Musical Frissons: Something new, something old.

"Memories triggered by music causes some of the strongest emotional responses and can be very intense."

Olly Murs. Poets of the Fall. John Legend. Bruno Mars. Dream Theater. Joe Satriani. Tässäpä muutama artisti, joiden biisejä on ilmestynyt viime aikoina enemmän tai vähemmän mun Spotify-soittolistoille.

Olly Murs tuli ja meni. Kuuntelin kyseistä söpöä brittipoitsua joulukuussa ihan intoo piukassa, mutta taisin vähän kyllästyä. Kyllä se silti sen verran hyvä on, että harmittaa edelleen, etten tykännyt siitä ja eräästä tummasta komistuksesta viime kesän Pori Jazzien aikoihin, jolloin he molemmat olivat siellä konsertoimassa. Hey You Beautiful, Loud And Clear, Dear Darlin', Personal ja Army of Two iski kovaa ja korkeelta.

Syksyn Runoilijoiden eli Poets of the Fallin kuuntelu on kans vähentynyt, mutta ei kokonaan lopahtanut. Markon ääni on edelleen kuin karkkia korville. Mm. näissä kahdessa biisissä on todella kaunis äänimaailma. Where Do We Draw The Linessa mun lempiosuus alkaa kohdasta 3:54, kun tunnelma muuttuu astetta synkemmäksi. Dawn on sanoituksiltaan tuskainen, mutta toivoa antava ja kaunis biisi. Eikä saa unohtaa Markoa. Lauluääni varioi taas tuttuun tapaan miehekkäästä perusäänestä ah niin ihanaan falsettiin.

Mää en jostain syystä kuunnellut Timberlaken Justinia hetkeen, koska kyllästyin sillee ihan vähäsen vaan. Mutta meiän porukat sekos jouluaattona ja osti Kodin Ykkösestä ihan randomisti The 20/20 Experience 2 of 2:n, kun ne oli tekemässä viimesiä ruokaostoksia ennen kahtatoista. Jos muistatte, niin mulla on tosta levystä jo se "eka osa", ja kun kuuntelin noita uusia albumiin lisättyjä biisejä Spotifaista heti julkaisun jälkeen, en tykännyt. Ei niissä oo muuta kun hyvä biitti ja Justinin kiva ääni. SILTI, kun nyt kuuntelin niitä sterkoista fyysiseltä levyltä, niin kuulosti heti paljon paremmalta. Sanoitusten takia monet noista biiseistä menee mun mittapuilla guilty pleasuren puolelle enkä täten ihan kaikkia niitä teille suosittele, mutta mm. Amnesia ja Only When I Walk Away ovat kestäneet nonstop-soittoa aika pitkään.

Ennen Bruno Mars oli aivan liian kermanen mun makuun, mutta katos poikaa nyt! Hänhän on aikuistunut! Musiikillisesti siis, hänen henkisestä kypsyydestään en tiedä, koska en tietysti tunne Brunoa henkilökohtaisesti (but don't mind if I do, eiku...). Mm. Treasure on suloinen funkahtava biisi ja Moonshine muuten vaan ihanuutta.

John Legendia voisi ihan hyvin tituleerata taiteilijanimensä mukaisesti Legendaksi. Hän on myös se tumma komistus, jonka missasin, koska EN ÄLYNNYT TYKÄTÄ SEN MUSIIKISTA ENNEN PORI JAZZEJA. Ei tässä muuten mitään, mutta kun oon kuunnellut Legendaa enemmän ja vähemmän jo auvoisina teiniaikoinani, jolloin tein paitsi elämääni koskevia tärkeitä päätöksiä myös tulevaisuuden musiikkimaulleni suuntaa antavia päätöksiä. Legenda fiittasi monenmonien lemppareitteni biiseissä (mm. Kanye West & Common) jajaja vaikka ja mitä, mutta EI KUN EI. Tosin nyt sillä on jonkinsortin syy, miks oon vahingossa sattumalta päätynyt kuuntelemaan Legendaa viime aikoina...

Made To Lovessa on mahtava biitti, jonka johdosta sais vaikka mitä huikeita koreografioita aikaan. Esimerkiksi tälläsiä. Tää on ollut mulla jo pari kuukautta puhkikulutuksessa, nyttemmin vähän vähemmän, mutta ei todellakaan oo kyllästymistä havaittavissa. Ja tää on kuulemani mukaan aivan upea livenä.

Lisää mahtavuusbiittiä ja äänimaailmaa ja Johnin uniikkia ääntä. Tän biisin kuuntelemiskerrat on jo siinä pisteessä, etten kehtaa kuunnella tätä enää veljeni kuullen (se aina tykkää huomautella, kun jumitan yhdessä ja samassa biisissä hänen mielestään liian kauan, MUTTAKUNÄÄH PITÄSKÖ MUN SIT KÄRVISTELLÄ JA KUUNNELLA JOTAIN AHNIINIHANAA BIISIÄ KERRAN VIIKOSSA HÄH). Kuuntelen tätä sitten salasesti salassa kuulokkeilla.

Veljeni suuresti ihailema ja rakastama Dream Theater konsertoi Coriolanus-päivänä eli 24. helmikuuta Helsingin jäähallilla. Mulla ei oo koskaan ollut mitään kyseistä bändiä vastaan, ja oon tykännyt kuunnella heidän biisejään aina kun niitä seinän läpi kuuntelen. Mun on jo jonkin aikaa pitänyt tutustua syvemmin tähän bändiin, mutta kun tuotanto on niin laaja ja biisit pitkiä, niin en tiedä yhtään mistä aloittaa. Nyt aloitin tästä.

Kun me ajeltiin Helsingistä ihanan ja todella onnistuneen päivän jälkeen kotiin yön pimeydessä, istuin takapenkillä ja painoin pääni olkapäätä vasten väsyneenä. Matias euforiafiilisteli mennyttä konserttia ja rummutteli rattia. Tämän jo muutenkin eeppisen mahtavan biisin kohdan 8:39 - 11:00 soidessa olin onnellinen. En edes muista milloin olisin ollut onnellisempi.

Dream Theateria luvassa myöhemmissä Musical Frissons-postauksissa todennäköisyydellä OH YES.

Joo. Tästä näköjään räjähti taas tällänen kevyt "lue tämä ja huomaa kuolleesi tylsyyteen"-postaus. Josko vielä yksi biisi? Jos nautit suuresti pro sähkökitaransoitosta, kuuntele tämä HETI.

Joe Satriani on jälleen Matiaksen kautta kuultua vallan mahtavaa settiä! Koska Satriani on kitaristi, kaikki hänen biisinsä ovat pääasiassa instrumentaaleja. Mun kuuntelukokemus perustuu ainoastaan yhteen albumiin, mutta aion tutustua lähipäivinä paremmin. Tätä biisiä on puhkikulutettu vasta pari päivää, so there's many days ahead!

AI NIIN, KUINKA SAATOIN UNOHTAA? The Megaphone State julkaisi uuden albumin!

Oon kuunnellut tän vasta kerran läpi ja paria singlee muutamaan otteeseen, joten I'll get back to you later on this one.

Myös ihana Noah Kin julkaisee uusia sulosointuja tässä kuussa, ja Graciaskin avasi pitkästä aikaa ääntänsä tällä Cocoan tuottamalla musavideolla.

Gracias + Cocoa = ♥. Otathan Gracias sun bestiksistä mallia ja kiiruhdat oman levynjulkaisun kanssa? Ikävä sun ääntä. ♥

NYSSE vihdoinkin LOPPU. Mää otin nyt ehkä vähän kiinni sen verran, koska julkaisin tammikuussa vaivaiset 3 postausta ja helmikuussa 2. MÄÄ LUPAAN, että tässä kuussa tulee enemmän postauksia! Ainakin 4.

PS. Sain tuliaisia New Yorkista.

Ja onko edes mahtava?! KIITOS ELINA. ♥

PPS. Tätä tietoa ei ole vielä Facebookissa, joten consider yourselves privileged and honored and things like that when I tell you this BEFORE most of my Facebook friends. Se syy, minkä takia olen mm. kuunnellut John Legendaa viime aikoina enemmän, saanut kauniita kukkakimppuja ja varsinkin ollut mystisen hiljainen blogin puolella on se, että olen jutellut, tutustunut, ihastunut, ja nyt olen tilanteessa, joka varmasti saisi tykkäyksen jos toisenkin, jos ja kun julkaisen sen Facebookissa. Mr. Happyn eli Pharrell Williamsin sanoin "Can't nothing bring me down, because I'm happy." ♥