Chasing sunsets.

i'm taking both
hands off the wheel
such a thrill unfulfilled by the radio

Sitä on taas oltu vähä tauolla. Musta tuntuu koko ajan, ettei mulla vain ole mitään asiaa teille ja samalla ON IHAN HIRVEESTI, mutta kun asiat ja tapahtumat hujahtaa ohi silmissä ja jos en jaksa raahautua koneen ääreen samana päivänä tai seuraavana, en enää muista kaikkea ja päivä päivältä muistot sumenee niin, etten osaa kertoa mitään niin elävästi kuin voisin.

Ollapa yhtä innokas kuin 8 vuotta sitten, kun menin aina kotiin päästessä suoraan koneen ääreen kirjoittelemaan. Kaukana ovat ne ajat. Nykyään kun tulen yhtään mistään kotiin, menen suoraan sohvalle hetkeksi lepäämään tai kaadun sänkyyn ja melkein nukahdan niille sijoilleni.

Väsyttää olla väsynyt.

Meinasin kirjoittaa tähän kuulumisia, mutta totesin, että koska inhoan vastata siihen itse kysymykseen, niin muotoilen asiani eri tavalla. Mulle ei nykyään juuri koskaan kuulu täysin "hyvää", koska aina on jotain stressin aihetta, joka valtaa mielen. Pidän kuitenkin blogini edelleen positiivisella linjalla enkä halua kuormittaa kenenkään mieliä negatiivisilla asioilla. Joskus saatan avautua, jos on aivan pakko. Kirjoittaminen auttaa niin paljon.

Päätin jatkaa tanssimista, vaikka se onkin hintava harrastus. Se kuitenkin teki pääkopalle ja fyysiselle kunnolleni niin hyvää, että olisin ihan tyhmyri, jos jättäisin tämän valtaisan ihanan terapiamuodon pois. Toivottavasti kaamos ei ota musta yliotetta enkä jaksakaan käydä tunneilla. Toivottakaa mulle tsemppiä.

Koreografia on ainakin puhdasta tulta eikä haastetta puutu. Didi pistää meidät hommiin!

Kesäkin tuli ja meni. Liian nopeasti taas kerran. Vaikka muuten kesä oli melko meh, +30 hellepäivät osuivat täydelliseen kohtaan: olimme ystävien mökillä, joka tarkoitti järvessä asumista ja meikittä hengailua. Parasta bestii. Postaus tulee joskus.

Keijon ja mun 5-vuotishääpäivä lähestyy ja olen ihan täpinöissäni. Aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Jos oikein kukaan ei tahdo uskoa, että siitä on niin kauan, ei kyllä uskota mekään. Mutta mikäs meidän on ollessa. Keijon kanssa on hyvä olla.

Tämä auringonlasku oli ehkä ihaninta maailmassa. Voisin kattoa näitä kuvia ikuisuuden. Auringonlaskusta en voinut nauttia kuin pienen hetken. Nuo värit kun hävisivät puolen tunnin sisällä. Kiitos kameran keksijälle.

Taivas voisi olla myös yhtä kauniina meidän hääpäivänä.

the ground is breaking / i'm impatient

off the pavement / towards our haven

walls are caving / overtaking palpitations

thoughts are racing / still cannot turn away

(lyrics: jesse markin)

Mökkikesä 2019: Ikaalinen.

Tiistai 11. kesäkuuta

Vanhempani vuokrasivat mökin Ikaalisten seuduilta kesäkuun alkupuoliskolla. Vaikka olikin alle 20 astetta celsiusta ja tuuli melkoisesti, tykkäsimme kovasti olostamme.

Lähdin kotoa käppäilemään Tampereelle ihanassa säässä. Kikkurat olivat näköjään vielä aluillaan, mutta tykkäsin aivan valtavasti. Tällä hetkellä kiharani ovat vähän vaikeat hallita ja kaipaavat proteiinia ja kosteutta vuorottain vuoronperään, mutta kyllä se tästä. Olen kärsivällinen.

Keskiviikko 12. kesäkuuta

Näkymiä aamiaispöydästä. Ei voi valittaa!

Edellisiltana yritettiin pulahtaa järveen, mutta paitsi että vesi oli kylmää myös tuuli ihan kamalasti. Sen verran uskaltauduin, että dippasin tukkani järviveteen. Kiitin rohkeudestani itseäni aamulla, koska...

KATTOKAA NÄITÄ. Niin kiiltävät. Niin kiharat. NIIN RUNSAAT.

Vaikka lämmöt eivät hellineetkään, ei voi sanoa etteikö täällä olisi ollut kaunista.

Niin perinteistä suomalaista järvimaisemaa, ettei koskaan. Silti pitää ottaa miljoona kuvaa.

Äiti bongasi sattumalta, että mökin lähellä sijaitsee käsityöpaja Villaa ja Lankaan pikkuruinen, suloinen puoti. Meidänhän oli pakko poiketa siellä tsekkaamassa valikoimaa. Itse olin ehtinyt iskeä silmäni ruusuiseen pussukkaan ja äiti ikkunassakin esiintyvään Orkidea-pussukkaan, kun selailimme nettikaupan valikoimia.

Mulle mökkeilyssä yksi ihan lempparijuttu on ollut pienestä asti paikallisten kyläkauppojen katselu ja niissä vierailu. En halunnut lopettaa seutuihin tutustumista kesken, joten käväisimme Viljakkalan kyläpuodissa.

Käsinkirjoitetut kyltit olivat niin symppiksiä. Kyläpuodissa oli myös palvelu kohdillaan!

Tässä kyläpuodissa emme käyneet, mutta ihailimme kaukaa ulkoasua ja käsinkirjoitettuja mainoksia. Kaikki on niin paljon simppelimpää maalla. Se on virkistävää.

Myöhemmin illalla lähdimme veikan kanssa pienelle kävelylle.

LEHEMIÄ! Nää oli niin mösöjä.

Yksi mösönen tuli lähemmäs morolle. Kärpäset kiusas sitä ja se taisi vähän sitten kostoksi syödä niitä. Hyvä tytö ♥

Kaunokainen. ♥

Ja tässä toinen kaunokki. Tuplakukkaropussukka aivan upealla ruusukuviolla, joka on saanut paljon kehuja. Kiitos Villaa ja Lankaa!

Parasta tietysti ovat nämä auringonlaskut.

Harmi kyllä, että aurinko laski vastakkaiseen suuntaan. Oli silti kauniin hentoja värisävyjä taivaan rannassa.

Vesi on levotonta, mutta taivas on tyyni.

Loppuilta meni Yahtzeen merkeissä. Oli vähän liian hauskaa.

Tämä.

Torstai 13. kesäkuuta

Lähdössä takaisin kotiin. Nää on aina haikeita hetkiä.

Väsynyt mutta lennokas lähtöselehvie.

Me ollaan vielä menossa tänne samalle mökille vajaan viikon päästä. Toivottavasti kelit sallii. Tällä hetkellä ei hyvältä näytä, mutta koska sääennuste on pitänyt paikkaansa viikon päästä?

Mökillä on aina ihanaa. Se on harvoja paikkoja maailmassa, joissa todella voi rentoutua ja päästää irti arjesta ja ressistä.

Kirppishommia ja kuulumisia.

Aivotni ei vät toimni, vedän itteni pötnöstä alas, näkkemiin.

Anteeksi nolo aloitus, mutta about tältä se näyttää, kun mun kaksi viimeistä aivosolua yrittää epätoivoisesti pusertaa tekstiä.

Tässä on taas ollut enemmän ja vähemmän kaikkee. Koiroja ja nuoria on ollut hoidossa meillä, oltiin mökillä, mää latasin Snapchatin puhelimeen (enkä ees jäänyt koukkuun vaikka niin pelkäsin!) ja sain VIHDOIN vietyä tavaraa kirppikselle myyntiin. Sytytin samalla kirppismyynti-intoni aikas huolella liekkeihin. Saatoin myös löytää uutta vaatetta tilalle... Perfectly balanced, as all things should be, sanoi Thanos kun puolikkaan universumista pois napsautti.

Eka myyntiviikko on takana ja tavarani olivat ihanalla Tarina-kirppiksellä Tampereella. Alun perin mun piti käyttää UPEE Second Hand -tapahtumasta saamani alekuponki, mutta heillä olikin siellä kesätarjous, joka oli vain 2 euroa kalliimpi keissi, joten päätinkin käyttää sen tarjouksen ensin ja myöhemmin varaan uudestaan pöydän alekupongilla äitini kanssa. Nyt tässä välissä varasin paikalliselta kirppikseltä pöydän Keijon toisen lomaviikon ajaksi, joten hinnoittelurumba jatkukoon!

Tiedättekö mikä on paras asia ikinä? Kirppari-Kalle. Heippa vaan, tuhannen hintalapun kirjoittamisesta kipeytyneet kädet ja epävarmuus myynneistä ja että onko joku tavara kadonnut toiseen pöytään vai varastettu, ja tervetuloa nykyaikaiset seurantasysteemit ja valmiit tarralaput! Mun järjestelmällisyyttä kaipaava sieluni kiittää.

Tosiaan hommahan on ollut pitkään se, että painonnousuni takia muutamakaan ihana vaatteeni ei ole mulle enää mahtunut. Tai mahtuu, mutta sitten on epämukavaa ja puristaa kaikkialta. Nyt kun olen saanut vähitellen kartutettua isompaa ja vieläkin ihanampaa vaatetta kaappiini, on aika luopua vanhoista.

Vanhoista lemppareista luopuminen oli kuitenkin ihan yllättävän helppoa, kun vain ymmärsi vihdoin päästää irti. Löytyipä vielä jopa lisää myytävää edellisen myyntijaksonkin aikana, kun oikein pinnistin aivojani ja kysyin itseltäni "olenko käyttänyt tätä pitkään aikaan? jos en, tulenko käyttämään tätä enää?". Lopputulos? Tuossa pursuilee nyt 3,5 Ikea-kassillista vaatetta sekä yksi mokoma, jossa on kenkiä ja pienempi kassi, jossa on sekalaista tavaraa.

Olen miettinyt myös Zadaata ja muita nettikirppiksiä, mutta kun mää en vaan jaksa kuvata ja panostaa myyntikuviin. Zadaassakin meininki alkaa olla luokkaa "järkkärillä myyntikuvat propseineen ja täydellisen eteerisessä valaistuksessa". Musta ei oo semmoseen, ei niin millään. Jos noita myytäviä vaatteita olisi ihan muutama, niin ehkä, mutta en jaksa muistaa missä mikäkin on myynnissä vaan haluan keskittyä yhteen myyntipaikkaan kerrallaan. Lähes kaikki merkkituotteet ulkoistan veljeni tai äitini myytäväksi Facebookin Marketplacella tai Huutonetissä.

Kuitenkin mua kiinnostaisi joskus kokeilla, että menisikö vaatetta kaupaksi Instagramin kautta, jos esim. tarinaan laittaisin kuvia. Semmosta blogikirppiksen tapaista. Ehkä joskus, jos porukkaa kiinnostaa, kiinnostaisko?

Tänään ei irtoa enempää asiaa, sorppa. Nyt yritän epätoivoisesti nyhtää lopuista luovuuden rippeistä asiaa työjuttuihin. Jos teitä muuten kiinnostelee kirppisjutut, kirjoitan niistä oikein mieluusti myöhemmin! On myös muitakin luonnoksia odottelemassa tuolla, kuten tavallista. Mää en sitten ikinä muutu.