitä päivääkään, mutta mua harmittaa kuinka oon antanut kaiken kiireen ja muun tekemisen vaikuttaa mun luovuuteen ja innokkuuteen kirjoittaa.

Samoihin aikoihin, kun menin naimisiin ja elämä alkoi sinänsä tasoittua muuton ja uudelle paikkakunnalle asettumisen myötä, niin elämään tuli mukaan vielä opiskelut ja vähän myöhemmin uusi työpaikka. Toisin sanoen mulla oli vielä vähemmän aikaa ja energiaa kirjoittelulle.

Sen verran oon tässä oppinut itseäni tuntemaan, että jos mulla on kauheesti juttuja meneillään niin en pysty jakamaan keskittymistäni moneen asiaan yhtä aikaa. One of the reasons why I'm a failure as a woman. Meidänhän pitäis pystyä keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa, mut mä en pysty. En jaksa. Enkä ees osaa. Alan käydä hetkessä ylikierroksilla, menee yöunet ja hupsistakeikkaa oon burnoutissa. Eli aina siinä vaiheessa, kun mun elämässä tapahtuu paljon, jopa liikaa, blogi jää muiden harrastusten ohessa ekana taka-alalle.

#puolueettomuuskynnet #vainsisällissotajutut

Nyt jostain syystä mää huomaan, että mä haluan kirjoittaa. Mulla siis on jonkinlainen välivaihe, joka sallii mun olla luova ja inspiroitua kaikesta ympärilläni. Nappailen kuvia milloin mistäkin, haluan varmuuden vuoksi kuvauttaa nätin päivän asun, jonka voin tyrkätä johonkin asupostaukseen, ja kirjoittelen puhelimen sovelluksella luonnoksia, kun tulee jotain mieleen. Sillä tavalla mäkin aloin kirjoittaa tätä postausta. Nytkin kirjoitan tätä puhelimella. 

Otan myös vastaan postausehdotuksia, joita eräät ihanat ovatkin mulle aina välillä laittaneet. Yks ehdotus oli, että mitkä on mun in & out-jutut vaatteiden ja muodin suhteen. Se olis kyllä ehdottomasti sellanen helpompi postaus, jonka mielelläni laatisin!

Oli se sitten jotain aivan turhanpäiväistä päivän asu-höttöö, musiikki/leffa/ihana päivä-hehkutuksia, kuukauden suosikkeja, rageavautumisia turhista aiheista, mut mää haluan kirjoittaa edes jotain. Samalla mää harjoittelen saadakseni aiemman tatsin takaisin. Huomasin esimerkiksi jälkikäteen kun julkaisin maaliskuun suosikit-postauksen, että onpas se tylsä ja että mikä ihme siinä on. Sehän oli niin pinnallinen pintaraapaisu eikä kertonut sinänsä mitään mun kuukaudesta kuin pääpointit, joten seuraavia varten osasin jo tsempata ja avasin kaikista listaamistani asioista edes jotain. Eihän ketään kiinnosta lukea pelkkiä listoja jatkuvasti. Tai no, vaikka ketään muuta ei kiinnostaisi muutenkaan, niin mää joskus tykkään ite lukea omaa blogiani ja kokea uudelleen luettuna mun elämän highlightseja. (Tekeekö muuten joku muukin niin?)

Blogin kirjoittaminen on aina ollut mulle arjen pakopaikka. Silloin on vain minä, edessäni kirkkaana hehkuva ruutu ja vilkkuva kursori. Silloin mä kuuntelen just sellaista musiikkia kuin mä haluan. Silloin mä syön just sellaista hyvää kuin mä haluan. Mää istun koneen ääressä ja menee minuutteja, tunteja, jopa päiviä, okei ei päiviä.

#throwbacktuesday #theabiturients #eimikäännormaalejakostajia #parhaitamuistoja #lokiallaroundi'llbe

Parhaina blogiaikoina mää kirjoitin häpeällisen myöhään yöllä. Niinkin myöhään, että sitä olis voinut kutsua aamuksi. Silloin mun aivot toimii aivan eri tavalla kuin päivällä ja alkuillasta, jolloin ne ei toimi lähes ollenkaan. Nyt kun olen tsempannut ihmisenä, käyn koulua ja nyt oon työharjoittelussa, jonka jälkeen aion suunnata tosissani työelämään paremmilla papereilla kuin pelkillä lukion, niin mun päivärytmi ei anna mun olla hyvä kirjoittaja. Ja vaikka mä kuinka yrittäisin, niin ei mun inspiraatio tule koskaan olemaan yhtä soljuvaa ja nokkelaa flow-ekstaasia päiväsaikaan kuin yöllä klo 00 jälkeen.

#throwbacktuesdaypart2 #silmänpohjakuvaus #insulinisahellofadrug

Mä olen monenmonta kertaa luvannut parantaa tapojani ja blogata enemmän. Parantaakseni oikeasti tapojani ja pysyäkseni säännöllisesti blogin parissa oon keksinyt mm. just näitä kuukauden suosikkeja ja asupostauksia, joita laadin about kerran kuussa. Ne auttaa pitämään jonkinlaisen rungon tällä blogilla ja tukee myös mun alkuperäistä aatetta pitää fiilistelyblogia. Oikeassa elämässä on ihan tarpeeksi ei-kivoja asioita, niin haluan ikuistaa mun elämän pienet ja suuret hyvät hetket tekstiksi ja kuviksi.

Kesäkuussa aion myös rebootata toukokuussa 2012 laaditun 30 Day Song Challengen. En muista milloin tarkalleen aloitin sen, mutta näihin samoihin aikoihin. Laadin eka luonnoksen, jonka mukaan teen postaukset ja ajoitan ne julkaistavaksi 1 päivän välein aina klo 00. Tällänen musahaaste auttaa varmasti myös mun musical frissons-blokkiin. Mun lemppariartisteilta ei oo ilmaantunut mitään uutta vähään aikaan paitsi Noah Kiniltä ja nekin kipaleet on kuunneltu jo lähestulkoon puhki. Tarviin hetken tauon ja sit kuuntelen taas.

Jos jaksoit lukea ihan koko paatoksen, niin congrats ja thanks man. ♥ Palatkaamme toki astialle! (Nimittäin yöastialle, sanoi Eemeli. #ihmistenpuolueinsidevitsi #seoninsaid)

Spider-Man will return.

Niin siellä teatterissakin luki ihan viimeisenä screenillä.

VAROITUS! SISÄLTÄÄ SATAVARMASTI SPOILEREITA, koska en jaksa keskittyä siihen mitä ei saa kirjoittaa vaan siihen mitä tulee ekana mieleen. Joten käänny tässä vaiheessa pois ja palaa luokseni, kun olet nähnyt leffan ja totea samat asiat kuin minäkin. Jos taas et aio katsoa leffaa ikinä, niin lue pois vaan, siinä ei menetä mitään. Paitsi ehkä aikaa.

SIIS TÄÄ LEFFA. Hyvänen. Aika. Oh my goodness. Ylitti kyllä aivan kaikki mun odotukset!

Mä sain tietää aika paljon asioita vahingossa ennen leffaa ja ne vaikutti osaltaan mun katsomiseen, esim. heti alussa näytetään auto-onnettomuus, jonka aiheuttaa Bucky ollessaan Winter Soldier. Päivämäärän perusteella arvasin heti, kuka/ketkä ovat kyydissä. Sitä mä en osannut odottaa, että kuinka paljon kyseistä tapahtumaa tultaisiin käsittelemään, enkä sitä kuinka paljon se sattuisi.

Tiesin myös, ketkä oli kenenkin puolella ja kyllähän se paljastettiin meille leffajulisteessakin lopulta. Team Iron Mania edusti Starkin lisäksi sotilaskaveri James Rhodes eli War Machine, Natasha Romanoff, Vision, Black Panther sekä Spider-Man. Team Capia representtasi Bucky, Scarlet Witch, Clint Barton, Sam Wilson ja Ant-Man.

Kaikilla oli syynsä olla valituilla puolillaan. Natasha oli samaa mieltä Tonyn kanssa siitä, että supersankarit tulisi heidän aiheuttamiensa katastrofien takia laittaa kuvaannollisesti kahleisiin allekirjoittamalla supersankareiden rekistetöintialoite, jonka mukaan supersankarit kutsutaan paikalle JOS heidät koetaan tarpeellisiksi. Rhodey nyt ei voisi mitenkään olla pitkäaikaista ystäväänsä vastaan ja oli myös oikeastikin samaa mieltä Tonyn kanssa, samoin Vision, joka on niinikään Tonyn luomus. Uusi sankari Black Panther oli oikeastaan omalla puolellaan, koska hän halusi kostaa isänsä kuoleman Buckylle. Ja no, Spider-Man on nuori jannu, jolle luvattiin stipendillä huippu koulupaikka, joten hän nyt oli vähän lahjottavissa.

Capin puolisko taasen olivat kaikki sitä mieltä, että supersankarien tulisi olla vapaita freelancereita, joita ei hallituksen gubbet komentele. Ainoastaan Ant-Man saatiin mukaan vähemmän syvällisillä syillä ja tulipahan käytyä sekin briiffisti läpi, että mentorinsa Hank Pym oli saanut "aivopestyä" Scottin vihaamaan kaikkia Starkeja.

Itse hahmoista.

Mä rakastuin yhä syvemmin Elizabeth Olsenin tulkitsemaan Scarlet Witchiin. Hän on nuori ja kokematon supersankari upeilla mutta ehkä vielä hieman epävakailla telekineettisillä ja neurokognitiivisilla voimillaan. Wandalla on upea uniformu, ihana venäjäaksentti ja uskomattomat kyvyt siirtää ja heitellä esineitä ja ihmisiä tahdonvoimalla.

Hawkeye pääsi jälleen taituroimaan jousipyssynsä kanssa, jota oli myös ilo seurata. Ne, jotka on edelleen sitä mieltä, että Hawkeye on turhin sankari niin voi imee parsaa. Ihastuin myös kovasti isälliseen kohteluun, jota hän soi nuorelle Wandalle.

I LOVE VISION. He is such a bae (sorry about that word BUT SERIOUSLY). Mä rakastan sen ääntä, oikeamielisyyttä, voimia ja SE SEN ARKILOOKKI. Hyvänen aika mää nauroin. Se oli niin ihana! Plus Visionin yritys olla kuin yksi ihmisistä oli suloista seurattavaa.

Porukan nuorin dude eli Spider-Man oli aivan mahtava! Tom Hollandin tulkinta Spider-Manista on rehellisesti tähänastisista kaikkein paras. Kaikki kunnia Andrew Garfieldille, mut tää oli aivan loistavaa ja uskollista sarjiksille ja näkemilleni piirretyille. Kaikista hauskinta oli se kontrasti, jonka Spider-Manin nuoruus teki verrattuna kanssasankareihinsa. Taistelun lomassa jopa Tony itse ehti kettuilla omasta rekrytoinnistaan, että "ei ehtinyt hiiliajoittaa" klopin ikää, kun Spidey kysyi Star Wars 5:sta, joka on "niinku tosi vanha leffa".

Uutena kasvona saimme nähdä T'Challan eli Black Pantherin. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Chadwick Boseman on varsin näyttävä ja mieleenpainuva kasvoista, MUT SE AFRIKKA-AKSENTTI. AH. Se oli todella miellyttävää kuunneltavaa. Black Pantherin asu oli kokonaan musta metallisilla yksityiskohdilla, eli toisin sanoen ihan sairaan makee. Olin ihan fiiliksissä myös siitä, että Black Pantherilla oli afrikkalaiskulttuurille uskollisesti satoja vuosia vanha perinne. Pantterin tehtävä on suojella T'Challan kotimaata Wakandaa, ja sen mantteli periytyy aina soturilta toiselle. En olis uskonut, että ihan näin hullusti kävis, mutta mää en millään malta odottaa soolofilmiä!

Paul Ruddin Ant-Man oli jälleen kerran taattua comic reliefiä. Social awkwardness ja itseironia oli vahvana. Näimme ekan kerran myös Ant-Manin puvun teknologian ääripäätä, eli Ant-Man jättikokoisena! Paul Rudd on kyllä ehdottomasti yks mun lempinäyttelijöistä ja tämä leffa vahvisti mun mielipidettä. Oikeestaan lähes kaikki tässä leffassa näytelleet lukeutuu mun lempparinäyttelijöihin. Marvelin casting on kyllä ihan on point!

Daniel Brühlin näyttelemä pahis Baron Zemo on tähänastisista pahiksista pahin. Loki on edelleen paras kaikista, mutta Zemo tulee hyvänä kakkosena. Ultron halusi hävittää Kostajien lisäksi koko maailman, mutta Zemo käytti vieläkin kierompia keinoja päästäkseen julmaan tavoitteeseensa: kaataa koko Kostajien imperiumi kääntämällä heidät toisiaan vastaan. Loki yritti samaa, mutta jännää kyllä vähän vähemmän monimutkaisemmilla keinoilla. Hänen ainut tavoitteensa oli saada Hulk suuttumaan, kun taas Zemo käänsi Tonyn Steveä vastaan vieläkin pahemmalla keinolla: paljastamalla, että Steven paras ystävä tappoi Tonyn vanhemmat todella brutaalisti tämän ollessa 17 (joka muuten näytettiin alussa takauma-simulaatiossa, RDJ:stä oli saatu oikeesti ihan teininnäköinen!) ja että Steve oli tiennyt tästä jo kauan aikaa. Tästä lähti käyntiin se todellinen sisällissota, joka ei päättynyt hyvin. Henkiä ei menetetty, mutta mikään ei ole enää ennallaan.

Ja jonkinlainen romantikkohöpsä kun oon niin löysin myös uuden aika epätavallisen shipin: Vision ja Scarlet Witch. Hyvänen aika, niissä oli jotain mystisen söpöä. En tiedä miks. Toista mun lemppariparia ei käsitelty kuin epämääräisesti yhden lainin verran, ja se on Winterwidow eli Bucky ja Natasha. Tämä koska sarjiksissa käy niin, ja vaikka ilmeisesti suurin osa olis ymppäämässä Clintiä ja Natashaa yhteen, niin ei vaan ei. Clintillä on hei puoliso ja lapsia.

Mä odotin, että edes yksi sankari olisi kuollut taistelun tuoksinassa. Ihme kyllä, kukaan sankareista ei menettänyt henkeään, vaikka lähellä oli. Yksi sankari halvaantui. T'Challan kuningasisä kuoli YK:n kokoukseen tehdyssä iskussa ja Starkkien väkivaltainen kuolema, jota on monessa aiemmassa leffassa sivuttu enemmän ja vähemmän, avattiin meille kaikkine traagisine yksityiskohtineen.

Yksi todella surullinen ns. luonnollinen kuolema tapahtui. Rakas agentti Peggy Carter kuoli nukkuessaan. Se oli ainut kohta, jonka aikana mä itkin ihan kamalasti. Steven ilme oli sydäntäsärkevä hänen kantaessaan ainoan mielitiettynsä Peggyn arkkua. MCU on jo tehnyt itsensä tutuksi siitä, että kuollut ei välttämättä olekaan kuollut, mutta tämän kuoleman kohdalla se pätee varmasti ja on lopullinen.

Pakko laittaa tähän väliin pari Steggy-klippiä. Eka sijoittuu 2. maailmansodan aikoihin ja toinen nykypäivään, kun Steve on sulatettu jäästä.

Nyt kun on kyyneleet kyynelehditty, palataan leffan pariin.

Henkilökohtaisesti mun mielestä leffassa oli parasta sen ristiriitaisuus ja yllätyksellisyys. Yllätykset siinä mielessä, että esim. Natasha vaihtaa puolta, trailereissa näytetty 12:n sankarin välinen sisällissota ei olekaan se varsinainen vaan se onkin kolmen avengerin välinen ja että ne Buckyn kaltaiset talvisotilaat eivät aloittanutkaan verisen väkivaltaista vallankumousta vaan toimivat osana Zemon monimutkaista ja erittäin kieroa suunnitelmaa. Se sai mun sydämen pamppailemaan ja mahan kipeäksi, kun kuvittelin että kuinka paljon tuhoa he saisivat aikaiseksi ja olin varma, että joko Iron Man, Bucky tai Cap tulisi kuolemaan.

Ristiriitaa herättivät mm. hallituksen ratkaisut Team Capin vigilanttien sankareiden suhteen, Steven sekä Tonyn teot ja Steven ja Sharonin suhde. Jos sitä nyt suhteeksi olisi voinut kutsua. Kyllähän niiden pusu oli söpö ja Buckyn ja Samin katseet kuplavolkkarista vielä söpömpiä. Mutta kun Steve heilasteli Sharonin tädin kanssa 1940-luvulla. Se vaan on iso EI.

Mua suututtaa vieläkin Wandan saama kohtelu Wakandan tapahtumien jälkeen. Faktahan on se, että Wanda vähensi huomattavasti sivullisten uhrien määrää ohjaamalla Crossbonesin pommivöineen hevonhemmettiin, mutta EEEEI. YK Thunderbolt Rosseineen on sitä mieltä, että 11 rikasta jehua olivat tärkeämpiä ja suurempi menetys yhteiskunnalle kuin torillinen tavallisia kansalaisia. Wanda joutuu oman vahinkonsa vuoksi kotiarestiin ja myöhemmin vankilautalle pakkopaitaan JA sähkökaulapantaan. Muille vangeille kuten Clintille, Samille ja Scottille annetaan normaalit vangin vaatteet. Wandaa, nuorta tyttöä, joka on menettänyt perheensä epäsuorasti Tony Starkin takia, kohdellaan kuin mielisairasta koiraa. Hallitus, ei näin.

Tonyn ja Steven vaikuttimet jäävät hyvin hämäriksi ja toisaalta ei niinkään. Tonyn tarkoitusperät eivät oikeestaan selvinneet minulle ollenkaan, muuten kuin että hän allekirjoitti aloitteen vain yhden naisen takia, joka avautui hänelle poikansa kuolemasta Sokoviasta. Toisaalta taas Tony oli kokenut ahdistuneisuutta ja posttraumaattista stressiä jo New Yorkin tapahtumien jälkeen ja halunnut epätoivoisesti maailmanrauhaa, jotta pääsisi lähtemään kotiin. Tony ei halunnut ymmärtää, että Bucky oli aivopesty tappaessaan hänen vanhempansa ja että se oli tehtävä, ei tahallinen. Bucky oli Neuvostoliiton aivopesemä tappokone. Silti Tony halusi tappaa Buckyn ja Steven vain, koska oli tiellä. Steve taas puolusti Buckya, jossa ei sinänsä ole mitään väärää. Mutta Steve puolusti Buckya niin kovaa, että uhrasi kaikki muut ystävänsä, lähes tappoi yhden ystävänsä ja lähes menetti itse henkensä. Steve teki kantansa aloitteen suhteen selväksi jo kauan ennen Buckyn ilmaantumista kuvioihin, joten sen suhteen ei ole mitään epäselvää, mutta mielipide varmasti vahvistui Buckyn myötä.

Yhteenvetona: Tony oli sekaisin läheistensä menetyksistä ja viimeaikaisista tapahtumista, ja Steve oli sekaisin, koska ei ole nähtävästi vieläkään sopeutunut nykyaikaan ja Bucky on ainut, joka on jäljellä Steven entisestä elämästä.

Kaikkialla luki kissankokoisilla kirjaimilla: CHOOSE A SIDE. Mä en halunnut valita puolta enkä aluksi ollutkaan kenenkään puolella, mutta hieman ennen leffaa kallistuin Team Capin puolelle jostain syystä. Leffan jälkeen olin varmasti sitä mieltä, että en ollut kenenkään puolella. Team Thor all the way! Thor ei olisi varmastikaan valinnut puolta vaan hyökännyt tappelupukareiden väliin sanoilla "HALT THE FIGHT, MY FELLOW WARRIOR MATES!".

Kaiken kaikkiaan leffa oli mahtavaa action-tykitystä, hyytävää jännitystä, traagista draamaa, ikimuistoisia one-linereita, jäätäviä comebackeja ja sarkasmipiikkejä sekä hienovaraista romantiikkaa. 10/10 would recommend!

Nine.

Hehe lol, mun piti julkaista tää jo perjantaina, mutta hienosti unohdin sitten. Nyt tulee pari päivää myöhässä. 

Noah Kinin 9fngrs, jonka kannessa yhdeksän raitaa ja biisi Nine Fingers. Siitä tuli mieleen muutakin tästä päivästä.

Oon ollut reissussa 9 tuntia. Lähdin 10.40 kotoa bussipysäkille ja lähdin Tampereelle viettämään vapaapäivää. Kävin koululla syömässä ilmaiseksi hyvää makaronilaatikkoa ja pyörin pari tuntia koulun Keep Active-tapahtumassa. Sen jälkeen Radiokirppikselle ja kotio syömään ja sitten takaisin kotio 19.40.

Ostin tänään 9 juttua kirpparilta ja alesta. Löytyi mm. ihana farkkutakki 9 eurolla, josta oon haaveillut koko kevään ja pääsi heti käyttöön. Löysin myös aivan ihanan mustan maksimekon punaisilla ruusuilla.

Sellaisia yhteensattumia tänään.

One fine weekend.

The following takes place between 22nd and 23rd of April.

Mistä oli Empun ihanan rento perjantai tehty?

21:stä jaksosta HIMYMiä. Ehkä vähän oli aivot ristissä ja silmät solmussa ton maratonin jälkeen.

 

Helpon ja herkullisen ruoan valmistamisesta.

Musiikin kuuntelusta ruoanlaiton aikana. Noah Kinit ja Graciakset raikas hienosti broilerisuikaleiden tiristessä pannulla.

 Ehkä liian suuresta määrästä broileria suhteessa nuudeleiden määrään.

Uudesta lempparijäätelöstä. Oon niin lähellä laittaa Unileverille palautetta, ettei missään nimessä lopeta tän valmistamista! Niin hyvää tää on.

Ihanasta saunaistunnosta aviomiehen kanssa. Tää oli kyllä piste i:n päälle jo valmiiks rentouttavalle päivälle.

No mistäs oli Empun lauantai tehty?

Aamuteestä häälahjaksi saaduista isoista teekupeista. Me käytettiin näitä vasta nyt ekan kerran, hups. Kiitos Raili ja Raimo!

Ihanista aamupalaleivistä. Onneks satuin kokeileen fetaa tohon suolakurkkujen ja metukan kaveriks, oli meinaan aivan taivaallisen hyvä yhdistelmä!

Pikaisista asukuvailuista etupihalla. Kyllä huomaa että on kesä tuloillaan, kun mää haluan kuvata asuja ihan eri fiiliksellä kuin mitä talvella. Itse asusta lisää myöhemmin...

Yhteisistä ruoanlaittohetkistä.

Hurjan herkullisesta tapasillallisesta. Siinä on viinilehtirullia riisitäytteellä, herkkusieniä fetatäytteellä, fetajuustoa, vihreitä oliiveja paprikatäytteellä, valkosipulinkynsiä, ja ylijäämäbasilikaa.

Salaattina oli yksinkertainen, mutta aina yhtä maistuva mozzarellatomaattibasilikasalaatti.

Veden kielelle herahtamisesta tämän näyn nähdessämme.

Hyvästä punaviinistä. Okei siinä on oikeesti Pepsi Maxia, mut viinilasissa se on esteettisempi ja ihan kyllä maistui paremmalta viinilasista 

Ihanista Marimekko-serveteistä. Harmikseni en kyllä muista keneltä me ollaan nää saatu, tai no jonkinmoinen käry on ehkä.

Tämä illallinen me toteutetaan toistekin! Suosittelen lämpimästi, jos välimerellinen makumaailma kolahtaa.

Tapparan pelistä, JONKA NE VOITTI! Ja lopultahan ne voitti koko Suomen mestaruuden, mutta SILTI!

#velipojankarvajalat #kunnonfrodot #chucktaylors #burgundyred #tohtorillakinonnoi

Mää myös bongasin siis aiiivan mahtavan kuvanmuokkausohjelman, jollaisen oon halunnut jostain pikkuteinistä asti (eli viime vuodesta ehe ehe). Mobiilisovelluksen nimi on Photo Splash, jolla siis saa itse "maalattua" värit esiin tai piiloon kuvasta. Tarkkanäköisimmät huomasivat ehkä, että olin käyttänyt ko. ohjelmaa servettikuvassa. Myöhemmin laadin postauksen, jossa on pelkästään näitä. Ei tuu olemaan siis mikään tylsä ohjepostaus vaan joku ihan random aihe, johon vaan tungen väliin näitä muoksittuja kuveja. Tuun myös hyödyntämään tätä sovellusta asupostauksia tehdessäni ja PALJON!