NYSSE LOPPU! Ja hengissä ollaan, ainakin fyysisesti, henkisestä puolesta en tiedä just nyt.
Psykologian koe oli kyllä sellasta kärsimystä, etten kyllä ikinä haluais kokea uudestaan. Ruotsi eikä äikkäkään ollut mitään siihen verrattuna. Mä en tiedä mitä YTL mun väkerryksistä tykkää, mutta mun päällimmäiset fiilikset kokeesta poistuessa oli, että en oo kyllä ennen kirjottanut about kuutta konseptillista täyttä sontaa. Koko oikea käsi sormenpäistä olkapäähän oli kipeänä.
Jälkifiilikset psykasta ovat itse asiassa tällä hetkellä ihan hyvät, koska luulen vielä pääseväni läpi eikä mulla ole mitään tavoitearvosanaa siitä. A:ta parempi on tietysti aina plussaa, ja sama juttu äikän kanssa.
Mikä osoittautui ihan yllättäen ja suureksi surukseni pahimmaksi rimanalitukseksi oli rakas luottoaineeni englanti. En todellakaan ole saamassa siitä E:tä, josta ehdin jo haaveilla, ja koska haaveet laudaturista alkoivat tuntua hyyyyvin mahdottomilta ja kaukaisilta kakkosluokan yo-kuunteluharjoitusfeilailujen jälkeen. Hyvä kun saan enkusta edes M:ää, no kidding.
Lähdin oikein ihanissa fiiliksissä hyppelehtien kotio, jeejee kirjotukset ohi iihhanaa. Mutta kotona välähti. Mä tein niin kauhistavan hirveän mokan kirjoitelman sisällön suhteen, että se varmasti laskee todella tuntuvasti pisteitä. Toivon nyt hartaasti, että kyse olis jostakin mitättömästä otsikon puuttumisesta tai tehtävänumeron unohtamisesta, mutta kun ei, se on vielä pahempaa. Pahinta on se, etten ole saanut vielä selvyyttä, että kuinka pahasti kyseinen asia tulisi vaikuttamaan pisteisiin. En jaksa puida kyseistä mokaa enää täällä enkä missään muualla yhtään kenellekään, koska ihan tarpeeks oon nää 2 päivää kiusannut ja kiduttanut itteäni ylianalysoimalla koko juttua yhä uudelleen.
Voin kertoa, että oli perjantaina silmät, pää ja mieli kipeinä. Haluaisin vältellä kaikki mahdolliset kysymykset siitä miten se meni, mut se kai on aika mahdotonta. Kyllä mää siitä läpi pääsen ja korotan aivan varmasti sitte syksyllä, mutta ihan kauhee kokemus tää silti oli. Koko viikko oli, ja varsinkin ton emämokan jälkeen kaikki väsymys, univaje, paine, turhautuminen, suru ja stressi vaan purkautui yhtenä jättivyörynä.
Enhän mää tollakaan arvosanalla loppujen lopuksi mitään tee, koska en oo hakemassa mihinkään korkeakoulutukseen, mutta surettaa, koska olin asettanut itselleni vain yhden ja vieläpä suhteellisen helpon tavoitteen, mutten edes sitä voinut saavuttaa. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin olla ihan hirveän vihainen itellensä.
Huhhuh, kiitos ja anteeksi. Tää venähti (taas) suunniteltua pidemmäksi, mut tän kirjoittaminen auttoi. Tosi vähän, mutta on sekin jotain. Onneks omistan hyvät coping-keinot (joo lol psykologia jäi päälle), ja selviän tästä lopulta. Olin koko perjantain kokeen jälkeen aivan rikki, mutta onneksi ihan hyvin nukutun yön jälkeen olo on taas parempi, vaikken kyllä edelleenkään haluaisi puhua koko kokeesta tämän enempää.
Onneks päättötokarissa englannin kohdalla on kaunis yhdeksikkö, mutta silti masentaa. Tääkään ny oo mikään syy masentua ja lamaantua, mutta tältä musta just nyt tuntuu. Onneks saan ens viikolla muuta ajateltavaa, kunhan vaan saan itteni tästä taas ylös. Ja onneks tänään käytiin syömässä parasta lohturuokaa, eli Nilen kepappia ja vieläpä parhaassa seurassa, eli mun rakkaan perheen. Mitä mä tekisinkään ilman heitä! ♥
Huoh. Toivottavasti teillä menee paremmin kun mulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti