Avautumisia.

Eilen illalla miehelleni todettua:

"Mää niin haluaisin kirjottaa blogia taas, mutku ei voi kun on tukos päässä... Siis henkinen tukos, ei verisuoni."

Että älkää huoliko, mösöt lukijani, en ole kuolemassa näillä näppäimillä.

Onko teitä siellä edes enää mitenkä jäljellä? Oonko onnistunut tiputtamaan ihmiset kyydistä? Jättäkää kommenttia tonne alapoksiin tai ees tykkäystä Facebookissa, niin autatte mua vähäsen tämän suuren ressinaiheeni kanssa.

Cheddar kiittää myös! #brooklyn99

Mun on pitänyt kirjoittaa vaikka ja mitä tänne teidän silmienne iloksi. Kuulumisia (se taitaa tulla tässä ja nyt), maaliskuun SEKÄ huhtikuun suosikkeja (kyllä, luitte oikein, maaliskuun olen huono ihminen), Uhana Designin mallinukkena olemista ja se yks teemapostaus vaatteista, minkä aloitin varmaan kohta vuosi sitten. Siis siihen olis nyt kuvakollaasitkin valmiina, mutku sitten pitäis jaksaa istua koneen ääressä ja ARRRRRRH. Ajattelin myös tehdä erikseen postauksen Tukholma-reissusta. Että joo-o. On tääkin hitsivie työmaa.

Trying to hide from this cold, cruel world while looking cool and mysterious.

Puhun tästä varmaan 17759837:ttä kertaa, mutta blogi on mielessäni ihan koko ajan, 24/7. Okei ehkä ei ihan sitä, mää kuitenkin nukun öisin 8 tunnin molemminpuolin, eli 16/7 karkeasti. Senkin ajan, kun kuvasin videoita ja editoin, olisin halunnut kirjoittaa ja laittaa kuvia. Vaikka videoiden teko olikin tavallaan todella hauskaa, niin silti kirjoittaminen luonnistuu multa paremmin. Ainakin omasta mielestäni. Stressitasoni kuitenkin oli korkeammalla kuin koskaan, kun tein videoita. Voisinpa puhua nyt vaikka siitä teille tässä näin.

Kirjoitus jatkuu tämän corgen jälkeen.

Koko ajan mun piti miettiä, että "pitäiskö kuvata tääkin videolle, eiku sit siitä tulee liian pitkä, siihen on nyt jo yli 5 minuuttia aineistoa, eiku tää asia on pakko saada videolle, ihan sama, tästä räjähti nyt 10 minuuttia, JA EI HITSINPIMPULA MÄÄ UNOHDIN KUVATA SEN YHEN JUTUN!" Se ei tehnyt mun helposti stressaavalle päälleni ja mielelleni hyvää.

Mua häiritsi myös suuresti se, kuinka rajallisesti pystyin editoimaan videoita. iMoviessa musiikkivaihtoehtoja oli vain jotain alle 10 (esim. Splice-sovelluksessa oli pelkästään 10 erilaista musiikkityyliä ja jokaisen tyylilajin alla oli kymmeniä biisivaihtoehtoja) ja en aina saanut tekstejä siten kuin olisin halunnut. En kuitenkaan ehtinyt opetella käyttämään muita appeja, koska piti ehtiä myös nukkumaan kuvaamisten, töiden ja muiden vlogiviikolla tapahtuneiden aktiviteettien välissä.

Ekan videon editoimiseen ja uploadaamiseen mulla meni valehtelematta 6 tuntia. Loput sain paljon nopeammin tehtyä, kun ymmärsin miten hommat toimii. Vaikeuksia tuotti myös oikeankokoisen thumbnailin muokkaaminen ja tekstien säätäminen sekä äänien yhtäkkinen katoaminen (iMovie ei ilmeisesti tykännyt mun pikkuoravaäänistä, koska ne katos usein kun tallensin videon). Mun kärsimättömälle päälle ei vaan sovi tämmöset näin. Hermot menee ja pinna katkee. Myös miestänikin hieman rasitti mun jatkuva kuvaaminen ja "nyt hetki hiljaa, mää sanon nopeesti kameralle tän yhen asian". Mää yritin kyllä tehdä videoni mahdollisimman pitkälle niin etten häirinnyt sillä ketään, mutta väkisinkin sitä joutuu ainakin omaa miestään häiritsemään. Ja mää en kuitenkaan enää tuu tekemään tällaista viikonpituista rykäsyä, koska HNNGH.

Ilmeeni kun muokkasin thumbnailin tekstiä tuhannennetta kertaa ja se on edelleen millin verran piilossa.

Pahin paniikki iski myös reissun päällä, kun mun iPhone 6 hajosi TAAS. Oikeesti miks mun elämä on tällästä. Eka kutonen teki itsarin hyppäämällä mun neuleen taskusta kauppiksen naistenvessan pönttöön (aka miksi otinkaan puhelimeni vessaan?), selvisi riisihoidon avulla, eli hienoa ja rikasta elämää 8 kuukautta ja sitten kuoli lopullisesti eräänä aamuna, kun piti lähteä Mikkeliin. Se mokoma meni onneksi vakuutukseen, mutta piti elää muutama päivä liikaa kakka-Lumian kanssa. #firstworldproblemos Toinen kutonen taas tappoi ihtensä mun käden kautta hytin vessassa. Teki ensin muutaman tunnin hidasta kuolemaa hylkäämällä kylmästi hellän kosketukseni. Lämmittelin puhelinta ja yritin saada sitä avautumaan, mutta ei. Tein kaikkeni ja se lipui pois elämästä. Okei nyt mun runosuoni tyrehtyi, eli takuuseen puhelin ei mennyt, muun muassa koska viime syksynä tähän uudempaan kutoseen tuli pieni vekki ylänurkkaan. Vakuutusyhtiöön ei olla vaan yksinkertaisesti muistettu ottaa yhteyttä plus mua pelottaa mitä ne sanoo sieltä. Eikä siinä mitään, oon tullut hienosti toimeen varapuhelimeni kanssa. Oikein makee ja smooth iPhone 7. LOVIN' IT. Ja kiitos kälyni miehen, mun vlogiviikko ei jäänyt kesken! Paljon sydämiä ja kiitollisuutta hänelle vielä!

Joten joo, olen nolo ja kömpelö vahinkoaltis rähmäkäpälä ja mämmikoura. Häpeän itseäni ja elämääni. En ansaitse hienoja puhelimia, koska aina rikon ne. Seuraava puhelimeni olkoon siis markkinoille pian palaava Nokia 3310. Siinä menee lattiat ja asfaltit ja pöntöt rikki ja lommoille, kun sen sinne tiputan eikä toisinpäin.

Huomatkaa myös tämä hieno sattuma, että molemmat luurit päätti sanoutua irti elämästä juuri ennen tai kesken reissun. Jälkimmäinen just kun olin syömässä jätskiä, kuten mah good boi Cheddar tässä.

Heck he's a fast ice cream eater! Very good corge boi, 12/10

Summa summarum: koska kuvaaminen ja editoiminen oli loppujen lopuksi meleko hauskaa puuhaa, aion taatusti tehdä joitain videoita tulevaisuudessa. Oon päässyt hyödyntämään mun uutta taitoa esimerkiksi töissä mainosvideoiden muodossa ja mieheni Fifa-turnaushommeleissa. Tää jälkimmäinen oli kyllä todella hauska projekti ja mielestäni se on ehkä parasta jälkeä tähän mennessä kaikista mun videoista. Ulos en sitä kyllä koskaan tule laittamaan, mutta voin näyttää sen mielelläni livenä kun tavataan!

Oon ehtinyt jo miettiä vähän mitä voisin tulevaisuudessa kuvata. Esimerkiksi tänä kesänä (oikeestaan jo ens kuussa!) tulee 20 vuotta mun diabetes- ja keliakiadiagnooseistani ja tekisin oikein mielelläni videon elämästäni näiden perussairauksien kanssa. Sitä en vielä osaa päättää, että teenkö sen yhdestä päivästä vai ihan yleisesti mun sairaushistoriasta ja fiiliksistä niiden suhteen vai vähän molempia vaivaivaiiii mitä ikinä. Saatte nähdä sit mitä mää keksin!

Videolla saattaa esiintyä vierailevia diabeetikkotähtiä. #flashbackfriday #DTday

Ehdotuksia saa toki heittää, että mistä haluaisitte mun tekevän videota! Kesäkuussa kuvaan ainakin sen diabeteskeliakia-videon ja harkitsen myös jonkinlaista koostetta Pori Jazzeilta, mikäli pääsemme sinne asti tänä vuonna.

Anyhoops, I'M BACK! (again and again)

Hymyile ja kukaan ei huomaa, että sun jalkoihin sattuu. #miksiihanimmatkengäthaluaaainatappaamunjalat