Törmäsin Facebookkia selaillessani mielenkiintoiseen uutiseen:
Uutisessa siis listataan, kuinka myöhästelijät eivät välttämättä olekaan laiskoja tai huolimattomia ihmisiä. Päinvastoin he voivat olla optimisteja, luovia ja menestyviä. Uutisessa valotetaan myös sitä, kuinka myöhästelijät eivät myöhästele tahallaan eikä ilkeyttään vaan he eivät vain yksinkertaisesti ole aina kartalla ajasta. He ajattelevat optimisesti ehtivänsä tekemään kaikki tarvittavat asiat lyhyessä ajassa ennen tapaamista. Itse lähes kroonisena myöhästelijänä/viimetippailijana voin allekirjoittaa kaiken mitä tekstissä kirjoitetaan.
Haluan kuitenkin korostaa omalta kannaltani muutaman asian. Kaikkialta ei ole hyväksyttävää myöhästyä, kuten töistä, lääkäristä tai työhaastattelusta. Lääkäriaika menee yleensä 10 minuutin jälkeen sivu suun ja rangaistuksena on reilu 50€ lasku, joka on mielestäni kova, mutta oikeutettu siinä mielessä, että veit juuri toiselta ihmiseltä turhaan tärkeän lääkäriajan sekä tuhlasit lääkärin aikaa. Töistä on aina paha myöhästyä ja varsinkin jos olet ainut, jolla on työpaikan avain ja pitäisi olla avaamassa ovia. Pomotkaan eivät yleensä arvosta myöhästyjiä. Myöskin viime tipassa oleminen on ainakin työpaikoilla yhtä kuin myöhästelyä. Ja työhaastattelusta jos myöhästyy, niin ei kannata ihmetellä, että mikset välttämättä saanut hakemaasi työpaikkaa.
Mutta kuten tekstissä sanotaan niin mun pointti on se, että me myöhästelijät ei todellakaan tehdä sitä tahallaan, jos ja kun niin käy. Kyse on ainakin omalla kohdalla aina inhimillisestä erehdyksestä. Kello ei herättänyt, auto ei lähtenyt käyntiin tai hyytyi matkalla, bussi oli myöhässä (täälläpäin jos ne on myöhässä, niin se on helposti 5-15 minuuttia), insuliinit tai puhelin jäi kotiin ja piti palata hakemaan ja niin pois päin. Ja joinain aamuina se ajantaju on aivan kateissa. Oon kuvitellut viimeiset 10 vuotta saavani itseni valmiiksi puolessa tunnissa vaikka se ei oo koskaan riittänyt.
Tekstissä ja sen kommenteissa jotkut pitävät myöhästelyä jopa ilkeänä tekona. Anteeksi, mutta en kyllä tajua miten myöhästymisestä saa väännettyä ilkeän. Ymmärrän todella hyvin, jos ärsyttää puolesta tunnista tunteihin myöhästyminen, joka toistuu jatkuvasti. Jos odotetaan vieraita kotiin ja ruoka ehtii jäähtyä, niin se ottaa päähän. Sellainen kuitenkin tulisi mielestäni ottaa puheeksi ystävän kanssa ja tietysti rakentavassa hengessä. Mutta jos aina kyse on joistakin minuuteista, niin voi voi, koita kestää ja plärää vaikka niitä someja sen aikaa tai etsi Pokemoneja, jos et kestä istua minuuttiakaan yksin, tilaa kahvi ja leivos jo odotellessa tai soita jollekulle. Niin mäkin teen. On niitä paljon ilkeämpiäkin asioita, mitä toiselle voi tehdä. Jos kaverin myöhästely on ikävin asia, mitä on sun elämässä tapahtunut, niin aika hyvin pyyhkii. Joillakuilla ei välttämättä ole sitä yhtäkään ystävää, jonka takia harmistua, kun on aina myöhässä.
Olen puhunut tästä kyllä aiemminkin taannoisessa iltavirkku-postauksessa, mutta mulla tämä pahatapainen myöhästely johtuu oravanpyörästä, joka alkoi jo pienenä, kun tajusin, että hei, mää oon näköjään sitten iltavirkku, kun ilta pimenee ja minä virkistyn. Lanttu leikkaa paljon paremmin, olen rennompi ja iloisempi, ja inspiraatio on korkeimmillaan. Mää en malta mennä nukkumaan ajoissa, kun haluaisin kauheesti tehdä kaikkee. Järjestellä, kirjoittaa, katsoa Netflixiä, pyykätä ja syödä. Sitten nukun useimmiten aamulla pommiin tai herään kyllä ajoissa, mutta toimin väsyneenä hitaammin ja sitten myöhästyn tai ainakin olen todella viime tipassa.
Mä olen myös krooninen unohtelija. Aina mää luulen väsyneenä aamulla, että kaikki on mukana ja auto on ehtinyt ajaa jo pari minuuttia, mutta usein kotiin on jäänyt insuliinit tai pitkävaikutteinen Lantus-insuliini on jäänyt laittamatta kokonaan ja piti ottaa se mukaan tai puhelin tai meikkipussi jää eteiseen. Sitten äkkiä paniikissa takaisin kotiin, ettei päivästä tuu täysfiasko. Puhelimen tai meikkipussin unohtamiseen nyt ei kuole. Ehkä häpeään ja turvattomuudentunteeseen, mutta Lantuksen unohtuminen voi johtaa ensiapureissuun, joten mää mieluummin myöhästyn kuin otan riskin saada sairaskohtauksen.
Mun mielestä "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" on ehkä parhaimpia sanontoja. Joten jos kyseessä on aina ystävien tapaamisista myöhästelevä henkilö tai töihin viime tipassa saapuva, niin annattehan vähän armoa. Jos on tarvis niin hellä puhuttelu on ok, mutta sit jatketaan taas vanhaan malliin. Ja olkaa edes iloisia, että myöhästyjä saapui paikalle. Nykypäivänä kun ei voi koskaan tietää mitä matkalla töihin voi sattua...