Hello sweetiepies, long time no see ♥
On kulunut 24 päivää tätä vuotta ja olen väsännyt vaivaisen yhden postauksen. Sitä jotenkin luulis, että koska mää en kovin kiireinen ihminen ole ollut vähään aikaan, niin kyllä kirjottamiselle pitäs löytyä aikaa. Ja löytyiskin, mut kirjoittamisfiilis on ollut aikalailla kadoksissa, ja varsinkin kiinnostus avata Picasa ja tehdä joka kuukaudelle omat kollaasinsa. Mää en oo myöskään halunnut tehdä mitään väliraporttianteeksipyyntöpostausta, joten siksi on ollut hiljaista täällä blogin puolella. Nyt se kiinnostus vihdoin löytyi, joten tässä viime vuoden pienet ja suuret kohokohdat!
 |
| Ehkä tylsin kollaasi ikinä missään, mutta summaa hyvin tammikuun tapahtumat yhteen: kiinnostus koulunkäyntiin ja yo-lukemiseen ja Q&A-journal -hypetystä. |
Tammikuussa oli lukion viimeiset oppitunnit ja koeviikot käsillä. Lomanjälkeiset tunnit tuntuivat äärettömän raskailta ja lähes jokainen aamu alkoi klo 8. Olisin halunnut mm. kuolla tai juosta kirkuen ulos luokasta. SILTI kun abivuoden viimeinen oppitunti oli ohi ja viimeistään, kun viimeinen koe oli ohi, äärimmäinen haikeus valtasi mieleni. Aloimme myös suunnitella penkkareita tyylikkäästi myöhässä. Aloitin street jazzin ja totesin, että vihdoinkin löysin oman tanssityylini. Aloin myös pitää kysymys-vastaus-päiväkirjaa, joka kestää 5 vuotta (kuva yllä oikealla).
Helmikuussa kärsittiin äikän tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiset. Penkkarisuunnittelut meinasivat käydä jopa näin sivustaseuraajalle todella raskaiksi (never again, thank you very much), mutta onneks kaikki selvis juuri ennen h-hetkeä ja meillä oli ainakin mun mielestä ihan huikeet penkkarit! 6 tuntia Lokina oli ihan parasta, suosittelen! Penkkareiden jälkeen oli lukuloma, joka meni mun osalta lahnailulomaksi. Mää en yleensä koskaan jaksa kattoa Oscar-gaalan On the Red Carpet-osiota, mutta koska mun ehdottomasti piti lukea psykaa, niin katoin koko roskan alusta melkein loppuun. Simahdin just "tärkeimpien" palkintojen kohdalla ja luin ne aamulla tekstitv:stä. How lame.
Maaliskuu starttasi
Adam Tenstan mahtikeikalla. Otin elämäni ensimmäiset ripsipidennykset ja jäin koukkuun. Paniikkiluin viimeseen asti psykologiaa ja englannin kielioppia. 9. - 15. maaliskuuta on ehkä elämäni raskain viikko. Tuun muistamaan sen AINA. Tai no, osa ajasta meni ihan sumussa, etenkin välipäivät. 15. päivänä enkun kirjallisen osuuden jälkeen kaikki se univaje, väsymys, ahdistus, stressi ja paine vain purkautui Vesuviuksen ja Niagaran putouksen sekoituksen lailla. Se oli ihan hirveetä, mutta kun olo helpotti parin päivän jälkeen, niin en voinut olla iloisempi. En olis nimittäin ikinä uskonut selviäväni lukiosta ja varsinkaan yo-kirjoituksista! Loppukuusta käväisin koululla kattomassa
alustavat tulokset ja meinasin kiljasta riemusta
(paitsi sen englannin kohdalla, luonnollisesti).
Huhtikuu meni aika letkeesti aikaisin alkaneen kesäloman merkeissä. Vähän ehkä liiankin letkeesti. Muut luki hiki hatussa pääsykokeisiin tai meni töihin, mää jumitin kotona ja meinas pää hajota. Olin onneks välillä töissä, etten ihan kuollut tylsyyteen. Odottelin yo-koetuloksia ja pää meinas hajota lisää.
Iron Man 3 täytti odotukset. Matkattiin äidin, serkkujen ja serkun kaverin kanssa Espooseen kannustamaan serkkuni tanssiryhmää JaMam's Catsia Pakko Tanssia-kisan semifinaaleissa. Kannustus auttoi, koska he pääsivät finaaliin! Lumet suli hetkeksi, mutta aina yhtä masentava takatalvi iski.
Toukokuussa oli huomattavasti iloisempaa. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin. Kuun puolivälissä mulla oli pöytiäkaatavan kauhea flunssa, jonka takia multa lähti ääni ja kuulostin ihan
Paula Koivuniemeltä (kyllä, se on hyvä asia, koska en tykkää mun omasta äänestä ja kuulostin paljon hauskemmalta). Mieltä lämmittivät myös ihanat street jazz-reenit ja tieto siitä, että kohta oltaisiin ylioppineita. Lopulliset tulokset olivat juuri tavoitteideni mukaiset, ellei enemmänkin: YTL:ltä palautui takaisin täydellinen rivi MMMM. Loppukuu meni yo-juhlajärjestelyissä, juhlapuheen teossa ja tanssijutuissa. Sain etukäteen porukoilta yo-lahjana mintunvihreät Converset, jotka pääsivät heti tositoimiin tanssiesityskenkinä. Kaikista tähän mennessä tanssituista koreografioista meiän street jazz-esitys oli ehkä parhain, ja se on onneks mulla tallella iPadilla. Aloin myös kattoa Tohtoria ystäväni
Saaran suosituksesta, eikä paluuta entiseen enää ollut.
Kesäkuu starttasi parhaimmalla päivällä ikinä tähän mennessä:
lakkiaisilla. Palasin töihin vanhaan tuttuun urheilukauppaan. Iskällä oli lomaa ja oltiin sinä aikana useasti sukulaisten kesäasunnolla
Teiskossa. Blogi täytti 2 vuotta. Voimaa antavat konventit auttoivat lataamaan akkuja loppuvuotta varten.
Heinäkuussa käytiin kavereiden kanssa Linnanmäellä ja oli mm. parasta. Pelkäsin kuolevani Ukon kyydissä, mutta ei! Se olikin huisinta IKINÄ, and don't even get me started with VANHA VUORISTORATA. ♥ Kävin kolmannen kerran kattomassa Graciaksen keikkaa, which I'll never forget. Not because of the gig, but because... well, you know (kuva oikealla keskellä). Eräänä kauniina aurinkoisena päivänä pidimme Matiaksen ja Saaran kanssa mittavan 8 jakson pituisen Tohtori-maratonin.
Elokuu lähti tuttuun tapaan käyntiin jokasyksyisellä Delfin Basket-turnauksella. Meidän turnauskauppa oli Pyynikin palloiluhallilla ja tietysti sillon oli elokuun pahimmat helteet ja meinattiin kuolla kuumuuteen, mutta silti oli ihan yhtä hauskaa kuin aikaisempinakin vuosina. Mää sain jostakin kamalan flunssan taas vaihteeks, mutta menin silti Yyteriin muun perheen kanssa. Se oli paha virhe, koska Yyterissä tuuli niin maan perusteellisesti ja seuraavana päivänä mulle nousi 38 asteen kuume. No mut voinpahan sanoa käyneeni edes kerran Yyterissä viime kesänä!
Laiha lohtu. Iskän kesälomapäivät vietettiin jälleen kerran Teiskossa. Tilipäivänä oli ehkä paras shoppailupäivä kera Saaran, ja rakastuin mm. Elokuvadivariin.
Syyskuussa liityin Saaran ja Tarun mukaan Mediadekkareihin. Tanssin osalta laitoin toistaiseksi pillit pussiin. Leikkasin
otsatukan takaisin. Olin iloinen syksyn saapumisesta, mutta heti kun pimeys ja sade tuli, minä tuttuun tapaan väsyin.
Lokakuu... Ääh, tapahtuiko silloin mitään hyvää? Joka vuosi juuri lokakuu on ollut yhtä nervous breakdownia ja kaamosmasennuksen syvintä syvyyttä. Ainoat ihanat ja vieläkin sydäntälämmittävät asiat, jotka tulee mieleen, on
Satin Circuksen haastattelu, joka jännitti ihan törkeesti, mutta meni silti aikalailla nappiin, ja
Thor: The Dark Worldin ensi-ilta. Surullisista juonenkäänteistään huolimatta olin elokuvan jälkeen ihan onnellisuuseuforiaekstaaseissa, koska hei, kuka voisi muka olla enää masentunut, kun on nähnyt tämän vekkulin virnistelemässä ja tekemässä pikkupikkukepposiansa tuttuun tapaansa?
Marraskuussa olo helpotti kuin taikaiskusta. Tai ei nyt ihan ykskaks, mutta jonkin verran kuitenkin. Heti ekana päivänä riensin ripsihuollon jälkeen katsomaan Thorin toistamiseen
Elinan kanssa. Seuraavana päivänä otettiin Amen kanssa nokka kohti Helsingin jäähallia!
Hurtsin konsertti on heti ylppäreiden jälkeen paras kokemus IKINÄ. ♥ 23.11 oli myös mahtava päivä: elämäni kiireisimmät mutta parhaimmat 7 tuntia töissä ja heti perään Tohtori-maraton: ensin series 7:n kolme viimeistä jaksoa ja sitten...
50th anniversary special. Kirjoitin leffa-arvion Thor 2:sta, ja ajoissa vieläpä, mutta Satin Circus-haastis väännettiin 4 tunnin väsyneellä Skype-puhelulla edellisenä iltana ennen deadlinea. Olin mukana elämäni ensimmäisessä radio-ohjelmassa, aiheena nuorten päihteidenkäyttö. Pidin hetken vlogia, mutta koko juttu tyssäs alkuunsa.
Never again. Löysin myös PALJON uutta musiikkia.
Joulukuussa tehtiin vuoden viimeinen radio-ohjelma, aiheena katsaus syksyn radiojuttuihin ja muihin toimittajahommiin sekä tulevaisuus. Oltiin koko perheen voimin
Viking Gracella ja näin ihanan
Poets of the Fallin livenä. Sain paitsi itse katsottua kaikki olemassaolevat vuosina 2005-2013
tulleet Doctor Who-jaksot myös muutaman fanin sarjalle! Rikottiin kesäinen Tohtori-maratonennätys 9:llä jaksolla (aiempi ennätys oli 8). Täytin 21. Käytiin katsomassa
Gravity, ja se oli vähän ahdistava mutta tosi mielenkiintonen.
Matt Smith lopetti Tohtorina olemisen ja mää kuolin taas vähäsen sisältä. Vuoden viimeinen ilta vietettiin parhaassa mahdollisessa seurassa!
All in all, vuosi 2013 oli henkisesti melkoista vuoristorataa. Vaikka oli upeinta ikinä selvitä kirjoituksista ja päästä ylioppilaaksi, niin välillä on ikävä lukiota. Keväällä ja kesällä olin onnellinen, kun taas syksy ja talvi on kulunut synkissä merkeissä. Onneksi olen vielä tähän mennessä pysynyt aika aktiivisesti yhteyksissä ihaniin lukiokavereihini sekä tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin. Tällä hetkellä oon edelleenkin fyysisesti väsynyt ja vähän hukassa, mutta mulla on ollut PALJON parempi mieli, kiitos viimeaikaisten tapahtumien, perheen ja ystävien tuen eikä saa unohtaa musiikkia ja toivoa paremmasta. ♥ Ilman näitä en pärjäisi mitenkään!
